Laestadius tuomitsi rikosten salaamisen

UPDATE_9979485 kirjoitti:

Laestadius tuomitsi rikostensalaamisopin, ja harhaoppisen rikostensalaamiseen johtavan Ruotsin kirkon kirkkolain (sama harhaoppinen kirkkolaki on asiasta Suomessakin vielä tänä päivänäkin.). Alaranta ja Hänninen ovat siis Laestadiuksen näkökulmasta harhaoppisia.

Herättäjämme Lars Lewi Laestadius salaripistä ja siinä kerrottujen asioiden salaamisesta:

Lutherus tosin poisti salaripin käytännöstä, mutta se on vielä jälellä kirkkolaissa salaisen synnintunnustuksen nimellä, waikka maallinen laki waatii julkista synnintunnustusta rikolliselta. Tuomarin ahkeroiminen tarkoittaa juuri sitä, että hän saisi taiwutetuksi rikollisen rehelliseen tunnustukseen. Minkätähden on siis kirkkolaissa suotu kunnianperkeleelle suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on sekin oikeus, että saapi wastaanottaa wakuutuksen syntein anteeksisaamisesta salaisen tunnustuksen nojalla, waikka hän on wielä perkeleen wallassa ja ehdolliseessa synnissä? Hän ei suinkaan ole luopunut perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, kun ei tahdo tunnustaa syntejänsä julkisesti, waan waan salaisesti papille, joka on henkensä uhalla welwollinwn salaamaan rikosta, waikka totuus waatii, että rikos on tulewa ilmi armon ajassa, kun se kaikessa tapauksessa täytyy tulla julki ijankaikkisuudessa. Yleinen laki on tässä kohden lähempänä ijankaikkisen oikeuden waatimuksia, kun se säätää, että se, joka salaa toisen rikoksen, hän on osallinen siinä. Mutta kirkkolain mukaan pappi on welwoitettu salaamaan toisen rikosta. Tämä ei ole mitään johdonmukaisuutta lain laadinnassa.
Lars Lewi Laestadius

Tässä alkuperäinen lähde, suomennos löytyy myös Kristillisestä kuukauslehdestä vuodelta 1922:

Luther skaffade väl bort öronbikten, men den står ännu kvar i kyrkolagen under namn af hemlig syndabekännelse, oaktadt den verldsliga lagen fordrar den uppenbara syndabekännelsen af brottslingen. Domarens bemödande går just derpå ut att förmå brottslingen till en uppriktig bekännelse. Hvarföre har man då uti kyrkolagen lemnat hedersdjefvulen större rättigheter, så att syndaren till och med har rättighet att emottaga försäkran om syndernas förlåtelse på den hemliga bekännelsen, ehuru han ännu är i djefvulens väld, och stadd uti upsåtelig synd. Hän har visst icke
afsagt sig djefvulen och allt hans väsende, då han icke vill bekänna sina synder uppenbarligen, utan hemligen för presten, som är vid lifsstraff förbuden, att dölja brottet, ehuru sanningen fordrar att brottet skall uppenbart varda i nådatiden, då det i alla fall måste uppenbart varda i evigheten.
Lähteet: Dårhushjonet, § 932. Ens Ropandes Röst i Öknen 1854, 7—9

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä