Persut vahvasti mukana

aseiden asialla

Ihaileva suhtautuminen aseisiin, niiden rajoittamisen ankara vastustaminen, aseiden kalistelu netissä ym. on yleinen ilmiö persujen keskuudessa. Suomi-sisulaiset ovat fanaattisimpia ampuma-aseiden puolustajia. He ovat perustaneetSuomeen Amerikkalaisia asehulluja matkien "kansalaisoikeusjärjestö" NRA:n.

Pönäkkä järjestö on tietysti "isänmaallinen" samalla tavalla naurettavuuteen asti kuin Suomen Sisu.

"Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana."

Näin juhlavasti NRA ilmoittaa ikään kuin järjestön johtoon kuuluvat asehullut (joukossa ainakin yksi armeijasta kieltäytynyt) olisivat joku "Suomen lukko".

Naurettavinta mustaa huumoria mitä netistä löytyy tämän sivun videoissa (sivulla kehotetaan katsomaan kaikki 17 osaa!):
http://www.nra.fi/

(Valitettavasti myös kuolemanvaarallisia kun harhautunut mieli niihin tutustuu)


"Facebook-sivuilla epäilty ampuja ilmoittaa kiinnostuksen kohteikseen muiden joukossa talvisodassa tarkka-ampujana toimineen Simo Häyhän ja Saksan armeijan. Mies ilmoittaa harrastuksekseen airsoft-taistelupelin, jota käydään joukkueittain muovikuula-asein esimerkiksi luonnossa."

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pönötystä
      • Ilo on lämmin ase

        Niin kuin tohtori Halla-aho ja muut aseenomistajien oikeuksien puolustajat ovat todenneet, kysymys ei ole siitä, kuinka paljon aseita on, vaan siitä, keillä ne on. Aseet eivät ole ongelma niin kauan kuin ne pysyvät oikeissa käsissä.


      • aseetpoispersuilta
        Ilo on lämmin ase kirjoitti:

        Niin kuin tohtori Halla-aho ja muut aseenomistajien oikeuksien puolustajat ovat todenneet, kysymys ei ole siitä, kuinka paljon aseita on, vaan siitä, keillä ne on. Aseet eivät ole ongelma niin kauan kuin ne pysyvät oikeissa käsissä.

        Pitäisikö siis persuilta ja heidän sympatisoijiltaan ottaa aseet pois ?? Sitten pysyvät oikeissa käsissä.


      • Nuivempi manifesti
        aseetpoispersuilta kirjoitti:

        Pitäisikö siis persuilta ja heidän sympatisoijiltaan ottaa aseet pois ?? Sitten pysyvät oikeissa käsissä.

        Aseenkantolupa vain Suomen Sisun jäsenkorttia vastaan?!


    • pSS luotikuja
    • kummaa touhua

      Mitä sä nyt öyhötät? Juurihan tällä palstalla kirjoitettiin persujen olevan sivareita.
      Yrittäkää nyt päättää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe