Narsismia vai narsistisia piirteitä?

Kirjoitan lyhyesti ystävyydestämme erään naisen kanssa.

Olen eräänlaisessa riippuvuussuhteessa ystävääni, tätä omituista ystävyyttä on kestänyt jo ainakin 4 vuotta. Olen itse bi-seksuaalinen ja osittain senkin vuoksi ystävyytemme on niin outoa.

Ystäväni on kaunis, valloittava ja poikkeaa tavallisista suomalaisista. Hän myös pitää itseään hyvin kauniina (koska hän on sitä ja saa kuulla siitä lähes päivittäin). Naurava ja aurinkoinen asenne ja huumorintaju yhdistettynä täydelliseen kroppaan ja kauniisiin hiuksiin valoittavat monet. Hän kääntää sekä miesten että naisten päät.

Mietin voiko ihminen olla osittain narsistinen, mutta ei kuitenkaan täysin narsisti? Hän on hyvin ovela keinoissaan saada haluamansa. Itse jaksan yllättyä aina ja uudestaan hänen reaktioistaan asioihin. Jos esim. ystävät ovat ottamassa häneen etäisyyttä hän ottaa käyttöön sääli-kortin. Hän sanoo, että hän itse on huono ystävä, yksinäinen ja saa kanssaihmisessä säälin ja välittämisen tunteet heräämään. Tulee tunne että häntä ei voi jättää yksin. Mutta sitten toisaalta hän ei itse tunne empatiaa, paitsi silloin kun hän itse haluaa. Hän osaa tukea ja olla aivan ihana, mutta luulen että hänellä on tässäkin joku taka-ajatus. Hän on myös hyvin vaativa, ja hänen seurassaan pitää tehdä niinkuin hän haluaa, vaikka hän naamioi kaiken niin, että saa toisen luulemaan että teemme kuten toinen haluaa. Hän on myös hyvin suureellinen ja maailma hänen silmillään näyttää kovin erikoiselta ja jännittävältä.

Piirteitä joita narsisteissa kerrotaan olevan, mutta joita kuitenkaan en tunnista ystävässäni ovat kateus ja häpeilemättömyys. Hän sanoo ettei ole kateellinen ihminen, hän ei myöskään koskaan puhu kenestäkään pahaa. Hän ei myöskään pidä että muut puhuvat kenestäkään pahaa. Kaveripiirissä hän on saanut siis aikaan tietynlaisen puhumattomuuden. Kukaan ei uskalla puhua hänestä mitään, koska hän on tehnyt selväksi ettei pidä siitä.

En tiedä mitä ajatella tästä ihmisestä. Hän saa hyvin paljon positiivisia fiiliksiä aikaiseksi ihmisissä ja hänen kanssaaan on taatusti hauskaa jos esim. lähdetään juhlimaan (Hän käy paljon ulkona ja tähän hän yrittää valjastaa kaveripiiriään mukaan). Mutta jos joku ei mene suunnitelmien mukaan, hän on hyvin vaikea ja syyllistävä. Jos taas hän on onnellinen ja tyytyväinen, saa kaikki osansa hänen herttaisuuttaan, iloisuuttaan, kehuja ja hyväksyntää.

Hän lumoaa ihmisiä. Vetovoima joka hänessä on, on jotain kummallista. En ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan. Hän on erittäin fiksu työelämässä ja työelämässä hän on nöyrä puurtaja joka ei yritä edetä vaan pysyy pitkään samoissa tehtävissä. Hän on toisinaan hyvin salaperäinen ja hiljainen ja ei kerro kaikista asioistaan. Tai kertoo joskus pitkän ajan päästä jossain sopivassa tilanteessa.

Myös hänen vanhempansa ilmeisesti palvovat häntä. Hän kertoo että häntä kohdellaan kuin prinsessaa ja hän saa myös kuulla kehuja ulkonäöstään hänen äidiltään. Äidistään hän puhuu aina kauniisti ja pitää äitiään hyvänä ja maailman rakkaimpana ihmisenä.

Narsismia vaiko vain narsistisia piirteitä..?
9473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Narsistisia piirteitä on meissä jokaisessa, eikä se välttämättä tee NPH:ksi.

Mikä aloittajan kirjoituksessa jäi mietityttämään, oli sanoma "Olen eräänlaisessa riippuvuussuhteessa ystävääni".

Kysymys miksi? Ja kokeeko aloittaja tulevansa jollain tasolla kaltoinkohdelluksi?

Äänestä
  • Eikö tuo tullut jo selväksi, aloittaja on ihastunut tähän henkilöön. Esim. "Olen itse bi-seksuaalinen ja osittain senkin vuoksi ystävyytemme on niin outoa."

    Se että ihailet toista ja hän käyttää sitä hyväkseen on ihan normaalia ihmisten kanssakäymistä. Mitään pahaa sanottavaa kirjoittajalla ei ole henkilön toimista tai tarkoitusperistä... katkera kun hän ei vastaa tunteisiin? Luultavasti.

    Äänestä

  • Varmaankin kirjoitti:

    Eikö tuo tullut jo selväksi, aloittaja on ihastunut tähän henkilöön. Esim. "Olen itse bi-seksuaalinen ja osittain senkin vuoksi ystävyytemme on niin outoa."

    Se että ihailet toista ja hän käyttää sitä hyväkseen on ihan normaalia ihmisten kanssakäymistä. Mitään pahaa sanottavaa kirjoittajalla ei ole henkilön toimista tai tarkoitusperistä... katkera kun hän ei vastaa tunteisiin? Luultavasti.

    Olen eri mieltä tuosta katkeruudesta, sellaista ei tunnetasolla ainakaan kirjoituksesta käy ilmi. Ihastunut voi olla, mutta mustasukkaisuutta tai turhautumista ei myöskään ole aistittavissa. Jonkinlainen ihailu kuitenkin tulee mieleen. Aloittaja vaikuttaa lähinnä hämmentyneeltä, mutta ihmettelen hänen motiiviaan olla kiinnostunut narsismista jos ei koe olevansa kaltoinkohdeltukaan. Miksi aloittaja arvelee ystävällä olevan taka-ajatuksia kun hän osoittaa tukea/empatiaa?

    Mutta ystävä kuitenkin vaikuttaa kanssaihmisestään välittävälle henkilölle. Ei omaa kateutta mutta omaa nöyryyttä. Ei ihan umpinarsistille vaikuta.

    Äänestä

Pilalle hemmoteltu narsistinen itseään täynnä oleva lopulta täysin empaatiton ja toisista vähät välittävä ihminen. Samanlaiseen olen törmännyt kerran. Aivan omaa luokkaansa ja kaikessa mihin hän ryhtyy hän menestyy ja häntä ihaillaan.

Perusperiaate tälläisellä ihmisellä on, että hän haluaa olla seuran Queen. Hän manipuloi olemalla aina "ihana", kaikkien kaveri, se hyvä ihminen, joka ei puhu kenestäkää pahaa ja joka on reilu ja kaikin puolin mukava. Tälläisen naamion takana on mitä pirullisin ja kostonhimoisin ihminen, jos et satu hyppimään hänen tahtonsa ja pillinsä mukaan.

Tälläisen tyypin seurassa on hauskaa ja hänen kanssaan voi bailata ja juhlia, mutta auta armias hän ei ymmärrä ihmisen sisintä ja sielua yhtään. Hänelle ei sanota ei, eikä hän ymmärrä jos toinen ei jaksa tai häntä ei huvita tai hän on sairas. Hän mitätöi ja suuttuu ja murjottaa, mutta kääntyy seuraavan puoleen, josta voi saada itselleen meno kaverin ja joka voi häntä "palvella", unohtaa sinut täysin, eikä kysele vointiasi tai kaipaile sinua, jos on muuta seuraa tarjolla. Hän ottaa yhteyttä vasta, kun tarvitsee sinua viihdyttämään itseään.

