Tällaiset tavat ratkaista ongelmia ovat laajasti ajatellen hätähuutoja, joihin olisi pitänyt reagoida aikaisemmin. Työssäni näen päivittäin nuoria ihmisiä, joilta puuttuvat lähes täydellisesti elämisen taidot. Niiden puuttumisella on yleensä suora yhteys nuoren sosiaaliseen taustaan (ei mihinkään luokkataustaan - huonovointisuutta löytyy kaikkien sosiaaliluokkien jälkikasvusta). Kukaan ei ole aidosti välittänyt nuoresta ja hän on sisäisessä hädässään joutunut turvautumaan arveluttaviin menetelmiin. Miksi lasten kasvatustyö laiminlyödään? Siihen on vastauksia tuhansittain, mutta esim. kouluilta on viety lähes täydellisesti mahdollisuudet tukea lapsen kasvua tilannetta edellyttävällä tavalla. Ei siis ihme, että opettajakunta ja vasta alalle valmistuneet vaeltavat tutkimusten mukaan töihin muille aloille. Uusavuttomien vanhempien sukupolvi pilasi välipitämättömyydellään tuhansien nuorten tyydyttävän elämisen edellytykset. Todellisuudessa kyllästyttää tämä aihe, koska vastuunottajien suunnasta ei tule vastakaikua. On hieno juttu, että keskuudessamme on kuitenkin paljon nuoria, joiden elämisen edellytykset ovat kunnossa ja he voivat toteuttaa unelmiaan. Tästä vaan seuraa kammottava kahtiajakautuminen, jonka eräänä ilmenemismuotona SAATTAVAT olla Hyvinkään tapaiset ilmiöt. Tunnen runsaan joukon eriasteisia opettajia ja heidän käsityksensä tukevat edellä kirjoitettua. Itse edustan sitä kohtaa nuorten elämänkaaressa, että pitäisi pystyä tekemään elämän kantavia ratkaisuja, mutta aikuisten tuen puute aiheuttaa negatiisia ilmiöitä, joiden hoitamiseen tämän päivän yhteiskunta ei ole kyvykäs. Ehkä vain joissain yksittäisissä tapauksissa, joissa taustalta löytyy riittävät taloudelliset resurssit. Eipä päästä helpolla...
Yhteiskunnallisen sairauden oirehdintaa
337
5749
Vastaukset
- Samaa mieltä
Hyvä kirjoitus, valitettavasti ei ole herättänyt mielipiteitä. Asian laita on juuri jotenkin näin, jossain alla on tuhansia tapauksiin, joista sitten jotkut menee näin.
- Myös samaa mieltä
Todellisen syyn esilletuominen ei herätä nettisukupolvessa mitään!Uusavuttomuus ja ns. vapaa kasvatus kantavat nykyisin hedelmää ja aina keksitään joku muu syy.Terveyspalveluiden saatavuus ja varsinkin saatavuuden nopeus on ollut esillä tälläkin palstalla,mutta suurten pytinkien rakentaminen on vienyt rahat.tässä sitä nyt ollaan.
- Nettisukupolvi?
Myös samaa mieltä kirjoitti:

Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
- Hah !
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
Höpö-höpö-tätisein, sulta on mennyt nyt vuosiluvut ja -kymmenet sekaisin.
- DE FACTO
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
JÖPÖ HÖPÖ....VAPAA KASVATUS ALKOI HIPPILIIKKEEN MYÖTÄ,,,,,
60 LUVUN LAPSET SAIVAT VIELÄ REMMIÄ - Mätä pursuilee
Ihme yhteiskunta kun mistään ei välitetä mitään ellei sitte oma etu jotenkin liity asiaan.
Mainostemppuna joku saa apua jos media on kiinnostunut sattumalta pelkän ihon värin perusteella. Ja se väri ei ole valkoinen voi arpa osua kohdalle. No se onklin sitten se kuuluisa S.lainen lotto voitto. Muille jaetaan vain pika voittoja liikenteessä. Ihmisistä tehtaillaan koneen osia ei ihme, että pahoinvointi lisääntyy. Jollain on liikaa valtaa toisen ihmisen elämään. Ei todellista mahdollisuutta puolustautua. kaikessa vain maksajan ja puurtajan tyly kohtalo ja kärsimys. - Uusavottomia kaikki.
Myös samaa mieltä kirjoitti:
Todellisen syyn esilletuominen ei herätä nettisukupolvessa mitään!Uusavuttomuus ja ns. vapaa kasvatus kantavat nykyisin hedelmää ja aina keksitään joku muu syy.Terveyspalveluiden saatavuus ja varsinkin saatavuuden nopeus on ollut esillä tälläkin palstalla,mutta suurten pytinkien rakentaminen on vienyt rahat.tässä sitä nyt ollaan.
Täysin samaa mieltä.
Suomi on täynnä väkeä jotka eivät esimerkiksi edes osaa itse digiboxia asentaa, tai laittaa oman koneen palomuurin asetuksia kuntoon.
Uskomatonta uusavuttomuutta. Kyllähän ihmisen pitäisi kaikki osata vaikka kukaan ei ole koskaan opettanut tai neuvonut. Ei se ole vanhempien vika, vaan pelkkää uusavuttomuutta. - nyt ulkomailla
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki! - Ja paskat
Uskonto on kaiken pahan alku ja juuri.
- Psyko manipuloija?
Myös samaa mieltä kirjoitti:
Todellisen syyn esilletuominen ei herätä nettisukupolvessa mitään!Uusavuttomuus ja ns. vapaa kasvatus kantavat nykyisin hedelmää ja aina keksitään joku muu syy.Terveyspalveluiden saatavuus ja varsinkin saatavuuden nopeus on ollut esillä tälläkin palstalla,mutta suurten pytinkien rakentaminen on vienyt rahat.tässä sitä nyt ollaan.
@Myös samaa mieltä
Olen tätä mieltä:
Radiouutisissa sanottiin ettei tää tyyppi ole ilmoittanut halua lääkärin tukeen.
Ja täysikäinenhän tää hemmo on ja vovotellaan ihan kuin se olis joku heitteille jätetty pikkulapsi.:(
Lauantaina vielä oli uutisissa ettei hemmo kadu mitään, ja nyt sitten katuu. Mitähän se katuu? SItä tietenkin että vapaus meni. Ihan laidasta laitaan mieli menee.
Eikä vieläkään ole kertonut syytä miksi ampui. Ei ole vielä keksinyt sopivan hyvää selitystä, mutta kai sekin vielä kuullaan. Krokotiilinkyynelillä ryyditettynä että sais armoa eikä sais paljoa rankkua.
Eikä muka suunnitelmallisuutta, muuten vain kolme pyssyä hankkinut käyttöönsä asekaapista. Ja ihannoi jotain sotahommeleita.
Aseet kuulemma asianmukaisesti säilytettynä. Ovatko aseet muka asianmukaisesti säilössä jos asekaapille pääsee asiattomat? - vieras00
nyt ulkomailla kirjoitti:

Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Kyllä, Suomi on sairas, kuin sen asukkaat.
- h5eu35735
Myös samaa mieltä kirjoitti:
Todellisen syyn esilletuominen ei herätä nettisukupolvessa mitään!Uusavuttomuus ja ns. vapaa kasvatus kantavat nykyisin hedelmää ja aina keksitään joku muu syy.Terveyspalveluiden saatavuus ja varsinkin saatavuuden nopeus on ollut esillä tälläkin palstalla,mutta suurten pytinkien rakentaminen on vienyt rahat.tässä sitä nyt ollaan.
Julkiset palvelut ei tuu ikinä toimimaan kunnolla, mutta mitäs te valitatte, tehän haluatte että valtio tarjoaa kaikki palvelut koska yksityinen on teiän mielestä liian kallis. Kallis on yleensä tehokkaampi. Mutta nekin halpenis jos ois enemmän kilpailua, mutta kilpailusta ei tykätä tässä maassa.
Mielummin maksaisin enemmän ja vapaaehtoisesti kuin se että multa otetaan palkasta osa joka menee julkisen terveydenhuollon ylläpitämiseen joka ei toimi edes optimaalisesti.
Kokemusta on.
Mutta ennen kun turvaudutaan psykiatreihin, lääkkeisiin ja psykologeihin niin pitäis olla sukulaiset ja ystävät tukemassa. Mut toisaalta etenkin suomalaiset miehet eivät aina uskalla tunteistaan kertoa ja yrittävät olla kovia ja sit jossain vaiheessa napsahtaa. Psyko manipuloija? kirjoitti:
@Myös samaa mieltä
Olen tätä mieltä:
Radiouutisissa sanottiin ettei tää tyyppi ole ilmoittanut halua lääkärin tukeen.
Ja täysikäinenhän tää hemmo on ja vovotellaan ihan kuin se olis joku heitteille jätetty pikkulapsi.:(
Lauantaina vielä oli uutisissa ettei hemmo kadu mitään, ja nyt sitten katuu. Mitähän se katuu? SItä tietenkin että vapaus meni. Ihan laidasta laitaan mieli menee.
Eikä vieläkään ole kertonut syytä miksi ampui. Ei ole vielä keksinyt sopivan hyvää selitystä, mutta kai sekin vielä kuullaan. Krokotiilinkyynelillä ryyditettynä että sais armoa eikä sais paljoa rankkua.
Eikä muka suunnitelmallisuutta, muuten vain kolme pyssyä hankkinut käyttöönsä asekaapista. Ja ihannoi jotain sotahommeleita.
Aseet kuulemma asianmukaisesti säilytettynä. Ovatko aseet muka asianmukaisesti säilössä jos asekaapille pääsee asiattomat?Tuossa oli kai sukulainen joka aseet vei? Esim jos sinulla olisi aseita ja myös sisaruksia ja sit joku sisaruksistas päättäisi tehdä jotain tuollaista niin kai se nyt sais selville missä avaimia pidät? Jos esim taloosi murtauduttaisiin ja vietäisiin kaikki irtaimisto niin voidaanko sinua syyttää siitä että et ole suojannut taloasi ja irtaimistoasi asianmukaisesti?
- nyt ulkomailla
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Nainen on yli kaiken, ainakin Suomessa, oli hän mikä tahansa ja teki hän mitä tahansa. Vain mies on väkivaltainen , inhottava, väärin pukeutuva, ilkeä ja lapsiaan raiskaava petofiili, ym.
Naiset ovat feminismissä enkeleitä tai uhreja tai molempia yhtaikaa! antinsain kirjoitti:
Tuossa oli kai sukulainen joka aseet vei? Esim jos sinulla olisi aseita ja myös sisaruksia ja sit joku sisaruksistas päättäisi tehdä jotain tuollaista niin kai se nyt sais selville missä avaimia pidät? Jos esim taloosi murtauduttaisiin ja vietäisiin kaikki irtaimisto niin voidaanko sinua syyttää siitä että et ole suojannut taloasi ja irtaimistoasi asianmukaisesti?
Tietysti voidaan jos on ovet ja ikkunat auki. Tyhmä kysymys. Tulee tämä "huolimattomuuttaan"-pykälä ekana mieleen.
- mjauuuuuuuuuuuu
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Joo,joo, ampukaa vain kaikki naiset.
- pixi
Ja paskat kirjoitti:
Uskonto on kaiken pahan alku ja juuri.
ole väärässä,uskovaist ei ala ammuskeleen,siis OIKEA KRISTITTY ei tapa,
- ...
bloblobloobablaa kirjoitti:
Tietysti voidaan jos on ovet ja ikkunat auki. Tyhmä kysymys. Tulee tämä "huolimattomuuttaan"-pykälä ekana mieleen.
huolimattomuutta jos joku murtautuu ovesta. itselle on asennettu joka ikkunaan ja oveen10cm titaani levyt jotka liukuu paikoilleen kun poistun, sekä sisällä on randomisti liikkuvat laaserit jotka ei suinkaan tee hälytystä vaan posauttaa atomeiksi minkä tahansa elollisen johon koskee. niin ja ulkona on automaattiset minigunit jotka reagoi liikkumiseen 50m säteellä talosta...
murtautuminen - henkilö tunkeutuu sisälle "voimaa" käyttäen (eli rikkoo/tiirikoi oven tai ikkunan)
luvatontunkeutuminen - henkilö tunkeutuu sisälle avoimesta ovesta tai ikkunasta - kahden kaupppa
vieras00 kirjoitti:
Kyllä, Suomi on sairas, kuin sen asukkaat.
Jos sosiaalialalla olisi enemmän miehiä, olisi se enemmän tasa-arvoinen. Ja ehkä myös inhimillisempi.
- Hermanni 456543567
... kirjoitti:
huolimattomuutta jos joku murtautuu ovesta. itselle on asennettu joka ikkunaan ja oveen10cm titaani levyt jotka liukuu paikoilleen kun poistun, sekä sisällä on randomisti liikkuvat laaserit jotka ei suinkaan tee hälytystä vaan posauttaa atomeiksi minkä tahansa elollisen johon koskee. niin ja ulkona on automaattiset minigunit jotka reagoi liikkumiseen 50m säteellä talosta...
murtautuminen - henkilö tunkeutuu sisälle "voimaa" käyttäen (eli rikkoo/tiirikoi oven tai ikkunan)
luvatontunkeutuminen - henkilö tunkeutuu sisälle avoimesta ovesta tai ikkunastaMun käsitykseni mukaan aseet pitää olla lukittuna myös talin sisällä. siis niin ettei muut kuin luvan haltija pysty valitsemaan hetkeä koska niitä käytetään.
Jotain on toimittu huolimattomasti. - AINO HELENA
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
EI PIDÄ PAIKKAANSA. Vapaa kasvatus alkoi vasta 70-luvulla, minä olen 63-vuotias, ja muistan hyvin kun koulussa nousimme seisomaan, ja koko luokka hiljeni, kun opettaja astui luokkaan.Myös kotona oli kuria, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä, äiti vielä pienyrittäjänä.Myös koulussa joutui seisomaan nurkassa koko oppitunnin,jos aiheutti käytöshäiriötä.Näin varsinkin kansakoulu aikoina, jolloin olimme alle 10-vuotiaita.Joten sinä varmasti olet nuorempi, kun väität että vapaa kasvatus alkoi jo 60-luvulla,luokassamme oli poika joka sai karttakepistä sormille,kun ei totellut,ja tänä päivänä hän on kunnollinen,työssäkäyvä perheenisä.EMME SAANEET TRAUMOJA KURISTA.!!!
- Äiti minäkin.
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
"Netti sukupolvi"...minä olen syntynyt -60 luvulla ja se ei todellakaan ollut mikään vapaankasvatuksen sukupolvi...muistan hyvin kun tää vapaakasvatus höpötys alkoi, se oli 80-luvulla kun omat lapseni syntyi. Muistan kun kielsin lastani ajamasta pyörällään autotielle niin joku pappa alko räyhäämään mulle etten saa huutaa lapselle tai hän soittaa poliisit paikalle. Olis tehny mieli työntää se äijä sinne auton alle. Nyt ne vapaankasvatuksen tulokset on nuoria aikuisia ja sen kyllä huomaa millanen tää yhteiskunta nyt on kun ei näitä ole saanut lapsena laittaa kuriin :( Nyky nuorilla ja ja noilla kolmekymppisilläkään ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan, ei omia eikä vieraita. Eikä tään yhteiskunnan päättäjät vieläkään tajua mikä meidän nuoret on tähän jamaan ajanut...On kai lapset ihan pihalla kun ei mistään enään kielletä tai mitään. Kyllä lapsi tarvii ihan selkeet rajat sille mikä on sallittua ja mikä ei. Jotkut lapset ymmärtää puhumalla jotkut on kovapäisempiä eikä pelkkä puhe mene jakeluun. Vanhemmilta ja kouluilta ja kaikilta on viety kaikki keinot kasvattaa ja käsitellä näitä lapsia ja nuoria. Heitä ei saa edes ottaa kiinni jos tekevät pahojaan...nehän voi saada traumoja...Tässä nyt on sit näille lain laatijoille. Pitäkää hyvänänne älkääkä marisko!
- mk
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
Vapaa kasvatus tarkoittaa sitä' ettei käytetä vakivaltaa lapsia kohtaa jos se tekee jotain sopimatonta vaan selitetään miksi ei saa niin tehdä ja rajat pitää silti olla lapsella. On myös kerrottava ettei ketään saa ampua ja miksi ei saa. Itsellä kohta 18v tytär ja aina on puhetta uskonut mutta en ole tehnyt liian vaikeaa kasvatuksesta ja vuoden päästä ylioppilas että silleen. Kasvatuksessa tärkeitä on olla läsnä ja touhuta kaikkea lapsen tai lasten kanssa niin hyvä tulle eikä vai olla kotona että silleen ja lapselle harraatuksia sopivassa suhteessa.
- Kasvaminen on työtä
Kyllä kirjoitus on hyvä.
Ehkä siihen pitäisi lisätä vanhempien vastuu. Tämän päivän vanhemmuutta näyttää vaivaavan lasten edun edelle menevä itsekkyys. Tarkoitan sillä ajan käyttöä en rahan. Rahaa kyllä annetaan joka lähtöön ja jokaisesta pienestä askareesta.
Itse sitten hävitään maisemistä pelaamaan golfia tai baariin kaljalle tai joihinkin "hienoihin" pippaloihin, jätetään lapsi yksin rahojensa kanssa kasvattamaan itseään ja viihdyttämääna itseään.
Lapsille ja nuorille on hyvin tärkeää kokea myös sitä rauhallista yhdessäoloa. Ei elämä ole yhtä Linnanmäkeä tai tivolia. On myös osattava tehdä yhdessä rauhassa kotitöitä ilman rahakorvausta ja osattava olla yhdessä vaikka lukien tms. Niillä, kenellä on kesämökki tms maapaikka voi yhdessä tehdä pihan haravointia, polttopuita yms ja jättää ryyppäämisen pois tai ainakin vähemmälle. Perheiden on opittava olemaan ja tekemään yhdessä ja se lähtee vanhemmista sekä oikeasta rajojen asettelusta.
Asiat ovat kohtuullisen yksinkertaisia. Liiallinen monimutkaisuus ja muotoisuus vain pilaa asian. Kun tehdään selkeitä oikeita asioita yhdessä ja puhutaan vastuista ja vastuunkanosta niin omassa elämässä kuin yhteiskunnallisen vastuunkin kantamisesta niin kasvaa selkeästi ajattelevia vastuullisia ihmisiä.
Jos puhutaan ja tehdään huuhaata niin kasvaa huuhaa ihmisiä. - äiti*
AINO HELENA kirjoitti:
EI PIDÄ PAIKKAANSA. Vapaa kasvatus alkoi vasta 70-luvulla, minä olen 63-vuotias, ja muistan hyvin kun koulussa nousimme seisomaan, ja koko luokka hiljeni, kun opettaja astui luokkaan.Myös kotona oli kuria, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä, äiti vielä pienyrittäjänä.Myös koulussa joutui seisomaan nurkassa koko oppitunnin,jos aiheutti käytöshäiriötä.Näin varsinkin kansakoulu aikoina, jolloin olimme alle 10-vuotiaita.Joten sinä varmasti olet nuorempi, kun väität että vapaa kasvatus alkoi jo 60-luvulla,luokassamme oli poika joka sai karttakepistä sormille,kun ei totellut,ja tänä päivänä hän on kunnollinen,työssäkäyvä perheenisä.EMME SAANEET TRAUMOJA KURISTA.!!!
"AINO HELENA"...näin tehtiin myös 70 -luvulla. Opettajille ei pullikoitu eikä luokassa hilluttu. Kun opettaja astui luokkaan noustiin seisomaan. Osattiin sanoa anteeksi, kiitos ja olehyvä. Nykyään tällaset on kokonaan unohdettu. 80-luvun lapset ei tiedä mitään kurista. Itse olen saanut vittaa ja tukkapöllyä jos tein pahojani enkä ole niistä rikki mennyt enkä mitän traumoja saanut. Päinvastoin, olen lapsesta asti oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan kohtelias vanhemmille ym. Luokassa joutu nurkkaan seisomaan jos hölötti tunnilla. Kerran sain minäkin karttakepistä sormille kun laitoin käteni opettaj pöydälle , kun istuin siinä edessä...enpä toiste koskenut opettajanpöytään. Kerrasta meni asia perille mutta ei se mitään traumoja jättänyt :))
Nykyään jotenkin kummasti sekotettu kurinpito ja pahoinpitely. Vitta ei luita riko eikä kellekkään aiheuta traumoja JOS sitä vittaa saa aiheesta! Se on se pointti. Lapsi kyllä tietää jos saa rangaistuksen aiheesta, että on tehnyt jotain pahaa tai kiellettyä. Kai mäkin olisin vanhemmilleni katkera jos olisin saanut syyttää vittaa, mutta, kyllä aina tiesin että ihan omaa syytäni se oli. Ja kyllä se hillitsi varmasti tekemästä pahaa ja lähtemästä mukaan kaikkeen tyhmään kun tiesi että jos jää kiinni niin selkäsauna odottaa. Kyllä se kummasti rauhotti kun äit vähän rippas risulla kintuille...ja se risu piti itte hakea ulkoo. Kyllä sitä muisti ettei pahan teko kannata.
Tänäpäivänä kun ei mistään rangaista niin ei myöskään ole väliä mitä tekee ja miten käyttäytyy. Vanhemmat jopa kehtaa soitella kouluun ja haukkua opettajan jos tämä on kehdannut komentaa heidän kullanmuruaan. Mä en olis edes kehdannu kotona kertoo jos opettaja olis joutunut rankasemaan koulussa...olis vielä saanu kotonakin sapiskaa siitä ettei osaa käyttäytyä koulussa kunnolla. Nykyään kasvaa meillä täällä sellanen pullamössö sukupolvi ettei tosikaan. Kaikki pitää saada valmiina eteen ja heti tässä ja nyt. Ja auta armias jos niin ei käy niin sit saadaan kauheet itkupotkuraivarit ikään katsomatta. Sääliks käy näitä pilalle hemmoteltuja kakaroita. Se koskee sitten kovaa kun yhteiskunta rankasee ja sulkee vakilaan. Onko se sitten parempi että yhteiskunta rankasee kun vanhemmat ei ole saaneet sitä tehdä?? Minusta se on epäreilua...Mikä oikeus yhteiskunnalla on sitten jaella niitä rangaistuksiaan kun ensin on ottanut vanhemmilta sen oikeuden kokonaan pois?? Eihän ne nuoret edes käsitä tehneensä mitään väärää kun ei heitä ole opetettu mikä on oikean ja väärän ero. Ja mitä siitä seuraa jos tekee väärin.
Vanhemmat, alkaa opettamaan lapsillene mitä seuraa jos tekee väärin, väärillä valinnoilla on ikävät seuraukset aikuisenakin, mutta kyllä se pitää jo apsesta oppia että näin on. Se on elämän realiteetti. Se on karhunpalvelus lapsilleen jos ei heille opeta näitä asioita ja vastuun kantamista teoistaan jo lapsena. Sitä tarkoittaa sananlasku "joka vitsaa säästää se vihaa lastaan". Ei ole meinaan rakkautta se ettei kurita lasta ja opeta vastuun ottamista omista teoistaan...elämä kyllä opettaa sitten myöhemmin ja se ei ole välttämättä kiva asia sitten.
Aina ei toki ole kyse huonosta vanhemmuudesta jos lapsi sortuu rikoksiin tai huumeisiin tms...se on niin monen asian summa. - gfhtfh5t
pixi kirjoitti:
ole väärässä,uskovaist ei ala ammuskeleen,siis OIKEA KRISTITTY ei tapa,
Ahaa, oike kristitty... Ja ne ketkä ammuskelevat leimataan heti "vääräuskoisiksi" ja ongelma on hoidossa, taaskaan kukaan kristitty ei tehnyt pahaa. Harvinaisen tekopyhää.
- missä demkratia
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Hienosti kerrottu todelliset asiat. Menevätkö nämänäitten virkamiesten päähän- ei mene. Heille on laissa annettu suoja, saavat tehdä mitä tahansa.Lähdetään siitä , lastenpäivä kodin johtaja huom. nainen. Käskee repimään 5 v. poikalapsi väkisin autosta, ei halua mennä hoitopaikkaan.. Jos lapsuudessa tuhotaan lapsen oma taho-johoin tämä valtakoneisto pyrkii, mitä tapahtuu. Ministerit ja , virkamies johto peittelee omia tekojaa ja töppäyksiään.Suurin syy - mielenterveys potilaat ei saa hoitoa- vaikka itse pyytäisi. Tiedossa on ei saanut avuutuslaitoksesta pillereitä, hyppäsi junaradalle ja kuoli, melkoinen helpotus näille päätäjille.Kautta aikojen on perheissä metsästetty ja käsitelty aseita- ongelmia vähän. Metsästäjät ja ampumaseurojen jäsenet ovat valistunutta porukkaa ja heitä ei näissä onnettomuuksissa näy. Putkaan kuolee ihmisiä, rekat tappaa vko:ttain , pitääkö kieltää. Valistusta ja kasvatusta tarvitaan. Täällä holhotaan jo nyt liikaa ihmisiä, vouhotetaan keskarista, tupakasta. Rokotuksiin ja lääkäri virheisiin kuolee ymmenkertaiset määrät ihmisiä. Mistä muusta maasta löytyy näin paljon holhousta ja virkamies kyttäystä. Kauppa aukeaa kl.7.00, olet menossa mökille , joku viissa päätti saunakaljan saat kl. 9.00- mistä kaikki älykääpiöt tänne on valittu virkoihin. Ovat kaukana todellisesta elämästä- koulunpenkiltä suoraan politiikaan ja ohjaamaan kansalaisia hyvään. Tai perustetaan monien satojen henkilöitten virasto- joka ei tee mitään- antaa lausuntoja. Hyvä veli järjestelmät toimii
- vähemmän idiootteja
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Hyvä ettet ole Suomessa. Hyvää jatkoa sinne missä olet, pysy siellä.
- 3546ghy
AINO HELENA kirjoitti:
EI PIDÄ PAIKKAANSA. Vapaa kasvatus alkoi vasta 70-luvulla, minä olen 63-vuotias, ja muistan hyvin kun koulussa nousimme seisomaan, ja koko luokka hiljeni, kun opettaja astui luokkaan.Myös kotona oli kuria, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä, äiti vielä pienyrittäjänä.Myös koulussa joutui seisomaan nurkassa koko oppitunnin,jos aiheutti käytöshäiriötä.Näin varsinkin kansakoulu aikoina, jolloin olimme alle 10-vuotiaita.Joten sinä varmasti olet nuorempi, kun väität että vapaa kasvatus alkoi jo 60-luvulla,luokassamme oli poika joka sai karttakepistä sormille,kun ei totellut,ja tänä päivänä hän on kunnollinen,työssäkäyvä perheenisä.EMME SAANEET TRAUMOJA KURISTA.!!!
mie 45v ja meillä tuil remmiä kintuille jos et osanna olla kunnolla. opettaja ol auktoriteetti jota kunnioitettiin ja vanahemmille ee räkytetty vastaan. ylä-asteella rehtori/opettaja istutti nurkassa ja niskavilloesta nosti jos et osanna käättäätyä...ja minun ikäluokka ossoo tehä vielä töetä, mutta nykynuorille ee sua vastaan sannoo eekä niillä oo mittää kuria.
Pehmopappa puhuu asiaa. 60-luvun vapaan kasvatuksen saaneiden jälkeläiset oireilevat nyt.
Miten ovat voineet osata kasvattaa kun eivät ole itsekkään saaneet kasvatusta.- sdgsgsdgdg
äiti* kirjoitti:
"AINO HELENA"...näin tehtiin myös 70 -luvulla. Opettajille ei pullikoitu eikä luokassa hilluttu. Kun opettaja astui luokkaan noustiin seisomaan. Osattiin sanoa anteeksi, kiitos ja olehyvä. Nykyään tällaset on kokonaan unohdettu. 80-luvun lapset ei tiedä mitään kurista. Itse olen saanut vittaa ja tukkapöllyä jos tein pahojani enkä ole niistä rikki mennyt enkä mitän traumoja saanut. Päinvastoin, olen lapsesta asti oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan kohtelias vanhemmille ym. Luokassa joutu nurkkaan seisomaan jos hölötti tunnilla. Kerran sain minäkin karttakepistä sormille kun laitoin käteni opettaj pöydälle , kun istuin siinä edessä...enpä toiste koskenut opettajanpöytään. Kerrasta meni asia perille mutta ei se mitään traumoja jättänyt :))
Nykyään jotenkin kummasti sekotettu kurinpito ja pahoinpitely. Vitta ei luita riko eikä kellekkään aiheuta traumoja JOS sitä vittaa saa aiheesta! Se on se pointti. Lapsi kyllä tietää jos saa rangaistuksen aiheesta, että on tehnyt jotain pahaa tai kiellettyä. Kai mäkin olisin vanhemmilleni katkera jos olisin saanut syyttää vittaa, mutta, kyllä aina tiesin että ihan omaa syytäni se oli. Ja kyllä se hillitsi varmasti tekemästä pahaa ja lähtemästä mukaan kaikkeen tyhmään kun tiesi että jos jää kiinni niin selkäsauna odottaa. Kyllä se kummasti rauhotti kun äit vähän rippas risulla kintuille...ja se risu piti itte hakea ulkoo. Kyllä sitä muisti ettei pahan teko kannata.
Tänäpäivänä kun ei mistään rangaista niin ei myöskään ole väliä mitä tekee ja miten käyttäytyy. Vanhemmat jopa kehtaa soitella kouluun ja haukkua opettajan jos tämä on kehdannut komentaa heidän kullanmuruaan. Mä en olis edes kehdannu kotona kertoo jos opettaja olis joutunut rankasemaan koulussa...olis vielä saanu kotonakin sapiskaa siitä ettei osaa käyttäytyä koulussa kunnolla. Nykyään kasvaa meillä täällä sellanen pullamössö sukupolvi ettei tosikaan. Kaikki pitää saada valmiina eteen ja heti tässä ja nyt. Ja auta armias jos niin ei käy niin sit saadaan kauheet itkupotkuraivarit ikään katsomatta. Sääliks käy näitä pilalle hemmoteltuja kakaroita. Se koskee sitten kovaa kun yhteiskunta rankasee ja sulkee vakilaan. Onko se sitten parempi että yhteiskunta rankasee kun vanhemmat ei ole saaneet sitä tehdä?? Minusta se on epäreilua...Mikä oikeus yhteiskunnalla on sitten jaella niitä rangaistuksiaan kun ensin on ottanut vanhemmilta sen oikeuden kokonaan pois?? Eihän ne nuoret edes käsitä tehneensä mitään väärää kun ei heitä ole opetettu mikä on oikean ja väärän ero. Ja mitä siitä seuraa jos tekee väärin.
Vanhemmat, alkaa opettamaan lapsillene mitä seuraa jos tekee väärin, väärillä valinnoilla on ikävät seuraukset aikuisenakin, mutta kyllä se pitää jo apsesta oppia että näin on. Se on elämän realiteetti. Se on karhunpalvelus lapsilleen jos ei heille opeta näitä asioita ja vastuun kantamista teoistaan jo lapsena. Sitä tarkoittaa sananlasku "joka vitsaa säästää se vihaa lastaan". Ei ole meinaan rakkautta se ettei kurita lasta ja opeta vastuun ottamista omista teoistaan...elämä kyllä opettaa sitten myöhemmin ja se ei ole välttämättä kiva asia sitten.
Aina ei toki ole kyse huonosta vanhemmuudesta jos lapsi sortuu rikoksiin tai huumeisiin tms...se on niin monen asian summa.Hauskaa että aina se seuraavan vuosikymmenen kasvatit ovat syypäitä. Olen itse syntynyt -79 ja ei meillä koulussa koskaan kuria puuttunut. Kyllä 80-luvulla ainakin osattiin pitää ruodussa ja oli vielä niitä vanhan polven opettajiakin, joiden tunneilla ei saanut inahtaakkaan tai tuli tukkapöllyä. Eikä kyllä uskallettu hiiskahtaakkaan siitä vanhemmille.
Minusta koko yhteiskunta elää kaaoksen aikaa. Me tarvitsemme enemmän hiljaisuutta ja rauhaa. Nyt ei tarvitse koskaan kokea yhtään tyhjää hetkeä koska hiljaisuus on pelottavaa. - kovakorvaiset
Ja paskat kirjoitti:
Uskonto on kaiken pahan alku ja juuri.
Jumalan uskonto sanoo: " Älä tapa"!! V.s käsky...Jumalanko siis on syy?
- että täl viisii
gfhtfh5t kirjoitti:
Ahaa, oike kristitty... Ja ne ketkä ammuskelevat leimataan heti "vääräuskoisiksi" ja ongelma on hoidossa, taaskaan kukaan kristitty ei tehnyt pahaa. Harvinaisen tekopyhää.
Paha lähtee ihmisen sydämestä eli aivoista..ja se pilaa ihmisen!
Hyvinkään ampujan mielestä lähti paha ajatus..ja tätä ajatusta hän ei halunnut tai kyennyt vastustamaan, joten seurauksena oli syntisten kuolema!
Maapallolla kun nääs ei ole ainuttakaan , joka ei olisi syntinen eli lain rikkoja! - ......
kovakorvaiset kirjoitti:
Jumalan uskonto sanoo: " Älä tapa"!! V.s käsky...Jumalanko siis on syy?
Sama Jumala vaatii mm. ihmisuhreja ja tappaa kaikki ihmiset hukuttamalla yhtä perhettä lukuunottamatta.
Mahdoton ottaa tuollaista "älä tapa"-käskyä tosissaan, kun on loput raamatusta lukenut. - :D
vähemmän idiootteja kirjoitti:
Hyvä ettet ole Suomessa. Hyvää jatkoa sinne missä olet, pysy siellä.
voiskohan sinne samaan paikkaan kuljetuttaa loputkin reppanat? :D
- :D
Kasvaminen on työtä kirjoitti:
Kyllä kirjoitus on hyvä.
Ehkä siihen pitäisi lisätä vanhempien vastuu. Tämän päivän vanhemmuutta näyttää vaivaavan lasten edun edelle menevä itsekkyys. Tarkoitan sillä ajan käyttöä en rahan. Rahaa kyllä annetaan joka lähtöön ja jokaisesta pienestä askareesta.
Itse sitten hävitään maisemistä pelaamaan golfia tai baariin kaljalle tai joihinkin "hienoihin" pippaloihin, jätetään lapsi yksin rahojensa kanssa kasvattamaan itseään ja viihdyttämääna itseään.
Lapsille ja nuorille on hyvin tärkeää kokea myös sitä rauhallista yhdessäoloa. Ei elämä ole yhtä Linnanmäkeä tai tivolia. On myös osattava tehdä yhdessä rauhassa kotitöitä ilman rahakorvausta ja osattava olla yhdessä vaikka lukien tms. Niillä, kenellä on kesämökki tms maapaikka voi yhdessä tehdä pihan haravointia, polttopuita yms ja jättää ryyppäämisen pois tai ainakin vähemmälle. Perheiden on opittava olemaan ja tekemään yhdessä ja se lähtee vanhemmista sekä oikeasta rajojen asettelusta.
Asiat ovat kohtuullisen yksinkertaisia. Liiallinen monimutkaisuus ja muotoisuus vain pilaa asian. Kun tehdään selkeitä oikeita asioita yhdessä ja puhutaan vastuista ja vastuunkanosta niin omassa elämässä kuin yhteiskunnallisen vastuunkin kantamisesta niin kasvaa selkeästi ajattelevia vastuullisia ihmisiä.
Jos puhutaan ja tehdään huuhaata niin kasvaa huuhaa ihmisiä.liian läpinäkyvää tuo itsensä kehuminen toisella nimimerkillä. :D
- Miksivoimiksi
...... kirjoitti:
Sama Jumala vaatii mm. ihmisuhreja ja tappaa kaikki ihmiset hukuttamalla yhtä perhettä lukuunottamatta.
Mahdoton ottaa tuollaista "älä tapa"-käskyä tosissaan, kun on loput raamatusta lukenut.Tähän asiaan on ihan turha sekoittaa Jumalaa ja uskontoja. Kaverilla oli koti, oli ystäväpiiri ja harrastuksia, joten syrjäytyneestä ei ole kysymys. Sensijaan yksi harrastuksista oli "ihmismetsästys", eli "leikki", jossa pelaajat jahtaavat toisiaan metsässä ja ampuvat värikuulilla. Tuskin tarvitsee kysyä, miten paljon ja kuinka nuoresta tämä kaveri on pelannut videopelejä, joissa voittaa se, joka tappaa eniten vastustajia. Tai kuinka paljon hän on töllännyt filmejä, joissa ihmiset ovat merkityksettömiä maalitauluja, ja raatoa syntyy vauhdilla.
Tämä aivopesee ihmisen vähitellen, ja sitten voi käydä näin. Koska kysymys on isoista rahoista, tiedän vallan hyvin, ettei näitä huvittelumuotoja tulla koskaan kieltämään, joten vastaavaa tulee tapahtumaan jatkossakin. Ihmetellään sitten huuli pyöreänä, että miksivoimiksi. - Maanpetturi-Eero
Vapaa kasvatus ja kurittomuus on kaksi eri asiaa. Vapaa kasvatus on varmasti sitä, kun annetaan kakaran ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan.
Se, että kakara on yhteiskuntakelvoton nolla ei ole kenenkään vika. Sellaisella ihmisellä ei vain ole paikkaa tässä yhteiskunnassa. Minun mielestäni tuo Eero Hiltunen voisi tehdä hyvän ratkaisun ja tappaa itsensä heti kun mahdollista.
Oletteko huomanneet, että tämän tapaiset tekijä yleensä syyttävät muita omista ongelmistaan ja kannattavat perussuomalaisia?
Tyypillinen kiihkopatriootti, joka paljastuikin yhteiskuntaa tuhoavaksi maanpetturiksi. - tosiuusavuton
Uusavottomia kaikki. kirjoitti:
Täysin samaa mieltä.
Suomi on täynnä väkeä jotka eivät esimerkiksi edes osaa itse digiboxia asentaa, tai laittaa oman koneen palomuurin asetuksia kuntoon.
Uskomatonta uusavuttomuutta. Kyllähän ihmisen pitäisi kaikki osata vaikka kukaan ei ole koskaan opettanut tai neuvonut. Ei se ole vanhempien vika, vaan pelkkää uusavuttomuutta.Ai sekö on uusavuttomuutta, kun ei osaa laittaa digiboxia kuntoon. Minä olen luullut sen olevan sitä, kun ei osata suunnitella rahankäyttöä, tehdä perunamuusia ja lihapullia alusta asti, osata kerätä marjoja ja sieniä talven ruokavarastiksi, osata neuloa pudonneen napin tilalle uutta, osata vaihtaa sulaketta tai autonrengasta tai ymmärretä siivota kylppärin lattiakaivosta moskaa, kun vesi lakkaa menemästä tai ihmetellään, mitä mun villapuserolle tapahtui, kun mä pesin sen kuudessakympissä.
Ja mitä kasvatukseen tulee, niin penskat pitäisi panna kantamaan vastuuta tekemisistään ja tekemästä jättämisistään itse, eikä niin, että kyllä mutsi ja faija maksaa. - NainenVhousuissa
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Joo, kyllä sen huomaa, että täällä kulkee vapaana TOSI sairaita yksilöitä.
- raha ratkaisee???
Miksivoimiksi kirjoitti:
Tähän asiaan on ihan turha sekoittaa Jumalaa ja uskontoja. Kaverilla oli koti, oli ystäväpiiri ja harrastuksia, joten syrjäytyneestä ei ole kysymys. Sensijaan yksi harrastuksista oli "ihmismetsästys", eli "leikki", jossa pelaajat jahtaavat toisiaan metsässä ja ampuvat värikuulilla. Tuskin tarvitsee kysyä, miten paljon ja kuinka nuoresta tämä kaveri on pelannut videopelejä, joissa voittaa se, joka tappaa eniten vastustajia. Tai kuinka paljon hän on töllännyt filmejä, joissa ihmiset ovat merkityksettömiä maalitauluja, ja raatoa syntyy vauhdilla.
Tämä aivopesee ihmisen vähitellen, ja sitten voi käydä näin. Koska kysymys on isoista rahoista, tiedän vallan hyvin, ettei näitä huvittelumuotoja tulla koskaan kieltämään, joten vastaavaa tulee tapahtumaan jatkossakin. Ihmetellään sitten huuli pyöreänä, että miksivoimiksi.värikuula sota, videopelit tai elokuvat EIVÄT TEE TUOTA vaan sairas mieli! Ennemmin kannattas keskittyä kitkemään koulukiusaaminen nollaan! Itse muistan kouluaikoina niin siellä tietyt tyypit saivat kiusata ja opettajat eivät puuttuneet asiaan koska tässäkin asiassa ratkaisee raha monesti ne kiusaajat olivat rikkaitten pentuja tai lestadiolaisia on se vaan kumma ku tuommosia kiusaajia sitte suojellaan! Sitte yrittivät peitellä että eiväthän ne nyt voi kiusata että ovat hyvästä perheestä jne. Mielestäni mörköjä etsitään sieltä missä niitä ei ole ja oikeaa karua totuutta peitellään... On helppoa yrittää syyttää pelejä tai elokuvia syy on kyllä varmasti jossain muualla...
- Juha A.
tosiuusavuton kirjoitti:
Ai sekö on uusavuttomuutta, kun ei osaa laittaa digiboxia kuntoon. Minä olen luullut sen olevan sitä, kun ei osata suunnitella rahankäyttöä, tehdä perunamuusia ja lihapullia alusta asti, osata kerätä marjoja ja sieniä talven ruokavarastiksi, osata neuloa pudonneen napin tilalle uutta, osata vaihtaa sulaketta tai autonrengasta tai ymmärretä siivota kylppärin lattiakaivosta moskaa, kun vesi lakkaa menemästä tai ihmetellään, mitä mun villapuserolle tapahtui, kun mä pesin sen kuudessakympissä.
Ja mitä kasvatukseen tulee, niin penskat pitäisi panna kantamaan vastuuta tekemisistään ja tekemästä jättämisistään itse, eikä niin, että kyllä mutsi ja faija maksaa.Yli hilseen meni?
Ei noitakaan listaamiasi juttuja kukaan luonnostaan osaa. Yhtään enempää kuin digiboxinkaan asentamista. Sinullekin nuo kaikki on joku aikoinaan opettanut tai olet ne jostain lukenut, et sinä niitä itse ole keksinyt. Ellet sitten ole neroksi syntynyt.
Syytä uusavuttomuudesta kasvatustaidottomia vanhempia, älä niitä lapsia. Ei ole heidän vikansa ettei noita juttuja kukaan ole heille kertonut. - raha ratkaisee???
raha ratkaisee??? kirjoitti:
värikuula sota, videopelit tai elokuvat EIVÄT TEE TUOTA vaan sairas mieli! Ennemmin kannattas keskittyä kitkemään koulukiusaaminen nollaan! Itse muistan kouluaikoina niin siellä tietyt tyypit saivat kiusata ja opettajat eivät puuttuneet asiaan koska tässäkin asiassa ratkaisee raha monesti ne kiusaajat olivat rikkaitten pentuja tai lestadiolaisia on se vaan kumma ku tuommosia kiusaajia sitte suojellaan! Sitte yrittivät peitellä että eiväthän ne nyt voi kiusata että ovat hyvästä perheestä jne. Mielestäni mörköjä etsitään sieltä missä niitä ei ole ja oikeaa karua totuutta peitellään... On helppoa yrittää syyttää pelejä tai elokuvia syy on kyllä varmasti jossain muualla...
Lisäystä vielä pikkasen. Mitenkäs jos suurin syyllinen on pelit ja elokuvat ni mitenkäs talvisodan jälkeen nuorukaiset ei riehaantunu pyssyistä ku silloinhan on ollut varmasti fiilis aidoimmillaan ja miestä on kaatunut kun aitaa? Että eiköhän tuo kumminki oo niin että kiusaaminen on vaan nykyään niin raakaa että se jatkuu niin pitkään että toinen tulee hulluksi ja seuraukset ovatkin sitten surulliset.
- -Methusalem-
Juha A. kirjoitti:
Yli hilseen meni?
Ei noitakaan listaamiasi juttuja kukaan luonnostaan osaa. Yhtään enempää kuin digiboxinkaan asentamista. Sinullekin nuo kaikki on joku aikoinaan opettanut tai olet ne jostain lukenut, et sinä niitä itse ole keksinyt. Ellet sitten ole neroksi syntynyt.
Syytä uusavuttomuudesta kasvatustaidottomia vanhempia, älä niitä lapsia. Ei ole heidän vikansa ettei noita juttuja kukaan ole heille kertonut.Tai syyttämisen sijaan mieluummin opeta heille miten nuo asiat hoidetaan. Sen sijaan että valitat jostain uusavuttomuudesta.
Niin se oli ennen: jos joku ei jotain osannut, niin se opetettiin.
Nykyään ikävä kyllä enemmistö tuntuu kuvittelevan että kaikki pitäisi jotenkin osata opettamatta. Ja päälle vielä syytökset siitä että nuoret on saamattomia ja osaamattomia. - pyhhhop4
että täl viisii kirjoitti:
Paha lähtee ihmisen sydämestä eli aivoista..ja se pilaa ihmisen!
Hyvinkään ampujan mielestä lähti paha ajatus..ja tätä ajatusta hän ei halunnut tai kyennyt vastustamaan, joten seurauksena oli syntisten kuolema!
Maapallolla kun nääs ei ole ainuttakaan , joka ei olisi syntinen eli lain rikkoja!Hmm. Laki ja synti on kyllä kaksi eri asiaa. Luulis kaikkien tietävän...
- Huolestuttavan
pyhhhop4 kirjoitti:
Hmm. Laki ja synti on kyllä kaksi eri asiaa. Luulis kaikkien tietävän...
harva tuon eron tajuaa.
- minä
:D kirjoitti:
liian läpinäkyvää tuo itsensä kehuminen toisella nimimerkillä. :D
On tuossa perää. Poikien kasvatukseen pitäisi panostaa. Naistenlehdet ja palstat on karmeata luettavaa miehenalulle, jos sellaisen vahingossa silmiinsä saa. Ja hieman sellaista kuvaa on siirtynyt muuallekin yhteiskuntaan. Suomalaista miestä nitistetään vähän joka suunnalta.
- Oletko muuten
Maanpetturi-Eero kirjoitti:
Vapaa kasvatus ja kurittomuus on kaksi eri asiaa. Vapaa kasvatus on varmasti sitä, kun annetaan kakaran ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan.
Se, että kakara on yhteiskuntakelvoton nolla ei ole kenenkään vika. Sellaisella ihmisellä ei vain ole paikkaa tässä yhteiskunnassa. Minun mielestäni tuo Eero Hiltunen voisi tehdä hyvän ratkaisun ja tappaa itsensä heti kun mahdollista.
Oletteko huomanneet, että tämän tapaiset tekijä yleensä syyttävät muita omista ongelmistaan ja kannattavat perussuomalaisia?
Tyypillinen kiihkopatriootti, joka paljastuikin yhteiskuntaa tuhoavaksi maanpetturiksi.ollenkaan tietoinen paljonko ne suursuomea tehneet kiihkopatriootit vuodattivat viatonta verta. Tämän poikapoloisen teot itseasiassa aikas pientä verrattuna näihin kaluunakalleihin.
- Mietin vain
mk kirjoitti:
Vapaa kasvatus tarkoittaa sitä' ettei käytetä vakivaltaa lapsia kohtaa jos se tekee jotain sopimatonta vaan selitetään miksi ei saa niin tehdä ja rajat pitää silti olla lapsella. On myös kerrottava ettei ketään saa ampua ja miksi ei saa. Itsellä kohta 18v tytär ja aina on puhetta uskonut mutta en ole tehnyt liian vaikeaa kasvatuksesta ja vuoden päästä ylioppilas että silleen. Kasvatuksessa tärkeitä on olla läsnä ja touhuta kaikkea lapsen tai lasten kanssa niin hyvä tulle eikä vai olla kotona että silleen ja lapselle harraatuksia sopivassa suhteessa.
"ja aina on puhetta uskonut mutta en ole tehnyt liian vaikeaa"
Mitenköhän olisit toiminut ellei hän olisikaan uskonut???? Ainakaan hyvällä? - pixi
että täl viisii kirjoitti:
Paha lähtee ihmisen sydämestä eli aivoista..ja se pilaa ihmisen!
Hyvinkään ampujan mielestä lähti paha ajatus..ja tätä ajatusta hän ei halunnut tai kyennyt vastustamaan, joten seurauksena oli syntisten kuolema!
Maapallolla kun nääs ei ole ainuttakaan , joka ei olisi syntinen eli lain rikkoja!omituinen kommentti,,,,,,tarkoitatko, että hän teki oikein, ampujalla ei tainnu olla tuo motiivi.oliko motiivia olleenkaa,vaan vai kuvitelma omasta ylemmyydestä ja kuvitelma oikeudestaan tappaa jos ei saa kaikkea haluamaansa, mietityttää myös miten hänen onnistu kuljettaa ne aseet ja kiikkua katolle ilman ,että kukaan huomas,.,.,.,.,.,.
- pixi
...... kirjoitti:
Sama Jumala vaatii mm. ihmisuhreja ja tappaa kaikki ihmiset hukuttamalla yhtä perhettä lukuunottamatta.
Mahdoton ottaa tuollaista "älä tapa"-käskyä tosissaan, kun on loput raamatusta lukenut.lue uudestaan .
- m-l
kovakorvaiset kirjoitti:
Jumalan uskonto sanoo: " Älä tapa"!! V.s käsky...Jumalanko siis on syy?
Kristillistä ohjelmaa www.tv7.fi , tv7 näkyy myös tv:ssä.
- ????mihin menet ?
raha ratkaisee??? kirjoitti:
värikuula sota, videopelit tai elokuvat EIVÄT TEE TUOTA vaan sairas mieli! Ennemmin kannattas keskittyä kitkemään koulukiusaaminen nollaan! Itse muistan kouluaikoina niin siellä tietyt tyypit saivat kiusata ja opettajat eivät puuttuneet asiaan koska tässäkin asiassa ratkaisee raha monesti ne kiusaajat olivat rikkaitten pentuja tai lestadiolaisia on se vaan kumma ku tuommosia kiusaajia sitte suojellaan! Sitte yrittivät peitellä että eiväthän ne nyt voi kiusata että ovat hyvästä perheestä jne. Mielestäni mörköjä etsitään sieltä missä niitä ei ole ja oikeaa karua totuutta peitellään... On helppoa yrittää syyttää pelejä tai elokuvia syy on kyllä varmasti jossain muualla...
Mielestäni koulua ja kiusaamista on turha vetää tähän taas ikään kuin syynä siihen, miksi joku on paha ja sairas. Aika törppöä väittää, että nuori tyttö (18 v.) olisi ollut jotenkin tämän hyypiön (jos sallitte näin karun lausuman) pahojen tekojen syypää. No huh huh! Tämä on sitä vastuun sysäämistä väärille tahoille.
Toki nuoret ja lapset kiusaavat toisiaan, mutta en edelleenkään käsitä, miten koulua ja opettajien puuttumattomuutta pannaan syyksi, joskus toki on selvästi virheitä, mutta ei koulu kiusaa ketään, vain ilkeät ihmiset toisiaan! Sitä paitsi, monessa paikassa jopa poliisia ei uskota, nuoret vain haistattelevat. Lienee siis taas poliisinkin vika vai? - justjustjuu
Äiti minäkin. kirjoitti:
"Netti sukupolvi"...minä olen syntynyt -60 luvulla ja se ei todellakaan ollut mikään vapaankasvatuksen sukupolvi...muistan hyvin kun tää vapaakasvatus höpötys alkoi, se oli 80-luvulla kun omat lapseni syntyi. Muistan kun kielsin lastani ajamasta pyörällään autotielle niin joku pappa alko räyhäämään mulle etten saa huutaa lapselle tai hän soittaa poliisit paikalle. Olis tehny mieli työntää se äijä sinne auton alle. Nyt ne vapaankasvatuksen tulokset on nuoria aikuisia ja sen kyllä huomaa millanen tää yhteiskunta nyt on kun ei näitä ole saanut lapsena laittaa kuriin :( Nyky nuorilla ja ja noilla kolmekymppisilläkään ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan, ei omia eikä vieraita. Eikä tään yhteiskunnan päättäjät vieläkään tajua mikä meidän nuoret on tähän jamaan ajanut...On kai lapset ihan pihalla kun ei mistään enään kielletä tai mitään. Kyllä lapsi tarvii ihan selkeet rajat sille mikä on sallittua ja mikä ei. Jotkut lapset ymmärtää puhumalla jotkut on kovapäisempiä eikä pelkkä puhe mene jakeluun. Vanhemmilta ja kouluilta ja kaikilta on viety kaikki keinot kasvattaa ja käsitellä näitä lapsia ja nuoria. Heitä ei saa edes ottaa kiinni jos tekevät pahojaan...nehän voi saada traumoja...Tässä nyt on sit näille lain laatijoille. Pitäkää hyvänänne älkääkä marisko!
Olisin laittanut kolmekin peukkua, jos olisi ollut mahdollista.
- eimilläänpahalla1
Juha A. kirjoitti:
Yli hilseen meni?
Ei noitakaan listaamiasi juttuja kukaan luonnostaan osaa. Yhtään enempää kuin digiboxinkaan asentamista. Sinullekin nuo kaikki on joku aikoinaan opettanut tai olet ne jostain lukenut, et sinä niitä itse ole keksinyt. Ellet sitten ole neroksi syntynyt.
Syytä uusavuttomuudesta kasvatustaidottomia vanhempia, älä niitä lapsia. Ei ole heidän vikansa ettei noita juttuja kukaan ole heille kertonut.Älä valita, jos tyylisi mukaisen tekstin jälkeen saat moisia kommentteja. Pitää selkeästi esittää, mitä oikein ajaa tekstillään takaa, jos niin tärkeää on.
- anteeksi anteeksi an
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Hae nyt äkkiä apua. Ettei vain paranoia iskisi pahemmaksi.
- no HUH HUH! pö

Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Sanoisin jopa, että tässä paljon plussaa saaneessa tekstissä on jopa herjauksen tuntomerkit täyttäviä väitteitä...
- edelleen huh huh
mjauuuuuuuuuuuu kirjoitti:
Joo,joo, ampukaa vain kaikki naiset.
Mjauuuuuuuulla oli siis sarkasmia, eli on tuohtunut, että joku hörhö syyttää viattomia naisia, jolla ei ole mitään tekemistä näiden pettyneiden narsistien kanssa.
- 7 vuotta epäonnea
Ja paskat kirjoitti:
Uskonto on kaiken pahan alku ja juuri.
Kaiken pahan alku ja juuri on toisten syyttely. Katsokaa joskus peiliin.
- Apinat.
Oletko muuten kirjoitti:
ollenkaan tietoinen paljonko ne suursuomea tehneet kiihkopatriootit vuodattivat viatonta verta. Tämän poikapoloisen teot itseasiassa aikas pientä verrattuna näihin kaluunakalleihin.
Kiihkopatriooteilla tarkoitin nykypäivän idiootteja (suomalaisia perusjuntteja), jotka syyttävät kaikesta etupäässä maahanmuuttoa ja yhteiskuntaa, en siis tarkoittanut punakkeja enkä valkoisia.
Eero Hiltusen tapainen henkilö on maanpetturi siinä missä oli Auvinen ja Saarikin. - z
NainenVhousuissa kirjoitti:
Joo, kyllä sen huomaa, että täällä kulkee vapaana TOSI sairaita yksilöitä.
Tuo ylle olevan pitkän kirjoituksen sanoma on kyllä tosi vaikka joienkin on vaikea sitä hyväksyä Tätä sanomaa maalataan meille hesarin ja ylen toimesta lavealla pensselillä
- mielenterveyshoitaja
missä demkratia kirjoitti:
Hienosti kerrottu todelliset asiat. Menevätkö nämänäitten virkamiesten päähän- ei mene. Heille on laissa annettu suoja, saavat tehdä mitä tahansa.Lähdetään siitä , lastenpäivä kodin johtaja huom. nainen. Käskee repimään 5 v. poikalapsi väkisin autosta, ei halua mennä hoitopaikkaan.. Jos lapsuudessa tuhotaan lapsen oma taho-johoin tämä valtakoneisto pyrkii, mitä tapahtuu. Ministerit ja , virkamies johto peittelee omia tekojaa ja töppäyksiään.Suurin syy - mielenterveys potilaat ei saa hoitoa- vaikka itse pyytäisi. Tiedossa on ei saanut avuutuslaitoksesta pillereitä, hyppäsi junaradalle ja kuoli, melkoinen helpotus näille päätäjille.Kautta aikojen on perheissä metsästetty ja käsitelty aseita- ongelmia vähän. Metsästäjät ja ampumaseurojen jäsenet ovat valistunutta porukkaa ja heitä ei näissä onnettomuuksissa näy. Putkaan kuolee ihmisiä, rekat tappaa vko:ttain , pitääkö kieltää. Valistusta ja kasvatusta tarvitaan. Täällä holhotaan jo nyt liikaa ihmisiä, vouhotetaan keskarista, tupakasta. Rokotuksiin ja lääkäri virheisiin kuolee ymmenkertaiset määrät ihmisiä. Mistä muusta maasta löytyy näin paljon holhousta ja virkamies kyttäystä. Kauppa aukeaa kl.7.00, olet menossa mökille , joku viissa päätti saunakaljan saat kl. 9.00- mistä kaikki älykääpiöt tänne on valittu virkoihin. Ovat kaukana todellisesta elämästä- koulunpenkiltä suoraan politiikaan ja ohjaamaan kansalaisia hyvään. Tai perustetaan monien satojen henkilöitten virasto- joka ei tee mitään- antaa lausuntoja. Hyvä veli järjestelmät toimii
Monisyinen ja tahoinen asia ja ilmiö, mutta yksi varma syy on epäonnistunut mielenterveyden hoito ja hoitostrategia.
Suurin osa mielenterveyspotilaista on tässä maassa nykyään täysin omillaan.
Pääosa vanhoista mielisairaaloista on lopetettu ja virkamiehistö kaavailee edelleen muutamien jäljelläolevienkin lopettamista. Viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa Tammiharjun mielisairaala raaseporissa.
Tämä tarkottaisi käytännössä sitä ettei koko HUS-alueella enää olisi kuin yksi mielisairaala (Kellokoski tuusulassa), muutamine potilaspaikkoineen jäljellä.
Tämä sama ilmiö koskee myös lasten- ja nuorten psykiatrisia hoitopaikkoja.
Avohoito on heitteillejättöä!
Vasta äskettäin uutisoitiin yhteiskunnasta pois tahtoneesta henkilöstä, joka murhasi vastaantulleen ihmisen kadulla, koska ei ollut toiveidensa mukaisesti päässyt mielisairaalahoitoon.
Nyt sitten ihmetellään ja voivotellaan, mutta tämä on vain seurausta 80- 90-lukujen vaihteessa tehdyistä harkituista päätöksistä, joiden seurauksina nyt sitten tätä surullista, ahdistavaa ja veristä satoa kannamme. - pixi
gfhtfh5t kirjoitti:
Ahaa, oike kristitty... Ja ne ketkä ammuskelevat leimataan heti "vääräuskoisiksi" ja ongelma on hoidossa, taaskaan kukaan kristitty ei tehnyt pahaa. Harvinaisen tekopyhää.
en ole hyvä ihminen mutta uskon Jumalaan ,ja tarkoitin ,ettei uskova pura pahaa oloaan ampumalla muita,vaan etsii apua muuten ,väkivalta ei ole heti ensimmäinen toimintamalli.
- pixi
Miksivoimiksi kirjoitti:
Tähän asiaan on ihan turha sekoittaa Jumalaa ja uskontoja. Kaverilla oli koti, oli ystäväpiiri ja harrastuksia, joten syrjäytyneestä ei ole kysymys. Sensijaan yksi harrastuksista oli "ihmismetsästys", eli "leikki", jossa pelaajat jahtaavat toisiaan metsässä ja ampuvat värikuulilla. Tuskin tarvitsee kysyä, miten paljon ja kuinka nuoresta tämä kaveri on pelannut videopelejä, joissa voittaa se, joka tappaa eniten vastustajia. Tai kuinka paljon hän on töllännyt filmejä, joissa ihmiset ovat merkityksettömiä maalitauluja, ja raatoa syntyy vauhdilla.
Tämä aivopesee ihmisen vähitellen, ja sitten voi käydä näin. Koska kysymys on isoista rahoista, tiedän vallan hyvin, ettei näitä huvittelumuotoja tulla koskaan kieltämään, joten vastaavaa tulee tapahtumaan jatkossakin. Ihmetellään sitten huuli pyöreänä, että miksivoimiksi.siinäpä se... toimintamalli oli saatu peleistä ja sotaelokuvista.. SIKSIVOISIKSI......
- pixi
7 vuotta epäonnea kirjoitti:
Kaiken pahan alku ja juuri on toisten syyttely. Katsokaa joskus peiliin.
sitäkin ,,,,,oma paha olo ,,,,,laitetaan muitten syyksi,,,,,,,,,ja jos ei itse ole onnellinen muutkaan ei saa olla.
- pixi
AINO HELENA kirjoitti:
EI PIDÄ PAIKKAANSA. Vapaa kasvatus alkoi vasta 70-luvulla, minä olen 63-vuotias, ja muistan hyvin kun koulussa nousimme seisomaan, ja koko luokka hiljeni, kun opettaja astui luokkaan.Myös kotona oli kuria, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä, äiti vielä pienyrittäjänä.Myös koulussa joutui seisomaan nurkassa koko oppitunnin,jos aiheutti käytöshäiriötä.Näin varsinkin kansakoulu aikoina, jolloin olimme alle 10-vuotiaita.Joten sinä varmasti olet nuorempi, kun väität että vapaa kasvatus alkoi jo 60-luvulla,luokassamme oli poika joka sai karttakepistä sormille,kun ei totellut,ja tänä päivänä hän on kunnollinen,työssäkäyvä perheenisä.EMME SAANEET TRAUMOJA KURISTA.!!!
olet oikeassa AINO HELENA........
- Miesten yhteiskunta
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!"...Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta..."
Eipä ole kauankaan aikaa, kun TV:ssä ja lehdistössä esiteltiin tutkimustulosta, jonka mukaan nainen ei saa terveydenhoitojärjestelmässä niin hyvää eli ts. kallista hoitoa kuin miehet. Naisten sydänviatkin ovat alidiagnotisoituja.
"...Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään..."
Nyt pakkaa nauru, ilkeä nainen kun olen. - Ei älykääpiö
missä demkratia kirjoitti:
Hienosti kerrottu todelliset asiat. Menevätkö nämänäitten virkamiesten päähän- ei mene. Heille on laissa annettu suoja, saavat tehdä mitä tahansa.Lähdetään siitä , lastenpäivä kodin johtaja huom. nainen. Käskee repimään 5 v. poikalapsi väkisin autosta, ei halua mennä hoitopaikkaan.. Jos lapsuudessa tuhotaan lapsen oma taho-johoin tämä valtakoneisto pyrkii, mitä tapahtuu. Ministerit ja , virkamies johto peittelee omia tekojaa ja töppäyksiään.Suurin syy - mielenterveys potilaat ei saa hoitoa- vaikka itse pyytäisi. Tiedossa on ei saanut avuutuslaitoksesta pillereitä, hyppäsi junaradalle ja kuoli, melkoinen helpotus näille päätäjille.Kautta aikojen on perheissä metsästetty ja käsitelty aseita- ongelmia vähän. Metsästäjät ja ampumaseurojen jäsenet ovat valistunutta porukkaa ja heitä ei näissä onnettomuuksissa näy. Putkaan kuolee ihmisiä, rekat tappaa vko:ttain , pitääkö kieltää. Valistusta ja kasvatusta tarvitaan. Täällä holhotaan jo nyt liikaa ihmisiä, vouhotetaan keskarista, tupakasta. Rokotuksiin ja lääkäri virheisiin kuolee ymmenkertaiset määrät ihmisiä. Mistä muusta maasta löytyy näin paljon holhousta ja virkamies kyttäystä. Kauppa aukeaa kl.7.00, olet menossa mökille , joku viissa päätti saunakaljan saat kl. 9.00- mistä kaikki älykääpiöt tänne on valittu virkoihin. Ovat kaukana todellisesta elämästä- koulunpenkiltä suoraan politiikaan ja ohjaamaan kansalaisia hyvään. Tai perustetaan monien satojen henkilöitten virasto- joka ei tee mitään- antaa lausuntoja. Hyvä veli järjestelmät toimii
Ne virkoihin valitut maisteri- ja tohtori-älykääpiöt (90% naisia) ovat demokratian lakien mukaan enemmistön eli älykääpiöitten naisten valisemia.
- sisäpiiriläinen
NainenVhousuissa kirjoitti:
Joo, kyllä sen huomaa, että täällä kulkee vapaana TOSI sairaita yksilöitä.
DIktaattorit ovat kautta historian olleet sairaita yksilöitä, jotka eivät salli totuuden sanomista.
Suomessa on hirvittävä ongelma, koska asioita hoitavia ja lakeja säätäviä diktaattoreita on peräti 700-800 000. Heistä yli 90% on naisia.
Eikö silloin voi tehdä selkeän päätelmän, että maamme suurin ongelma on nainen ja naisten valta, mitä he käyttävät väärin.
Korkeassa asemassa Kelassa ollut virkanainen tunnustikin suoraan: "Me virkanaiset emme ole vallankäyttäjiä, emmekä mielivallankäyttäjiä, vaan me NAISET olemme VALLAN VÄÄRINKÄYTTÄJIÄ!"
Siinä oli totuus ja Suomen ongelma yhdessä lauseessa.
On meillä siis ainakin yksi rehellinen virkanainen, tai oli, sillä hänet savustettiin työpaikalla pois virastaan. Eihän rehellistä poliitikkoa tai viranhaltijaa suomalaisessa järjestelmässä sallita!
Siksihän persujakin vihataan, koska puhuvat totta ja "vitsailevat" tosiasioilla. - nyt ulkomailla
mielenterveyshoitaja kirjoitti:
Monisyinen ja tahoinen asia ja ilmiö, mutta yksi varma syy on epäonnistunut mielenterveyden hoito ja hoitostrategia.
Suurin osa mielenterveyspotilaista on tässä maassa nykyään täysin omillaan.
Pääosa vanhoista mielisairaaloista on lopetettu ja virkamiehistö kaavailee edelleen muutamien jäljelläolevienkin lopettamista. Viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa Tammiharjun mielisairaala raaseporissa.
Tämä tarkottaisi käytännössä sitä ettei koko HUS-alueella enää olisi kuin yksi mielisairaala (Kellokoski tuusulassa), muutamine potilaspaikkoineen jäljellä.
Tämä sama ilmiö koskee myös lasten- ja nuorten psykiatrisia hoitopaikkoja.
Avohoito on heitteillejättöä!
Vasta äskettäin uutisoitiin yhteiskunnasta pois tahtoneesta henkilöstä, joka murhasi vastaantulleen ihmisen kadulla, koska ei ollut toiveidensa mukaisesti päässyt mielisairaalahoitoon.
Nyt sitten ihmetellään ja voivotellaan, mutta tämä on vain seurausta 80- 90-lukujen vaihteessa tehdyistä harkituista päätöksistä, joiden seurauksina nyt sitten tätä surullista, ahdistavaa ja veristä satoa kannamme.Suomessa miehet tappaa äkillisesti, kun miehen loppuun venytetty vieteri katkee. Uhrit eivät jää kitumaan.
Hirvittävintä maassa on se, että naiset saavat tappaa ilman vastuuta ja rangaistuksia miehiä tuhatmäärin KIDUTTAMALLA:
Tämä henkinen kiduttaminen hoitamattomilla sairauksilla tai syrjinnällä ym kiusaamisella tekee niitä sekopäitä, jotka sitten samojen naisten toimesta jätetään jälleen mielenterveys-hoitamatta tai jo rikoksia tehneet miehet lasketaan takaisin terveitten joukkoon tappamaan tai hakkaamaan myös viattomia.
Tutkikaa asioita, kansalaiset, niin toteatte saman kuin minä ja ulkomaalaiset tuttavani:
Suomi on feminististen pirujen hallinnassa! Ei miehet ihmisiä hakkaa ja tapa. He tappavat niitä itseään kiusaavia piruja!
Joku nainen mainitsikin jo skitsofrenian.
Kun vuosikymmeniä vainotaan, niin siinä vahvimmatkin sairastuu psyykkisesti. Onko silloin syyllinen se sairas vai tahallinen sairastuttaja eli suomalainen nainen!? Mutta , jos kaikki maasta muuttaneet 1,3 miljoonaa, ja vielä maassa olevat 200 000 kiusattua miestä ovat sekopäitä ja ryhtyvät tappamaan piruja, niin mitä tapahtuu!
Eikö olisi parempi, että naiset ja oikeuslaitos alkaisi toimia myös näitten miesten oikeustajun mukaisesti ja tasa-arvoisesti! - nyt ulkomailla
Kasvaminen on työtä kirjoitti:
Kyllä kirjoitus on hyvä.
Ehkä siihen pitäisi lisätä vanhempien vastuu. Tämän päivän vanhemmuutta näyttää vaivaavan lasten edun edelle menevä itsekkyys. Tarkoitan sillä ajan käyttöä en rahan. Rahaa kyllä annetaan joka lähtöön ja jokaisesta pienestä askareesta.
Itse sitten hävitään maisemistä pelaamaan golfia tai baariin kaljalle tai joihinkin "hienoihin" pippaloihin, jätetään lapsi yksin rahojensa kanssa kasvattamaan itseään ja viihdyttämääna itseään.
Lapsille ja nuorille on hyvin tärkeää kokea myös sitä rauhallista yhdessäoloa. Ei elämä ole yhtä Linnanmäkeä tai tivolia. On myös osattava tehdä yhdessä rauhassa kotitöitä ilman rahakorvausta ja osattava olla yhdessä vaikka lukien tms. Niillä, kenellä on kesämökki tms maapaikka voi yhdessä tehdä pihan haravointia, polttopuita yms ja jättää ryyppäämisen pois tai ainakin vähemmälle. Perheiden on opittava olemaan ja tekemään yhdessä ja se lähtee vanhemmista sekä oikeasta rajojen asettelusta.
Asiat ovat kohtuullisen yksinkertaisia. Liiallinen monimutkaisuus ja muotoisuus vain pilaa asian. Kun tehdään selkeitä oikeita asioita yhdessä ja puhutaan vastuista ja vastuunkanosta niin omassa elämässä kuin yhteiskunnallisen vastuunkin kantamisesta niin kasvaa selkeästi ajattelevia vastuullisia ihmisiä.
Jos puhutaan ja tehdään huuhaata niin kasvaa huuhaa ihmisiä.MInä yritin olla hyvä koti-isä ja laiton liiketomintani lepäämään jääden lasten kanssa kotiin antaen lähes kaiken aikani lapsille ja kodille.
Mutta kuinka kävikään!
Sosiaaliakkakoneisto torppasi asian,ja otti lapset pois . Lapset sijoitettiin sossutanttojen itsensä omistamaan yksityis-lastenkotiin, mihin kyseiset samat tantat maksoivat kunnan verovaroista itselleen 200-500€/PÄIVÄ/lapsi. Lisäksi lapset jätettiin heitteile ja heidän elämänsä,mm koulunkäynti meni piloille. Minun ei sallittu edes käydä katsomassa lapsiani, mikä traumatisoi heidät.
Tein rikosilmoituksen sosiaalitoimen ja heidän lastenkotinsa toimista, mutta heidän sosiaalidemokraattiset poliisikaverinsa torppasivat rikostutkimukset alkuunsa. Lasten elämä ei ole palannut raiteilleen vielä yli 10v jälkeenkään, vaikka ovat olleet jo vuosia aikuisena. Ovat edelleen samojen sosiaalitanttojen kontrollin alla.
Näin sosiaaliNAISET suojelevat lapsia! Samaan aikaan päihdeäiti sai erinomaista suojelua ja rahoitusta päihdeongelmansa ylläpitämiseen.
Tämä ei vielä riittänyt, vaan Sossutantat levittivät kirjallisin lausunnoin väitteitä että minä ja toisella paikkakunnalla asuva veljeni olemme väkivaltaisia insestiä harjoittavia pedofiilejä. Mitään senkaltaistakaan emme olleet tehneet. Poliisitutkinta- ja oikeuskäsittelyvaatimuksiimme ei suostuttu.
Me jäimme siis ihmisten mieliin pedofiileiksi, millä maineella ajettiin molempien yritystoiminta vararikkoon.
Äänestäkää vaan lisää Tarja Halosia ja Jutta Urpilaisia, niin varmistatte, että kunnollinen rehellinen yrittäjyys sekä isyys katoaa Suomesta.
No onhan teillä tilattu Afrikasta jo uudet rehdit kasvattajat ja veronmaksajat tilalle!
Lähdenpä tästä kokoukseen tapaamaan 300 kaltaistani entistä suomalaista. - Humikosan
nyt ulkomailla kirjoitti:
Suomi on todella sairas maa. Täällä ulkomailla sitä ihmetellään.
Suomessa on totuus kielletty eikä oikeista syistä saa puhua. Eräs Suomessa elävä virolainen sanoikin suoraan, että Suomea vaivaa hirvittävä poliittisfeministinen virkadiktatuuri, missä kaikki järkevä kumotaan feminismin tieltä.
Feministinen vastuuton naisvalta on vallannut jo jokaisen kodin, missä pääasiaksi on tullut miehen ja pojan nöyryyttäminen ja naisen/ tytön ylivallan toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Joka paikassa naiset käyvät miesvastaista valtataistelua, kun miehet vastaavasti rakastavat naisiaan.
Suomalaismiehet ovat liian kilttejä ja heitä nujerretaan jo tarhaiästä alkaen. Henkisesti heikoimmat järkkyvät raiteiltaan ja jossain vaiheessa seuraukset ovat rumia.
Tämä totuus olisi jo vihdoin aika ymmärtää. Hyvinkää ja Jokelakin ovat tunnettuja miesvihamielisistä opettajistaan koluluissa. Tappajat ovatkin siis oikeasti niitä NAISIA, jotten pitäisi olla lapsille tueksi ja malliksi, mutta nämä naiset kasvattavat nöyryytettyjä ja katkeroituneita heikkohermoja, joista voi pienestä sytykkeestä tulla pitkään mielessään hautuneiten kostoajatusten toteuttajia!
Jos Suomessa ei laiteta näitä suomalaismiesten syrjintää harjoittavia feministijoukkioita kuriin, niin Kauhajoen, Jokelan ja Hyvinkään tapaukset ovat vain pientä alkusoittoa.
Miettikääpä, mitä tapahtuu, kun kaikki vähintään 200 000 kiusattua ja syrjäytettyä miestä älyävät yhdistää voimansa. Siinä voi maasta kadota tuhatmäärin näitä kiusafeministejä,myös syyttömiäkin vahingossa.
Pankaamme naisemme kuriin, ennenkuin sorretut miehet tekevät sen pakolla.
Luulisi ämmien jo heränneen, mutta eihän kaikessa oikeassa oleva yliviisas suomalaisnainen huomaa ja tunnusta virheitään, ennenkuin on myöhäistä. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun raivostunut nuori mies on kurkussa kiinni, työntää veistä tai ruuvaria kylkiluitten väliin tai tähtää ampuma-aseella päähän.
Tunnustakaa totuus ja unohtakaa keinotekoiset vihapuhevillityksenne ja pankaa kaikki oikeat syylliset vastuuseen. Ne oikeat syylliset ovat äidit, opettajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ym poikia ja miehiä toistuvasti ja tahattomasti tai yleensä tarkoituksella vahingoittavat. Kiusaajalla on aina V housuissaan
Terveydenhoitojärjestelmästäkin on tullut feministinen tappokone, missä tavallinen suomalaismies tapetaan jättämällä hoitamatta. Minulle naislääkäri sanoi äsken suoraan terveyskeskuksessa, että, jos olisitte nainen, niin teidät tutkittaisiin ja hoidettaisiin, mutta, kun olette mies, niin minä en tee mitään. Siksi asunkin nyt ulkomailla, missä suomalaismieskin saa hoitoa ja arvostusta.
On tämä feminismi kallis aate suomalaislle. Omia koulutettuja ja yrittäviä ihmisiä tapetaan ennenaikojaan ja ulkomaalaisia suositaan ja pelastetaan. Ihmeellistä touhua.
Matin ja Tepon laulussa lauletaa: "Kaiken takana on NAINEN!" Se pitäisi Nyky-Suomessa muutta muotoon: "Kaiken pahan takana on nainen"!
Kaikki maan omat ongelmat nimittäin johtuvat tarkemmin tutkittaessa joko suoraan tai välillisesti naisten valta-asemansa väärinkäytöstä. Tähän pitäisi nyt pikaisesti puuttua ja tutkia tapaukset puolueettomasti pohjamutia myöten. Muutoin kohta kaikki yli 200000 Suomen "Breivikiä" ovat liikkeellä tappoaikeissa.Vai onko tarkoitus, että saadaan taas korostaa, kuinka kauhean väkivaltaisia suomalaismiehet ovat!
Mutta, jos ovat, niin syy siihen salataan visusti, sillä se syy on naistemme toiminta miehiään kohtaan jopa lainsäädännössä. Rikolliset naiset, esim virka- pääsevät pahoista teoistaan ilman mitään rangaistusta tai edes paheksuntaa - eihän nainen voi...!
Estäkää se ja pankaa akkanne järjestykseen, ennekuin miestenne sietokyky loppuu! Ne "vihapuheet" ovat tosipuheita. Kun minäkään en hätääni saanut sosiaalitoimistosta apua ja ihmettelin, miksi naapurin somalille maksetaan kaikki ilman kyselyjä, niin sosiaalityöntekijä tarttui puhelimeen ja sanoi soittavansa poliisit ja laittavansa minut 2 vuodeksi vankeuteen vihapuheesta! Siis minä olinkin rikollinen sanoessani totuuden, mutta rotusortoon syyllistynyt sosiaalitantta ei mihinkään! Hyvä Suomi! Kyllä veri vielä virtaa ja vuolaasti tätä menoa!
Miksei tätä sosiaalitantta panna vankilaan? Saman toimiston edssä oli jo suomalaismiehiä nälkälakossakin, kun apua ei herunut.
Syrjintä aiheuttaa aina vastarektioita, siksi se syrjintä pitää lopettaa, ettei väkivaltaisia vastareaktioita pääse tapahtumaan. Vai onko naisvallan väärinkäytökset arvokkaampia, kuin Suomen kansalaisten henki!Eikun pankaa vaan akat ministereiksi, niin tulee mitä hassuimpia lakeja ja lakiehdotuksia.
Olen monesti ihmetellyt että prkleellä ne akat sinne valitaan. Ihan tuntemettomia tanttoja.
Suomessa yksilön elämä ahdistuu, tää on nykyään rikkaita varten. - käytöstavat kunniaan
Äiti minäkin. kirjoitti:
"Netti sukupolvi"...minä olen syntynyt -60 luvulla ja se ei todellakaan ollut mikään vapaankasvatuksen sukupolvi...muistan hyvin kun tää vapaakasvatus höpötys alkoi, se oli 80-luvulla kun omat lapseni syntyi. Muistan kun kielsin lastani ajamasta pyörällään autotielle niin joku pappa alko räyhäämään mulle etten saa huutaa lapselle tai hän soittaa poliisit paikalle. Olis tehny mieli työntää se äijä sinne auton alle. Nyt ne vapaankasvatuksen tulokset on nuoria aikuisia ja sen kyllä huomaa millanen tää yhteiskunta nyt on kun ei näitä ole saanut lapsena laittaa kuriin :( Nyky nuorilla ja ja noilla kolmekymppisilläkään ole mitään kunnioitusta vanhempia kohtaan, ei omia eikä vieraita. Eikä tään yhteiskunnan päättäjät vieläkään tajua mikä meidän nuoret on tähän jamaan ajanut...On kai lapset ihan pihalla kun ei mistään enään kielletä tai mitään. Kyllä lapsi tarvii ihan selkeet rajat sille mikä on sallittua ja mikä ei. Jotkut lapset ymmärtää puhumalla jotkut on kovapäisempiä eikä pelkkä puhe mene jakeluun. Vanhemmilta ja kouluilta ja kaikilta on viety kaikki keinot kasvattaa ja käsitellä näitä lapsia ja nuoria. Heitä ei saa edes ottaa kiinni jos tekevät pahojaan...nehän voi saada traumoja...Tässä nyt on sit näille lain laatijoille. Pitäkää hyvänänne älkääkä marisko!
Minulla on taas sellainen käsitys, että vielä vielä omien lapsieni ( syntymävuodet -77 ja -83) lapsuus- ja nuoruusvuosina tavat oli parempia ja kuolussakin kuria. Minusta esim. nuorten kielenkäyttö ja minua hämmästyttävä tyttöjenkin julkinen ruma puhetyyli tuli selvästi esiin tuossa 2000- luvulle siirtymisen jälkeen.
- epäonnistunut
Psyko manipuloija? kirjoitti:
@Myös samaa mieltä
Olen tätä mieltä:
Radiouutisissa sanottiin ettei tää tyyppi ole ilmoittanut halua lääkärin tukeen.
Ja täysikäinenhän tää hemmo on ja vovotellaan ihan kuin se olis joku heitteille jätetty pikkulapsi.:(
Lauantaina vielä oli uutisissa ettei hemmo kadu mitään, ja nyt sitten katuu. Mitähän se katuu? SItä tietenkin että vapaus meni. Ihan laidasta laitaan mieli menee.
Eikä vieläkään ole kertonut syytä miksi ampui. Ei ole vielä keksinyt sopivan hyvää selitystä, mutta kai sekin vielä kuullaan. Krokotiilinkyynelillä ryyditettynä että sais armoa eikä sais paljoa rankkua.
Eikä muka suunnitelmallisuutta, muuten vain kolme pyssyä hankkinut käyttöönsä asekaapista. Ja ihannoi jotain sotahommeleita.
Aseet kuulemma asianmukaisesti säilytettynä. Ovatko aseet muka asianmukaisesti säilössä jos asekaapille pääsee asiattomat?joku oli avannut lukon klemmarilla ja myöntänyt salaa ottaneensa aseen.luki lehdessä.ei olla viisaampia mutta kyllä sitä luottaa lapseensa.toivottavasti nyt jokainen huolehtii omastaan ja uskaltaa kysyä voitko hyvin.
- Anonyymi
Nettisukupolvi? kirjoitti:
Vapaakasvatus oli 60 luvun jutuja. Vapaan kasvatuksen uhrit alkaa olla 50-60 vuotiaita.
Vapaakasvatus on 80 luvun juttu….ja pieleen meni
- Muottikasa
Minä taas tunnen opettajan joka ei sopisi ollenkaan opettajan työhön pahimman laatuinen luonnevika, ei tosin opeta hyvinkäällä vaikka asuukin siellä. Kyseessä vielä ala-asteen opettaja. Jos tuommoisia opettajia on enemmänkin en yhtään ihmettele jos nuorista tulee vikaan kasvaneita.
Ihmettelen vaan ettei opettajankoulutukseen ole psykologisia testejä, tosin nekään ei taida tehota narsisistiseen luonnehäiriöön.- mummi...
Ai että ei psylogisia testejä opettajien koulutukseen, Heh on ja reippaasti. Mitenkäs tämä nyt tälleen lipsahti, että opettajien vika koko karmeus? Minä en sitten ihmettele yhtään jos nuorista tulee kieroon kasvaneita jos kuvitellaan, että koulu vasta alkaa kasvattamaan. HÖH!
- Tunnetko itsesi ?
Kehoittaisin sinua seuraamaan mieluummin vanhempien luonnevikoja. Kouluissa on uskomaton määrä lapsia, joiden vanhempi / -mat pistävät heidät maksamaan omat antipatiansa koululaitosta tai yksittäistä opettajaa kohtaan kiusaamisella ja häirinnällä. Näissä tapauksissa opella on aina luonnevika ja oma vika on peitetty tietämättömyyden ja tyhmyyden peiton alle.
Koulu ei kykene kasvattamaan vikaan, jos kotona kyetään johonkin muuhun. - nyt ulkomailla
Tunnetko itsesi ? kirjoitti:
Kehoittaisin sinua seuraamaan mieluummin vanhempien luonnevikoja. Kouluissa on uskomaton määrä lapsia, joiden vanhempi / -mat pistävät heidät maksamaan omat antipatiansa koululaitosta tai yksittäistä opettajaa kohtaan kiusaamisella ja häirinnällä. Näissä tapauksissa opella on aina luonnevika ja oma vika on peitetty tietämättömyyden ja tyhmyyden peiton alle.
Koulu ei kykene kasvattamaan vikaan, jos kotona kyetään johonkin muuhun.Tutkimusten mukaan Suomessa on sosiaalitoimen ja opettajien viroissa on n 50% luonteeltaan häiriintyneitä NAISIA, jotka haluavat tyydyttää vallanhimoaan ylentämällä itsensä toisten yläpuolelle ja nöyryyttämällä heikompiaan = apua hakevia sairaita ym hädässä olevia, ja koulun oppilaita yms.
En tiedä ovatko nämä nyt niitä narsisteja vai mitä, mutta itsekin näen vielä eläkeläisenäkin kyseisenlaisen pakkoruotsin opettajan toimista painajaisia!
Työpaikkojen huono ilmapiiri estää miesten hakeutumisen po aloille. - haluun tonne töihin
nyt ulkomailla kirjoitti:
Tutkimusten mukaan Suomessa on sosiaalitoimen ja opettajien viroissa on n 50% luonteeltaan häiriintyneitä NAISIA, jotka haluavat tyydyttää vallanhimoaan ylentämällä itsensä toisten yläpuolelle ja nöyryyttämällä heikompiaan = apua hakevia sairaita ym hädässä olevia, ja koulun oppilaita yms.
En tiedä ovatko nämä nyt niitä narsisteja vai mitä, mutta itsekin näen vielä eläkeläisenäkin kyseisenlaisen pakkoruotsin opettajan toimista painajaisia!
Työpaikkojen huono ilmapiiri estää miesten hakeutumisen po aloille.mikä virka/työn -antaja toi on, haluun sinne töihin (olen muuten mies). Meet maanantaina töihin ja katot ettet kyllä jaksa tehä tätä tänään ylennämpä itseni seuraavaan johtoportaaseen, eikä tarvi ees kysellä muilta...
laitas vähän faktaa tutkimuksesta(linkkiä) vai onko vaan ihan oma tekemä toteamus... - Entinen huono oppila
Muotikasa pitää muodissa sitä että vain opettajissa on vika.
Kyllä kai voi joukossa olla joku huono opettajakin. Useimiten se on kuitenkin niin, että se opettaja saa huonon maineen siitä että se yrittää kasvattaa niitä oppilaita oikeaan suuntaa, joiden kasvatus on kotona vanhemmilta jäänyt hoitamatta. - :D
Entinen huono oppila kirjoitti:
Muotikasa pitää muodissa sitä että vain opettajissa on vika.
Kyllä kai voi joukossa olla joku huono opettajakin. Useimiten se on kuitenkin niin, että se opettaja saa huonon maineen siitä että se yrittää kasvattaa niitä oppilaita oikeaan suuntaa, joiden kasvatus on kotona vanhemmilta jäänyt hoitamatta.nykyään opettaja saa siitä moitteet että se esti Jani-Petteriä rikkomasta piirtoheitintä.
- nyt ulkomailla
Entinen huono oppila kirjoitti:
Muotikasa pitää muodissa sitä että vain opettajissa on vika.
Kyllä kai voi joukossa olla joku huono opettajakin. Useimiten se on kuitenkin niin, että se opettaja saa huonon maineen siitä että se yrittää kasvattaa niitä oppilaita oikeaan suuntaa, joiden kasvatus on kotona vanhemmilta jäänyt hoitamatta.Tutkimuksen tekijä oli muistaakseni Stakesin (nykyisin THL) eli terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Luin tutkimuksen erään tutkimustyötä tehneen luona. Sitä ei nimittäin sallittu julkaista koskaan! Olisikohan taas ollut tämä naisvalta julkaisukiellon takana?!
Myöskään kansainvälisien aivotutkimusten tuloksia, missä on vertailtu miesten ja naisten aivojen ja aivovoiminnan eroja, ei ole saanut julkaista missään länsimaisessa alan julkaisussa. Ne nimittäin ovat vahvistaneet vanhojen monituhatvuotisten kultturien ja uskontojen (mm islam)olevan oikeassa naisten suhteen.
- isän huoli
Aivan loistavaa tekstiä. Nyt toivon, että edes osa päättäjistämme lukisi "huoliäidin" kirjoituksen ja olisiko nyt juuri se oikea hetki päättäjien alkaa tehdä tosissaan päätöksiä, vai meneekö siinä Kreikan pinnalla pitämisessä vielä kauankin aikaa ja paljon(ko) rahaa?
- Väärät säästöt!
Taloudellisten resurssien vapauttaminen voitaisiin aloittaa vähentämällä kansanedustajia ja heidän apunaan olevaa virkamieskuntaa. Säästyneillä rahoilla voitaisiin järjestää vaikkapa mielenterveyspalveluja.
Loppujen lopuksi ihmisiä kuolee, kun toiset ahnehtivat kaikenmaailman bonukset ja perusteettomat palkkiot verorahoista itselleen. Rahaa ei riitä siihen mihin sitä oikeasti tarvitaan.
Kumpi tässä oikeasti on sairaampi, ammuskelijat vai asioita järjestelevät poliitikot?- Poliitikot ne
aikaansaavat nuo sairaudet ja osa kansasta sitten sairastaa.
- näin se vain on
Poliitikot ne kirjoitti:
aikaansaavat nuo sairaudet ja osa kansasta sitten sairastaa.
Yhteiskunnallinen kierous ,siinä koko syy . Ei ota politiikotkaan vastuuta tekemisistään , valittaminen ei auta ,asioihin et voi todellisuudessa vaikuttaa n.s.demokratian keinoin,ainoastaan tälläinen suora toiminta saa hätähuudon kuulumaan ,mutta ymmärtääköhän kaikki politiikot tätäkään,tai ei välitä .Suomen kansa äänesti suurta muutosta ek vaaleissa, mutta samat jatkaa samoilla opeilla ,että niin voit vaikutta ,näin vain on,ikävä kyllä tulevaisuudessa konstit kovenee aselaista rippumatta ikävä kyllä ,että sieltä mistä malli on tullut ,syyttömien kustannuksilla on pahaa tehty ja ihmisyyttä loukattu vuosikymmenet.
Nyky yheiskunta asettaa "maksuansoja "tavalliselle kanalaisille joista se maksaa kalliisti jos ei pysy muuttuvien koukeroiden hermolla.Yksi esimerkki n.s. pankkikortti järjestelmä,yksityiset yritykset kerää itselleen tavalliseltakuluttajalta k.m. n,4 % suoraan tuloista ostovoimaa. - Kysymys kierouteen
näin se vain on kirjoitti:
Yhteiskunnallinen kierous ,siinä koko syy . Ei ota politiikotkaan vastuuta tekemisistään , valittaminen ei auta ,asioihin et voi todellisuudessa vaikuttaa n.s.demokratian keinoin,ainoastaan tälläinen suora toiminta saa hätähuudon kuulumaan ,mutta ymmärtääköhän kaikki politiikot tätäkään,tai ei välitä .Suomen kansa äänesti suurta muutosta ek vaaleissa, mutta samat jatkaa samoilla opeilla ,että niin voit vaikutta ,näin vain on,ikävä kyllä tulevaisuudessa konstit kovenee aselaista rippumatta ikävä kyllä ,että sieltä mistä malli on tullut ,syyttömien kustannuksilla on pahaa tehty ja ihmisyyttä loukattu vuosikymmenet.
Nyky yheiskunta asettaa "maksuansoja "tavalliselle kanalaisille joista se maksaa kalliisti jos ei pysy muuttuvien koukeroiden hermolla.Yksi esimerkki n.s. pankkikortti järjestelmä,yksityiset yritykset kerää itselleen tavalliseltakuluttajalta k.m. n,4 % suoraan tuloista ostovoimaa.Kysyn: Kumpi yhteiskunnassa on kierompi, nainen vai mies?
- Heinäntekijä
Ratkaisu on, että voidaan saada yksityisiä, valtion tukemia kouluja, joissa on vanhat ja hyväksi koetut periaatteet. Opettajalla on auktoriteettia ja kuri on kova.
Vanhemmat valitsevat jos haluavat.
En tarkoita mitään karttakeppirangaistuksia vaan ihan oikeita jälki-istuntoja ja nurkassaseisomista. Viitataan jos halutaan vastata ja kun opettaja tulee luokkaan, noustaan seisomaan.
Tässä vaiheessa vois tehdä kansanäänestyksen mikä on tärkeää ja sen jälkeen luodaan koulusysteemit sen mukaan ja niitä myös noudatetaan ken siihen lähtee.- ...
ja toiseen päähän voidaan laittaa sisäoppilaitos. vanhemmat voi potkasta muksunsa sinne ja saa valmiin yhteiskuntaan sopivan hekilön, jonka jälkeen voidaan oikeesti syyttää kouluja ja opettajia jos kasvatuksessa menee joku vikaan.
- Viisas Juoja
Alkoholia pitää nauttia kohtuudella!
- ei tipaakaan
Ei tarvi laikaan sitä pirun kusta.
Se on vain Kataisen hallituksen yksi tapa tappattaa ihmset ja tehdä ihmisistä köyhiä ja sairaita. - ...
alkoholilla ei käsittääkseni ole ollut tekimistä yhdessäkään koulu ammuskelussa eikä tässä kyseisessäkään ammuskelussa. ei ainakaan ratkaisevaa merkitystä.
- ...
... kirjoitti:
alkoholilla ei käsittääkseni ole ollut tekimistä yhdessäkään koulu ammuskelussa eikä tässä kyseisessäkään ammuskelussa. ei ainakaan ratkaisevaa merkitystä.
näitä juttuja on muuten hauska lukee ja kattoo missä vaiheessa syytetään mitäkin...
-koulu/opettajat
-uskonto (ohimennen joku mainitsi)
-poliitikot/valtio
-feminismi
-alkoholi
-videopelit (kukaan ei ole vielä syyttäänyt, tosin en ole lukenut loppuun)
- synnitsyvät
Luin juuri, että poika katuu tekojaan!
- sekoKokoomusSuomi
Isä on tullut varmaan auttamaan kuulusteluissa ja tulkinnut pojan tarkoittavan sitä.
Onhan hän kunnon poika, kun... rikosrekisteri oli "ei juuri mitään" ja poliisi on kehunut, että hän on tavallinen nuori!!!
Mitähän se juuri mitään tarkoitaa????
Mitä sekopäitä tietottavat poliisit ovat? Kukaan joka tappaa ja yritää tappaa kymmeniä ihmisiä ei ole normaali nuori.
Poika on täysi raukkais, joka pitää tuomita loppuelämäksi vankimielisairaalaan, kun ampuu puoluskyvytömiä naisia ja
nuoria kuin sekopää.
Vanhemmat pitäisi laittaa linnaan ja antaa kunnon sakko kasvatustyön ja kurtuksen laiminlyönnistä. - huono äiti
sekoKokoomusSuomi kirjoitti:
Isä on tullut varmaan auttamaan kuulusteluissa ja tulkinnut pojan tarkoittavan sitä.
Onhan hän kunnon poika, kun... rikosrekisteri oli "ei juuri mitään" ja poliisi on kehunut, että hän on tavallinen nuori!!!
Mitähän se juuri mitään tarkoitaa????
Mitä sekopäitä tietottavat poliisit ovat? Kukaan joka tappaa ja yritää tappaa kymmeniä ihmisiä ei ole normaali nuori.
Poika on täysi raukkais, joka pitää tuomita loppuelämäksi vankimielisairaalaan, kun ampuu puoluskyvytömiä naisia ja
nuoria kuin sekopää.
Vanhemmat pitäisi laittaa linnaan ja antaa kunnon sakko kasvatustyön ja kurtuksen laiminlyönnistä.montako lasta sulla on .kasvata hyvin mutta muista sitten kun tekee virheen .osaat neuvoa .olen huono kasvattaja minäkin poikani sortui huumeisiin .enää se ei tee pahaa kun on haudassa.varmaan menet neuvoon ,ite uskon että he huutaa tuskaansa. minä muistan heitä niinkuin niitäkin joiden elämä pysähty karmeimmalla tavalla .
- Ukko72v
Hieno kirjoitus aloittajalta.
Mutta; taas vedotaan rahaan ja "hoidon" saatavuuteen.
Vika on meissä!
Me olemme aikoinamme menneet mukaan sosiaalisesta yhteiskunnasta kilpailuyhteiskuntaan.
Meille ovat kaikki työtoverimme kilpailijoita jos nyt eivät aivan vihollisia.
Yksinkertaisesti: Koti on paikka jossa lapsi kasvatetaan ja koulu paikka jossa häntä opetetaan! Opetus toki voi olla myös hyvien tapojen kasvattamista,mutta ei peruskasvatusta.
Alkoholia pitää nauttia kohtuudella??? Miksi ollenkaan?
Poika katuu! Auttaako se muita kuin häntä?- nyt ulkomailla
Väärin! Ei yhteiskunta ole kilpailuyhteiskunta vaan perheet ovat kilpailuperheitä.
Jokaisessa kodissa on suurisuinen akka, joka haluaa komeamman talon ja auton kuin naapurilla ja sukulaisilla.
Sehän on tätä sosiaalidemokraattista hyvinvointiyhteiskuntaa, että nuortenkin perheitten pitää asua melkein kartanossa ja pihalla pitää olla isännän Mersu ja emännän Toyota sekä jokaisella lapsella oma skootterimopo tai mopoauto.
Vasta kaiken tämän jälkeen on perheen äidillä hyvä olla, vaikka ukko olisi kuollut vaatimusten ja työtaakan alle.
Jos isä ei moisiin vaatimuksiin pysty ja pysyy elossa, hänet haukutaan kaikkialla huonona isänä, syytetään vielä pedofiiliksi ja heitetään sitten menemää ja otetaan uusi uhri tilalle kupattavaksi fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti kuiviin.
Eläköön hyvinvointiperhe hyvinvointivaltiossa
! Eläköön äiti, hyvinvoinnin avain, sillä eihän suomalainen mies moiseen pysty ilman naisen komentoa!
Jotkut keksivät ottaa afrikkalaisen miehen, niin sosiaalitoimi kustantaa kyselemättä kaiken edellämainitun! (nähty on)
- ljglgk
sisäministeri Päivi Räsänen sano että aselakia pitää tiukentaa,mutta silläkö ne poliitikkojen aikaansaamat sosiaaliset ongelmat sitte ratkeaa että pyssyt viedään pois.
Voihan sitä sitte vaikka potkia hengiltä muutaman sivullisen.- Löysä kuri
Jokin oli vialla pojalla jos koulu ja armeija jäänyt kesken,ei nykyarmeijaa tarvitse ainakaan liian kurin takia keskeyttää.
- qsd
Löysä kuri kirjoitti:
Jokin oli vialla pojalla jos koulu ja armeija jäänyt kesken,ei nykyarmeijaa tarvitse ainakaan liian kurin takia keskeyttää.
piruako nuita nykymaailmassa enää jossain armeijassa tappamaan opettamaan.
- älä tapa
Päivi tuskin sai tietää mitä on tapahtunut, Katainen käski sanoa niin ja niin.
Eihän kukaan ole kertonut, miksi poika pääsi käsiksi aseisiin ja kenen aseisiin? Onhan metkaa tämä poliisin tiedotus!
Eihän ketään saa syyllistää, vaan kansa laitetaan maksamaan uudet asekaapit.
Miksi ei puututa todellisiin ongelmiin, nuorten kasvatukseen ja moraalin- ja lähimmäisenrakkaus- ja arvojen kunnoittamiseen kasvatuksessa.
Yksi tärkein asia on myös Jumalan kunnoittaminen ja hänen käskyjensä noudattamisen opettaminen.
Kaikkea elämää pitää kunnoittaa, eikä tehdä niin kuin homovihreät, että antaisivat mummoille myrkkypiikin.
Venäjä lähettää mummot euroviisuhin, mutta vihreät ja Sauli Niinistö ja hänen Kokoomus tappaa omat mummot myrkkypiikillä. Hyi olkoon!
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=10502
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=10502 - ...
älä tapa kirjoitti:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=10502Miten niin kukaan ei ole kertonut?
On ollut ihan uutisissa, lähes joka lehden verkkosivuilla. Se ei ole meidän muiden vika jos sinä et viitsi tehdä kotiläksyjä.
Mutta kerrotaan nyt kuitenkin laiskalle: aseet oli ampujan isän, asekaapista otettu ilman lupaa. - kuri se pitää olla
Löysä kuri kirjoitti:
Jokin oli vialla pojalla jos koulu ja armeija jäänyt kesken,ei nykyarmeijaa tarvitse ainakaan liian kurin takia keskeyttää.
ongelma onkin siinä ettei kestä minkäänlaista kuria/käskytystä.
- :D
Eeron kaltainen ruikuli ei saisi ketään hengiltä ilman asetta.
- Alkoton!
Älä tapa!
- nimetönkonna
mikä tää otsikko on et '' surmaaja katuu tekoaan ''
se on myöhästä pierasta kun paska on jo housussa... tommoset pitäs pistää kunnolla vastuuseen eikä paapoa niinkun esim tää norjalainen pelle!- 803ihrwvn
Poliisi on todella ollut ala-arvoinen tiedottaessaan, kun ensinkin uskoo kaikki mitä poika sanoo, ja alkaa heti tiedoitaa mitä poika milloinkin tekee tai sanoo, kuin hän olisi joku tärkeä henkilö.
Poliisin arvion mukaan, nuori mies on normaali???
Poliisi ei tuo esille miehen taustoja nimeä, eikä perhesuhteita:
1.) miksi pojan koulu jäi kesken
2.) miksi hänet lempattiin kesken armeijasta
3.) miten hän sai aseet ja kenen aseet?
4.) mitä tarkoitaa, jos 18-vuotiaalla on vähäinen rikosrekisteri?
Minusta poliisin arvio, että poika on normaali suomalainen nuori mies, antaa aivan väärän kuvan "normaalista"!!!!
Tuntuu, että salailu on Sauli Niinistön aikakauden todellinen piirre, ja todellinen tiedotus ja tuomio taitaa jäädä antamatta taas. - popå5tspåtgpåtrdpå
803ihrwvn kirjoitti:
Poliisi on todella ollut ala-arvoinen tiedottaessaan, kun ensinkin uskoo kaikki mitä poika sanoo, ja alkaa heti tiedoitaa mitä poika milloinkin tekee tai sanoo, kuin hän olisi joku tärkeä henkilö.
Poliisin arvion mukaan, nuori mies on normaali???
Poliisi ei tuo esille miehen taustoja nimeä, eikä perhesuhteita:
1.) miksi pojan koulu jäi kesken
2.) miksi hänet lempattiin kesken armeijasta
3.) miten hän sai aseet ja kenen aseet?
4.) mitä tarkoitaa, jos 18-vuotiaalla on vähäinen rikosrekisteri?
Minusta poliisin arvio, että poika on normaali suomalainen nuori mies, antaa aivan väärän kuvan "normaalista"!!!!
Tuntuu, että salailu on Sauli Niinistön aikakauden todellinen piirre, ja todellinen tiedotus ja tuomio taitaa jäädä antamatta taas.Todennäköisesti jonkin paikkakunnalla merkittävän henkilön poika, joten pitää antaa pojasta hyvä kuva, ja uhrihan se on itsekin kun tuollaista on mennyt tekemään.
- Iskä12
Kaiken takana on raha ja me aikuiset vanhemmat.
Kun itse olin nuori 18 v, ei olisi tullut mieleenkään ampua ketään. Kyllä poikien kanssa painittiin ja tapeltiinkin..se kuului sen ajan henkeen. Tappamisesta on nyt tullut arkipäivää ja ihmishenki on halpaa - luulin, että tv tai pelit ei vaikuta, mutta kyllä ne asenteita muokkaa. Tiedän sen viiden lapsen isänä. Mitä voimme tehdä?
Elämä on valintoja...onko oma ura tärkeintä, vai aikaa lapselle? Vanhemmille vaikeita valintoja, kun asuntoa pitää maksaa ja perhe elättää. Lasten kasvatus jää yhteiskunnas vastuulle, jonka kasvatusvastuusta yhteiskunta tinkii kun se ei ole tuottavaa. Oravanpyörä pyörii ja yksittäinen perhe ei voi maailmaa parantaa.
Tässä ajatuksia mitä tulee mieleen isänä mökillä viiden lapsen kanssa sunnuntai iltana.- HyväPerustaLapsille
Katsokaa lasten kanssa elämänarvoja!
http://www.tv7.fi/vod/
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=9519
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=314
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
http://www.finbible.fi/head/raam1_uusi.htm
http://www.netmission.fi/fi/palvelut/aaniraamattu/?id=266&t=ut&jarj=1
http://www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=2 - 3 x äiti
Taas syytetään yhteiskuntaa, koulua, poliitikkoja ym.tahoja, mutta kyllä kaikki alunperin lähtee ihan sieltä lapsen tehneistä aikuisista, joita joskus voidaan kutsua myös vanhemmiksi!
Surulla ja kiukulla katselen päivittäin työssäni kuinka pienet lapset raahataan päivähoitoon vanhempien vapaapäivinä, lomien aikana, vanhemmat lapset pois jaloista äitiys-ja isyyslomilla ja yleensä aikaisesta aamusta lähes sulkemiseen saakka. Tämän toki mahdollistaa yhteiskunta, mutta sydämen pitäisi sanoa muuta jokaisella, joka lapsen on halunnut. Ei yhteiskunta niitä ole pyytänyt tekemään. On onneksi toisenlaisiakin perheitä.
Jos ura, hieno talo, uusi auto ja kalliit harrastukset ja oma hyvinvointi menee sen pienen ihmisen alun edelle, mitä voidaan odottaa..ja sit ihmetellään, että missä vika!!!!???? - ihmettelenpä
Nykyään pojat eivät saa edes hevosenleikkiä keskenään touhuta, vaan siihen pakotetaan puuttumaan. Toisaalta jotkut pojat eivät edes osaa hevosenleikkiä, vaan alkavat tosissaan tapella.
- eceditor
Nykyiset ja viime aikaiset politikot on saatava vastuuseen nykyisestä nuorten ja vanhempienkin pahoinvoinnista. Eriarvoisuus on lisääntynyt...hoitoon ei pääse välittömästi kuin yksityisille ja kaikillahan ei ole varaa siihen ja osalla ihmisiä ei ole varaa edes kunnolla lääkkeisiin. Tilanne vain pahenee kuntauudistuksen myötä, sillä jonot kasvavat. Mainitussa Hyvinkään tapauksessa olisi jo yhteiskunnan ja viranomaisten puututtava asiaan, jos nuori keskeyttää koulun käynnin ja armeijan, jotain on jossain vialla. Herätkää päättäjät ja viranomaiset - ettekö näe mihin mihin olemme menossa, heikompia on autettava - muuten ei kunnian kukko laula pitemmän päälle.
- nyt ulkomailla
JOs kyseessä olisi ollut tyttö, niin apu olisi tullu jo ensioireitten ilmaannuttua, mutta feministisessä maassamme omat miespuoliset syrjäytetään aina jonojen viimeisiksi.
Ulkomailla Suomen touhuja katsellaan ihmetellen ja pelätään seurauksia. Naisvallallakin pitäisi olla rajansa, nyt joka paikkaan tungetaan naisia, jotka syrjivät miehiämme ja poikiamme kaikin mahdollisin tavoin.
Homma alkaa jo kotona äidin ja neuvolan toimesta, jatkuu tarhassa ja pahenee koulussa. Hyvinkää ja JOkela onkin näitä feminismin pesäpaikkoja, missä miehellä ei ole mitään oikeusturvaa eikä edes ihmisarvoa. Aikans kun rääkätään, niin vastareaktio tulee, kun kostonhimoinen saa jotain kättä pitempää ulottuvilleen. - Miesten yhteiskunta
nyt ulkomailla kirjoitti:
JOs kyseessä olisi ollut tyttö, niin apu olisi tullu jo ensioireitten ilmaannuttua, mutta feministisessä maassamme omat miespuoliset syrjäytetään aina jonojen viimeisiksi.
Ulkomailla Suomen touhuja katsellaan ihmetellen ja pelätään seurauksia. Naisvallallakin pitäisi olla rajansa, nyt joka paikkaan tungetaan naisia, jotka syrjivät miehiämme ja poikiamme kaikin mahdollisin tavoin.
Homma alkaa jo kotona äidin ja neuvolan toimesta, jatkuu tarhassa ja pahenee koulussa. Hyvinkää ja JOkela onkin näitä feminismin pesäpaikkoja, missä miehellä ei ole mitään oikeusturvaa eikä edes ihmisarvoa. Aikans kun rääkätään, niin vastareaktio tulee, kun kostonhimoinen saa jotain kättä pitempää ulottuvilleen.Ajattele, kuinka moni nuori, kaunis tyttö on viime aikoina surmannut itsensä.
Tekisipä mieli sanoa sinulle, että olet kirjoituksiesi perusteella täysi typerys.
- Tuomiot perseestä
Mikä yhteiskunnas on vikana,kun tälläsen jälkeen aletaan vielä tekijän päätä silittää??!! Mikä perkele siinä on että viattomia sivullisia saa tappaa ja yhteiskunna ja ihimisten pitää vaan ymmärtää kun sillä on saatanan tyhmää ja vaikeeta,onko se ainut ihminen maailmassa jolla on vaikeeta,elämä vaan perkele on sellasta,aina ei mene hyvin!!!Sekö se antaa luvan näin tehdä??Aletaanpa palaamaan sinne lasten kasvatukseen jo pienestä pitäen,niin eiköhän se ala parempaan menee,nykyään ei saa edes tukistaa,saati antaa korvatillikkaa,ettei joudu oikeuteen!!Mikä tätä ns.yhteiskuntaa vaivaa??Sit taasen aletaan hitto puhuu aseiden saamisen vaikeuttamisesta,minkäs sille mahtaa jos pöllii isältänsä avaimet asekaappiin ja vie aseet sieltä,sehän on rikos jo sinällänsä,nytkö pitää kaikki metsästäjien ja ammuntaa harrastavien siitä kärsiä???Tuomiot kovemmaksi,jos riistää tälläsissä järettömissä useamman ihmisen hengen,niin tuomitaan ja seinää vasten,henki pois.Säästyy pitkä penni yhteiskunnalta verorahoja paapomisesta,tekisivät sen Norjan kaverin kanssa samanlailla,aivan sama todetaanko että oli järkeä vailla,senhän voi jokainen todeta että varmasti on kun sivullisille noin tekee,miksi siihen tuhlata aikaa,et lääkäreiden se pitää todeta??Laki kovemmaksi,kuoleman tuomio voimaan,sillä sipuli.
- nyt ulkomailla
Ne samat sitä ymmärtää, jotka ovat ongelman aiheuttäneet, koska yrittävät peittää jälkiään ja puhdistaakseen omaatuntoaan -- naiset!
- nyt ulkomailla
Ei tuollainen mitään rangaistuksia enää ajattele. Sillä on pää jo niin omista kärsimyksistä sekaisin, että todennäköisesti toivoo pääsevänsä täältä jo pois esim poliisin ampumana. Mutta, kun suomalainen poliisi ei toimikaan samalla tavalla kuin amerikkalaisissa filmeissä ja ressukka jäikin eloon. No nyt hänen kärsimyksensä jatkuvat lisääntyneinä ja pää on entistä enemmän sekaisin.
Toivottavasti tällaista tapausta eivät naisemme syyllisyydentunnossaan päästä vapauteen jatkamaan tekosiaan. Eikä edes avovankilaan.
Tarkoitan, että rikollisesta ei tehdä uhria, vaikka hänen tekonsa olisikin seurausta vaikeista kokemuksista. - jjjjjkkkkkk222
Jos kuolemantuomio olisi rangaistusmuoto eli siis ihminen tuomitsee toisen ihmisen kuolemaan vaikka tuomittava olisi sen ansainnut, niin mikä tekee sinusta tuomitsijana paremman ihmisen kuin tämä tappaja etkö silloin syyllisty samaan rikokseen vaikka ihmisen keksimä laki sen sallisi, niin ainakin moraalisesti miettisin hetken tuota kuolemantuomiota.
- Good Boys
jjjjjkkkkkk222 kirjoitti:
Jos kuolemantuomio olisi rangaistusmuoto eli siis ihminen tuomitsee toisen ihmisen kuolemaan vaikka tuomittava olisi sen ansainnut, niin mikä tekee sinusta tuomitsijana paremman ihmisen kuin tämä tappaja etkö silloin syyllisty samaan rikokseen vaikka ihmisen keksimä laki sen sallisi, niin ainakin moraalisesti miettisin hetken tuota kuolemantuomiota.
kyse ei ole paremmuudesta, siitä että parempi pääsisi rankaisemaan huonompaa, vaan siitä että yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomisesta rangaistaan yhteisesti sovituilla säännöillä.
Murhamiehet ovat mielestäni luopuneet omasta ihmisarvostaan ja sen tähden heidät voisi lopettaa "kuin eläimet". - tämä on...........
Muuten samaa mieltä mutten kannata kuolemantuomiota.
- .Pisterivi.
Good Boys kirjoitti:
kyse ei ole paremmuudesta, siitä että parempi pääsisi rankaisemaan huonompaa, vaan siitä että yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomisesta rangaistaan yhteisesti sovituilla säännöillä.
Murhamiehet ovat mielestäni luopuneet omasta ihmisarvostaan ja sen tähden heidät voisi lopettaa "kuin eläimet".Kuolemantuomio vain lisää väkivaltaa.
On helpompi oikeuttaa tekonsa jos yhteiskunta opettaa että tappaminen on 'joissain tapauksissa' hyväksyttävää.
Maissa joissa on se käytössä...tapahtuu enemmän mustasukkaisuuteen ja omankäden oikeuteen pohjautuvia tappoja.
- -mirkku--
Ei sillä palveluiden saatavuudella ole minkäänlaista merkitystä, jos apua ei ole haettu. Näistä ampujista maalaillaan kuvaa jonkinlaisina julman maailman marttyreina, joiden avunpyyntöihin ollaan suhtauduttu välinpitämättömästi ja jotka epätoivoissaan päätyvät tällaiseen tekoon. Tämäkin tyyppi kuitenkin vaikutti täysin normaalilta kaverilta, tuskin on minkäänlaista apua hakenutkaan tai edes tuntenut tarvitsevansa.
En hetkeäkään usko etteikö mitään muuta olisi ollu tehtävissä. Toki nuoriin täytyy panostaa, mutten sanoisi lisääntyneiden massamurhien olevan riippumattomia toisistaan. Tällaiset teot yllyttävät lisää samanlaisia tekoja, ja kynnys tällaisiin alenee kun muoti-ilmiö yleistyy.- pixi
-mirkku- olet oukeassa,
- keral
Kyse varmaan mielenterveyden ongelmista, mutta miksi purkaa niitä näin? Yhtenä syynä on mielestäni nuorten ja yhä enemmän pientenkin lasten rakkaat harrastukset, erittäin väkivaltaiset tietokone- ja pleikkaripelit ja tv-ohjelmat ja lisänä vielä kuula-aseilla leikkiminen. Näiden pelaaminen tuntuu yleistyvän todella nopeasti ja myös niissä perheissä, joissa lapsista ja nuorista huolehditaan muuten hyvin. Jos aloittaa jo alle 5-v. pelit, joissa keskeinen sisältö on toisten tuhoaminen ja siirtyy alaluokilla aidontuntuisiin tappamispeleihin, niin se ei voi olla vaikuttamatta herkimpiin tai häiriintyneimpiin yksilöihin. Pahimmillaan 18-vuotiaana on takana jo satoja tunteja tappamissimulaatiota, joissa tappaminen tuo jännitystä, etenemisen peleissä ja ilmeisesti paljon mielihyvää, koska nämä pelit ovat niin suosittuja. Katolta maastopuvussa toisten silmitön tulittaminen taitaa olla suoraan peleistä.
- yksi faktajuttu
Juuri noin. Tuo keralin nostama näkökulma on todella paikkansapitävä!
- arvostus ja kuuntelu
Olen paljolti samaa mieltä huoliäidin kanssa. Nuoreen ihmiseen vaikuttavat niin monet tekjät. Vaikka oma perhe yrittäisi parhaansa,jossain muissa vuorovaikutussuhteissa nuori voi haavoittua. Perheellä voi olla täysi työ jo muutenkin pärjätä ja voimavaroja ei olekaan enää riittävästi lapselle ja nuorelle. Ja nykypäivän nuorethan ovat olleet lapsia juuri silloin,kun säästettiin lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kasvuun liittyvissä asioissa. Tämän ajan pinnallisuus ja vääränlaiset ihanteet ja materialistiset elämänarvot vielä lisäävät sitä että ihmisestä ei oikeanlaisesti välitetä. En kuitenkaan usko,että nuoret ovat huonompia kuin aiemmin vaan ihan päinvastoin, he ovat ajattelevampia,sosiaalisempia jne..Ehkä vaatimustasot ovat nousseet liikaa elämässä,ja miten kaikki "pakkosyöttö" aivoihin vaikuttaa ihmiseen.Aletaan uskoa,että voit olla onnellinen ja hyvä vain omistaessasi näitä asioita tai saavuttaessasi nämä tavoitteet.
- niiiiiina
Jos perheellä on täysi työ muutenkin pärjätä eikä voimavaroja ole, niin eikö siinä tilanteessa olisi kannattanut jättää lapset hankkimatta, jos niistä ei kerta kykene huolehtimaan??? Lapselle ja nuorelle ON OLTAVA voimavaroja.
"Ja nykypäivän nuorethan ovat olleet lapsia juuri silloin,kun säästettiin lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kasvuun liittyvissä asioissa" hei haloo, jos yhteiskunta säästää jostain, niin äidin ja isän VELVOLLISUUS huolehtia lapsestaan ja kasvattaa lastaan EI POISTU mihinkään.
- oleee45654
jäkiviisas.kaltaiseesi artikulointiin pysthy kuka vaan!ei millään pahalla mutta käymasi psykolokin alkeiskurssi ei tee sinusta yhtään parempaa ihmistä kuinh meistä peruskoulun käyneistä!kaikki esittämäsi ajatukset on ihan maalaisjärjellä ymmärrettävissä!että harasoo vaan hoor!
- BenIS
2000- luvun jättiasuntolainaperheet alkavat niittää nyt satoaan.. kiire kiire kiire ja kyyninen arvotyhjiö höystettynä ahneudella on ainoa mitä osataan tarjota.
Poikkeuksia ja esimerkillisiä vanhempia on, mutta niitä on vähän ja harvassa. - TosiAsianTuntija
Ei mikään tiukka aselaki tule toimimaan. Kyllä ihminen saa itselleen puukon tai aseen hommattua, jos semmoisen todella haluaa. Tiukat tarkastukset joka paikassa veisivät vaan hulluna yhteyskunnan resursseja, mutta eivät poista järjestäytynyttä rikollisuutta tai estä täyskahjoja.
Sama juttu alkoholin täyskiellon kanssa jne.- ei koteihin aseita
tuon pojan tappamiset olisi jääneet tekemättä jos ei olisi saanut asetta niin helpolla. huomenna olisi höyryt päästä jo hälvenneet. aseet pois kodeista.
- mersus
ei koteihin aseita kirjoitti:
tuon pojan tappamiset olisi jääneet tekemättä jos ei olisi saanut asetta niin helpolla. huomenna olisi höyryt päästä jo hälvenneet. aseet pois kodeista.
Autolla väki joukkoon ja jälki yhtä pahaa.
- PERUSAERVOT TAKAISIN
NIMENOMAAN VAPAA KASVATUS JA SÄÄNTÖJEN JA KURIN PUUTE ON JOHTANUT TÄHÄN
NYT NIITÄMME SATOA- kjyuouytr
Puhut vähän mutta asiaa näinhän se menee.
- sotahullu ???
"Ampumisesta epäillään hyvinkääläistä, 18-vuotiasta miestä. Epäilty oli keskeyttänyt sekä koulun että armeijan. Hänen taustoistaan ei sunnuntaina selvinnyt mitään sellaista, mikä selittäisi järkyttävät teot. Hänellä ei ilmeisesti ole esimerkiksi ideologista tai ihmissuhteisiin perustuvaa motiivia"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052715629645_uu.shtml
"Facebook-sivuilla epäilty ampuja ilmoittaa kiinnostuksen kohteikseen muiden joukossa talvisodassa tarkka-ampujana toimineen Simo Häyhän ja Saksan armeijan. Mies ilmoittaa harrastuksekseen airsoft-taistelupelin, jota käydään joukkueittain muovikuula-asein esimerkiksi luonnossa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052615627730_uu.shtml- MISSÄ VIPPAA ?
OSASI KUITENKIN LEIKKIÄ ASELEIKKEJÄ ?
- Ei lapsen/nuoren syy
Tätä juttua seuratessa juolahti ja hiipi mieleen jostain menneisyydestä tarina perheestä, sen isästä, joka vahti uskollisesti väkivaltaelokuvia pienten (2-3 v.) poikalastensa kanssa. Minkälainen ihminen kasvaa sellaisesta, joka koko ikänsä seuraa, vaikkakin vain töllön ruudulta, toisten ihmisten listimistä ja pahoinpitelyä.
Lapsi ei voi ymmärtää sellaista, kun ei moni aikuinenkaan. Millainen oikeudentaju ja -tunto lapselle silloin kasvaa. Eikä lasta voi syyttää, ainoastaan isää, jonka on oltava aikuinen ja vastuussa. Mutta entä sitten, kun ei olekaan? Tulos ja jäljet ovat ko. tapauksen laisia. - Aseet helweetteen
MISSÄ VIPPAA ? kirjoitti:
OSASI KUITENKIN LEIKKIÄ ASELEIKKEJÄ ?
Nii-in, näytti, mitä niillä saadaan aikaan. Näin käy, kun on ase, mutta ei mitään muuta.
- Auvo G Retunen
Nimimerkki huoliäiti on monessa suhteessa oikeassa. Vaikea on tajuta tuollaisia asioita saati sitten perinmäiiä syitä. Mutta maailma muuttuu koko ajan, välillä on rauhallisempaa ja välillä taas ei. Ihmiskunnan historia on hyvin väkivaltainen. Ihan hirvittää ajatella sitä. Varsinkin meillä täällä Euroopassa on ihmisiä tapettu pilvin pimein. Viime vuosisadallakin kymmeniä miljoonia. Netin ja television viihdeohjelmat tarjoavat aivan vääriä käyttäytymismenetelmiä, Monet pitävät sitä todellisuutena. Yhdessä sarjassa tai ohjelmassa ammuskellaan kuin viimeistä päivää, ajellaan markettien ikkunoiden läpi ja tapetaan ihmisiä kuin kärpäsiä jne ilman sen suurempaa yhteiskunnallista keskustelua syistä ja seurauksista. Tunteita tai väkivaltaisen toiminnan traagisia seurauksia lukemattomille ihmisille ja tuleville sukupolville ei tietysti lainkaan ajatella. Jotkut elävät tällaisessa todellisuudessa. Maailma on ollut toki paljon julmempi ennen televisiota ja nettiä. Sosiaaliturva on ollut olematon, ihmiset ovat olleet oman onnensa seppiä, suvuissa on huolta pidetty toisista, toisista taas ei. Väärin käyttäytyneet on ajettu pois kotoa ja niin edelleen. Millainen ihmiskunta on sadan, tuhannen tai kymmenen tuhannen vuoden kuluttua? Voidaanko aina ikävien tapahtumien sattuessa syyttää sen hetkistä hallitusta tai sosiaaliministeriä.
- .Pisterivi.
Tosiaan, tämän yhteydessä kannattaa muistuttaa että sosiaaliturva tosiaan oli ennen olematon ja elämä paljon karumpaa kuin nykyään.
Huvittaa nuo jutut myrkkypiikeistä ynnä muista, kun on oppinut sen miten tässä maassa on aikoinaan vanhukset ja vammaiset hoidettu: kylmään liiteriin/koppiin teljettynä loppuelämäkseen, ruokaa annettiin jos sitä sattuu yli jäämään ja joku muistaa ruokkia.
...ja kun ehkäisyä ei ollut ja lapsia tuli liikaa, niin ne lapset joita ei ollut varaa ruokkia hylättiin metsään. Kuin suoraan Grimmin saduista, jotka kaikki osittain pohjaituivat arkipäivään. Vaikka niitä on nykyään vaikea mieltää muuksi kuin saduiksi.
Pitäisi olla tyytäinen siitä miten hyvin meillä nykypäivänä asiat on. Nälkävuosistakaan ei kauan ole, eikä edes suurista kuolonvuosista, niistä ajoista kun koko kansakunnasta kuoli neljännes. Miettikääs jos sama tapahtuisi nykypäivänä: Hyvinkään asukaslukuun suhteutettuna, se tarkoittaisi sitä että yli 11 000 asukasta kuolisi tauteihin parissa vuodessa.
- elämä inhimillisyyde
Niin vastakaikua ei tule ,kun päättäjillä on omat älyttömät "sotaleikkinsä," kyllä Presidetti Niinistökin sen tiesi puheessaan että missä mättää ,mutta kun on elitistien edut ajettava ensin ei riitä rahat sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen saati sitten kehittämiseen
- Huru ukko
Toivottovasti ei mene yleiseksi,alkaa kantaa hedelmää,miten videopelit meihin ihmisiin vaikutaa.On kuin uskonto,kun lapsesta asti manipoloidaan ihmisen alkua,aikuisena kävelään laput silmillä.Vaarallista touhua tulevaisuutta ajatellen,elävät omassa pienessä maailmassa,luulevat vielä parantavasa muidenkin osaa,kun ottavat oikeuden omiin käsiin.Ihminen on ihmeellinen olento,on manipoiletavissa moniin tekoihin,sitten väitetää ettei ole järjenkans mitään tekemistä.Voidaa sanoa,miksi tehdää sellasia pelejä,eikö pelin tekijät ole yhtä kovassa vastuussa.
- toimetaja
Kokoomuksen linja alkaa purra - ollaan jokainen oman onnensa seppiä - nyt se on alkanut kantaa hedelmiä, jonkinlaista takin kääntöä puolueessa on alkanut ilmetä, mutta onko liian myöhäistä...kyllä yhteiskunnalla, politikoilla, päättäjillä ja viranomaisillakin pitää olla vastuuta yhteiskunnallisesta menosta - nyt esimerkiksi monet vanhukset ovat liian usein oman onnensa seppiä yksinään...kauhistuttavaa...eikä nuoreen joka keskeyttää koulunsa ja armeijan olisi jo puututtava yhteiskunnan???
- Puutu siis
Mikä on yhteiskunta? - Me ihmiset, jokainen meistä, jokainen yksilö.
- Sairasta menoa
Kova on maailma. Teinityttö ehdottaa tekstiviestillä toiselle: Tapa ittes.
Tappoihan tuo. Mitähän ajattelee tämä paskapää nyt?
http://www.iltalehti.fi/perhe/2012052515577986_pr.shtml
- PunainenjaValkoinen
Sisällisota pystyyn ja kuolemaa joka paikkaan, nykynuoriso unohtanut menneen sukupolven tragediat. Sankaruutta ei ole enään muutakuin leffoissa ja peleissä.
- sotahullujen_maa
Eli sankari voi olla vain tappamalla muita, mieluusti jonkun mitättömän tekosyyn nojalla (uskonto, politiikka etc.), vai? Seems legit.
- Markku E.J Vantaalta
Tää sama mantra jatkuu,jatkuu ja jatkuu.
Aina pitää löytää syyllinen.
Sinä,isä,äiti,kaverit,yhteiskunta,poliitikot.
Onko näin?
Minä olen syyllinen moneen asiaan.Joku toinen taas toiseen.
Ei maailmaa paranneta jälkikäteen.Se pitää tehdä nyt.Ajassa ja mieluummiin etusellaisessa.
Tehdään se.
Ei meitä tarvita enempää.
Minä ja sinä.Puhutaan, vaikeuksista,ongelmista,pahoinvoinnista.
Hyvistä ja huonoista.Hyväksytään ihmisten erilaiset mielipiteet,keskustellaan.
Tapellaan sanallisesti!!.
Are juu better than ai.Diskuterar vi på suomi eller saatans svenska.
Gibt es möööglich auch deutsch sprechen,
Par le vuu francee o spanish.
Kuuluko Chianti Italiaan vai Berlusconi mafiaan
.Putin venäläisiin vai inkeriläisiin.Onko poliitikkojemme hampaat tai lihavuus ongelma..
Hallitseeko meitä sosialisti tantta vai oikeistolainen äijä.?
Suomalaiset, me viisimiljoonaa päätetään ihan itse mitä hyväksymme.
En malta olla kertomatta minua koskettaseeni vanhan intiaanin sanomaan;
"Kun olen kuollut,itke hiukan minun vuokseni,mutta älä liikaa.
Ajattele minua sillöintällöin kun olin eläissäni.
Toisinaan on mukava muistella,mutta ei kauan.
Jätä minut rauhaan,niin minäkin jätän sinut rauhaan.
Ja niin kauan kuin elät,säästä ajatuksesi eläviä varten"!
Rauhallista alkavaa viikkoa ja voimia kaikille! - Arvokasvatus
Elämä ei ole helppoa. Ei se helppoa ollut ennenkään, mutta vanhemmat olivat oikeasti vanhempia ja kasvattivat lapsensa myös kestämään vaikeuksia, joita eittämättä tulee vastaan. Nykyään oletusarvo on, että ihmisen ei itse tarvitse pärjätä ollenkaan, eikä kantaa vastuuta mistään. Me olemme tehneet valtavan karhunpalveluksen nuorillemme, kun olemme laiminlyöneet oman vastuumme, kasvatusvastuumme vanhempina. Olemme opettaneet lapsemme ja nuoremme uskomaan siihen illuusioon, että kaikki on aina nopeata, helppoa ja kivaa. Vaan kun ei ole. Vaikeudetkin kuuluvat elämään ja niihin on osattava valmistautua, jotta niistä selviää. Mutta mistä vanhemmat sen voiman kaivavat, jos itsekin ovat täysin pihalla?
Usein syytetään "yhteiskuntaa" siitä, että nuorten sietokynnys on alentunut, että ihmiset syrjäytyvät, voivat pahoin ja ennenkaikkea reagoivat näin absurdilla tavalla kuin nyt Hyvinkäällä. Mutta kuka tai ketkä sen yhteiskunnan muodostavat? Tietysti osin poliittiset päättäjät, jotka ovat kyllä vastuussa kovenneesta ilmapiiristä ja kahtiajaosta, joka on eräs perimmäisiä syitä pahoinvointiin, mutta, mutta, eivät he yksin kuitenkaan ole syypäitä. Kaikki me olemme osa sitä yhteiskuntaa.
Olemme opettaneet jälkikasvumme narsistiseen "omien oikeuksien" vaatimiseen, mutta unohtaneet sen, että vastuunsa täytyy myös jokaisen osata kantaa. Omanarvontunto on hyvä asia, mutta jos kaikki lähtee siitä "minä, minä, aina vaan minä"- ajatusmallista, niin jälki on joskus karmeaa. Kuten oli Tuusulassa ja nyt Hyvinkäällä.
Nuorilla on suuria suunnitelmia, maailmaa syleileviä, mutta monet heistä eivät joko ymmärrä tehdä niiden eteen työtä, tai uskottelevat kaiken putoavan valmiina eteen. Miksi he näin ajattelevat? Siksi, että heidät on kasvatettu näin ajattelemaan. Me kasvatamme vaatimaan, mutta emme kantamaan vastuuta.
Minä teen nuorten ja nuorten aikuisten parissa työtä ja olen jatkuvasti törmännyt siihen, että nuoret uskovat kaikesta voivan selvitä puhumalla. Se, että esim. tehtävien laiminlyönti pitäisi korvata muulla tehtävällä, tuntuu olevan monille mahdotonta hyväksyä. Eikä tämä todellakaan ole nuorten oma vika. He siitä kuitenkin kärsivät.- nyt ulkomailla
ISÄT ON SYRJÄYTETTY LASTENKASVATUKSESTA!
- muumit laaksossa
hei:) eihän nyky nuoret ees tiedä mikä on kasvatus? ite olen mallia s.67 ja meillä oli kotona ankara kuri.oli kotiin tulo ajat ja jos teit jotain hölmöö, niin meillä sai kotona remmistä, ja vieläpä solkipääl.Ja aina sama paikka kylpyamme oli paikka jossa tuli remelistä.en ole katkera omille vanhemmilleen, asain oman asion mukaan.Musta on kasvanut todella sympaattinen ihminen, en tekis ees kärpäsellekään pahaa.Myös jos mahdollista niin myös västän siilin joka juoksee kipittäen tien yli.Säälittää tää vapaa kasvatus.jos käyt esim 2 aikaan yöllä kaupungilla. niin siellä 12 kesäsistä ylös päivän nuoret pojat tytöt vetää kaljaa ja muutakiin naamariin.siinä sen sit näkee kun annetaan vapaa kasvastus, niin tuho on jossain kohin elämää eessä.Mul on myös 2 lasta. jotka olen kasvattanut omasta mielestä hyvin.Tosin pikkasen toisella tavalla kun oma nuoruus oli.eli se remmi jäi pois.mut muuten se oli niin kuin minä tai lasten äiti sano, että nyt perkele turvat tukoon, jos ei kotona hyvä olla, niin tossa on ovi voit lähteä.Kappas vaas eipä tyttö ja poika lähteneet mihinkään.Nyt niistä on tullut isänsä ja äitinsä seuraajat. iloisia ja sympaattisia ihmisiä, nautiivat elämästä ja koulu menestys oli hyvä saivat monemmat stipentit) Olen sitä mieltä että kaikki lähtee sieltä kotoo, eli kasvatuksella on todella suuri merkitys tässä yhteikunnassa.Se on tietysti totta, et tää yhteiskunta muuttuu koko ajan vaaditan entistä enemmän voimavaroja että pärjää tääl, työttömyys ja muut palvelut heikintyy.mut jos kasvatat lapset jo nuorena siihen, että maailma on julma niin hyvin ne pärjää siellä.:)DD
kiitos ja onnea kaikille kasvatukseen!! - mm
nyt ulkomailla kirjoitti:
ISÄT ON SYRJÄYTETTY LASTENKASVATUKSESTA!
Niin on. Ne jotka ei omaa hyvää isää tai saa urheiluseuroissa tai muualla miehen mallia ovat vähän tyhjän päällä.
- mm
nyt ulkomailla kirjoitti:
ISÄT ON SYRJÄYTETTY LASTENKASVATUKSESTA!
Niin on. Ne jotka ei omaa hyvää isää tai saa urheiluseuroissa tai muualla miehen mallia ovat vähän tyhjän päällä.
- tontinomistaja?
Vielä lisäisin tähän, että moni vanhempi onnellisena selittää, miten on opettanut lapsensa kriittisyyteen. Täytyy sanoa, että kriittisyys ei paljon paina, jos ei ole opiskellut taustaa ja argumentaatiota kunnolla. On helppo heittää kevyttä kritiikkiä ilman faktoja ja asioiden syvällistä hallintaa. Huvittavia nämä euroopanomistajat!
- papspapa
Miksikö? tänäpäivänä myös vanhemmat ovat lujilla. Työelämän paineet on kovat ja menestystä edelytetään¨.Nykyyhteiskunta muuttuu lujaa vauhtia ja ei aina pysytä mukana kamppailussa.
Kuka tukee aikuista? Mistä hän saa apua kasvatukseen? Harva uskaltaa tai viitsii hakea apua, pärjätään omillaan. Elämä on hajanaista, eroja paljon, ei ihme, että mieli särkyy.- 178
Ehkä nykyinen, lopulta perikatoon johtava yhteiskunta pitäisi sitten vaihtaa johonkin inhimllisempään? Anyone?
- nuorten faija
Nuoret ovat nykyään kovassa puristuksessa, ei ole työtä tarjolla,ja jos onkin heti pitäisi olla ammattiosaaja tai lennät pihalle,
Jos vielä muita ongelmia päällä, niin umpikuja ja syrjäytymisvaara on ilmeinen.
Epätoivo ja häpeä voi olla tuhontie itselle ja ympäristölle..
Sosiaalista tukea lisättävä nuorille. Epäonnistuminen ei saisi olla häpeä, vaan kasvun moottori,
Väkivalta-tietokonepelit saattaa antaa mallia ja harhakuvaa normaalista poikkeavan olevan olevan hyväksyttävää.- Vaikeaaa
Kyllä lasten pitäisi oikeasti leikkiä ja urheilla ihan oikeasti oikeiden kavereiden parissa, eikä pelata sotapelejä. Olihan Breivik pelannut myös näitä kaiken maailman tunnettuja sotapelejä.
Nykyään on vain vanhemmilla niin kiire, ettei lasten ongelmia helposti nähdä. Kasvatetaan vapaasti ja annetaan mennä ja tulla, miten halutaan. Rajoja ei juuri ole, kun ei niitä ehditä miettiä omien työkiireiden yms. takia.
Sitten taas hoitoon on vaikea päästä. Minulla on bulimia ja tarvitsisin hoitoa sekä haluan sitä. Ensimmäisenä sanottiin luukulla, että voin soittaa maanantaina, mutta jonoa on, että voi mennä tosi kauan ennen kuin pääset psykologille. Tuli taas pettymys. Tämä on tosi ikävää. Yritän toki kovasti päästä sinne ja ehkä yritys tuo tulosta, mutta moni ei varmaan jaksa ja voi tuntea, ettei oma asia olekaan tärkeä, vaikka ongelmat olisivat hyvin suuria. - -Methusalem-
Vaikeaaa kirjoitti:
Kyllä lasten pitäisi oikeasti leikkiä ja urheilla ihan oikeasti oikeiden kavereiden parissa, eikä pelata sotapelejä. Olihan Breivik pelannut myös näitä kaiken maailman tunnettuja sotapelejä.
Nykyään on vain vanhemmilla niin kiire, ettei lasten ongelmia helposti nähdä. Kasvatetaan vapaasti ja annetaan mennä ja tulla, miten halutaan. Rajoja ei juuri ole, kun ei niitä ehditä miettiä omien työkiireiden yms. takia.
Sitten taas hoitoon on vaikea päästä. Minulla on bulimia ja tarvitsisin hoitoa sekä haluan sitä. Ensimmäisenä sanottiin luukulla, että voin soittaa maanantaina, mutta jonoa on, että voi mennä tosi kauan ennen kuin pääset psykologille. Tuli taas pettymys. Tämä on tosi ikävää. Yritän toki kovasti päästä sinne ja ehkä yritys tuo tulosta, mutta moni ei varmaan jaksa ja voi tuntea, ettei oma asia olekaan tärkeä, vaikka ongelmat olisivat hyvin suuria.Niinkuin ei ennen olisi poliisia ja rosvoa leikitty, tai intiaania/länkkäriä...
On mielestäni hyvä että nuoret ylipäätään liikkuvat.
Helpompaa se oli ennen, kun ei ollut kieltoja joka paikassa ja muutenkin kaikkialla oli...tilavampaa. Minäkin patikoin nuorena metsiä ja mantuja. Nykyään ei siihen pystyisi, kun ei kunnon metsiä ole. On vain tiheää kulkukelvotonta talousmetsää, risukkoa ja ojia täynnä.
- KuRiJaKasVAtu
Heitteillejättö kasvatuksessa alkaa jo päiväkoti iässä, kellään ei ole oikein otetta lapsiin kun kukaan ei "jouda" ottamaan vastuuta ja kasvattamaan, lapsi tarvitsee rajat ja kurin ja jos niitä ei kukaan aseta siitä on huonot seuraukset.
- Isofaija
Sairas yhteiskunta on isätön. Terveen miehen malli puuttuu kokonaan syrjäytyneiltä nuorilta miehenaluilta. Perheestä erotetut isät ryyppäävät eivätkä yksinhuoltajaäidit voi korvata oikeaa isää tai miehenmallia. Sosiaalitantat eivät senkään vertaa. Opettajatkin ovat nykyään naisia, kelan tädit naisia, talkkartitkin puuttuvat kokonaan. Selkään ei saa enää antaa, kotiintuloaikatauluja tai oikeaa kotia ei noilla ammuskelijoilla ole. Tavanomaista on viina, tupakka ja tappaminen. Ennen oli viina, laulu ja naiset-sentään. Nuoret saavat rajattomasti tietoa tappamisesta leffoista joita tulee kaiket yöt. Onko siis mikään ihme, että tappamisesta on tullut arkipäivää myös Suomessa?
Ihan turha surra enää jälkiviisaasti miten tappamisen olisi voinut estää. Juuret uudelle ilmiölle ovat 60- luvulla alkaneessa vapaassa kasvatuksessa.- isätön.....
äläpä yleistä..
minulta kuoli isä kun olin vuoden vanha.
ei ole koskaan miehen mallia ollut.
olen silti aina ollut kunnon kansalainen ja mies.
menestyn työelämässä loistavasti ym.
en pelaa tietokonepelejä tai ryyppää viikonloppuisin ym.
koulu ja kaikki on mennyt hyvin.
tuollainen yleistäminen "isättömistä" ja yksinhuoltajista loukkaa.. - Kannattaa tervehtyä
Jos "sairas yhteiskunta on isötön", niin kenen syy se on? Ettei vain niitten isien.
- hieman kuunneltavaa
isätön..... kirjoitti:
äläpä yleistä..
minulta kuoli isä kun olin vuoden vanha.
ei ole koskaan miehen mallia ollut.
olen silti aina ollut kunnon kansalainen ja mies.
menestyn työelämässä loistavasti ym.
en pelaa tietokonepelejä tai ryyppää viikonloppuisin ym.
koulu ja kaikki on mennyt hyvin.
tuollainen yleistäminen "isättömistä" ja yksinhuoltajista loukkaa..Et ole ollut ilman miehen mallia, sillä niitä olet nähnyt missä olet ollut silmät auki.
Hienoa, että olet pärjännyt, toivon kaikkea hyvää jatkossakin, älä näitä kirjoituksia ota niin henkiökohtaisesti. Jokaisella pitää olla myös kuurokorva tietylle asioille.
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35 - .....
Eipä Suomessa koskaan mitään 'miehen mallia' ole ollutkaan.
Historiallisesti lasten kasvatus oli yksinomaan naisten työtä. Monen perheen miehet oli savotoilla, ruukeilla, yms lähes koko vuoden, ehkä kerran pari vuodessa näkivät perhettään. - jaska222
isätön..... kirjoitti:
äläpä yleistä..
minulta kuoli isä kun olin vuoden vanha.
ei ole koskaan miehen mallia ollut.
olen silti aina ollut kunnon kansalainen ja mies.
menestyn työelämässä loistavasti ym.
en pelaa tietokonepelejä tai ryyppää viikonloppuisin ym.
koulu ja kaikki on mennyt hyvin.
tuollainen yleistäminen "isättömistä" ja yksinhuoltajista loukkaa..Kyllä se miehen mallin puuttuminen vaikuttaa. Tai se että malli on vääränlainen. Toiset on sopeutuvampia ja taitavampia sosiaalisesti kuin toiset.
- vai niin
Eli siis: islamilaisessa maailmassa on tapettu toisa jo ...hhmmm. 1400 vuotta.
Eikös aina ole ollut jotain kahjoja?
Ei se ratkea aseiden kieltämisellä, koska niitä voi myös improvisoida.
Tulee vaan raakempaa... - jhfjg
Ei se tappaminen suomessa ole vielä edes kunnolla alkanutkaan.Sitte vasta kun tämä on samanlainen kun Amerikka jossa on viidakon lait,on kahdenlaista väkeä,niitä jotka joutuu elääkseen ryöstämään ja tappamaan ja niitä,joita ryöstetään ja tapetaan.
- asiat pystyssä!
Kokoomus pitää huolen, ettei mitään hyvää enää Suomesta tule. Miten nämä suuret hallituspuoleet voivat olla niin suuria Suomen ja suomalaisuuden vihollisia (paitsi vaalien edellä puheissa)?
http://www.youtube.com/watch?v=praiJkqohzQ
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/he-tuhosivat-suomen-talouden.html
- Hyvinkään ampuja
halusi huvitella ampumalla sivullisia ja nyt hän istuu poliisien kuulusteltavana kykenemättä selittämään mitään motiivia teolleen. Mitään yhteiskuntaa syyttäviä lieventäviä asianhaaroja joilla voisi yrittää puolustella ampujaa ei ole. Mustaa ei voi maalata valkoiseksi, pahaa hyväksi ja järjetöntä tekoa järkeväksi syyttämällä yhteiskuntaa.
- Bonus bonus..
Vanhemmat polttavat tupakkaa...lapset polttavat tupakkaa / vanhemmat ovat alkoholisteja...miten lapset / rivoa ja julkeaa kielenkäyttöä vanhemmilta...mitä oppivat lapset? / aseita kotona ja niitä ihannoidaan...miten on lasten kanssa? Lapset oppivat vanhemmiltaan luonnollisesti tapoja. Osa tulee ystäviltä. Vaikea on lasten osa jos esikuvat ovat huonoja ja sen puoleen seura. Saako edes tukea mistään? Tuskin kirkkokaan hurskaudessaan, sellaisen tunnun on saanut. Yhteiskuntakin on vain rahan palvoja, taidan minä äänestää kommunisteja seuraavissa vaaleissa. Nämä rahanahneat ovat todella rahan lumoissa. Suuret palkat repäistään ns. monopolifirmoista bonuksineen.
- PAHA OLO !
elämä itä helsingissä on vitun mahtava! kun pääsin irti oravanpyörästä ja katsoin sivusta sitä touhua ni tajusin että ihmiset on vangittu sinne jo syntymästä asti. ne kasvaa siihen että kela ja sossu hoitaa äitiä ja isiäkin.se on normaalia että vedetään viina joka päivä jahakataan äitiä. sä alat ailahtelemaan nuorena ja huumeet on hyvä hoito.ne pitää sun olot hyvänä mutta sä olet vaarallinen jo kaikelle. ne jotka ei vedä kamaa saa sitten lääkkeitä lääkäristä AIVAN LIIAN HELPOSTI. yhdellä reistaili sydän hän sai mieliala lääkkeitä ja meinasi kuolla tämän johdosta ja jälkeenpäin kääntyi itsetuhoiseksi kun lääkket veti pään vituilleen. laskin tässä että mulla on yli 20 tuttua jo kuollut ja joku 10 kpl on linnassa. olen koittanut jonkun verran puhua heille mutta kun sun sisällä on se kaikki viha niin vitut siinä mikään auta. suurin osa heistäkin on huumeista ja väkivallasta. pari kpl on tapon yrityksistä ja sitä rataa. kyllä asia on vittu niin että me ollaan täällä idässä kaikkien vitun avohoito potilaiden kanssa samassa junassa. täällä elää hullut ja narkkarit. apua saat lääkäristä reseptin kera. ja kun pää ei enään kestä niitä vitun cipralexeja tai pameja niin sit tapetaan ,hakataa, ammutaa, tai raiskataan joku! lyödään kirveellä päähän metrossa! olen nähnyt tämän liiiiiiiian monta kertaa. kun on istunut jatkuvasti hautajaisissa ja sielläkin nähnyt että ahdistuneet vanhemmat vetää viinaa ja nappeja sekaisin jotta kestäisi lapsensa kuoleman niin silloin sen tajuaa.... on päästävä vittuun. se on joko hauta tai kalterit meillä! hyvin vointi valtio! vittu mitä paskaa! olen lähtenyt ala-asteella kouluun ja ihmetellyt rapussa nukkuvan narkkarin kalpeeta naamaa ja sinisiä huulia. ruumis! lapsi löytää sormen pusikosta! jalkapallo pelin keskelle tipahtaa ruumis 4 kerroksesta! elämässä pitää olla onnellinen ja jokaisesta päivästä on voitava nauttia. millä vitulla sen tekee täällä näiden zombien ja sekopäiden seassa? koitat saada jotain positiivista niin lehdessäkin lukee vaan kuolema kuolema kuolema influenssa sairaus ja noi ruokkii alitajuntaa ja taas lääkkeitä että pää kestää mutta pää ei kestä niitä lääkkeitä joten hoitoon ja kun ei ole tilaa ni sit pakko hoitoon! puukotus, ampuminen koulussa ja itsari. vapautus! hyvät ihmiset. puhukaa lapsillenne ja käyttäkää omaa järkeä asioissa joissa täytyy tehdä pysyviä valintoja. antakaa lapsilenne turva ja rehellinen alku mailmalle! vanhemmat luo sen portin josta lapsi kävelee isojen poikien mailmaan! tämä yhteiskunta... mitä paskaa!
- demarilähiöläinen
Sosialismi ja feminismi on tehnyt tehtävänsä. Se näkyy jokaisessa lähiössä etenkin viikonloppuisin. Äänestäkää vaan Tarja Halosia ja Jutta Urpilaisia, niin meno jatkuu smanlaisena.
- pixi
tähän maailma on menny, olen sanaton,,toivottavasti saat elämäsi jotenkin järjestykseen,,,,,tuntui pahalta lukea kirjoituksesi,,,,,,kun ei voi tehdä mitään,,,,,
- Aloittajalle
"Kukaan ei ole aidosti välittänyt nuoresta ja hän on sisäisessä hädässään joutunut turvautumaan arveluttaviin menetelmiin. Miksi lasten kasvatustyö laiminlyödään? "
Kirjoituksessasi on paljon hyvää, mutta mm. yllä oleva kaipaa tarkennusta.
Minusta varsinaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo tapahtui rajusti kahden peräkkäisen oikeistohallituksen valtakaudella. Lapset ja nuoret joutuvat koville, mutta niin joutuvat heidän vanhempansakin!
Mihin katosi ay-liikkeiden vaikutusvalta työelämässä?
Mihin katosi minimipalkkalaki?
Varmasti varakkaampien joukossa on niitä, jotka juoksevat vain rikastumisen perässä, mutta entä esim. teini-ikäisten yksinhuoltaja, joka työskentelee matalapalkka-alalla? Työelämä on vedetty niin kireälle, että takki on todella tyhjä kun ehtii kotiin ja niin sanotulle KASVATTAMISELLE pitäisi jäädä aikaa. Pitäisi kasvattaa lapsia, jotka itse kipuilevat mielettömien kilpailu- ja suorituspaineiden keskellä, että valmistuisivat yhteiskuntaan, jolla ei ole heille välttämättä mitään tarjottavaa, ei aina edes työtä.
Tämänkin jutun yhteydessä on tullut esille asenteita, ihan kuin kympinoppilaat olisivat erityisen arvostettavia, mikä on paha asennevääristymä yhteiskunnassamme. Opettajat kilpailevat ja koulut kilpailevat oppilaista, kukaan ei ehdi ja jaksa olla kiinnostunut oppilaiden henkisestä hyvinvoinnista, mikä tutkimuksen mukaan kouluviihtyvyyden osalta on meillä Euroopan alhaisimpia.
Kokoomuksen kiittelemän kilpailuyhteiskunnan viesti kyllä menee perille työelämään valmistumassa oleville nuorille ja sanoma on se, että jos et ole kaikessa ykkönen, et ole välttämättä mitään. Jokainen heistä on nähnyt ympäriltään syrjäytymiseen putoavia nuoria, koska nykyään "ei ole varaa" heidän auttamiseensa. Eihän kahden oikeistolaishallituksen kauden jälkeen ole muka ollut varaa edes lakien säätämien ihmisten perustarpeiden täyttämiseen, osa lasten tarvitsemasta terveydenhoidosta on siirretty lastensuojelulaitosten hoidettavaksi, mikä on jo kansallinen häpeä Suomessa!
Kokoomus jaksaa pullistella, miten hyvässä jamassa Suomi on, mutta minä en poliitikkona pullistelisi niin kauan kun rahaa syydetään miljardeja Kreikan pelastamiseksi ja tämä kaikki tapahtuu oman valtion kansalaisten kustannuksella. Osa peruspalveluista on siis jopa romutettu (lasten neurologia ja myös osa psykiatriasta) - koska "ei ole varaa" - mutta rikkaiden rikastuttamiseen on kyllä rahaa löytynyt.
Opettajien virkoja on vähennetty viime vuosikymmeninä niin, että heillä ei ole monesti edes aikaa puuttua koulukiusaamiseen, jota kaikki oppilaat joutuvat koulupäivänsä aikana näkemään. Sitten unohdetaan sekin, että vieläkin on opettajia, jotka myös itse syyllistyvät kiusaamiseen, mutta opettajat jos ketkä ovat herkkähipiäisiä heihin suunnatun arvostelun suhteen. Peruskasvatus lähtee kotoa, mutta on naurettavaa väittää, että koulu ei muka osallistu kasvatukseen! Totta kai se osallistuu, joko hyvään tai huonoon sellaiseen. Ja on melkoisen huonoa asennekasvatusta kun monet sadat nuoret näkevät vuosittain, miten kouluissa syrjiminen, poissulkeminen ja monenlainen muu kiusaaminen on hiljaisesti hyväksyttyä, koska sitä ei edes pyritä lopettamaan.
Varmasti suurin osa vanhemmista tekevät parhaansa kasvatuksen suhteen eli sen, mitä heiltä jää voimia osallistua lasten elämään työajan jälkeen. Paljonkohan muuten jatkuva taloudellinen niukkuus ja pelko työn jatkumisesta syö vanhempien henkisiä voimia? Moni nuori näkee, miten työn teko ei ole kannattavaa, kun kokopäivätyötä tekevä yh-äiti joutuu turvautumaan toimeentulotukeen saadakseen perheelle VÄLTTÄMÄTTÖMÄN toimeentulon. Siitä ei hyvätuloisissa opettaja- tai poliitikkopiireissä tiedetä mitään, niin sieltä on niin mukava letkautella aina vanhempien oletetusta kiinnostuksen puutteesta jälkikasvunsa suhteen.
Suurin osa vanhemmista tekevät parhaansa, mutta eivät he ole kaikkivoipia, eivät lasten kasvatuksessa, eikä muutenkaan. Kasvatukseen pitäisi osallistua tasavertaisesti koko yhteisön, niin koulun kuin muunkin lasten lähipiirin. Markkinatalousajattelussa ei ole ihmisarvoa kaikille, sen näkevät lapset ja nuoret, kun heidän ihmisarvonsa laitetaan kellumaan kympinoppilas - vähintään 50.000:n vuositulot akselille.- nyt ulkomailla
Pitäisi myös miettiä, mikä hinku naisilla on hakea lähiökapakasta juoppo mies ja tehdä hänen kanssaan lapsi. Sitten nainen eroaa miehestä ja yrittää selvitä yksinhuoltajana raahaten samalla kotiinsa lisää niitä lähiökapakan juoppoja.
Miksei suomalaiselle naiselle kelpaa tavallinen kunnollinen ja rehellinen suoraselkäinen suomalaismies, vaan miehen pitää olla juoppo tai rikollinen tai ulkomaalainen, mieluiten mamu.
Mikä naisiamme vaivaa! Sitten, kun asiat menee pieleen, niin syylliseksi nimetään kuka tahansa suomalaismies.
Kyllä lapsi tarvitse kunnollisen isän ja nainen kunnollisen miehen, mutta ne ei toteudu nykymaailmassa! Lapsen tarpeet ja oikeudet ovat aina viimeisenä näissä lähiöyh-äitien perheissä. - suominainen
nyt ulkomailla kirjoitti:
Pitäisi myös miettiä, mikä hinku naisilla on hakea lähiökapakasta juoppo mies ja tehdä hänen kanssaan lapsi. Sitten nainen eroaa miehestä ja yrittää selvitä yksinhuoltajana raahaten samalla kotiinsa lisää niitä lähiökapakan juoppoja.
Miksei suomalaiselle naiselle kelpaa tavallinen kunnollinen ja rehellinen suoraselkäinen suomalaismies, vaan miehen pitää olla juoppo tai rikollinen tai ulkomaalainen, mieluiten mamu.
Mikä naisiamme vaivaa! Sitten, kun asiat menee pieleen, niin syylliseksi nimetään kuka tahansa suomalaismies.
Kyllä lapsi tarvitse kunnollisen isän ja nainen kunnollisen miehen, mutta ne ei toteudu nykymaailmassa! Lapsen tarpeet ja oikeudet ovat aina viimeisenä näissä lähiöyh-äitien perheissä.Olen alkoholisti perheestä ja kasvatettu mielivaltaisen väkivallan avulla/kanssa. Ei meitä lapsena tai nuorena opetettu vaadittiin täydellisyyttä osaamista ilman opastusta opetusta.
Isäni joi oli väkivaltainen vaati perheessä kaiken tilan, ei ollut tilaa olla lapsi piti tajuata ja ihan itse! Pikku veljeni "ymmärsi" milloin olla hiljaa 6-kuukauden ikäisenä!
Ihmettelet miksi suomalainen nainen hakee juopon miehen? Minä haen sen siksi, että silloin minä koen rakastavani, vain isäni kaltainen mies "herättää" rakkauteni. Voit vedota järkeeni, mutta tämä on tunneasia jota järjellä ei hallita tai kontrolloida!
Tavallinen kunnon mies ei pysty tajuamaan tätä ehkä järjellään, mutta tunnetasolla ei mitenkään koska se pitää todeksi elää! Alkoholisti kodissa kasvanut lapsi/nuori on tunne-elämältään vaurioitunut, henkisesti lapsen tasolla eikä tällä yhteiskunnalla tai terveydenhoidolla ole mitään resursseja, kykyä tai halua puuttua asioihin!
Lapset tai nuoret huostaan otetaan, sijoitetaan johonkin, missä huolehditaan puhtaudesta ja ruuasta, mutta henkisesti he ovat heitteillä, ei heidän rakkauden, läheisyyden, terapian tarpeeseen vastata mitenkään muuten kuin kontrolloimalla ja halinnalla, aivan samoilla "lääkkeillä" joita kotonakin oli tarjolla! - Koulu-uudistus oli
huono asia
Lisäisin vielä, että nyt 70- luvulla tehty peruskoulu-uudistus kantaa nyt hedelmää syrjäytyneiden muodossa.
Ennen oli kaikilla koulutuspaikka omien kykyjensä mukaisesti (oppikoulu, kansalaiskoulu, lukio) mutta sitten joku keksi peruskoulun ja siitä asti on mennyt pieleen.
- kuoriainen
En yleensä lue näitä sivuja,mutta nyt hyvä alkukirjoitus innosti lukemaan. Olen miettinyt tuon tapahtuman ja muiden vastaavanlaisten jälkeen,että olenko ollut riittävän hyvä vanhempi. Kun olen lukenut kaikki kirjoitukset,tölväisyineen ja vielä kestänyt muutenkin päivän aikana joidenkin ihmisten pahat sanat,olen alkanut miettiä,että olisiko hyödyllistä opetella taito olla haavoittumatta muiden ihmisten sanoista ja ajatuksista. Osata käpertyä omaan turvalliseen kuoreen ja odottaa,kunnes paha olo helpottaa ja sen jälkeen unohtaa ja etsiä jotain kauniimpaa. Ehkä se olisi hyvä opettaa nuorille ja lapsille.
- Vanhemmille tukea?
Totta on, että moni vanhempi haluaisi tukea ongelmatilanteisiin, mutta epäkelpo yhteiskunta on siirtänyt sen kokonaan lastensuojelulle.
Sieltä saatu "tuki" onkin sitten niin hirveää, että vanhemmat joutuvat taistelemaan pitkään suuri palkkaisen ja perheasioissa kokemusta niittäneen juristin kanssa, että saavat karistettua sosiaalityöntekijät kimpustaan.
Viime vuosikymmenten lastensuojelun tekosia luetaan järkyttyneinä joskus muutaman vuosikymmenen kuluttua sosiaalipolitiikan historiasta.
- NIXIPIRKKO
Suomessa on arvostettu näihin päiviin asti puhumattomuutta, huonoa käytöstä, kännijuomista ja väkivaltaa. Onko siis ihme että tällainen kulttuuri tuottaa Hyvinkään kaltaisia tapahtumia. Väkivalta on iskostettu syvälle suomalaisten miesten selkäytimeen. On luotu suomalainen miehenmalli joka on jonkin sortin metsäsissi. Miehellä pitää olla ainakin kivääri ja haulikko jolla hankitaan ruoka pöytään ja joiden kanssa lähdetään tarvittaessa sotaan. Sota onkin toinen suuri ihanne joka suomalaiselle opetetaan. Talvi- ja jatkosodan sankaritarinat. Olemme sodassa formularadoilla ja kiekkokaukaloissa. Suomen lainsäädäntö pakottaa 18 vuotta täyttäneet nuoet miehet vuodeksi laitokseen jossa tehdään muka miehiä. Todellisuudessa siellä opetetaan tappamaan asein ja räjähtein. Siellä nitistetään lopullisesti omanarvontunto, taito ajatella omin aivoin ja opetetaan höykyttämään ja kiusaamaan porukan heikoimpia. Suomalaisella kiusaamis- ja väkivaltakulttuurilla on vankkumaton valtion siunaus ja suoja. On luotu suomalainen perusmies on pohjimmiltaan epäluuloinen, itsetunnoltaan heikko, väkivaltaan taipuvainen, rasistinen ja sovinistinen.
- thettujtd
Just joo..feminatsi liikkeessä.
Suomalaisista naisista taas voi sanoa sen että ovat itsetunnollan heikkoja, tekopyhiä, feministejä, pinnallisia, kieroja, naiveja, irrationaalisia, negatiivisia, ylimielisiä ja kateellisia. Suomaliset naiset haluavat hellän miehen joka näyttää tunteitaan ja pystyy keskustelemaan kaikesta mutta sitten kun ne ovat ollet tarpeeks pitkään semmosen miehen kanssa niin haluavat sittenkin miehen isolla M:llä, eli semmosen joka on kylmä, dominoiva, väkivaltainen, lihaksikas, ei ajattele vaan tekee. - enole
thettujtd kirjoitti:
Just joo..feminatsi liikkeessä.
Suomalaisista naisista taas voi sanoa sen että ovat itsetunnollan heikkoja, tekopyhiä, feministejä, pinnallisia, kieroja, naiveja, irrationaalisia, negatiivisia, ylimielisiä ja kateellisia. Suomaliset naiset haluavat hellän miehen joka näyttää tunteitaan ja pystyy keskustelemaan kaikesta mutta sitten kun ne ovat ollet tarpeeks pitkään semmosen miehen kanssa niin haluavat sittenkin miehen isolla M:llä, eli semmosen joka on kylmä, dominoiva, väkivaltainen, lihaksikas, ei ajattele vaan tekee.itse en ole semmonen nainen..mut en ole suomalainen alunperin
- tällyllää
Lässyti lää, kundi otti pyssyn ku nyt sattui huvittamaan kokeilla vähän. Ei miettinyt seurauksia, koska ei ole niistä koskaan muulloinkaan joutunut välittämään. Lopeta tekosyiden keksiminen ja tajua, että empatiakyvyttömiä kuspäitä on maa väärällään, kuten aina on ollutkin.
- fveedewe
Tuo ampumistapaus on kyllä sairaan yhteiskunnan merkki ja myös sairaiden yksilöiden merki. Epäilen, että kukaan ei tiedä loppujen lopuksi, mistä tässä on kysymys, ei ehkä ne ampujatkaan. Uhreja me emme saa takaisin.
- mies 86
Jotkut ilmeisestikin tahtovat uskoa, että tämä Hyvinkään ammuskelu olisi saanut vaikutteita Breivikin aiheuttamasta verilöylystä. Itse en kuitenkaan usko näillä kahdella olevan suoranaista yhteyttä toisiinsa, mutta myönnän että voi olla helpompaa operoida jonkun toisen asettaman esimerkin kautta.
Luulisin kuitenkin pikemminkin, että Eero Hiltusen teot voidaan osittain ymmärtää samojen motiivien kautta kuin Auvisen ja Saarenkin. Luultavasti hankalat sosiaaliset kuviot ja liika annostus räiskintäpelejä ovat jälleen kerran saaneet yksilöstä yliotteen ja saaneet mielenterveyden järkkymään.
Kuulin myös huhun, että Hiltunen olisi saanut reilun annoksen haistatteluja facebookin välityksellä naispuolisilta henkilöiltä, mistä tietenkin voidaan edelleen vetää se johtopäätös ettei ampuja ollut naisten suosiossa. Mutta kyllähän tietenkin sosiaalisella medialla itselläänkin on näppinsä pelissä.
Mitä vanhempiin tai kasvatukseen tulee, on mielestäni liian aikaista alkaa syyttää ampujan vanhempia yhtään mistään tässä vaiheessa. - Halloo x)
Sairaan Yhteiskunnan?
Yksilö tekee valintoja.
Yksilö päättää mitä panee suuhunsa.
Syökö hormooneja, popsiiko nappeja, sekottaako päätään huumeilla ja viinalla.
Salliiko itselle vihan kaikkia kohtaan.
Että tässä valintoja tehdessä, yhteiskunta ei ole juuri muussa merkityksessä mukana, kuin mahdollistamassa .... esim.. tekotapa kopioidaan, tehdään mallien mukaan... pyritään julkisuuteen, ja nettihän mahdollistaa kaikenlaisen skeidan levittämisen.
Että kyllä se vika taitaa olla siellä vaikutteissa ja yksilössä itsessään.- mutta22
Olisi mielenkiintoista tietää mikä sinun mielestäsi sanalla yhteiskunta tarkoitetaan.
Määritelmänsä mukaan suomalainen yhteiskunta muodostuu Suomessa elävistä ihmisistä ja heidän muodostamistaan ryhmistä. Eli me kaikki olemme osa yhteiskuntaa.
Jos valinnat tekotavasta tehdään mallien mukaan, ketkä ne mallit luovat?. Ihmiset. Yhteiskunta. Ketkä luovat netin sisällön? Ihmiset. Yhteiskunta. Ketkä luovat suuren osan vaikutteista? Ihmiset. Yhteiskunta. - abcdölo
Aika moni ihminen tällä maapallolla on varmaan joskus halunut tappaa jonkun syystä tai toisesta(tappaminen on osaa luontoa johon on syynä itsepuolustus tai ruoka, joillakin ihmisillä on vielä se primitiivnen tarve metsästää mutta kun nykyään sun ei ite tarvi tappaa saadakseen ruokaa niin se voi ihan oikeesti vaikuttaa siihen että väkivalta kohdistuu toisiin ihmisiin), mutta koska meillä on moraali ja kasvatus, järki ja empatia niin ei tapeta...mut nää jotka tappaa niin niillä puuttuu joku tai kaikki noista.
- 12+20
Ihminen ajautuu tosi ahtaalle, sillä ympäristö painostaa häntä elämään, johon hän ei koe mitään yhteyttä. Tarjolla oleva yhteiskunta ei tue mitään omaa, vaan ihmisistä muokataan ikivanhan ja toimimattoman ajatusmallin osia. Lapsena hänelle syötetään arvot ja ajatukset siitä mitä hänen tulisi tehdä, ja tässä prosessissa hänen oma tahtonsa vajoaa tiedottomuuteen.
Hyvin moni joka vielä muistaa oman tahtonsa olemassaolon voi siitä huonosti, ja vaikka useimmat sopeutuvatkin unohtaen tahtonsa lähes kokonaan, niin joillakin sen alistamisesta johtuva tuska ja ahdistus sekä turhautuminen kasvaa niin suureksi, että he purkavat sen lopulta ympäristöön. Niin kauan kuin yhteiskuntamallimme perustuu vanhoihin arvoihin, ja ihminen nähdään kulutustavarana, näitä tapauksia voi odottaa lisää. Ratkaisu on että ihmiset alkavat ymmärtämään sisintänsä, eli oikeata ongelmaa. Teko on seuraus tämän pojan sisäisestä huonovoinnista, ei muusta.
Hyvä kirja, josta löytyy tietoa oman sisäisen ymmärtämiseen, löytyy sivulta www.alkuajatus.org
Kirjasta löytyy täysin uusi ja erilainen näkökulma valaisemaan asioita. Suosittelen lukemaan sen.- bööööööööo
EI EI EI...suomalaiset pistää kaiken vastuun valtiolle(sitähän kansa on halunut alunperin) ja sit kun jotain tämmöstä tapahtuu niin syytetään ympäristöä, politiikoja jne. Ei me vielä semmosessa tilanteessa olla mutta ehkä te haluatte et suomi on tulevaisuudessa 100% holhous maa. Valtiot sun muut voi olla osasyyllisinä joo mutta kyl sä itse pystyt vielä hallitsemaan omaa eläämääsi, sun pitäis pystyä. Ei voi antaa vastuun ollenkaan ympäristölle, ei ikinä. Vielä kukaan ihminen ei ole suomessa joutunut niin ahtaalle että ois hyvä syy tehä jotain tämmöstä.
- aaaaaaqq
bööööööööo kirjoitti:

Kaikki kantaa vastuun omista teoistaan, mutta olisiko joku kanssaihminen voinut huomata toisen mahdollisen ahdingon ja estää eskaloitumisen?
- 12+20
bööööööööo kirjoitti:
EI EI EI...suomalaiset pistää kaiken vastuun valtiolle(sitähän kansa on halunut alunperin) ja sit kun jotain tämmöstä tapahtuu niin syytetään ympäristöä, politiikoja jne. Ei me vielä semmosessa tilanteessa olla mutta ehkä te haluatte et suomi on tulevaisuudessa 100% holhous maa. Valtiot sun muut voi olla osasyyllisinä joo mutta kyl sä itse pystyt vielä hallitsemaan omaa eläämääsi, sun pitäis pystyä. Ei voi antaa vastuun ollenkaan ympäristölle, ei ikinä. Vielä kukaan ihminen ei ole suomessa joutunut niin ahtaalle että ois hyvä syy tehä jotain tämmöstä.
Ymmärsit kyllä väärin tuon, ei syy ole valtiossa, vaan ajatusmallissa jota ylläpidämme. Valtio on vain sen tuote, aivan kuten pojan ahdistuskin. Jokainen on vastuussa joka ylläpitää sitä ajatusmallia, niin minä, sinä kuin ammuskelijakin.
- nirripois2
näillä ampujilla on naurettavat kohteet
- 20v pojan äiti
Oma poikani ei ollut koskaan kiinnostunut pyssyistä tai räiskintäpeleistä Kyllä nämä asiat ovat ihmisen persoonassa. Sen sijaan kalja ja tupakka tulivat kuvioihin liian nuorena. Olisi pitänyt olla selkeämpi ja tiukempi äitinä silloin. Mutta kun oli niin haavoilla ja hukassa avioerosta. Pojan isäkin samalla lailla. Onko sattumaa että asiat menneet aika hyvin vaikka koulu takkuaa. Sitäkin pikkuhiljaa suoritetaan.
Ihminen on kokonaisuus. Jos vanhemmat eivät ole kiinnostuneita väkivaltapeleistä, rankasta juomisesta ja kiroilusta, niin ehkä siinä on tehty yksi hyvä kasvatuksellinen valinta. Vaikea ontietää mitä nuoren mielessä liikkuu. Itsekään en tunne nuoreni ajatuksia vaikka paljon olen yrittänyt kysellä ja olla tukena, on vain vanhempanakin jatkettava kiinnostusta vaikka nuori vetäytyy ja sanoo, että anna mun olla.- Erityisnuorisotyönte
Minua suututtaa ja harmistuttaa suuresti, kun tällaisten traagisten ampumatapausten jälkeen vedotaan aselakiin ja niinkuin nytkin Hyvinkään tapauksen jälkeen uutisoitiin, että tästä taauksesta aselain säätäjät saavat jotain "eväitä" työlleen. Aselaila ja ampumaaseiden saatavuudella ei ole mittä tekemistä ja yhteyttä Hyvinkään tai muidenkaan vastaavien tapausten kanssa. Harmistuttaa, että poliittiset päättäjät ja kuntapäättäjät eivät halua kiinnittää huomita yhteiskunnan sairaloisuuteen ja nuorten pahoinvointiin/syrjäytymiseen. Eihän normaali terve nuori ihminen tee Hyvinkään kaltaisia järjettömiä tekoja. Milloin me herätään kiinitämään huomiota ennaltaehkäiyyn. Nykuyisin vanhemmat eivät välitä eivätkä kasvata, valitettavasti näin on. vanhemmilla itsellään on ongelmia oman itsensä kanssa joten lasten hyvinvointiin ei jakseta eikä haluta kiinnittää huomiota. Kasvatustehtävä ei kuulu yhteiskunnalle, mutta nyt viimeistään pitäisi herätä ja järjestää riittävästi avohollon ym. palveluja surjäytyisen ja mielen sairastumisen ehkäisemiseksi. Aselain kiristys ei ole mielen teveyden tai sairauden ennaltaehkäisyä.
- Lisää resursseja!
Onko se vaan nyt niin, että vanhempien oma ura edellä. Lapsia hankitaan, erotaan ja karataan. Lapset erkaantuvat perheestä ja joutuvat ottamaan vastuun liian aikaisin?
Oliko tässäkin tapauksessa jonkinlainen kiusaaminen? Erotettu koulusta ja armeija jäi kesken. Vai kertooko tämä lapsista nykyaikana, joilla ei ole riittävästi pitkäjänteisyyttä ja kaikki muu on kivaa. Missä oli tukemassa lapsen vahemmat ja kaverit?
Minusta ei ole yhteiskunnassa riittävästi tukea näille nuorille. Aikuiset ajattelevat uraansa ja ahneutta. Suomessa on yllättyvän paljon nuoria syrjäytyneitä ja erilaisia tapahtumia sattunut tuon tuosta. Media täysillä asioiden suhteen muutaman päivän ja asiat uhnohtuu kunnes tulee seuraava uusi tapaus.
Tekeekö kukaan oikeasti asioille mitään?
Missä on poliittisten päättäjien vastuu, lisäresursseja ja ammattiauttajia nuorille sekä heidän perheilleen. Minusta pitäisi todellisuuteen herätä päättäjien. Kaikista leikataan ja näin syrjäydytään hyvinkin nopeasti.
Eniten minua ihmetyttää tämä "harjoittelija poliisi". Miten on mahdollista, että eturintamaan laitetaan harjoittelija. Missä on kokeneet poliisit ja isot herrat. Ilmeisemmin kotona aurinkoa paistattamassa.
MInusta Valtion ja poliisilaitoksen selvittää miksi nuori harjoittelija on päästetty tällaiseen työtehtävään. Eikö meillä ole riittävästi kokeneita poliiseja. Vaan onko säästösyiden osalta ajauduttu terveydenhuollossa, poliisissa ja ensihoidossa harjoittelijoihin kun kyseessä on ihmisiä- ja ihmishenkiä. Jos näin todella on pitäisi hälytyskellojen alkaa soimaan ihan oikeasti.
Vastuussa on poliisjohto, Valtio ja erityisesti sisäministeri Räsänen. - ASKEL TAAKSEPÄIN
Yhteuskunnassamme tapahtunut privatisointi, egoismi ja suvaitsevaisuus on ajamassan itiensä tensä päähän. Kaikkea suvaitaan ja julistetaan, että kaiken saa anteeksi.
Jos näin on, nuori kokee, että hän ei ole vastuussa omista teoistaan muille ihmisille saati sitten Jumalalle, koska uskonnosta ja vieraantuneena hän ajattelee, että Jumalaa ei edes ole.
Isovanhempiaan hän ei tunne. Vanhempien opettaman elämän mallin ja yhteiskunnan "laitostamis" politiikan seuraksena isoäiti tai isoisä ei kuulu perheeseen. Missä he ovat? Muita eristettyinä jossakin kaukana palelutalossa.
Isovanhempien tuesta ja heidän hiljaisesta tieostaan hän on hän on vieraantunut.
Aina hän ei tunne kunnolla edes omia vanhempiaan.
Monelle nuorelle opettaja on ainut ihmissuhde aikuiseen ihmiseen.
Mutta hänelle opettaja on joku "Matti tai "Teppo", ei mikään auktoriteetti, mutta ei mikään kaverikaan. Mikä lie oppimaan auttava seutralainen, jonka omakin rooli on hukassa.
Kaikkea pitää suvaita ja kaikki hyväksyä. Jos et hyväksy, sinut leimataan rasistiksi tai "siaksi", joka ei elä tätä päivää. Maan ovet ovat auki, ja kuka tahansa voi tänne tulla. Rahaa lähetetään maailman ääriin miljardeja euroja,
mutta kun mikään ei riitä, tänne tullaan jopa kaduillemme kerjäämään.
Poikkeavia tulkee suvaita. Ja jos ei suvaita, erotaan kirkosta, niin että kirkossakin suvaitaan, vaikka itse ei siihen enää kuulutakaan.
Ja seksuaalisesti poikkeavien ja muiden vähemmistöjen ongelmista tehdään pöivän tärkein puheen aihe. Näin lakaistaan maton alle ja ulkoistetaan omat ongelmat niin ettei niistä tarvitse puhua.
Meillhän menee hyvin. Meillä on Nokia ja opetuksemme kouluissa on maailman parata. Olemme jopa rauhan turvaanmisen "suurvalta".
Älyä on, mutta tunne puoli mättää. Opetuksessakin.
Olisikohan aika ottaa "lusikka kauniiseen käteen" ja miettiä mikä siinä entisessä, jonka olemme hylänneet ja paneet sivuun oli hyvää.
Eivät hyvät tavat, vastuun tunto ja toinmen toistemme kunnioittaminen presidenti juhlapuheilla synny.
Ne syntyvät oman jokapäiväisen esimerkin kautta ja jatkuvalla opettamalla.
Se, että kaikkea suvaitaan, ja se että kaiken saa anteeksi johtaa kaaokseen
ja hirmutekoihin etenkin, kun Jumalallekaan en ole teoistani vastuussa.
Ja kun kaikilla muilla menee paremmin kuin minulla.
Siinä tapauksessa itsekin panna pääni pensaaseen ja uppoutua ampumaan "noita toisia, joilla menee paremmin" nettipelien parissa.
Mutta kun todellisuus ja buo nettipelit sekoittuvat tulee pahaa jälkeä.
Syrjään pantu isä ja isoisä - ejgjwdkä
Mikäli pohtii Raamatun pohjalta maanpäällä tapahtuvia hirmutekoja,kaiken taustalla on hyvän ja pahan jatkuva taistelu. Jumala on rakkaus ja rakastaa tätä tekijää samalla tavalla kuin puhtoisintakin ihmislasta .Mutta Jumala vihaa pahan tekemistä. Jumalalla on armo ja rakkaus meitä jokaista ihmistä kohtaan.Olemme Jumalalle jokaikinen,sinä,minä,ampuja yhtä rakkaita.Hänellä riittää rakkautta myös ampujaa kohtaan,yhteiskunnan päättäjiä kohtaan,opettajia kohtaan,sos.työntekijöitä kohtaan,vanhempia kohtaan. Meillä ihmisillä ei ole lupa tuomita toisiamme.Armoa ja anteeksiantamista asenteisiimme.Mikäli rakastat itseäsi ,pystyt rakastamaan lähimmäisiäsikin.Kurkistettaisko itsekukin meistä oman nuttumme sisään ja kysyttäiskö itseltämme,rakastanko itseäni vai vihaanko itseäni.Kumpaa pystyn jakamaan toisille:rakkautta vai vihaa?
- Sosiaalidemokratiaa
tää on.
Ollaan olevinaan niin helevetisti hyvinvointiyhteiskuntaa, kaikille jaetaan "hyvää" ja annetaan ymmärtää ettei oman hyvinvoinnin eteen ole tarves tehdä mitään. Voi olla tekemättä ja sosiaalidemarit hoitavat sinut ja murheesi. Mutta kas, kun kassa kuivuu eikä sitä hyvää ole jaettavana niin alkaa ongelmat.
"Vanhaan hyvään aikaan" meille lapsosille oli kuri ja nuhde. Kun höntyiltiin tuli koivuniemen herraa pitkin persposkia niin että lensi vesi silmistä ja veri perspäästä. Mutta ei tarvinnut kyllä omien ongelmien takia muita ammuskella. Ne joilla ongelmat kurista huolimatta kävivät liian suuriksi päättivät päivänsä pirtit ylisille kurkihirteen ja muut saivat jatkaa eloa. Nyt tällä hyssyttelypolitiikalla noita päivänsä päättäviä on moninkertainen määrä ja ikävä kyllä osan tarvitsee sitten tappaa viattomia päästäkseen itse "eteenpäin". Aines on pehmennyt matkan varrella, kiitos sen, että kaikkia yritetään ymmärtää tasapuolisesti.
Yhteiskuntaa on helppo syyttää, sosiaalidemokratia antaa siihen oikeutuksen, mutta kyllä noiden tekojen takana on aina yksilö, jonka käsitys oikeasta ja väärästä on silittelevän kasvatuksen myötä kadonnut jo alkumetreille. Hyvinkää tulee ikävä kyllä olemaan vain pisara meressä,,,,vallankin kun talous edelleen laskee alamäkeä.- antisosialisti
Jep..tätä ei monet ymmärrä koska on niin paljon misinformaatiota ja aivopesua tässä keskustavasemmisto yhteiskunnassa. Mä huomaan et ihmiset syyttää porvareita ja enemmän oikealla olevia yksilöitä. Te työväenluokka äänestätte omia sortajianne kun äänestätte spd:tä, vasemmistoliittoa, vihreitä ja jopa kokoomusta. Jos luulette että kokoomus on oikealla oleva puole niin olette aika pihalla...suomessa ei oo yhtään oikealla olevaa puoluetta. Kokoomus on keskusta ja jossaina määrin centre-left, kun taas kaikki muut puolueet on centre-left tai left. Valitettavasti ei synny centre-right puolueita koska vasemmisto hallitsee teitä aivopesulla ja misinformaatiolla. Ja muutos on progressiivinen. Kannattaa kattoa tää http://www.youtube.com/watch?v=zeMZGGQ0ERk&feature=related
oikeasti.
Täällä on monella hyviä teorioita, mutta teorioiden jälkeen. Ketkä tätä kaikkea paskaa pyörittää ja ylläpitää?
Mikä on meidän jokaisen oma osuus yhteiskunnan hyvin- ja pahoinvointiin? Millaisia arvoja me kannatamme ja ylläpidämme hengissä?
Tärkein kysymys, miksi?- maailmanloppuko taas
Mikä vaihtoehtona nyky-yhteiskunnalle.?. Kommunistinen utopia a la Pojois-Korea, Kiina, ex-NL tai DDR.
Tuo oli yksittäisen ihmisen teko. Meillä on linnat täynnä enkä itse ole siellä. Turha siis yleistää. Joka paikassa on häirikköjä, missä on ihmisiä.
Entäs poliitikot. Lulis olebvan moraaliltaan ja usein koulutukseltaanklin parasta ainesta, mutta niin vain lahjukset ja hyvä veli -edut ruylaa- Z.Z.
Poliitikot? Niinhän sitä luulisi, mutta fakta on se että täytyy olla pohjimmiltaan itsekäs ihminen jos edes harkitsee poliitikon uraa.
Nöyrä ja epäitsekäs ihminen ei aseta itseään muiden yläpuolelle eikä poliitikoksi halua.
...
Saattaisi olla niin että paremmin menisi jos kansanedustajat vaan valittaisiin satunnaisesti lotolla, kaikkien täysikäisten joukosta. - öpö8696
Z.Z. kirjoitti:
Poliitikot? Niinhän sitä luulisi, mutta fakta on se että täytyy olla pohjimmiltaan itsekäs ihminen jos edes harkitsee poliitikon uraa.
Nöyrä ja epäitsekäs ihminen ei aseta itseään muiden yläpuolelle eikä poliitikoksi halua.
...
Saattaisi olla niin että paremmin menisi jos kansanedustajat vaan valittaisiin satunnaisesti lotolla, kaikkien täysikäisten joukosta.vain pahat ihmiset haluavat valtaa
- Pete 50
Olen sitä mieltä että nykyään annetaan kovin höllästi esim:rauhoittavia nuorille ja ne ei tunnetusti sovi yhteen alkoholin kanssa.
Minulla on itselläni henk.koht kokemusta ko:aiheesta..ja pääsin onneksi eroon rauhoittavista lääkkeistä.. lisäksi olen ihan livenä nähnyt kuinka sekaisin ihminen menee lääkkeiden ja alkon yhteiskäytössä..
Mielestäni meistä on liikaa tullut "kauppatavaraa" lääkäreille ja lääketeollisuudelle ja on todella väärin että henkisesti melkolailla tuuliajolla olevia ihmisiä liikkuu keskuudessamme, vaikka ne kuuluisivat johonkin laitokseen hoitoon.
Mihin tämä "säästäminen" meitä vie?? Kuinka paljon toisten pitää vielä kärsiä muiden virhestä?? . Nuorta pitää ohjata ja opastaa nuorena, ehkä joskus kovistelemallakin.. Nuoret on liikaa tuuliajolla nykyään, eikä lääkkeet ole siihen oikea hoito. - toivoton
Me kaikkiolemme osasyyllisiä kaikkeen mitä maailmassa tapahuu
Se mitä me olemme yksilöinä stä on koko yhteiskunta
Joten me yksilöinä heijastamme, yhteiskuntaan ja tuo yhteiskunta heijastaa meihin takaisi muokaten kaltaisekseen
TUO Hyvikään teko on on tuota yhteiskunnan sairaan osan hijastusta
Tämä teko samoin kuin Breivikin teko ei ole yksittänen teko vaan sillä on taustansa
Nuo teot halutaan kuitenkin selittää valtaa pitävien taholta yksittäisiksi, koska muuten se siirtäisi vastuun valtaapitävien vastuule ja heidä auktoriteettisä kärsisi, ja he menettäisivät kansan luottamuksen - Byrokraatit
Näin on. Kuitenkin opettajia koulutetaan liian vähän, onko kangaskaupan myyjä opettajan virkaan sopiva. Opettajalla suuri perhe, valitaa jatkuvaa väsymystä. Kertoo , että koti on vastuussa oppilaan kehittymisestä.
Toinen puoli virkamieskoneisto, ovat täydellisen suojan piirissä ja voivat tehdä mitä haluavat. Päväkodissa aletaan muokkaamaan lasta , palvelmaan koneistoa ja yhteiskunnan tarkoitusperiä- mihin unohtukaan lapsuus, jota on hyvin vähän aikaa. Päiväkotiin lapsi viedään kesken unien, siellä kello kädessä rytmitetään päivän tehtävät, lapsille ei ole aikaa - tai halua heitä hoitaa. Ovat täydellisessä laitospaikassa- josta uupuu turvallinen koti
Samoin ajan trendit ohjaa virkamieskoneistoa, nyt vallitsee isä buumi. Ädillä ei juurikaan merkitystä- joka paikassa hoetaan isä-isä ja tehdään turvattomaksi lapsen kasvu. Miten adoptio lapset- missä heidän isä on, äiti on kuitenkin kaikkein tärkein lapsen kehittymisessä. Virkamieskoneisto tietää kaiken. - RAUHA MAAHAN
Totta mooses, tämä on taas hyvä hetki pysähtyä miettimään mitä arvoja me lapsillemme annamme heitä kaitsiessamme huomisen yhteiskunnan vastuunkantajiksi.
Samalla on syytä muistaa, ettei muutama normeista eksynyt ole synonyymi koko valtakunnan henkiselle tilalle. Yksi sairas ei saa leimata koko populaatiota. Sairaita on ollut ja tulee olemaan jatkossakin. - Tuomio teon mukaan
Sanat eivät riitä kertomaan sitä mitä tunnen tekijää kohtaan.
Yksikö ei voi toimia näin oli pahaolo tai sitten ei. Ensin vaaditaan oikeuksia ja sitten perään ei olla valmiita kantamaan saatua vastuuta omasta elämästä.
Valitettavasti tälläisten tapahtumien edesssä tulee mieleen se, onko yhteiskunnan pakko sietää persoonia jota tuhoavat muita ihmisiä eivätkä halua sopetua vallitseviin oloihin - ei ole ja näissä tapaukissa tekisin poikkeuksen nykyiseen rikoslakiin ja sallisin kovemmat tuomiot jopa kuolemantuomion.
Suurin osa nuorista on meitä nykysukupolvea kyvykkäämpiä ja toivon, että he voivat tehdä tästä yhteiskunnasta nykyistä paremman paikan heille ja meille. - Voi ZISSOSZAATANA!
Ai että nyt alkaa jo lässytys: "Ampujakin oli uhri. Pitää ymmärtää ja hoivata pikku joukkosurmaajaa."
Se on juuri sitä psykopaatin ajatusmaailmaa että väkivallantekijä itse onkin se uhri ja että oli pakotettu tekoihinsa. On niin perin tyypillistä, että vaikkapa lastansa kuoliaaksi hakkaava isä huutaa vielä tappaessaankin: "Kato mitä panit mun tekemään", vaikka syy tappamiseen on vaikka se että posti tuli aamulla vartin myöhässä.
Psykopaatteja murhamiehiä on ollut aina. Ne eivät siitä ymmärtämällä muuksi muutu. Ehkäpä vain vähän nauttivat kun muut ottavat vastuun tekemisistään.- z
Niin joo, mutta syitä tälle sekopään sekopääksi tulolle on. Ja ne on hyvä selvittää ettei smoja virheitä toistettaisi.
...se olisi yhtä hyvin voinut olla minä - mutta mielummin vahingoitan itseäni, en muita.
Kyllähän sitä huudetaan nuoria töihin, opiskelemaan ja mihin vain kun arvellaan yhteiskunnan - ja erityisesti työnantajien - säästävän sillä rutosti rahaa.
Tosiasia on että silmitön ahneus on vallannut Suomen. Nämä ovat esimerkkejä siitä kuinka teemme päätöksiä vain rahankiilto silmissä ...
JCDecaux kysyy nyt katumainoksissaan "saako tämä mainos katsojan juomaan". Minä mietin aina JCDecaux'in mainoksen kohdalla niitä satoja rattijuoppojen uhreja ... lapsia, nuoria ja äitejä ... edes alkoholin mainostamista ei saa rajoittaa jos sillä pelastetaan viattomia ihmisiä.- ...xxx
Kokoomuksen ja Keskustan linjaa. Voittoa täytyy tehdä, hinnalla millä hyvänsä. Eikä tulevaa tarvitse mietitä, se on seuraavan sukupolven murhe.
Persut, Kristilliset että RKP puolestaan ovat kaikki omalla tavallaan toista ääripäätä: änkyröivät kaikkea vastaan, mikään ei saisi muuttua vaikka maailma muuttuu ympärillä ja siihen olisi pakko sopeutua.
Suomessa ei nykyään ole enää yhtään puoluetta joka ei sortuisi äärimmäisyyksiin. Tarttis todellisen keskustan, jonka linja olisi "kohtuu kaikessa". - uoyu
...xxx kirjoitti:
Kokoomuksen ja Keskustan linjaa. Voittoa täytyy tehdä, hinnalla millä hyvänsä. Eikä tulevaa tarvitse mietitä, se on seuraavan sukupolven murhe.
Persut, Kristilliset että RKP puolestaan ovat kaikki omalla tavallaan toista ääripäätä: änkyröivät kaikkea vastaan, mikään ei saisi muuttua vaikka maailma muuttuu ympärillä ja siihen olisi pakko sopeutua.
Suomessa ei nykyään ole enää yhtään puoluetta joka ei sortuisi äärimmäisyyksiin. Tarttis todellisen keskustan, jonka linja olisi "kohtuu kaikessa".itse asiassa tarvittais centre-right puoluetta ja yksilöitä
- sz<
Kaikella ,siis kaikella on syy seuraus suhde. "ihan normaali nuori mies jolla ei aiempaa rikostaustaa,ei yhteyttä ääriliikkeisiin...etc"..niin no, jos ns"normaali"ihminen näin tekee ,niin tästä pitäisi olla aikalailla huolissaan.
Niin ehkä helpottaisi se tieto ,että tämä nuori on mieleltään sairas,on kokenut trauman aiemmin jne..ehkä se helpottaisi ja laittaisi ymmärtämään asian laidan.
Mutta ku se ei välttis mene niin. Perhesurmat,koulutragediat,itsemurhat rekkaan päin...Olisi niin helppo osoittaa päättäjiä siitä ,että ei enään tehdä "perhekeskeistä" politikkaa tai että arvomaailma on kääntynyt päälaelleen...
Ei ongelmaa poisteta ei ongelman syy ole ampuma-aseiden saatavuus tai lainsäädännön kiristäminen. On mentävä syvemmälle,on herättävä siihen ,että
yhteiskunta osaltaan voi tällähetkellä tosi huonosti ja tässä on seuraus...kiitos "huoliäiti" kirjoitus..hyvä - aseet ja sota
Yhteiskunnan syy: "Eero Hiltunen puhui aseista jo ala-asteella."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052815630049_uu.shtml- hei halooo
hei haloo....jos se että poika on ala-asteella kiinnostunut aseista ja sodasta on syynä tapahtumiin niin sitten meillä olisi 99% miehistä potentiaalisia tappajia
- naamakirjassa.
http://cc.bingj.com/cache.aspx?q="eero.hiltunen.9"&d=4661998584663109&mkt=fi-FI&setlang=en-US&w=b403fed5,947c331a
- Aivan.
hei halooo kirjoitti:
hei haloo....jos se että poika on ala-asteella kiinnostunut aseista ja sodasta on syynä tapahtumiin niin sitten meillä olisi 99% miehistä potentiaalisia tappajia
Niin onkin. Alat pikkuhiljaa tajuta.
- 456öålk
Höh!
Kun ottaa aseen käteensä ja ampuu, se ei ole kenenkään muun kuin ampujan syy.
Hyvinkään pojallakin oli mahdollisuus harrastuksiin, koulutukseen yms. Turha on yhteiskuntaa syyttää ja sillä tavalla poistaa vastuu tekijältä itseltään.
Kohtahan siitä jätkästä leivotaan kansallissankaria. Ujokin hän on; pah, ujot ne tekevätkin itsensä nähdyiksi ja kuulluiksi tappamalla.
Vanhemmat työntävät vastuun koululle ja yhteiskunnalle. Koulu työntää vastuun vanhemmille ja yhteiskunnalle. Tässä ei vaan satu olemaan kyseessä mikään äänestys. Vastuu on tekijällä! Eikä hän taida olla mikään avuton???? Tai uusavuton???? Ei ole syrjäytynyt????- huuhaatataata
"Kohtahan siitä jätkästä leivotaan kansallissankaria."
Suomessa on jo ainakin kerran tehty suoranainen kansallissankari muutaman poliisin ampuneesta juoposta. Niin hän vaan sai presidentiltä silloin aikoinaan armahduksen ja tappoi sitten sen jälkeen vielä vaimonsa.
Hyvinkään jätkä ampui summassa ketä tahansa ja ainakin poliisin hän ampui siksi että näki poliisin. Mitä hel***tiä?
Hyi hitto!
Ampujan katumus ei kuolleita herätä henkiin, katumus ei auta nyt sairaalassa olevia eikä heitä paranna. Omaisten tuskaa en usko sen lieventävän pätkääkään. Luulisin asian toimivan päinvastoin. Mua ainakin risoo!
Hänen katumuksensa on yhtä tyhjän kanssa, eikä se saa olla mikään lieventävä tekijä. Teeskennelköön nyt mitä tahtoo.
- patiii...
taitaa olla ihan kuin joku haluais aina matkia esim.norjan joukkosurmaajaa tai vastaavaa , ei nettisota pelejäkään voi unohtaa. Sitten mielijohteestakin voi syntyä tämmönen raaka teko jota sitten kadutaan että ei ollut tarkoitus, mutta turha se on pyöriä kun paskat on housussa ja sitten nämä asekaapit olisi oltava sellaisia johon ei pääse kuin omistaja, joku järjestelmä lukitus (teräskaappi)
- hourula..
ONKO NORMAALI JOS KOULUT JA ARMEIJJA JÄÄ KESKEN..
hourula.. kirjoitti:
ONKO NORMAALI JOS KOULUT JA ARMEIJJA JÄÄ KESKEN..
Saattaa hyvinkin olla. Kiva ennakkoasenne sinulla.
- ei yhteiskunnan vika
En ole täysin samaa mieltä. Tuntuu siltä että aina kun tällaista tapahtuu niin syytetään yhteiskunta, vanhempia tai kaikkea muuta kuin tekijää itse. Itse asiassa kukaan ei suoranaisesti edes sano asiaa suoraan että tekijä on oikeastaan ainoastaan luuseri joka ei saa edes suoritettua keskiasteen opintojaan eikä edes saa suoritettua nykypäivän pehmoarmeijaa. Sen sijaan on kyllä pokkaa mennä ampumaan aseettomia ilman sen suurempaa syytä. Kaikki tuntuvat puhuvan yhteiskunnan vaativuudesta ja syrjäytymisestä ja että vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen. Tämä on silkkaa puppua. Koskaan aiemmin suoimalaisilla ei ole ollut niin tiivistä yhteiskunnan turvaverkkoa ja niin paljon vapaa-aikaa kuin 2000-luvulla. Ehkä asia on piukemminkin niin että päähän paijaamisen sijaan pitäisi palata aikaan jolloin opettajat, rehtorit, poliisi yms yms oli vielä auktoriteetti eikä vanhemmankaan ollut tarkoitus olla lapsen kaveri vaan vanhempi. Kun ei lapsesta lähtien kukaan ole ollut vaatimassa mitään vastuuta niin ei sitä osaa ottaa myöskään aikuisena.
Syyllistämällä kaikkia muita mahdollisia tahoja kuin tekijää itse luomme ainoastaan pohjan seuraavalle tekijälle. Sen sijaan että syytetään yhteiskuntaa pitäisi pikemminkin avoimesti halveksia tekijää.- näkökulma.
Minun mielestä pitää syyttää yhteiskuntaa sekä halveksia tekijää. Ihminen rakentaa yhteiskunnan ja yhteiskunta tekee ihmisistä kaltaisiaan. Ylipäänsä kurin löystyminen on syypää moneen asiaan. Lisäksi rangaistukset ovat liian löysiä. Herran pelko piti aikoinaan ihmiset kurissa, nykyään sen merkitys on ollut ja mennyt. Koulussa ei tosiaankaan saa opettajat tehdä juuri mitään, muuten joutuvat itse syytteeseen. Poliisien voiman käyttö on heltynyt ja muutenkin kunnoitus poliisia kohtaan on löystynyt. Armeija on nykyään melkeimpä lepokoti, silti se vaan ahdistaa nuoria nykyään yhä enemmän. Kotona kasvatus on mennyt paljon vapaammaksi, ei ole elämässä mitään säännöllisyyttä, muuta kuin vanhempien kiireiset työajat. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta päätelköön jokainen itse, joka on jo vanhempi ja voi vertailla entisiä aikoja nykyiseen. Minä näen asiat näin.
- Kohta Seuraa Va
Jo 1990-luvulla sosiologit olivat Suomessakin Hoo-moilasena, koska ei pystytty kuvittelemaan mahdollisia tulevia yhteiskunnallisia skenaarioita, Yhteiskunta oli muuttumassa niin monimuotoiseksi. Oli kuitenkin eräs skenaario, jonka mukaan erilaisten ryhmittymien terroriteot ja yksittäisten ihmisten tekemät terroriteot tulisivat lisääntymään. Nyt viimeistään olisi uskottava tämä hypoteesi myös todellisena. Tuntuu naurettavalta taas kohdistaa huomio yhä pelkästään aselakiin, jota on nyt rukattu jo vuoosikausia ja taas näemmä rukataan. Syyt ovat syvemmällä. Mamut ovat yhteiskunnan "suojelevan käden alla" kaiken maailman kotouttamisohjelmilla ja samalla suomalaisnuoria VIERAANNUTETAAN kaikesta sosiaalisesta elämästä. Ei kotouttamistakaan tarvitse keskeyttää, mutta miksi Suomalaisesta nuorukaisesta on tehty sivullinen, joka saa ainoastaan katsoa toisten elämää ja sen tukemista?
Retroa, elettiinpä ennekin:
http://youtu.be/qt9ua31YirE - Kylmät kädet
Ennenvanhaan syytettiin väkivalta-elokuvia, nykypäivänä väkivalta-tietokonepelejä.
Väkivalta-elokuvista en tiedä, mutta väkivalta-TIETOKONEPELEIHIN ihminen saa pikemminkin PURKAA vihansa ja patoutumisenta, kuin että ne pelit kasvattaisi niitä.
Eikö ihmiset koskaan opi tätä faktaa?- z
Tuo ei ole fakta vaan ihan itse keksimäsi juttu.
1. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sotilaat ampuivat usein vihollisesta ohi tahallansa koska eivät halunneet vahingoittaa toista ihmistä. Aivan viimeaikaisissa sodissa taas ammutaan tappaakseen sillä kohdetta ei edes ajatella ihmiseksi vaan kohdetta pidetään vain kohteena, kuten tietokonepeleissä.
2.Elokuvat muokkaavat ihmisen todellisuutta ja muodostavat jonkinlaisen lähtökohdan mihin ihminen vertaa omaa rakkauselämäänsä tai muuta lähipiiriä. Tietokonepelit tekevät jossain määrin saman, mutta maailma on yksinkertaisempi. Silti tietokonepelit vahvistavat tiettyjä käyttäytymismalleja kuten näet kohteen, ammut koteen.
3. Tätä neät kohteen, ammut kohteen -juttua testattiin vähän aikaa sitten pään magneettikuvauksella. Oli ryhmä ihmisiä jotka eivät olleet koskaan pelanneet tietokoneilla. Toinen osa ryhmästä pelasi viikon jotain ampumispeliä ja toinen ei. Kun sitten mitattiin näiden ihmisten aivoja, huomattiin yksi ero. Pelejä pelanneilla se aivojen osa, jonka tehtävänä on hillitä impulsseja, ohi hiljaisempi. Eli toisin sanoen kynnys toteuttaa mileen juolahtavia juttuja oli matalampi. Heidän päänsä ei enää estänyt niiin vahvasti heitä toteuttamasta mieleen juolahtavia typeryyksiä kuten toisten ampumista. - Kylmät kädet
z kirjoitti:
Tuo ei ole fakta vaan ihan itse keksimäsi juttu.
1. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sotilaat ampuivat usein vihollisesta ohi tahallansa koska eivät halunneet vahingoittaa toista ihmistä. Aivan viimeaikaisissa sodissa taas ammutaan tappaakseen sillä kohdetta ei edes ajatella ihmiseksi vaan kohdetta pidetään vain kohteena, kuten tietokonepeleissä.
2.Elokuvat muokkaavat ihmisen todellisuutta ja muodostavat jonkinlaisen lähtökohdan mihin ihminen vertaa omaa rakkauselämäänsä tai muuta lähipiiriä. Tietokonepelit tekevät jossain määrin saman, mutta maailma on yksinkertaisempi. Silti tietokonepelit vahvistavat tiettyjä käyttäytymismalleja kuten näet kohteen, ammut koteen.
3. Tätä neät kohteen, ammut kohteen -juttua testattiin vähän aikaa sitten pään magneettikuvauksella. Oli ryhmä ihmisiä jotka eivät olleet koskaan pelanneet tietokoneilla. Toinen osa ryhmästä pelasi viikon jotain ampumispeliä ja toinen ei. Kun sitten mitattiin näiden ihmisten aivoja, huomattiin yksi ero. Pelejä pelanneilla se aivojen osa, jonka tehtävänä on hillitä impulsseja, ohi hiljaisempi. Eli toisin sanoen kynnys toteuttaa mileen juolahtavia juttuja oli matalampi. Heidän päänsä ei enää estänyt niiin vahvasti heitä toteuttamasta mieleen juolahtavia typeryyksiä kuten toisten ampumista.Miksi Kanadalaiset valkoiset sitten eivät tapa toisiaan, vaikka pelaavat paljon tappamispelejä ja rakastavat väkivaltaelokuvia?
- Erityispedagogi
Kiitos tästä kirjoituksesta ja kannanotosta. Juurikin näin: kasvatustyö laiminlyödään ja se sysätään yhteiskunnan kontolle. Kasvatus on muutakin kuin ruuan, katon, vaatteiden ja muiden tarvikkeiden sekä viihteen ym. harrastustoiminan tarjoamista. Paljon on hienoja vanhempia , jotka tekevät mitä kuuluukin eli opettavat inhimillisiä arvoja, toisten huomioonottamista ja että hyvät tavat ovat juuri sitä. Vanhempien TÄRKEIN tehtävä on antaa lapselle hyvä itsetunto....no mites se onnistuu...rakastamalla ja rajoja asettamalla. Ihan perusasiaa siis, ehkä juuri siksi niin vähän arvostettua ja vaativaa. Edellyttää myös, että oman lapsen tarpeet tunnistetaan, tiedostetaan ja niihin vastataan.
Mutta valitettavasti on sitten näitä, jotka syystä tai toisesta kaikissa sosiaaliluokissa ovat aivan edellisestä pihalla. Kiire, liiallinen materian arvostus, pätemisen tarve ovat sivuuttaneet hyvien käytöstapojen opettelun ja miten muiden ihmisten kanssa ollaan.
Jos koko elämä on kilpailua, kuten se nyt on entisessä hyvinvointivaltiossa Suomessa, niin nämä seuraukset eivät ole mikään ihme. Kyllä taas hävettää olla suomalainen, erityisesti siksi, että tapauksia on kerta toisensa jälkeen, EIKÄ MIKÄÄN MUUTU. Vartijat kouluihin ja armeija kaduille on sitten se keskusteluissa annettu ratkaisu.Niin ja lisää erityisratkaisuja kotona sotkettujen lasten eheyttämiseen..Tai lainsäädäntö. Aivan järjetöntä ja mielipuolista toimintaa. Tarvitaan siis laki, jossa vanhemmat määrätään ensisijaisesti kasvattamaan lapsensa ja lisää byrokraatteja sitten sitä valvomaan? Niinkö?
Minä en halua sellaista Suomea. Minä haluan narsistien ylivallan päättymistä ja normaaliin palaamista. Minä haluan, että täällä aletaan taaas panostaa ja uskoa ihmisiin. MInä haluan inhimillisemmän Suomen. Minä haluan, että ihmiset voivat elää rauhassa perheidensä kanssa arkea, joka on laadukasta. Minä haluan, että arvokeskustelu asian muuttamiseksi käynnistyy välittömästi, sillä sitä ei voi enää siirtää. Minä en halua,että yhtään elämää enää uhrataan ahneuden ja välinpitämättömyyden alttarille.
Meidän pitää syrjäyttää vähemmän ja ottaa mukaan enemmän. Lapsien pitää oppia moraalia ja etiikkaa sekä itseilmaisua. Kossulla asiat eivät ratkea. Argghhh...niin turhauttavaa..
Toivon nyt koko kansalle viisautta tehdä oikeanlaisia valintoja, kun poliitikot eivät siihen ole pystyneet. - yksilö yhteiskunnass
Maailman väkiluku on kasvanut hurjasti parin vuosikymmenen aikana. Väistämättä väen lisääntyessä tulee ongelmia, koska kaikki eivät kuitenkaan pääse osalliseksi "hyvään elämään" ( hyvä toimeentulo, sosiaaliset yhteydet, terveys jne.). Sen sijaan, että etsisi vastauksia yhteiskunnasta, pitäisi jokaisen suunnata katse lähipiiriin ja sen hyvinvointiin. Kasvavassa yhteiskunnassa yksilö jää yhä pienemmäksi. Jos ihmiset kääntäisivät välillä katseensa pois yhteiskunnasta ja sen hyvinvoinnista ja suuntaisivat sen omaan lähipiiriin ja sen hyvinvointiin, olisi asiat jo paljon paremmin.
- HuLLu(ko)
Totuushan on se, ettei Suomessa hoitoon pääse vaikka itse apua hakisikin. Vasta sitten kun päässä vippaa todella pahasti, laitetaan pakkohoitoon. Itsekin olen "joutunut" turvautumaan oman terveyteni kannalta melko radikaaleihin temppuihin päästäkseni itsetuhoisena hoitoon masennuksen vuoksi.
Kyselin hoitopaikkaa ja kerroin tilanteestani sekä pahasta olosta eri tahoille noin 1,5kk:n ajan, ja aina sanottiin "ettei ole paikkoja, koita nyt vaan pärjätä yksin, soita kriisiapuun jos tulee oikein paha olla."
Sitten viimein kaikkeen kyllästyneenä ja sinne perkeleen kriisiapuunkin soittaneena vedin lääkekaapin tyhjäksi. Tuloksena oli muutama päivä teholla, ja kummasti se hoitopaikkakin löytyi samalla viikolla, vaikka olin sitä kysellyt jo 1,5kk!
Pikkuisen helpommaksi voisi Suomessa tehdä tuon hoitoon pääsyn kun on ihmisellä paha olla ettei tarvitsisi mennä äärimmäisyyksiin omia perusoikeuksiaan hakiessaan...
Eikä kyseinen esimerkki ole ensimmäinen kerta kun joudun "pakottamaan" jollain tempauksella yhteiskunnan huolehtimaan mieleltään sairaasta ihmisestä, edes sen pienen hetken minkä saa levätä psykiatrisessa sairaalassa, kunnes heivaavat sieltäkin ulos avohoitoon vaikka itse tahtoisi jäädä.- turha potilas
Varmaan riippuu paikkakunnasta tuo hoitoon pääsy eikä tässäkään voida yleistää juttua koko maata kattavaksi. Itse kärsin vuosia sitten jatkuvien ylitöitten takia unettomuudesta ja kävin lääkärissä. Sain kutsun psyk. sairaalaan alta aikayksikön, vaikka en sinne ollut edes hakeutumassa. Lojuin sitten "muodon vuoksi" ko. sairaalassa kk:n verran, kunnes meinasin tulla hullluksi siitä, että sellaisessa paikassa "jouduin" olemaan, ja keplottelin itseni ulos. Miksikään en "hoidossa" tullut - päinvastoin ahdistuin. Kertaakaan en ole tuon jälkeen psyk. apua tarvinnut enkä olisi tarvinnut tuolloinkaan. Ikävää jos hoitoon haluava ei hoitoon pääse. Minä "pääsin" vaikka en halunnutkaan.
Siis voi hemmetti ihmiset!
Tartteeko ruveta väitteleen vapaasta kasvatuksesta ja sen uhreista kun kyseessä on näinki vakava ja iso juttu?
Kenellä tahansa saattaa napsahtaa, oli vapaa kasvatus tai ei. Itse muutamaa vuotta tappajaa vanhempana voin todeta, että vapaata kasvatusta en ole nähnytkään. ENKÄ OLE KADE!!!
Jos tällä maalla olisi tarpeeksi meitä, hoitohenkilökuntaa sekä rahaa millä hoitaa sairaita ihmisiä, olisi asiat ihan eri tavalla. Tässä maassa kun tuntuu olevan vain niitä ihmisiä joille kelpaa 3000-7000 nettopalkkana. Ei minun kaltaisiani, kutsumusammattiinsa hakeutuvia ihmisiä ole paljoa.
Tällä alalla pää sekoaa jos ei oikeasti halua tätä työtä tehdä. Koittakaa olla sysäämättä syitä aina muiden niskoille.
Hullu mikä hullu sympatiaa ei saa, vaikka katuisikin. Yksi hyvä hoitajan alku meni lauantaina kauneimmille maille.- jk
niinkö
- paapotaan paapotaan
Valtaosa kirjoituksista sitä samaa sössönmössöä.... vika on aina jossain muualla, kuin yksilössä. Kyllä itse kunkin pitää ottaa vastuu omista tekemisistään eikä aina vedota siihen, että yhteiskunnan pitäisi tehdä tätä, koulun tehdä sitä, kavereiden tota jne jne. Ne joiden todella jotain pitäisi tehdä ovat vanhemmat. Heillä on vastuu lapsistaan ja niiden kasvatuksesta, mutta eihän sitä puolta nykyään vanhemmat hoida, On niin kiva tuupata vastuut muille ja itse jatkaa huoletonta eloa, aivan kuin ei lapsia olisi hankkinutkaan. Lopettakaa siis ympäristön mollaaminen ihimisten hölmyksien yhteydessä, vastuu on aina tekijällä.
- pii on 3.0
pyöritelläämpä asiaa miten päin tahansa, asiassa on vain yksi tosiasia , asekaappi kotona. Se isovanhempien ja vanhempien luoma asepalvonta ja aseiden kotonaolo tämän ovat tehneet.
siitä ei mitään puhuta, että pidetään koti aseita täynnä, ollaan kuin Ukko-pekka aikoinaan, että mennään nukikumaankin pystykorva selässä . Ja kyllä tunnen pystykorvakiväärin , venäläinen sotilaskivääri mallia 1896.
maailman huonoin ase.
ei tuota tapausta olisi niin herkästi tapahtunut , jos aseet olisivat olleet pois kotoa. Ja se on kiistämättä talonväen syy.
Tietty, olisi hän voinut itse mennä virkavallan luo hakemaan tussarilupaa , Jos siellä vihjaisisi olevansa oikeistolainen , tai silleen , niin aselupa heltiäisi vaikka ampumisen jälkeen .
- rilikka
Miksi ei sanota terroristin nimea koska tavallisesti sanotaan? Se on oikea terroristi, se tappoi ihan syyttömiä vieraita ihmisiä.Miksi tästä ei puhuta?Onko se muslimimies?
- K.L
Joo kieltämättä aikas naurettaavaa keskustelua kasvatuksesta ym ... joitakin järkeviäkin juttuja mahtuu toki mukaan mutta se mikä mua niin pistää vituttamaan tässä asiassa niin yht äkkiä kyseinen ampuja onkin mediassa uhri ... UHRI huhhuh sanon minä tälläiset ihmiset jotka tekevät näin ja tappavat saadakseen itselleen helpotusta ovat toki sairaita enkä kiellä etteikö apu olisi tarpeen mutta miksi suomessa ei tunneta kunnon rangaistuksia aina joka kerta nämä "NS" apua hakevat pääsevät jollain minimalistisella tuomiolla koska vetoavat pahaan oloonsa minun mielestäni tämä on osittain myöskin yhteiskunnan vika koska täällä on todella tapana ruveta kirjoittelemaan heti kohta tapauksen jälkeen tyylillä :"rauhallisen ja ujon oloinen poika haki apua pahaan oloonsa" voi vittu sanon minä jos on niin paha olo niin tappaisi sitten vain itsensä nyt viattomat ihmiset kärsii moisenkin pennun päähänpistosta !!!! Kaikkien hyvinkäällä poisnukkuneiden omaisille tahdon välittää osaan ottoni ja loukkaantuneille paljon voimia paranemiseen. Suututtaa ajatella että tommonen sekopää pilaa niin monen elämän.
- Pii on 3.0
..." Apua pahaan oloonsa...."-
Poliisi kertoo aamun lehdissä , että ampuja "katuu tekoaan ,, ?"
Tälaistakohan kulusteluissa tivataan ?
ja juttu sitten myydään tutulle toimitajalle.
- Tosi on
Niin, -ne taloudelliset resurssit vievät Ollila ja kumppanit, Kataisen ja kumppaneiden suosiollisella avustuksella. Tarttis tehdä jotain sano Manu jo aikoinaan tekijät vain puuttuvat. Päivi Räsänen kuuluu siihen porukkaan joka ei ymmärrä asioiden perimmäisiä syitä. Räsäsen kaltaisia on erittäi paljon, lisäävät vain kurjuutta ja kulutusta.
itse seuraan "aitiopaikalta" lasten ja nuorten pahoinvointia ja syrjäytymistä. olen ollut vajaa 9v lasten ja nuorten vapaaehtoinen tukihenkilö. siinä ajassa olen nähnyt jos jonkinlaista tallaajaa ja ongelmaa.
suurin osa lasten ja nuorten ongelmista johtuu:
* lapsilla ei ole kotona tai lähipiirissä sellasta luotettavaa aikuista joka oikeasti olisi kiinnostunut hänen hyvinvoinnistaan ja asioistaan, tai jos on, se suhde ei toimi jostain syystä hyvin (esim luottamuspula)
* lapsille ei ole osattu asettaa rajoja tarpeeksi ajoissa...15-16v on vaikea enää saada rajoja jos niitä ei ole asettu ala-aste iässä
* ongelmat kotona, esim päihde- ja mielenterv.ongelmat, taloudellinen tilanne, työttömyys ym
* yksinäisyys, ei ole ketään "bestistä"
* kilpailuviettiä korostetaan nykyisin kaikessa, eli sun pitää olla tosi hyvä kaikessa tai muuten olet täysin "nolla", epäonnistua ei saisi (tämä näkyy esim nuoren urheiluharrastuksissa, häviämistä ei sallita)
* liian virtuaaliset sota- ja taistelupelit joita lapset saa pelata lähes niin kauan kuin jaksavat ja haluavat
* liian aikaisin aloitetut seurustelusuhteet, joiden päättyessä jätetty nuori hakee "kostoa" kun ei hyväksy jätetyksi tulemista (henkisellä tasolla ei olla valmiita seurusteluun, mutta kumppani pitää olla koska "muillakin kavereilla on"
siinä siis omakohtaisia mietteitä lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Syrjäytyminen lähtee hyvin pienistä asioita liikeelle, jos esim koulussa ei pärjää eikä siihen heti saa tukea ja apua, lapsi antaakin koulun mennä huonosti koska sitä ei kiinnosta miten se koulu menee. sitten kun menee opiskelemaan ja ei saa haluttua opiskelupaikaa, ei enää haluta välttämättä hakea mitään muutakaan paikkaa.
kun työelämä alkaa, jos et pärjää työssäsi, nuori jää helposti kotiin eikä haekaan aktiivisesti töitä enää jatkossa. On liian helppo vain antaa asioiden olla.
siksi olisi hyvä jos noihin mainitsemiini asioihin kiinnitetään entistä enemmän jatkossa huomiota, tuolloin voitaisiin auttaa nuoria varhaisessa vaiheessa ja ehkäistä syrjäytyminen ajoissa.Vanhemmat vastuussa kasvatuksesta yhdessä opettajien kanssa ja nuori itse vastuussa omasta elämästään. Olen Hyvinkäällä kasvanut ja käynyt kouluni ja asunut vuosia. Kun tyttäreni syntyi aloimme äitinsä kanssa havaita kaupungin
olevan sopimaton paikka lapsen kasvaa muutimme Helsinkiin.
Hyvinkää on nurkkakuntainen ja sisään lämpiävä paikkakunta jossa härkisti koulukiusataan niin oppilaitten kuin opettajien taholta.
Jo vuosia sitten keski -koulussa ollessani sanoin koulussa Suomessa on kolmanneksi eniten aseita maailmassa ja tilanne edelleenkin sama : 1) U.S.A 2) YEMEN JA 3) SUOMI.
Tulokset nähdään ja jatkuu niin kauan kun on löysät aselait.
Ampujaa ei tarvitse kenenkään sääliä kuoleman tuomio on pras rangaistus tekijälle.- getalifee
typerää marttyyrikakkaa sanoa, että johtuu yhteiskunnan tilanteesta kyllä jokainen apua saa, jos vaan itse hakee. Itselläni ei ainakaan heru yhtään sympatioita kenellekkään tappajalle!
- pilkutti
Melkein kukaan ei tarvi kotonaan käsituliaseita, koska harvempi ampuu kotonaan tarkkuutta taikka metsästää hirveä?
- Poikasen HätäHuuto!
Aivan oikein aloittajan diagnoosi ampumiseen johtaneista syistä. Olen lukenut kliinistä psykologiaa ja olen samalla linjalla: Kyseessä on nuoren Hätähuuto, jolla hän sai vihdoin huomiota osakseen. Taustalta voi mielestäni löytyä alemmuuden tunne esim. huomiosta vastakkaiseen sukupuoleen, alemmuuden tunne ikäistensä seurassa tai huomion tarve. Ammuskelulla pienen poikasen teko pelastaa hänet ikäistensä mielestä "Toivon mukaan Isojen Miesten tasolle" ja "Toivon mukaan kaveritkin ihailisivat tekoa". Tämän tukena on myös sellainen fakta ettei tekijä tappanut itseään vaan haluaa nauttia joidenkin kavereiden ja ihmisten huomiosta jota saa lopultakin ja vihdoinkin osakseen. On totta, että monet nuoret joutuvat kasvamaan lähes olemattoman huomion alaisuudessa ja sitten huomiota haetaan osaksi vaikka minkälaisin tempauksin. Mielestäni tapauksille on myös tyypillistä myös tietynlainen asuinalue jolla on köyhyyttä esim. Hakunilan surmat, Jokelan tapaukset ja nyt Hyvinkää.
- Komment
Höpöhöpö!! Siitä lähdetään että ketään ei tapeta! Itsensä saa tappaa, mutta sekin on usein suuri murhe jälkeenjääville. Toisten tappamista ei tarvitse selitellä... Sillä ei mikään asia korjaannut vaikka tavoite olisi mikä!
- Hah !
Komment kirjoitti:
Höpöhöpö!! Siitä lähdetään että ketään ei tapeta! Itsensä saa tappaa, mutta sekin on usein suuri murhe jälkeenjääville. Toisten tappamista ei tarvitse selitellä... Sillä ei mikään asia korjaannut vaikka tavoite olisi mikä!
No selitäpä se sotahulluille.
- Ampuja.
Oli innokas sotapelien harrastaja. Menikö todellisuus ja virtuaalimaailma sekaisin? Ihmetyttää pienten lasten vanhemmat,jotka antavat jälkikasvunsa pelata väkivaltaisia pelejä,ei ne voi olla jättämättä jälkiä lapsen psyykkeeseen.
- Paljon nähnyt
Suomessa olisi aika katsoa tosiasioita silmiin. Kansan jakautuminen on vakava asia. Suomen media on syypää monessa suhteessa tälläisen jakaantumiseen. Puhutaan eliiteistä ja rahvaista. Tässä näkyy sivitymättömyys sekä käytöstapojen puute, mikä vallitsee myös median nk. eliittien parissa. Se on jopa läpinäkyvää. Globaalisesit katsoen Suomessa ei ole ihmisiä, joita voitaisiin kutsua eliiteiksi. Pienen maan syndrooman vuoksi media on alkanut jaoettelun pysyäkseen mukana muun maailman menossa.
Suomessa yleisesti puuttuu tapa käsitellä/puhua asioista kotona perheen kesken. Jos lasten kanssa ei lapsesta lähtien ole osattu/välitetty opettaa keskustelutaitoja...avata tunteita...avoimuuden ylläpitoa ja toisten kunnioitusta perheen keskellä. Ei taitoja muualla opita. Vanhemmilla on vastuu opettaa tälläiset tavat lapsilleen ja olla siinä esimerkkinä itse. Esimerkin voima on voimakkain tapa opettaa.
Suomessa on myös hälyyttävän paljon alkoholismia sekä perheväkivaltaa. Tilastojen mukaan joka 5. suomalainen on alkoholisti ja joka 5. masentunut.
Nuorilla ei ole läheisiä, joita lähestyä. Samoista perhe olosuhteista tulevat ovat kavereita toisilleen.Valtiolla ei ole resursseja eikä osaamista/välittämistä siitä, miten voidaan ehkäistä kammottavien väkivaltatapausten uusiintumisia. Suomi on maailman väkivaltaisin maa per henkilöä kohti. Kuinka moni suomalainen tietää tämän faktan? Miksi näin?
Kiireellisen ehkäisevän toimintatavan kehittäminen kriittisen tärkeää!!! - Yksinkertaista mutta
totta: Kännykkäsäteily vaikuttaa aivoihin aiheuttaen joillekin ihmisille masennusta, mielialojen vaihtelua, ärtyneisyyttä, sekavuutta ym. Kuinka kauan tämän huomaaminen mahtaa kestää?
- Dark Death
Eikö siitä asevelvollisuudesta jo päästä eroon? Tämäkin todella surullinen tapahtuma olisi voitu hyvinkin välttää, jos vain kaikkia miehiä ei pakotettaisi (h)inttiin. Kyllä kaikki sotahullut, idiootit ja "muut" menevät sinne joka tapauksessa. Lähes kaikki Euroopan valtiot ovat jo luopuneet tuollaisesta roskasta. Kreikka on täydellinen esimerkki miehiä kiduttavasta maasta, joka ei osaa hoitaa asioitaan.
- Juha A.
Muutoin hyvä kirjoitus, mutta...
Tämä ampuja ei tosiaan vielä ollut armeijaa edes käynyt, joten eipä olisi ollut sillä vältettävissä.
Eikä ollut armeija jäänyt kesken vaikka täällä jotkut sellaista väittävät...kutsunnoissa oli ollut ja ensi vuonna vasta olisi sinne mennyt.
- Mie
Turhaa hakea syytä niin voimakkaasti ulkopuolelta. Kyllä pojan päässäkin täytyy liirata ja aikas paljonkin kuin tuollaista pystyy tekemään
- HALOOOOOOOOOO
Täällä Suomi24:ssahan sitä onkin hyvä valittaa kaikesta. VARMASTI AUTTAA JUU!
- kati annika
Mielestäni hyvinkään ampumatapaus on ainoastaan ja vain tähän liittyvää ja mikko on asian pohtinut todella tarkkaan. http://mickocastren.1g.fi/muut/kauhajoki/Hello!.JPG
- idk
juu, on näitä vähä-älyisiä, jälkeenjääneitä ja sotahulluja ihmisiä olemassa. niille ei voi mitään - ei ne asioistaan tuntemattomille puhu, yleensä ovat niin kieroja että keksivät suunnitelmia toisten tappamiseksi (jne.) itsekseen.
tämä vähä-älykkyys, jälkeenjääneisyys ja sotahulluus riippuu pelkästään KASVATUKSESTA, sanan varsinaisessa merkityksessä; kunka lapsi syntyy - kuinka kehityskykyinen hän on? Saako hän mistään viitteitä kasvatuksessa että näin saisi tehdä vai ei? jne...
muuten, kaikille niille huolestuneille, pelit ei anna viitteitä tämmösien juttujen tekemiseen ellei niitä pelata alaikäisinä - sama juttu elokuvien kanssa. Ikärajoja pitää noudattaa.- Äiti -70
Pelkkä vähä-älyisyys tai jälkeenjääneisyys ei tee ihmisestä tappajaa. Minun poikani on jälkeenjäänyt, eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Eli älä yleistä.
- voihan nenä
Hellanduudeli sentään, vai ihan katuu. Nyt vaan kaikki sosiaalitantat ja kukkahattutädit silittelemään poskea ja vakuuttelemaan että se oli niitten oma syy.
Valitettavasti ei nykyisin näin julkikirjoittelussa arvaa ilmaista mitä asiasta ajattelen ja mitä mielestäni pitäisi tehdä.- luy4r68
hallitus hallitsee kansaa vaikka kansan pitäis hallita hallitusta...ettekö tätä tieneet?
- Hirres kiva kiikkuu
Vitut kadu mitään. Tollaset paska-aivot eivät yksinkertaisesti kykene katumaan. Jos multa kysytää ni henki pois samantien.
- HerätysPäättäjät
Suomessa mies saa rangaistuksen jos kieltäytyy aseista ja myös jos on intohimo aseita kohtaan käyttää asetta. Muissa maissa sentään on järki mennyt päättäjiin ettei asepalveluksesta kieltäytymisestä rangaista. En ihmettelisi yhtään vaikka linnassa asian johdosta istumaan joutuneet olisivat todella potentiaalisia kostajia tyyliin "otetaanpa sitten se ase käteen ja näytetään että osataan sitä käyttää".
Myös muita syrjittyjä ryhmiä löytyy, kenet on "raiskattu" valtion toimesta. - iutuitui
joo,on se vähän paska systeemi että valtio opettaa käyttämääm väkivaltaa,joku saattaa ihastua armeijassa pyssyleikkeihin ikihyviksi.
- Juha A.
Eiköhän armeija enemmänkin opeta vastuulliseen aseiden käsittelyyn. Jos ei ole siihen mennessä pyssyihin ihastunut, niin tuskin niihin ihastuu armeijassakaan.
Pitäisi ottaa käytännöksi se että alaikäiset eivät saisi aseita käsitellä, ei edes huoltajien suostumuksella. Vasta armeijan jälkeen saisi hankkia oman aseen.
- sairas mieli
Entä jos -muutaman kaljan ottaneena, se pieni riita jäikin vaivaamaan ja siksi palasi keskustaan missä ystävät olivat.
Ja miksi ihmisillä on aseita kotona, mihin niitä tarvitaan? - Paaaskan hätähuuto
tuon Eeron temppu ollut. Sairas yksilö ja tekonsa sen mukaisia.
Laki vaan suojelee noita, mitään ei ole tehtävissä kunnes on joidenkin kohdalta myöhäistä.
Nyt tuosta antisankarista ollaan sitten kukkahattutanttojen ja -setien puolesta tekemässä yhteiskunnan uhria,,,taas on monelle töitä kun miettivät kuinka tuolla nousi pissa otsaan, vai nousiko jokin muu. Sähköistuinta kaupittelisin mokomalle. Ihmisen, joka ei toisen elämää osaa arvostaa, paikka ei ole muiden joukossa. Näitä asioita hyssytellään ja tyynnytellään niin pitkään kunnes omaaan lähipiiriin osuu. Yhteiskunnan signaalin ei-toivotulle käyttäytymiselle soisi olevan entistä jyrkempi. Kaikkea saataa ei tarvitse selitellä ja ymmärtää. - mies 86
Avauksessa on paljon spekulointia liittyen teon todelliseen motiiviin. Me emme tiedä, miksi hän teki sen, sillä Eero ei sitä ole kertonut. Emme myöskään voi sanoa, etteikö kukaan "olisi hänestä välittänyt", aivan varmasti useampikin henkilö välitti.
Mielestäni nämä ampumatragediat voidaan laajasti kiteytettynä ymmärtää erinäisten tapahtumaketjujen seurauksena. En usko, että Hiltunen olisi samoissa määrin masentunut tai syrjäytynyt kuin Saari ja Auvinen, muuten hän tuskin olisi katunut tekojansa. Hiltusen profiilikuvasta kuitenkin näkee, että mies oli verraten pienikokoinen ja häntä on myös luonnehdittu hiljaiseksi ja ujoksi. Toisin sanoen hän varmastikin oli helppo kohde paitsi ulkopuolisille riidanhaastajille myös kaveriseuransa jäsenille. Mitä luultavimmin häneen oli ennestään patoutunut vihaa ja katkeruutta, mutta kyllä myöskin liialla tietokoneen pelaamisella voi olla vaikutusta henkiseen kehitykseen.- ..
"Hiltusen profiilikuvasta kuitenkin näkee..."
Mikäli ylipäätään kuva on ajantasalla.
...omilla tutuillani on joillain mm. vauvan kuva profiilissa, jotkut taas ei ole päivittäneet kuvaansa viiteen vuoteen. - voi vindy
Jos ampuja oli hullu,niin mitä muut sitten maassamme ovat.
- wpiu
Asepalveluksen suorittamaan lähteville pitäisi olla jonkinlainen psykologinen testi,raakasti pois vaan kaikki ääriainekset ja uskovaiset.
Ei niitä kouluttajiksi ainakaan muille opettamaan niitä omia roskajuttuja.- ...
Tuo ei liity keskusteluun mitenkään. Ampuja ei ollut armeijaa vielä ehtinyt käydä.
- -
... kirjoitti:
Tuo ei liity keskusteluun mitenkään. Ampuja ei ollut armeijaa vielä ehtinyt käydä.
Kyllä Hiltunen oli sen jo ehtinyt aloittaa.
- ...
- kirjoitti:
Kyllä Hiltunen oli sen jo ehtinyt aloittaa.
- no enköhän pääse :)
et sattunut tietämään, että asepalvelukseen osallistuville on olemassa ns. pällitestit 1 & 2, muistaakseni 2:ssa kartotettiin tuota henkistä puolta. 1:nen oli lähinnä älykkyystesti...
tosin vasta oli koulun pääsykokeet, jossa oli kyllä melko kattavaa settiä, piti nimittäin useampi tunti niitä kirjotella ja paljon erilaisia testejä
saapi nähä pääseekö kouluun
- 50-luvulla syntynyt
Lapset laitetaan heti syntymänsä jälkeen. settesiin katsomaan piirrettyja tv:stä. esim akuankka tai vaikka vaaleanpunainen pantteri, ovat kauhean väkivaltaisia. Siinä todellisuus hämärtyy jo vauvaiässa. NIISSÄ FILMEISSÄ KUOLLAAN JA HETKENPÄÄSTÄ OLAAN TAAS ELOSSA. Ei lapsi saa todellista kuvaa väkivallan seurauksista ja kuolemasta.
- xdfgvdfg
Mitään muuta en sano kuin, että jos kehtaa ampua toisen ihmisen, niin pitäisi kehdata oma naamansa näyttää oikeudessa.
- suomi = tyhjä arpa
aikamoni tälläkin palstalla painottaa poliisin, hallituksen, sosiaalityöntekijän tai jonkun muun vastuuta jostain epämääräisestä yksilön tekemästä yksittäisestä teosta....missä on ihmisen oma vastuu omasta elämästään? Ei hallitusta tai poliisia kiinnosta kenenkään henkilökohtaiset ongelmat, sosiaalityöntekijäkin tekee sen mikä on osittain sattunut vain olemaan parempi työ itselle...ei työntekijä itke vieraiden ongelmia öisin...
Ei ole olemassa hyvinvointi-yhteiskuntaa, turvaverkkoa, rakastavaa isovelijärjestelmää...olette yksin, olette hajoavaa materiaa joka kuolee..te olette yksinkertaisesti järjestelmän osia. Jos menette rikki, se on teistä kiinni saatteko kursittua itsenne kokoon..ketään ei kiinnosta jos menee huonosti...olette vain luku.. jos ette tuo rahaa yhteiseen kolehtiin ette ole mitään..tämäkin raha loppupeleissä virtaa sitten vain harvojen taskuun.. (=lue poliittinen, bisnes mielipuolet)
Olemme vieraantuneet kaikesta siitä mikä on oikein ja inhimillistä .. nämä tapahtumat ovat luonnollista seurausta huonolle sosiaalipolitiikalle, talouspolitiikalle ja yleisesti seurausta huonoista arvoista mitä nyky-yhteiskunta tarjoaa..tähän on pyrittykin...näin saadaan ihmiset luovuttamaan helpommin kansalaisoikeuksia pois valvovalle järjestelmälle ja tätä vallanpitäjät haluavatkin ..
Jatkaa mieluusti autotäärisen raha-ja kulutusjärjestelmän mukana menemistä ja ihmisen arvioimista hänen omaisuutensa perusteella niin saadaan varmasti asiat 10 vuoden sisään entistä mielenkiintoisempaan jamaan ....
Kun 50-ja 60 lukulaiset saavat ensimmäiset työeläkkeensä ( jos saavat) täällä on kokonainen sukupolvi 40 vuotiaita epätasapainoisia yksilöitä hakemassa ne väkivalloin pois ..
Aivan mahtavaa!! ja toiseksi se vapaan kasvatuksen hedelmät josta 80 lukulaiset nyt maksavat kallista hintaa huonosta kasvatuksesta ovat tosiaan 60-70 luvuilla syntyneet...80-lukulaisilla ei ole osaa eikä arpaa vielä nykymaailman sairauteen...eihän me olla edes päästy töihin vielä mihinkään!! - jhhg
Nykyaikana tulee tv:stä paljon toimintasarjoja joissa ammutaan ihmisiä läjäpäin. Juoni on usein sellainen, että sankaripoliisi jahtaa pääroistoa, jolla on apulaisia pilvin pimein. Usein huomiotani on kiinnittänyt se, että sivurooleissa toimivia apuganstereita ammutaan paljon kuoliaiksi eikä heidän kohtaloonsa kiinnitetä mitään huomiota, aivankuin heidän tehtävänsä olisikin vain kuolla. Mitähän pieni lapsi ajattelee kun hän näkee kuinka poliisi ampuu ihmisiä kuoliaaksi koko ajan eikä joudu vastuuseen vaan on loppujen lopuksi suuri sankari. Ehkäpä lapsi haluaa itsekin olla poliisi, joka ampuu ihmisiä kuoliaaksi.
Ennenvanhaan tuollaisi filmejä ei ollut vaan länkkäreissäkin oli yleensä vain yksi roisto tai muutama, ja yksi sankari. Kaikki näyttelijät esiteltiin yleisölle ihmisinä ja heidän kuolemansa oli menetys ainakin jollekin. - Somppuilleturpaan?
Hei kaikille.
Mielestäni maahanmuutajat, eritoten, lähes pelkästään, somalit aiheuttavat pahimmat ongelmat kaikissa osa-alueissa.
Somalit ovat paatuneira rikollisia suurimmaksi osaksi, he tehtailevat rikoksiaan, raiskaavat, ryöstävät, pahoinpitelevät, varastelevat, ja me kustannamme heille tällaisen elämäntyylin! Sillä 97% somaleista, ei tee töitä ollenkaan(lähde J.S Tutkimus suomen somaleista 2011)!
Eikö näille somaleille pitäisi tehdä nyt todenteolla jotain?
Heillä ei ole minkäänlaisia käsityksiä mistään muusta kuin omasta, oman maansa kulttuurista, joka on kivikautinen ja eläimellinen.- Olemmeko pässejä?
Siis ollaanko me SUOMALAISET niin S...N TYHMIÄ, että tällaista tapahtuu,
että tavallinen? nuori mies, kun vähän v--aa, ja kotona on aseita ja ei oo muovikuulasotaharkkoja just saatavilla, päättää lähteä vähän ammuskelemaan oikealla pyssyllä oikeita ihmisiä....
Vai mikä kasvatuksessamme on mennyt täysin pieleen. Nuoret on kasvatettu niin rahan ja menestyksen ja jännityksen perään, että mitään muita rakennusaineita elämän hallintaan EI OLE.
- mies 86
Komppaan Soinia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052815631831_uu.shtml- Dark Death
"Jos ei mies armeijassa kestä olla, niin ei hän sitten paljon muutakaan kestä"
Tällä tyypillä ei ole mitään varaa sanoa tuollaista. Kannattaisi ainakin ensin katsoa peiliin ja miettiä kahteen kertaan. - ...?
Dark Death kirjoitti:
"Jos ei mies armeijassa kestä olla, niin ei hän sitten paljon muutakaan kestä"
Tällä tyypillä ei ole mitään varaa sanoa tuollaista. Kannattaisi ainakin ensin katsoa peiliin ja miettiä kahteen kertaan.Taisi muuten olla tuossa samalla Soinilta näpäytys sivari Halla-Ahoa kohtaan...
- öööäöööööö
hitaasti kiduttaen kuoliaaksi tollaset jätkät.
- Toreille paalut
jos tarkoitus on selittää että ampuja pitäisi päästä vaille tuomiota koska katuu tekoaan,niin kuka sitten olisi sijaiskärsiä mielestänne? Vai pitäisikö rikoslaista poistaa kokonaan kohdat joista ilmenee että ihmisten ampuminen on rangaistava teko?Suomessa ei ole edes lupa kenen hyvänsä ostaa asetta kuten joissaan usa:n osavaltioissa,mutta ihmeen hyvin niitä ilmaantuu vääriin tarkoituksiin aina silloin tällöin?
- maksakirroosi.
Kuinka paljon humalatila oli vaikuttanut ampumiseen? Täällä kun tuppaa nyrkit ja puukot heilumaan, kun ollaan ensin juotu itsensä känniin. Humalatila voimistaa agressioita. Suomessa saisi alkoholin kulutuksen rauhassa vaikka puolittaa ja siltikin ihan hyvät hiprakat saisi. Aina ei tarvitse vetää lärvejä. Eikö pienessä hiprakassa olisi mukavempaakin, kuin koomakänneissä.
- ...
Kuten on moneen kertaan uutisoitu, ei ollut yhtään alkoholia veressä.
Eikä siis syynä myöskään alkoholin läkkeeiden sekakäyttö.
Oiskohan ollut joku äkillinen mielenhäiriö (unen puutteesta?), kun ei itsekään osaa jälkeenpäin kertoa miksi meni tuollaista tekemään. - ........
... kirjoitti:
Kuten on moneen kertaan uutisoitu, ei ollut yhtään alkoholia veressä.
Eikä siis syynä myöskään alkoholin läkkeeiden sekakäyttö.
Oiskohan ollut joku äkillinen mielenhäiriö (unen puutteesta?), kun ei itsekään osaa jälkeenpäin kertoa miksi meni tuollaista tekemään.Noin tosiaan uutisoitiin aiemmin, mutta tänään ilmoittivat että kyllä se humalassa oli. Ei oikein tiedotus tämän tapauksen kohdalla pelannut...millään tavoin.
Poliisit luuli paikalle tullessaan olevansa kaukana ampujasta ja joutuvat ammutuksi, varmaan hätäpuhelut olleet epäselviä.
Sitten Iltasanomat juoruaa että tekijä olisi jättänyt armeijan kesken, mikä ei pitänyt paikkaansa. ...sekä uutisoi lisäksi että ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena, mikä sekin näköjään oli valhetta. Joku taso pitäisi Iltasanomillakin olla...
- möAVJ'i
Näille nykyajan lapsille ei ole opetettu elämisen taitoja; kuinka jokaisesta teosta on seuraus ja siitä on otettava vastuu, vastoinkäymiset kuuluu elämään, kuinka asettaa itselleen tavoitteet ja määrätietoisesti asioiden loppuun vieminen. Lapsille ja nuorille tehdään liian paljon valmiiksi. Vanhemmat järjestää työpaikat ja nuoret saa maata kotona, jos koulunkäynti ei huvita. Väkivaltaa ei kauheksuta kun "nykyajan lapset on tottuneet". Hyvistä tavoista mja toisen kunnioittamisesta ei ole hajuakaan, kun tytötkin huorittelee parhaita kavereitaan. Ne 70-luvulla vapaasti kasvatetut on nyt sen ikäisiä, että niillä on täysi-ikäisiä uusavuttomia jälkeläisiä. Vanhemmat juoksee rahan ja extreme-harrastusten perässä ja lapset saa tulla toimeen itekseen. Mihin on hävinnyt normaali perhe-elämän arvostus? Yhdessä oleminen ja harrastaminen, ruuan laittaminen yms. Alle teini-ikäiset ei kaipaa kaiken maailman harrastuksia. Heidät voi opettaa nauttimaan yhdessäolosta ja yhdessä siivoamisesta, leipomisesta yms.....
- -Methusalem-
Ennen lasten kasvatus oli koko yhteisön tehtävä ja samassa talossa asui kymmenittäin ihmisiä, rengit ja piiat mukaanlukien. Aina oli joku jolla oli aikaa vastata lasten kysymyksiin. Paljon on ajat muuttuneet.
Kun vanhemmat eivät nykyään osaa tai ehdi opettaa lapsiaan, niin pitäisiköhän opettaa noita perusasioita joko koulussa tai mediassa...
Sen ainakin olen huomannut että Suomen televisiosta tulee erittäin vähän lapsille suunnattua opetusohjelmaa. Toisin on esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa. YLE ei ole oikein kunnostautunut tuollakaan saralla. Tänne pitäisi saada joku CBBC:n tasoinen kanava.
- jamijamma
http://ilmo.envcom.fi/game/4/list
asepelihullu oli tämäkin kaveri! ("Jeerou" eli Eero Hiltunen)
Liekkö pärjännyt huonosti peliturnauksessa ja saanut raivonpuuskan...
Pitäisi ehdottomasti lailla kieltää asepeliyhteisöt netistä, on se kumma kun ei tehdä mitään. Tai no, en kyllä ihmettele ollenkaan, miksi ei tähän ei puututa. Mediayhteiskunta on se mikä on...- ..?
Nettisalapoliisi kirjoitti:
Onkohan tää jo poliisien tiedossa?
http://www.juoksuhauta.net/trade.php?init=view&id=101799
- 17v
Onko kukaan miettinyt, että esim Norjan ja Jokelan tapauksessa suurin osa uhreista pelasi samoja pelejä
- Hetkinen?
Miksi miettisi, kun väitteesi ei ole totta. Vai mikä peli näitä mielestäsi yhdistää?
- Pakko saara apuu
Ei pelit ole syy tähän, vaan yksinäisyys ja epäsosiaalisuus.
Tätä yritetään paikata nettiyhteisössä.
Miettikääpä, kuinka helppoa täällä on jutella toisten kanssa. Huomaatteko olevanne yksin? Ette te varmaan kenellekkään näytä, mitä kirjoitatte, ettehän?
Tähänkin viestipolkuun on varmasti vastannut moni ihminen, joka on yksin ja kokee olevansa osa yhteiskuntaa, kun pääsee osallistumaan johonkin näinkin tärkeään.
Mikäli esittäisitte näkemyksiänne koulussa, työpaikalla tms. saattaisitte tajuta olevanne Eero Hiltusia ja salaa ajattelevanne pahoja.
- Kannattaa miettiä
Aloittaja sanoi: On hieno juttu, että keskuudessamme on kuitenkin paljon nuoria, joiden elämisen edellytykset ovat kunnossa ja he voivat toteuttaa unelmiaan.
Tässähän se vika saattaa ollakin. Lapsille ja nuorille tuputetaan heti päiväkodista alkaen, jatkuen koulumaailmaan ja opiskelumaailmaan , jotain ihme unelmia. Nämä unelmat laitetaan yhteiskunnan taholta, median taholta, osin vanhempien taholta niin korkealle ja niin utopistisiksi, ettei se yhtään ihme ole, että niin moni nuori on vähän "hukassa". Odotukset ovat liian kovat, paineet liian kovat.
Nyky-yhteiskunta ei kasvata lapsiaan ja nuoriaan tavalliseen elämään, tavallisen arjenhallintaan, josta se elämä koostuu, ei, pitää olla jotain mahtavaa.
Pelkästään nämä uutisoinnit näistä murhista, tapoista, kuolonkolareista ja niiden uhreista ovat täysin päälaellaan. Miten kehdataan uutisoida tyyliin, nyt kuoli niin lahjakas nuori, nyt kuoli niin kaunis tyttö, nyt kuoli niin pidetty ihminen, niin menestynyt ihminen. Mielestäni on aivan sama millainen ihminen kuolee muiden aiheuttamana tai oman käden kautta, ihmisen elämä on sinällään arvokas ilman mitään ulkoisia tekijöitä. - Lolled
hah.. Ihminen on syntynyt tappaakseen. Ihme kohu taas. Hitto niin toivoisin et koko Suomen kansa vedettäis pois maailmankartalta. On kyllä niin aivotonta porukkaa.
- -86 M
Onko kenellekään tullut mieleen, että ampumasurmat voisivat olla vain todennäköinen poikkeama koko populaation kattavassa mittakaavassa? Eli voisiko olla, että asialle ei voida tehdä oikeasti välttämättä mitään? En väitä, etteikö asiaa sietäisi tutkia. Alla vaatimaton ajatuksenjuoksuni liittyen ilmiöön. Erityisessä tarkkailussa pullamössöläiset.
Oletan seuraavaa: jos ennen asiat olivat turvallisemmalla tolalla, kun suurempi osa väestöstä eli herran nuhteessa keskipaksuharmaata elämäänsä, eikä surmasyntejä niin usein tehty, mitä tänä päivänä tehdään. - En oikeasti tiedä onko näin, mutta ehkä sitä joku jossain jo kohta väittää tai on jo antanut ymmärtää. Valistakaa ihmeessä tyhmempää, vaikka lähteiden kera.
Voisiko olla, että kun pullamössöä on olettavasti tänä päivänä enemmän kuin herranvuosina nakki ja pottu, niin pullamössöläiset omassa gaussijakaumassaan työntävät toisia pullamössöläisiä pohjalle kohti järjettömiä surmatekoja matkallaan itse kohti euforiajahtinsa maksimaalisuutta näennäisesti puhtain paperein, tai mitä tahansa muuta, mistä pullamössöläläiset tykkää.
Itse en lähtisi syyttelemään aseita, enkä videopelejä, enkä sen sorttisia leikkejä, jos yksilöllä on vakavia patoutumia, eikä pysty suoristamaan solmujaan yksin. Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka olisi kuinka hyvin muuten asiat.
Joten veikkaan joko/tai.
1) Surmaajat ovat syntyjään sairaita.
2) Surmaajat, olisivat tarvinneet elämäänsä jotain tiettyä tasapainoa. Eli elämänhallinta on ollut pitkään hukassa.
Miettikääpä sekunti sellaista elämää, jossa kukaan ei sinua kunnioita sellaisena ihmisenä, kuin toivot että he kunnioittaisivat. Eikä mikään mitä teet motivoi jatkamaan, ellet ensin saa sitä minkä tunnet ansaitsevasi.
Itselläni on ollut tuntemuksia tyyliin "mulle ollaan velkaa x:stä ja y:stä, z:sta ja vähän a:sta ja b:stäkin", mutta ne katosivat kun tein täydellisen ympäristön vaihdoksen ja lähdin profeetaksi muille maille.
Ehkäpä jokaisen ihmisen kannattaisi muistaa harkita niinkin yksinkertaista asiaa kuin muuttoa toiselle paikkakunnalle. Tehdä tietoinen päätös aloittaa täysin uudelta pohjalta.- mies 86
Ihan hyviä pointteja, mutta erityisesti iski silmään tuo joko/tai vaihtoehto. Uskoakseni kukaan ihminen ei synny massamurhaajaksi (no ok, Hiltunen tappoi vain kaksi ihmistä, tai onnistui tappamaan, mutta kuitenkin).
- -86 M
mies 86 kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja, mutta erityisesti iski silmään tuo joko/tai vaihtoehto. Uskoakseni kukaan ihminen ei synny massamurhaajaksi (no ok, Hiltunen tappoi vain kaksi ihmistä, tai onnistui tappamaan, mutta kuitenkin).
Totta turiset. "1) syntyjään sairaita" kuulosti varteenotettavammalta sillä hetkellä kun kirjoitin ja paljon yksinkertaisemmalta, kuin:
1) Surmaajilla on mieli järkkynyt jostain sellaisesta, joka on muille kuitenki aika normaalia olla järkyttymättä (=syntyjään erikoisia) TAI surmaajat ovat tavallista enemmän saaneet paskaa niskaan kiusaavilta pullamössöläisiltä.
Jos ihminen vain patoaa, eikä pura ongelmia, koska oma ego kieltää sen, niin damageahan siinä tulee.
---
Voisiko onnellisuutta sitten ajatella periaatteessa seuraavasti: Ollakseen onnellinen, tunteakseen turvaa ja ollakseen elämässään näennäisesti huoleton, jonkun on siitä vastapuolisesti kärsittävä. Elämässä ei kuitenkaan aina saa mitä ansaitsee, ja ne jotka kärsii vääryyttä eivätkä saa mustaapekkaa pelattua kädestä pois edes muiden näennäisellä avulla -> ihmisiä kuolee, pahimmassa tapauksessa.
- ..................
Joo lisää holhousta. Riittää kaikenlainen holhous ja sen pakkotuputtaminen. Kohta tulitikku askissakin lukee vaaramerkinnät. Ahdistaa tämä äärifeministien luoma systeemi.
Heti ollaan paasaamassa naisten oikeuksista, mutta mites ne miesten oikeudet? - Vihainen ylelle
Yle vois vähentää noita lähetyksiä iranista ja muista joukkomurhista. Joka päivä ylen uutisissa on pari minuuttia ku lähi - idässä on tapahtunut joku pommi isku. Ihmiset saavat katsoa pelkästään tappo uutisia. Ei hyvä.
- vihainen mummo
AMPUJA SÄHKÖTUOLIIN! Ei ole kovinkaan tervejärkinen jos rupee toisia yöllä ampumaan! Olisi aloittanut itestään!
- Lähtökohdat
Vanhempien pitäisi ottaa vastuuta kasvatuksesta ja antaa aikaa pienille lapsille. Jo päiväkodissa näkyy häiriökäyttäytymistä, joka sitten isompana oireilee 'isommin'. Päiväkodin henkilökunnan toimet vähäisten voimavarojen ja vanhempien välinpitämättömyyden vuoksi. Poikkeuksena tosin huostaanotot, mutta niihin ei mennä kovin helposti.
Arvot opetetaan kotona. Jos opetetaan. Vastuu lapsesta on vanhemmilla. Sitä ei voi sysätä koululle, medialle tai yhteiskunnalle. Jokainen vanhempi ohjaa (tai on ohjaamatta) lapsiaan hyvien harrastusten pariin.
Toki medialla/leffoilla on noin ylipäätään merkitystä. Jos kaikista sairaista tempauksista ei uutisoitaisi, ei monellekaan tulisi edes mieleen tehdä noista. Retostelemalla kaikki yksityiskohdat lehdistä keinoista tule ikäänkuin 'luvallisia'.
Mutta edelleenään, media/leffat/pelit ei tee kenestäkään tappajaa. Syyt ovat syvemmällä lapsuudessa ja perheessa. - ....
Voi elämän kevät miten joku voi sekottaa uskonnon tähän?!?!! Omasta mielestä ois päättäjien mietittävä miten niitä rahoja käyttää. Karu totuus on, että tässä maassa voidaan pahoin ja rahaa tarvittaisiin ehdottomasti mielenterveystyöhön enemmän. Mutta onhan se hyvä, että kansanedustajat nostavat palkkojaan ja samalla voivottelevat miten tälläistä taas pääsi käymään. Toivottavasti tälläistä ei enään koskaan tapahtuisi, mutta tällä hetkellä se taitaa ikävä kyllä jaäädä vain haaveeksi, kun asioita ei oikeasti oteta vakavasti.
- selkärankaa
Aika rohkea veto ampujalta! RESPECT!
- HH
Ja sinä nimim. selkärankaa! Jos olet tosissasi, olet todellakin nopean avun tarpeessa. Mikäli kuitenkin aiot riistää jonkun hengen, tee se itsellesi.
- siks,siks,siks
Poikani pelaa viedopelejä, harrastaa softausta ja kuuntelee hevimusiikkia. Kysyin häneltä, että aiotko tehdä joskus samanlaisen teon?
- En tietenkään, sanoi hän, en ole mikään hullu.- grannen
ai, sekö on sitten sulle se takuu ? noin yksinkertaista se on vanhemalle, kysymys vain lapselle ja se riittää:)
kyllä se on se lapsen/nuoren kanssa puhuminen päivittäin tärkeämpää että oppii ymmärtämään lapsen ajatuksia, ei siinä yksi kysymys riitä. joka iässä lapselle tulee uusia kokemuksia ja kysymyksiä.
muistan kun olin itse pieni ja kysyin jotain, sain useasti vastauksen että " ett ymmärrä olet liian pieni " se oli pettymys minulle ja päätin, noin en tee itse siitä olen pitänyt vakaasti kiinni,
olen aina yrittänyt antaa vastauksen lapseni iän huomioon ottaen että vastaus perustuu lapsen kehityksen tasolle. hyvin on toiminut ja useasti sain kuulla että hän on niin kehityksessä edellä ja nyt hän nuorena aikuisena saa kuulla sitä itse kun on niin järkevä. jokainen on oma persoona ja ajattelee itse mutta kyllä me vanhempana vaikutamme paljon itse lapsemme kehitykseen ja mikä hänestä tulee.
- -
Kuulutko sinäkin kenties siihen sairaaseen osaan tästä yhteiskunnasta?
- Kiusaajatonhirviöitä
Kaiken kauheuden keskellä en tunne olevani osa tätä yhteiskuntaa. Mua kiusattiin 4. luokalta asti lukion loppuun.. Kärsin edelleen siitä.. syömishäiriöitä, masennusta..Olen 34 ja sydän itkee edelleen..
- Thea
Monet sanovat puolustavansa heikkoja , mutta oikeasti kuka koulussa kiusattuja puolustaa ja taistelee heidän puolesta. EI KUKAAN!!
- Herätys
Miksi tulee ääritekoja?? Koska rahanhimo menee ihmisen ohi. Ei välitetä enää toisista.. Miksi??
- Zuna78
Herätys kirjoitti:
Miksi tulee ääritekoja?? Koska rahanhimo menee ihmisen ohi. Ei välitetä enää toisista.. Miksi??
Ihminen on paljon tärkeämpi kuin raha ja heikkojen puolustus kuuluu meille:)
- grannen
ennen äidit oli kotona lasten kanssa ja kasvattivat lapsensa, nykyisin se homma jätetään lastentarhalle ja koululle.
kuinka monta tuntia vanhempi saa lapsensa kanssa päivittäin ?
ei kannata aina muistutella tasaarvosta sillä onhan kyseessä lapsen kasvatus ja vanhemmat ovat tärkeimmät lapselle.
kaikki lasketaan vain rahassa, elintasossa. pitää olla oma talo, auto ja kaikki muu maallinen mammona. velattoma ihminen pärjää vähemällä.. säästyy pakko työltä ja henkisiltä paineilta.
ei ole ihme että tapahtuu niin paljon tappoja, pahoinpitelyjä kun nämä lapset / nuoret ovat täysin heitteillä. se pohja annetaan lapselle jo pienenä. - Mikä teitä vaivaa?
Ihmettelen tätä viestiketjua kokonaisuudessaa. Tuntuu, että kukaan teistä ei tunne ampujaa henkilökohtaisesti, mutta puhutte teon syistä hyvinkin asiantuntevasti. Muistakaa, että meistä ulkopuolisista kukaan ei voi tietää, mitä ampujan taustalta löytyy ja mikä on syynä koko tapahtuneeseen. Tuntuu, että syytöksissänne olette syyttäneet niin montaa tahoa syypääksi, että koko yhteiskuntamme mahtuu siihen. Isovanhempia ei ole kukaan syyttänyt, joten josko joku teistä jatkaisi siitä. En hyväksy itsekään tällaista väkivaltaa, mutta kannattaisi vähän miettiä mitä kirjoittaa.
- nyt alkaa jo riittää
Tässä maailmassa ei millään muulla tunnu olevaan enää väliä kuin sillä, että jotkut tekevät rahaa ja paljon.
Tälle ahneudelle, itsekkyydelle ja muista piittaamattomuudelle täytyy tulla loppu.
Ensi vaaleissa meidän perhe äänestää kommunisteja.- vaihtoehtoja on
Mitä ajattelit äänestää?
Meillä on suomessa vain kaksi aidosti kommunistista puoluetta ja kummatkin ovat eduskunnan ulkopuolisia.
SKP: http://www.skp.fi/
KTP: http://www.ktpkom.fi/etusivu.html
Sosialismin ja kommunismin lisäksi löytyy myös resurssipohjaiseen talouteen tähtäävä Zeitgeist-liike. He ovat tosin vielä hyvin hajallaan olevaa porukkaa, eikä heillä ole minkäänlaista konkreettista puoluevaihtoehtoa tarjolla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zeitgeist-liike
http://www.zeitgeist.fi/joomla/
- Sota päässä....
Huom.
Tämä ampuja ei ollut yksinäinen ja eristäytynyt. .
Tämä ampuja oli kingi, joka pelasi antaumuksella metsässä muovikuula-sotaa "ampuen" ihmisiä.
Ja varmaan myös muut ampumaviihteet oli kovassa kurssissa.
Älkää väittäkö että tällä ei ollut merkitystä tapahtumaan. - sotilaan tytär
Pakko ottaa kantaa siihen väitteeseen, että maalla lapsilla oli aina joku vanhempi tukenaan. Minä jouduin olemaan 50-luvulla yksin kotona 4-6 vuotiaana kun äitini meni navettaan, siis hän oli karjakko. Isä kävi myös töissä ja sisareni koulussa. Ei ollut mitään isovanhempia, kaikki olivat asuneet aikoinaan kaukana ja jo kuolleet.
Muistan, että minua pelotti, pelkäsin ulkona olevia puita ja ikkunaverhojen varjoja.
Piiskaa sain ihan mitättömistä asioista, ja se tuntui julmalta kasvatusmetodilta, vanhempi harkiten ottaa piiskan käteen ja lyö omaa lastaan! Minusta kasvoi pelokas ja ujo tyttö. Tukistettiin, jos ei heti tajunnut vaikka isän neuvoja läksyissä.
No, hän oli sodan vammauttama. Ja niin on, kuten erään kirjan nimikin kertoo:
Me ollaan sotilaiden lapsia kaikki. He siirsivät sitten traumansa lapsiinsa. Eivät toki kaikki.
Vapaasta kasvatuksesta jauhetaan aina; sehän oli aikoinaan todellakin hippiliikkeen aatteita. http://fi.wikipedia.org/wiki/Summerhill
Tuskin monetkaan suomalaisvanhemmat edes tiesivät hippiliikkeestä. Jotkin ns. älykköperheet ehkä. Lasten ja nuorten pahoinvointiahan aiheuttaa nimenomaan kasvatuksen PUUTE.
Itse en halunnut kasvattaa lastani niin kovassa kurissa kuin minut oli kasvatettu.
Väittäisin jopa onnistuneeni kasvatuksessa, vieläpä ihan yksin.- Näin se oli silloin
Tämä on niin tuttua, niin tuttua.
- Vem i...
Vai,että hätähuutoja.Virhe.
Ainostaan tappajia.Vaarallisia ykslöitä.
Mika Muranen-Juha Valjakkala-Petri Gerdt-Pekka E.Auvinen-Matti Saari-Eero Hiltu-
nen. - pekka
Hyvin surullisia nämä ampumistapaukset, mutta onko aivan välttämätöntä
lisätä raskasta surua omaisten ja muiden läheisten joukossa. Eikö tämä
riitä, että on ilmoitettu tiedotus välineissä tapahtunut raakuus.
Nytkin sanottiin uutisissa,että ei ole saatu uutta tietoa, mutta vanhaa
piti vaan jauhaa niinkuin ei olisi muuta uutis aihetta.
Norjan ampumistakin jauhettiin pari- kolme kuukautta joka uutisissa.
Se on hyvin raskasta omaisille ja läheisille muistuttaa tällaista
ihmisen raadollisuutta.
On ministeri tason ihmiseltä järjen köyhyyttä pitää puhetta
asekaapeista ja lupien tiukentamisesta.
Ennen kasvatettiin lapset kotona, leikittiin ja annettiin rakkautta
heille.
Aseet oli seinällä hirvensarvissa ja mnilloin missäkin naulakoissa
tuvan seinällä, panoslaatikot vapaasti penkillä, eikä kenellekään
tullut mieleen alkaa toisiaan ampumaan.
Tuli aika, jolloin annettiin lapsille rahaa, että päästiin heistä
hetkeksi eroon. He menivät raakoja sota- ja väkivalta filmejä katsomaan
kunnes niitä alkoi tulla televisiosta tuutin täydeltä. Nykyisin ei
sieltä muuta tulekaan kuin tappamista ja muuta raakaa väkivaltaa, sekä
tyhjänpäiväisiä uusintoja.
Sen lisäksi on peliautomaatteja, joissa ammutaan ja räiskitään
mielikuvituksellisia pommeja. Nuorten maailman kuva vääristyy niin,
ettei heillä ole enää minkäänlaista todellista kuvaa elämästä.
Ei niitä pelasteta ministeri Räsäsen asekaapeilla. Siihen tarvitaan
kotikasvatusta ja väkivalta pelien ja filmien kieltämistä.
Aseiden kieltämisellä kiihdytetään vaan aseiden pimeää kauppaa ja
harmaata taloutta. Aseet ei maailmasta lopu vaan lisääntyvät hintojen
noustua pimeillä markkinoilla.
Onhan se nähty niin alkoholi kuin muillakin kielletyillä aineilla, että
pimeä kauppa senkun kiihtyy hintojen noustua.
Pitää uskaltaa katsoa totuutta. - JÅRMA MÄLLILÄ
KIELTÄKÄÄ KAIKI PENTUKAPAKAT
EIHÄN 18-19 VUOTIAS OSAA MUUTA
KUIN ÖRVELTÄÄ POLTAA PENSAA
JA AMPUA UMPIMÄHKÄÄN - Anonyymi
Joo ei tää kyllä yhtään sen parempi paikka ole vieläkään...
- Anonyymi
julkinen menoerä on lisääntynyt huumeiden käytön vuoksi ja niiden hoidot, ei vanhuksilta eikä edes työikäisiltä oteta edes verikoketa muuten kun leikkauksiin mennesssä, mutta näiltä huumehörhöiltä otetaan laajat verenkuvat ja niiden ottaminen maksavat satasia yhdeltä kerralta, olen laskuja nähnyt,
Näiltä elämänsä ja vielä läheistensä elämän pilaajat jotka itse vapaaehtoisesti vetävät huumeita ja yhteiskunta maksaa näiden hoidot
Mutta vanhuksien hoitoon ei ole varaa jotka tehneet elämänsä töitä ja maksaneet veronsa ja eläneet nuhteettomasti mutta nämä' hörhöt saavat apuja monista pisteistä, avoimet ovet auki ja apuja saa.
mutta ikäihminen jos vaivoissa ja soittaa päivystykseen niin sieltä sanotaan että älä tänne tuu , täällä täyttä, soita ambulanssi ja menesairaalaan. sitten kun soittaa hätänueroon , sieltä soittta ambulanssiväki oletko varma että tarvit autonja kyytin. tämä tapahtui ,uutama päivä sitteen ja kyseinen vaivainen todettiin heti tarvitsevan leikkauksen , eli erittäin paha tilanne, ja nyt tarkkailussa tarviiko ehkä leikata uudellaan.
Tässä tämä nykyajan tärkeysjärjestys, nykyajan hyvinvointivaltiossa.
juuri tuli ilmi tämäuutisissa tämä nykyajan kullannuppujen elämän tyyli, velttoilua, ei mitään velvollisuuksia , vain kaikenlainen pahan tekeminen , rikkominen, rötöstely, öiset hurjistelut , onetttomuuksia ja ruumiita ja mömmöä naamaan. Ei mitään omaatuntoa vääryyksien tekemisistä, ja kalliiksi tulleista järjettömistä tekosista, ei toisista välittämistä ja vastuuntuntoa. PUHUTAAN ETTÄ SE ON SAIRAS JOKA OTTAA HUUMEITA MUTTA MINÄ PIDÄN SITÄ SELKÄRANGATTOMUUTENA JA vastuun välttämisenä.- Anonyymi
Peli on menetetty jo 60-70-luvuilla. Viisaat opettivat, että lapsen pitää antaa kasvaa virikerikkaassa ympäristössä, jossa hän oppii oikeat asiat. Kieltoja pitää välttää, ja lapsen mielipidettä täytyy kunnioittaa. Lasten oikeuksia lisättiin liian nopeasti. Kuten kaikki tietävät, lapset ovat itsekkäitä ja haluavat päättää asioista joista eivät tiedä riittävästi.
Lapset valitsevat mukavimman tavan hoitaa etujaan ja valehtelevat ja jättävät kertomatta vanhemmilleen asioita jotka vanhempien pitäisi tietää.
Nyt valtion ja kuntien asioista on päättämässä henkilöitä joilla on kokemusta yhteiskunnasta, jossa voi vaatia lähes loputtomasti, mutta ei ole vastuussa monestakaan asiasta.
Nyt elämme aikaa, jossa kaikki kielteinen on yhteiskunnan syytä, eikä yksilöllä ole vastuuta mistään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peli on menetetty jo 60-70-luvuilla. Viisaat opettivat, että lapsen pitää antaa kasvaa virikerikkaassa ympäristössä, jossa hän oppii oikeat asiat. Kieltoja pitää välttää, ja lapsen mielipidettä täytyy kunnioittaa. Lasten oikeuksia lisättiin liian nopeasti. Kuten kaikki tietävät, lapset ovat itsekkäitä ja haluavat päättää asioista joista eivät tiedä riittävästi.
Lapset valitsevat mukavimman tavan hoitaa etujaan ja valehtelevat ja jättävät kertomatta vanhemmilleen asioita jotka vanhempien pitäisi tietää.
Nyt valtion ja kuntien asioista on päättämässä henkilöitä joilla on kokemusta yhteiskunnasta, jossa voi vaatia lähes loputtomasti, mutta ei ole vastuussa monestakaan asiasta.
Nyt elämme aikaa, jossa kaikki kielteinen on yhteiskunnan syytä, eikä yksilöllä ole vastuuta mistään.12 vuotta sitten joku aktiivi luokitteli uusavuttomaksi henkilön, joka ei osaa asentaa digiboxia tai palomuuria nettirakkineeseensa. Wow!
Hän luultavasti osaa tilata pikamättöä Woltilta tai pizzapaistamosta. SE on todellista taitamista ja monipuolisen kykenevyyden osoittamista.
Kun istuu riittävän pitkiä jaksoja päivittäin netin äärellä, niin viisaus ja kyky ratkaista monipuolisia asioita lisääntyy.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101