Kun ruumiini kuolee niin jääkö sieluni elämään? itse uskon että jää,ja synnyn uudeen kehoon jatkamaan elämää vasta syntyneenä,eli olen jo elänyt ennen tätä nykyistä elämääni aikaisemmin täällä maanpäällä,,,miksi luulen näin ,joo joskus vain tulee eri pakkoihin joissa en ole koskaan tämän elämän aika käynyt ja tulee tunne että olen ollut täällä aikaisemmin ,muistaa ja tuntee paljon paikkoja,,,,,ja toiseksi lapsenlapseni pieni vielä ,katsoo tarkasti kuin haluaisi sanoa jotakin,tulee tunne että hän on joku lähi sukulainen edellisestä elämästä .voiko olla ? itse en edes osaa ajatella että joskus kuolen ,vaan että olen aina täällä ja vain toiset kuolee ,kumma ajatus .
Tulenko takaisin
Matkalla M
13134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuntemukset eivät sinänsä todista paljoakaan jälleensyntymästä.
Toki voimme loogisesti kun synnymme tänne kerran, niin miksi sitten ei toisenkin?
Mutta nuo fiilikset voivat tulla ihan siitäkin, että mm. paikkakunnat ja paikat eivät poikkea paljoakaan toisistaan, eikä elämät.
Esimerkki biologiasta, se kuuluisa 'decavuuilmiö' on todettu olevan nanosekunnin katkos vasemman ja oikean aivopuoliskon "tietoliikenteessä", siitä syntyy fiilis josta jotkut päättelee että; "olen elänyt tämän hetken aijemmin".
Mitä tulee elämään, niin oletko itse halunnut ja valinnut tulosi tänne?
Ihan tosi,,olitko itse vaikuttamassa "ulkopuolelta" vanhempiesi tapaamiseen, seurusteluun, heidän yhdyntään, hedelmöittymiseesi, siis sukulinjaasi?
Olitko vaikuttamaasa muihin ihmisiin jotka vaikuttavat elämääsi?
Oliyko etukäteen valmistelemassa siis koko sitä kontekstia johon juuri sinä synnyit,,vai oliko se pelkkää sattumaa?
Mieti!
Teitkö siis itse itsesi!
Ainakaan itse muista.
Olen siis sattumusten summa, geenien summa, ympäristön vaikutusten summa, en näe realissa paljoakaan sellaista mikä voisi olla noiden vaikuttajien ulkopuolelta.
Mikä on sielu? Jokin satuolentoko?
Sinäkin olet sielu, joka on nyt "pukeutuneena ihmiskehoosi"...suorittamassa ...elämää! Keho on "satuolento", siis on olemassa vain virtuaalisesti, joskin niin erinomaisesti laaditussa "matrixissa", että aistiemme mukaisesti vain se vaikuttaa todelliselta!
Eli tuon kehon(satuolennon itsemurha on vastaus! Vai luuletko että joudumme takaisin kärsimään sen teon seuraukset?
Jos niin käy ideasi satuolennosta on vale!
Oletaan että viivytään siellä henk.m. jonkin meille kuuluvan ajan.
Kyllä sieltä tullaan sitten joskus. Siihen asti ollaanja yritetäänkehittyä edes siellä paremmaksi sieluksi!
Kosminen laki jota kaikki joudumme noudattamaan on se joka näyttää olemisemme ja olon siellä oikeassa kodissa.
Miksi hulehdit tulevasta. Kyllä kaikki aikanaan sinulleselviää. Tiedätkö että edellä menneet eivät ole sen kauempana kuin ajatuksen päässä. Mieti ensin sitä.
Maagikko
Ei tuollaisilla kokemuksilla voi perustella jälleensyntymisoppia. Meillä jokaisella voi olal ja itsellänikin on ollut tuonlaisia kokemuksia. Ne ovat jotain muistikuvaa jostakin aikaisemmin sattuneesta samaa tai yhtäläisyyttä muistuttavasta asiasta, joka on sattunut lapsena tai on nähnyt vaikka jonkun taulun, ihmisen ja tai unen ym. Sitten vain alitajunta ja muisti assosioi eri asioita yhteensä ja tulee muistikuva, kaukainen että olen elänyt jopa vuosisatoja sitten.
Raamattu on ainut ja paras tiedonlähde henkimaailman ja tuonpuoleisen asioista.
Täällä eletään vain kerran.
Mitens muuten esim. pikku vauva kun kuolee, niin meneekö taivaaseen vai helvetiin? Siis kun meillä on vain tämä yksi elämä. Mitens vammanen? Onko se vammanen siellä taivaassakin? Vai joutuuko se helvetiin jostain syystä?
Joku joskus sanoi, että pikku vauva kasvaa sitten siellä taivaassa aikuiseksi. Eiks se oo kuitenkin vähän epistä? Jos kerran vauva pääsee suoraan taivaaseen. Pitäskös kaikki vauvat tappaa, jotta ne pääsis heti taivaaseen? Eikä niiden tarttis kärsiä ensin tästä elämästä. Eikös ne kannattais sillon tappaa heti kun ne syntyy tänne? Mä ainakin olisin halunnut kuolla vauvana, että olisin nyt paratiisin iloissa, sen sijaan että kärsin täällä nyt kipuja ja ahdistusta. Ja jos joudun tämän jälkeen vielä sinne helvetiin ikuiseen piinaan.
APUVA!
Onko käytännössä olemassa absoluuttista oikeudenmukaisuutta?
Ihmisten kohdalla ainakaan tuomion toteutuminen (mm. oikeudessa) ei läheskään merkitse samaa kuin oikeudenmukaisuuden toteutuminen, koska ihmisten olemukseen/minuuteen ja sen myötä niin "oikeisiin kuin vääriin" akteihin vaikuttaa niin moni ulkoinen tekijä.
Itse asiassa ihminen koostuu pelkästään niistä.
Syntyvää "uutta" ihmistä edeltänyttä sukupolvea, ympäristö-tekijää, aikakautta, eli "sitä sun tätä" vaikuttavaa tekijää ei voi laskea pois.
Kaikki nuo vaikuttavat realissa siihen miksi suhtautumisemme ja tekomme ovat sitä ja sellaisia kuin ovat.
Voi tietty kuvitella Elämää niinkin, että Elämä/Tietoisuus jostain syystä vain ilmenee erillaisissa olomuodoissa?
Se "oleminen" voi myös ehkä vain 'tuntua siltä' kuin olisimme kulloinkin juuri kyseistä ilmenemistä, vaikka kaikki voi olla Tietoisuuden luomaa harhaa/"unta"?
Kuitenkin tietoisina me koemme, ja se merkitsee sitä, että vastaavasti kuolemassa tuleva mahdollinen ei-tietoisuus on ainakin tätä "olemista" vasten "siunaus", koska ei-tietoisena emme tiedä edes eläneemme.
Minusta tietoisuus-mallimme, jos tämä on ainut mahdollinen olotilamme, on se ajatus hyvin ahdistava, ja siksi se ei-tietoisuus on kyllä silloin "paratiisi".
*Sielulla ei ole elämää ilman ruumista, koska ruumis henki=elävä sielu
1. Moos. 2:7
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." Ihminen on siis tehty maan tomusta eli kasasta erilaisia mineraaleja.
Sille tomukasalle Jumala sitten puhalsi hengen, ja niin siitä tomukasasta tuli elävä sielu. Tomu elämän henki=elävä sielu.
Kuolemassa tapahtuu tietenkin juuri päinvastaista:
Saarn. 12:7
"Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."
*Kuollut ei tiedä enää mistään mitään:
Saarn. 9:5-6 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
Saarn.9:10 Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.
Vain Jeesuksen kautta voimme saada iankaikkisen elämän Lahjaksi, Hänellä ainoalla on kuolemattomuus:
1. Tim. 6:16
..."jolla(Jeesuksella) ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."
Jeesuksessa meillä on elämä "kätkettynä"ja sen ikuisen elämän saamme, kun Hän saapuu toisen kerran:
Kol. 3:3-4
"Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa."
Kol. 3:3-4 "Sillä te olette kuolleet.." tarkoittaa, että ne, jotka ovat uskossa, ovat "kuolleet" maailmalle eli he ovat Jeesuksen tähden "uusia luomuksia" hengessä.
Jokainen ajattelee, että vain "toiset" kuolee, mutta se on maailman suurin petos. Jo Paratiisissa käärme esitti tuon maailman suurimman petoksen, ja sillä hän sumuttaa ihmisiä silmiin aina vain, niin kauan kuin maa pysyy, ettei vaan ihmiset kääntyisi Jumalan puoleen:
1. Moos. 3:4-5
Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
Ajatus ja kirjoitus kulkivat hieman eri tietä. Tarkoitin siis, että:
1) ihmiset ajattelevat, että vaan muut kuolevat, en minä, minulle ei tapahdu mitään
2) ihmiset luulevat ja toivovat, että ihmisen "sielu" olisi kuolematon
Molemmat väitteet ovat harhaa, koska kaikki ihmiset kuolevat eikä ihmisellä ole kuolematonta "sielua", ainoastaan Jeesuksella. Vain Jeesuksen kautta lahjana ihminen saa kuolemattomuuden.
Jeesus sanoi: Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Enkö menisi ja valmistaisi ...
Uskon Hänen tarkoittavan henki maailman eritasoja lokeroiden, planeettoja etc. Muista että kaikki on mahdollista. APUVA -> veljeni on syntynyt 2v ennen minua. Kuoli 5kk, kätkyt kuoleman. Hän on tullut aikoinaan istunnossa pari kertaa. Minulla on myös meedion piirtämä kuva hänestä, jossa on n 15v koska on kasvanut siellä. Näitä on vaikeata selittää, täytyy olla omaa kokemusta ja avarakatseisuutta. Hän on myös silloin kun olin nuori unen kautta auttanut.
Olen etuoikeutteu sillä olen saanut tavata niin unesssa kuin istunnoissa edellä menneitä. He ovat siellä kukin luonteensa mukaan kasvaneet, kehittyneet henkisesti. Minulla on vahva todista ja usko tähän mistä kirjoitan, mikään eikä kukan voi sitä horjuttaa. Me synnytään, eletään, kuollaan tämä on se ketju jota sielumme kehitys käy.
Sielun kehitys on ikuinen.
Maagikko