Olen tuntenut kuvailemasi tapaisen ihmisen. Hän todella teki erään läheiseni elämästä kurjan, kun läheiseni ei halunnutkaan marssia hänen tahdissaan vaan halusi itse johtaa omaa orkesteriaan, tehdä ja päättää omista asioistaan.

Ystäväsi on kai kunnianhimoisin ja aktiivisin kaikessa, niin arvaan. Hän myös osaa esittää vaatimatonta vaikka naamion takana on mitä pyrkyrimäisin ja kaikkien ihailua kaipaava manipulaattori.

Jos haluat olla hänen ystävänsä ja hänen hovinsa ei siinä mitään, mutta ei hän sinua minään pidä, ei arvosta ja salaa halveksii ja kadehtii sinua ja arvostelee, mutta ollakseen täysin ovela ja pitääkseen kulissit pystyssä ja hovin kasassa omia tarpeitaan varten hän on taitava ihmisuhdepeluri.

Äänestä

>Hän todella teki erään läheiseni elämästä kurjan.

Mitä tuo tarkoittaa siis yleisellä tasolla?

Äänestä

Kaksinaamainen narsisti, joka henkisesti teki kiusaa niin ovelasti, että sai muutkin uskomaan itseään ja mukaan hänen kostamiseensa. Ihmisuhdepeluri, joka käyttää ja hyödyntää täysin muita omia tarkoitusperiään varten, mutta tekee sen taidokkaasti ja tyylillä esittäen pikku enkeliä ja kaikkien kaveria. Naamion takana on narsistinen persoona, joka huonosti kestää pettymyksiä, on kateellinen, pahansuopa ja nauttii toisen epäonnistumisesta Pyrkyri, joka hinnalla millä hyvänsä pitää olla paras ja kaikkien suosiossa oleva suosikki. Tietää ja osaa aina kaikesta kaiken, haluaa menestyä ja loistaa kaikessa. Osaa vetää oikeasta säälinarusta esittämällä herttaista, kilttiä ja kaveria vailla olevaa yksinäistä. Totuus on se, että hän ei kestä kauaa aikaa olla yksikseen vaan tarvitsee kaiken aikaa seuraa, tekemistä ja huomiota. On puurtaja ja tekee kaiken todella huolella ja viimeisen päälle. Sisältä heikkohermoinen perfektionisti ja narsisti, joka ei tunne sääliä, mutta on taitava sitä teesentelemään ja saamaan muut uskomaan hänen ihanaan enkelimäiseen kuoreensa. Hyi!

Äänestä

"Hän manipuloi olemalla aina "ihana", kaikkien kaveri, se hyvä ihminen, joka ei puhu kenestäkää pahaa ja joka on reilu ja kaikin puolin mukava."

Sitähän tämä elämä on. Toiset tyypit on toisten mielestä mukavia. Toiset näkevät tyypin toisessa valossa. Ei siinä tarvitse olla mitään "manipulointia, naamioita tai pirullista kostonhimoa".

Jotkut ihmiset tietysti pelaa enemmän ihmisuhteilla. Mutta peluri voi olla sekin, joka näkee ihmiset tuossa valossa.

Äänestä

Jännä, jos et puhu pahaa toisista ja oot ihana niin oot narsisti.

Jos puhut pahaa etkä oo ihana ni oot narsisti.

Jos miltään osin muistutat uhrin exää, olet narsisti.

Jos ärsytät, olet narsisti, tai myös jos olet ärsyttämättä (koska varmasti teet sen ärsyttääksesi).

Tämän palstan vaatimukset ei-narsistiselle ihmiselle ovat aika rajut.

Äänestä
  • Ainii ja vielä jos käytät facebookkia ni se on kaikista pahin juttu.

    Onkoha television omistamine ollu aikoinaa narsismin tunnusmerkki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiskis. kirjoitti:

Kirjoitan lyhyesti ystävyydestämme erään naisen kanssa.

Olen eräänlaisessa riippuvuussuhteessa ystävääni, tätä omituista ystävyyttä on kestänyt jo ainakin 4 vuotta. Olen itse bi-seksuaalinen ja osittain senkin vuoksi ystävyytemme on niin outoa.

Ystäväni on kaunis, valloittava ja poikkeaa tavallisista suomalaisista. Hän myös pitää itseään hyvin kauniina (koska hän on sitä ja saa kuulla siitä lähes päivittäin). Naurava ja aurinkoinen asenne ja huumorintaju yhdistettynä täydelliseen kroppaan ja kauniisiin hiuksiin valoittavat monet. Hän kääntää sekä miesten että naisten päät.

Mietin voiko ihminen olla osittain narsistinen, mutta ei kuitenkaan täysin narsisti? Hän on hyvin ovela keinoissaan saada haluamansa. Itse jaksan yllättyä aina ja uudestaan hänen reaktioistaan asioihin. Jos esim. ystävät ovat ottamassa häneen etäisyyttä hän ottaa käyttöön sääli-kortin. Hän sanoo, että hän itse on huono ystävä, yksinäinen ja saa kanssaihmisessä säälin ja välittämisen tunteet heräämään. Tulee tunne että häntä ei voi jättää yksin. Mutta sitten toisaalta hän ei itse tunne empatiaa, paitsi silloin kun hän itse haluaa. Hän osaa tukea ja olla aivan ihana, mutta luulen että hänellä on tässäkin joku taka-ajatus. Hän on myös hyvin vaativa, ja hänen seurassaan pitää tehdä niinkuin hän haluaa, vaikka hän naamioi kaiken niin, että saa toisen luulemaan että teemme kuten toinen haluaa. Hän on myös hyvin suureellinen ja maailma hänen silmillään näyttää kovin erikoiselta ja jännittävältä.

Piirteitä joita narsisteissa kerrotaan olevan, mutta joita kuitenkaan en tunnista ystävässäni ovat kateus ja häpeilemättömyys. Hän sanoo ettei ole kateellinen ihminen, hän ei myöskään koskaan puhu kenestäkään pahaa. Hän ei myöskään pidä että muut puhuvat kenestäkään pahaa. Kaveripiirissä hän on saanut siis aikaan tietynlaisen puhumattomuuden. Kukaan ei uskalla puhua hänestä mitään, koska hän on tehnyt selväksi ettei pidä siitä.

En tiedä mitä ajatella tästä ihmisestä. Hän saa hyvin paljon positiivisia fiiliksiä aikaiseksi ihmisissä ja hänen kanssaaan on taatusti hauskaa jos esim. lähdetään juhlimaan (Hän käy paljon ulkona ja tähän hän yrittää valjastaa kaveripiiriään mukaan). Mutta jos joku ei mene suunnitelmien mukaan, hän on hyvin vaikea ja syyllistävä. Jos taas hän on onnellinen ja tyytyväinen, saa kaikki osansa hänen herttaisuuttaan, iloisuuttaan, kehuja ja hyväksyntää.

Hän lumoaa ihmisiä. Vetovoima joka hänessä on, on jotain kummallista. En ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan. Hän on erittäin fiksu työelämässä ja työelämässä hän on nöyrä puurtaja joka ei yritä edetä vaan pysyy pitkään samoissa tehtävissä. Hän on toisinaan hyvin salaperäinen ja hiljainen ja ei kerro kaikista asioistaan. Tai kertoo joskus pitkän ajan päästä jossain sopivassa tilanteessa.

Myös hänen vanhempansa ilmeisesti palvovat häntä. Hän kertoo että häntä kohdellaan kuin prinsessaa ja hän saa myös kuulla kehuja ulkonäöstään hänen äidiltään. Äidistään hän puhuu aina kauniisti ja pitää äitiään hyvänä ja maailman rakkaimpana ihmisenä.

Narsismia vaiko vain narsistisia piirteitä..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu