Romani kerjäläiset isottelevat suurimpien kaupunkien kaduilla. Tampereella romanialaiset kerjäläiset ovat jo suuria kukkoja, ottavat rahat vaikka väkisin, jos keskustassa kulkeva rollaattorimummo tahtoo jatkaa matkaansa, hänen on parasta antaa ne rahat vähän äkkiä, ettei tuu ikävyyksiä. Kerjäläinen seisoo mummon edessä ja toinen kerjäläinen takana. Jos tähän ryöstämiseen joku toinen ihminen yrittää puuttua, häntä haukutaan rasistiksi, uhkaillaan nyrkeillä, jopa tappamisella. Nää kerjäläiset eivät ole mitään mukavaa ja herttaista väkeä.
Kerjääminen on häiritsevää ja usein aggressiivista, mutta harvassa ovat ne ihmiset, jotka siihen puuttuvat, poliisia näkyy paikalla harvoin ja silloinkin kerjäläiset poliisin huomattuaan tulevat varovaisemmiksi ja jatkavat entisellä tavalla poliisin lähdettyä.
Häiritsevään kerjäämiseen voidaan puuttua, mutta ei kuitenkaan käytännössä puututa edes siihen, eikä puututa myöskään aggressiiviseen kerjäämiseen. Kerjäläisillä on nähtävästi vapaus tehdä mitä huvittaa, katujen valvonta on vähäistä, kerjäläiset hallitsevat katuja.
Kerjäläiset hallitsevat katuja
7
98
Vastaukset
- nuoret vetää turpaan
Helsingissä kuulemma vievät väkisin tavaroita ihmisten käsistä, yhdellä kaverilla oli ollut olutpullo, jostain oli tullut romsku nykimään vasta avattua pulloa kädestä, ei saanut mutta aika törkeää tuntuu olevan noiden pullojenkeruukin.
- Paremminvointi-
valtio . Kokoomuksesta.
- Tottakai kun
niitä tänne tuodaan. EU-puolueet vastuussa. Irti EU;sta niin voi taas suomalaisetkin kulkea kaduilla. Nyt EU-puolueet van pelaa poliisivaltiolakeja, mm. kerjäämistä vastaan, koska kohta on suomalaiset kerjäämässä, ja saadaan lakeja suomalaisia vastaan?
- vassun autostereot
Vihreät, Vasemmisto ja SDP kannattavat nykyistä törkytouhua. Jos teitlä varastetaan tai muuten kohdellaan kaltoin kerjäläisten vuoksi, kannattaa tappiot käydä hakemassa / varastamassa päättävissä asemissa olevilta Vihreiltä, vassuilta ja sossuilta.
- römään
ei muuta kuin "kodinturvapartiot" kadulle. seisomaan parin metrin päähän kerjäläisistä sellainen viiden, kuudenmiehen joukko. saa kai suomalaisetkin kadulla seisoskella, vai?
- nuoret vetää turpaan
Ei ole suomalaisilla oikein aikaa seisoskella kaduilla kun pitää tehdä töitä joilla voidaan kattaa noiden "turisitien" aiheuttamia kustannuksia.
- Kataislandia
"Häiritsevään kerjäämiseen voidaan puuttua, mutta ei kuitenkaan käytännössä puututa edes siihen, eikä puututa myöskään aggressiiviseen kerjäämiseen. Kerjäläisillä on nähtävästi vapaus tehdä mitä huvittaa, katujen valvonta on vähäistä, kerjäläiset hallitsevat katuja."
Kyllä voidaan jos kerjääjä on suomalainen. Vartijat ja poliisit voi.Toki ulkolaiset saa tehdä mitä lystää, ettei oltaisi syrjintää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770