Nyt kun uudet

Presidentit kohtaavat olisi hyvä aika ottaa esille 2.-Maailmansodassa (suuri isänmaallinen) menetyetyt alueet. Lienee kummankin maan etu että Karjala saavuttaisi edes entisen tasonsa. Neuvottelut saattaisivat nyt onnistua, kun presidenteillä on ymmärrystä enemmän kun kahdella edeltäjällään yhteensä.
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Elämme vuotta 2012 ja evakkona Suomeen sodan tieltä muuttaneet ovat nuorimmillaankin liki 80 vuotta. Vanhojen rajojen hailailu on unennäköä, mitä pitäisi tehdä niillä alueilla vuosikymmenet asuneelle venäläisväestölle? Pakkosijoittaa muualle Venäjälle?

Ja mitä Suomi tekisi raihnaisella, luonnonvaroiltaan raiskatulla Karjalalla. Talot ovat hoitamattomina lahonneet pystyyn, siellä ei ole mitään mitä suomalaiset haluaisivat. Ei mitään.

Presidenttiä, edes tätä uutta, saati hallitusta ja eduskuntaa jonkun yksittäisen haihattelevan ja lämpimikseen ääniä kalastelevan kansanedustajan lisäksi, ei kiinnosta koko aihe eikä nykyisessä taloustilanteessa Suomelta löytyisi edes rahaa saada Karjalaa takaisin "entiseen tasoonsa".

Sodasta on varsin kauan. Yritä jo jättää se taaksesi ja ala elää.
Montaa vuotta sinulla ei liene jäljellä.

Äänestä
  • Sitäpaitsi. Aiheesta voi jaaritella ja Karjalaa haikailla unelmoijien omalla palstalla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4475

    Palstan aihe se on VASTA JOS joku presidenteistä siihen ottaa tuoreesti kantaa.

    Äänestä

  • Juuri näin. kirjoitti:

    Sitäpaitsi. Aiheesta voi jaaritella ja Karjalaa haikailla unelmoijien omalla palstalla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4475

    Palstan aihe se on VASTA JOS joku presidenteistä siihen ottaa tuoreesti kantaa.

    Neukut lupasivat jo Karjalan takaisin mutta kommari Koivisto torjui sen !

    Muistakaa Koiviston konklaavi ja Halonen.

    Äänestä

  • Juuri näin. kirjoitti:

    Sitäpaitsi. Aiheesta voi jaaritella ja Karjalaa haikailla unelmoijien omalla palstalla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4475

    Palstan aihe se on VASTA JOS joku presidenteistä siihen ottaa tuoreesti kantaa.

    DA. DA. Kielletty aihe.

    Äänestä

Komukka Koivisto otti inkeriläisryssät loisiksi, vaikka aikoinaan inkeriläiset meni itse neovostoliiton ihmemaahan kultaa vuolemaan!

Äänestä

valevaimo.

Äänestä

Jenniakka !

Äänestä

Eikös ilomantsista toinen alkuperäinen puoli kuulu Venäjälle, siis se puolitettiin Karjalan luovutuksen yhteydessä. Taitaa Karjalan palautus olla mahdoton kun jo kultaa voi kohta alkaa itärajan tuolta puolenkin löytymään. Kannattas vaatia Karjala takaisin. Ehkä siellä on rikkauksia ja silloin palautus maksaa itsensä takaisin...

Äänestä

Paljonko Neuvostoliitto/Venäjä ovat maksaneet korvauksia suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamistaan vahingoista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petsamokin kirjoitti:

Presidentit kohtaavat olisi hyvä aika ottaa esille 2.-Maailmansodassa (suuri isänmaallinen) menetyetyt alueet. Lienee kummankin maan etu että Karjala saavuttaisi edes entisen tasonsa. Neuvottelut saattaisivat nyt onnistua, kun presidenteillä on ymmärrystä enemmän kun kahdella edeltäjällään yhteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu