14-vuotias ryöstettiin ja pahoinpideltiin
Sunnuntai 27.5.2012 klo 20.16
14-vuotias poika joutui ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi Helsingin Kontulassa perjantaina.
Kolme poikaa vaati 14-vuotiaalta rahaa ja puhelinta Kontulan metroaseman vieressä olevassa alikulkutunnelissa. Tekijät löivät poikaa useasti kasvoihin, jonka seurauksena uhri kaatui maahan. Pojan ollessa kyljellään maassa eräs ryöstäjistä hyppäsi tasajalkaa hänen päälleen niin, että toinen jalka osui päähän ja toinen kylkeen. Myös muut pojat potkivat 14-vuotiasta päähän ja muualle vartaloon.
Sivullisen paikalle tulo keskeytti pahoinpitelyn ja tekijät poistuivat juosten paikalta. Uhri joutui sairaalahoitoon.
Poliisi pyytää silminnäkijöiltä ja asiasta jotain tietäviltä vihjeitä numeroon 071 877 54 95 tai 071 87 740 33.
Kolmikon tuntomerkit
Yhdellä pahoinpitelijöistä oli vaalea siilitukka, vihreät housut ja vaaleat kengät. Toisella oli päällään vaalea takki ja lippalakki. Kolmas pahoinpitelijä oli pukeutunut tummaan huppariin. Tekijät olivat kaikki noin 18-vuotiaita.
IL
Miten te kasvatatte lapsenne?
2
71
Vastaukset
- turpaan vaan
miten kasvatan? remmillä ja nyrkillä tietysti. silloin niistä kasvaa kunnon kansalaisia, jotka ymmärtävät ettei väkivalta ole ratkaisu ongelmiin.
- urpolandia
Sotilaallinen kasvatus ja tieukka kuri. Ei väkivaltaa tarvita, kun on muita keinoja alistamiseen olemassa. Kasvatukseen toki pitää sisällyttää itsepuolustus ja kyky tarvittaessa tappaa vastuttaja paljankäsin. Aseiden käsittely on myös osa kunnollista kasvatusta, jolla pyritään kankkimaan ruokaa ja turvaamaan omaisuus. Minusta opitaan ensin perus asiat ja niiden tyydytys ja sitten vasta lukemaan. Eipä poikaa ole kertaakaan koulussa kiusattu ja numerotkin on olleet kunnollisia.
Täh, hä! Mikä kasvatus? Sehän kuuluu koulun hommiin, ei kotiin. Koti on paikka missä vanhemmat voi makoilla ja vetää kaljaa aamusta iltaan. Lapsi jos se jossakin viellä liikkuu hoitakoon omat asiat.
Siis oikeesti!
Eihän lasta kukaan kasvata, kun kodin näkökulma on se, et koulu kasvattaa ja taas kolu näkee tilanteen, et koti kasvattaa. Mikä sitten ON KASVATUSTA? Onko kasvatusta se, et ostaa 4 kertaa vuodessa lapselle uusimman kännykän ja kuskaa ridaamaan ja luikkaamaan halleille? Oliko kasvatus sitä, et lapsi uskaltaa tuoda kotiin kavereita, kun äiti tekee hyviä lettuja. Vai, oliko se sitä, et isän kans vois pelata jotakin peliä yhdessä koti sohvalla. Eihän NYKYSIN KUKAAN EES TIEDÄ mitä kasvattaminen on, kun EU ei ole sitä laittanut DIREKTIIVIIN.
Silti suomessa on selvitty useammasta sodasta ja lamasta, kun KASVATUS ON OSATTU. NYT ei selvitä edes yhdestä päivästä viiltämättä ranteita auki, kun on "paha olla". Suoraansanottuna uusavuttomuus on tehnyt ihmisestä VÄTYKSEN, jollainen maamme pääministerikin oli. On otettava itteään vaan niskasta kiinni ja tehtävä kuten ennen näitä skeidan jauhamis aikoja.
Tuu pyyhkiin huudettiin ennen ja mikää iso juttu ei ole muuttunut!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213125
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545468Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454860Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392808Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1231989Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1141734Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1101552Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481