Dinot ennen vai jälkeen paisumuksen

Minulle on jäänyt epäselväksi, elivätkö dinosaurukset ennen vai jälkeen vedenpaisumuksen. Voisivatko kreationistit valistaa.
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eivät näköjään voi?

Sillä jos dinot elivät ennen paisuvaista, silloinhan T. Rexkin natusteli ruohoa eli hedelmiä valtavilla tappajanhampaillaan. Ja Nooallahan olisi ollut arkissaan hemmetinmoinen valikoima dinoja: pelkkä brontosauruspari ja pari muuta jättidinolajiparia olisivat yksin täyttäneet puolet arkista. Itse asiassa arkkiin ei olisi mahtunut kuin dinosauruksia eivätkä nekään kaikki.

Toisaalta "tiedämme" että yhtäkään lajia ei ole luotu Luomisen jälkeen, joten kaikki olivat olemassa ennen paisuvaista ja kaikki olivat myös arkissa. Ilmeisesti jotenkin tiivisteinä tahi puristeina, koska muuten eivät olisi sinne mahtuneet minkäänlaisella matematiikalla.

Äänestä

Mitä eläimiä dinot muuten olivat?
Raamatun mukaanhan lentäviä elukoita oli vain linnut ja jotkut hyönteiset. Kuitenkin käsittääkseni osa dinoista osasi lentää. Olivatko loput dinot sitten lentokyvyttömiä lintuja?
Pingviini ainakin on kala aivan kuten valaskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gaad-Asseri kirjoitti:

Minulle on jäänyt epäselväksi, elivätkö dinosaurukset ennen vai jälkeen vedenpaisumuksen. Voisivatko kreationistit valistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu