Jaa-a. Saimmepas taas eilen lukea Suomenkin lehdistöstä itävallan katolisten pappien rietasteluista. Ja muka vahingossa oli poikien kepposina ihan vahingossa tullut itävaltalaisten pappien tietokoneille kymmeniä tuhansia lapsipornolinkkejä.
Rakas Pyhä Isä, avaa suusi ja tuomitse pappien teot äläkä vaikene.
Rakas Pyhä Isä, avaa suusi ja tuomitse pappien teot äläkä vaikene.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja anteeksipyynnöt eivät auta ja riitä: epäkohdat on kitkettävä pois katolisten(kin) pappien praktiksesta!!!
Pakkoselibaatti pois - se ei muuta kuin pahentaa ongelmia!
Syy on modernin yhteiskunnan seksuaalikeskeisyys ja huonosti toteutettu seminaarilaisten ja papiksivihittävien valinta (ei karsittu kunnolla niitä jotka eivät kykene selibaattiin eikä homoseksuaaleja) eikä selibaatti - huomaamme että nämä ongelmat ovat kulkeneet pedofilian kanssa käsi kädessä 60-luvulta asti, ja että lähes jokainen pedofiliatapaus oli poikien eikä tyttöjen hyväksikäyttöä.
Yhdysvaltain opetusministeriön tutkimuksen mukaan 4,5 miljoonaa koululaista on joutunut ahdistelun ja hyväksikäytön kohteeksi viimeisen kymmenen vuoden aikana - syytetyt opettajat vastasivat kymmentä prosenttia opettajista. Samassa maassa katolisten pappien kontolla oli VIIDENKYMMENEN vuoden aikana 10 667 mahdollista tapausta, ja syytöksen alla oli neljä prosenttia papistosta. Kyseistä tutkimusta johtanut kasvatustieteilijä kysyikin, että katolisella kirkollako se ongelma muka on.
Totta kai selibaatti on suuri syy tilanteeseen, ymmärtäähän sen jokainen. Selibaatin takia pappisvirkaan hakeutuu runsaasti henkilöitä, joiden seksuaalisuudessa on eriasteisia ongelmia. Uskoisin, että suurin osa heistä on liikkeellä jopa vilpittömällä mielellä. He varmasti uskovat voivansa ratkaista seksuaaliset ongelmansa tai ainakin pystyvänsä hallitsemaan ne pappisseminaarin hengellisessä ilmapiirissä. Toisaalta pappisseminaariin vetäytyminen on sinällään hyvä keino välttää kiusalliset kysymykset ja ehkä hyvinkin tuskallinen prosessi seksuaalisuutensa läpikäymisessä.
Aina viime vuosiin saakka kaikkinainen seksuaalisuus oli pappiskoulutuksessa täydellinen tabu. Selibaattia käsiteltiin yleensä puhtaasti oikeudellisena kysymyksenä. Tämän takia pappiskandidaattien ei tarvinnut käydä läpi seksuaalisuuttaan millään tavalla, eikä heitä liioin tuettu millään lailla tällä alueella. Toisaalta monissa paikoissa (kuten juuri Itävallassa) oli vallalla täydellinen seksuaalinen kaksinaismoralismi. Mitä tahansa sai tehdä kenen kanssa vaan, kunhan ei jäänyt kiinni. Seminaareissa tuntui olevan vallalla "poissa silmistä, poissa mielestä" -henki. Seminaristi sai - anteeksi rahvaanomainen ilmaukseni - naida naksutella läpi vaikka kaikki seminaristikollegansa, kunhan ei julkisesti tunnustautunut homoseksualistiksi. Sen sijaan julkisesti seksuaalisen identiteettinsa tunnustava ajettiin pois seminaarista, täysin siitä riippumatta, miten hän eli.
Nämä kaksi tekijää - seksuaalisuuden täydellinen tabuisointi ja siihen liittyvä kaksinaismoralismi - ovat ne suuret yksittäiset tekijät, jotka ovat johtaneet nykyiseen seksuaaliskandaaliin. Nämä taas selittyvät pappien pakkoselibaatilla.
Katolinen kirkko alkoi käydä asiaa läpi vasta, kun se lähes räjähti silmille. Nyt sitä aletaan käydä läpi, mutta hyvin epärehellisellä tavalla. Kirkko ei myönnä ongelman ydintä eli vinoutumia kirkon seksuaalieettisessä opetuksessa ja pakkoselibaattia, vaan torjuu viittauksetkin näihin lähes dogmaattisella varmuudella. Sen sijaan kirkko pyrkii selviämään pälkähästä höpöttämällä "modernin yhteiskunnan seksuaalikeskeisyydestä" (tosiasiassa kaikki yhteiskunnat ovat olleet yhtä lailla seksuaalikeskeisiä, mutta aiemmin asia on hoidettu salassa) sekä jo vainoharhaisuutta lähentelevällä homovainolla. Tällainen reagointi ei ratkaise ongelmaa millään lailla, päinvastoin. Lisäksi kirkon alati lisääntyvä homofobia syöksee sen tulevaisuudessa länsimaisen yhteiskunnan reunamille, ellei jo sitten sen ulkopuolelle.
Se joka väittää, että katolisessa kirkossa seksuaalisuus olisi tabu, ei kyllä tunne katolista kirkko laisinkaan. Ongelma on protestanttisessa puritaanisuudessa, missä tabuja ovat myös alkoholi ja tupakka.
Selibaattia voi sanoa "syyksi", jos tarkoitetaan, että selibaatti asettaa papille uuden vaatimuksen, jonka puutteellinen ja jopa täysin puuttuva arviointi seminaareissa johti useiden salaa homoseksuaalisuutta harjoittavien pappien vihkimiseen. Mielestäni tämä on kuitenkin sama kuin sanoisi että talojen rakentaminen on "syy" sille että maanjäristyksissä ihmisiä jää talojen alle. Vika on juuri siinä että seminaareissa on vastattu huonosti seksuaalikeskeisen yhteiskunnan nousuun ja karsittu huonosti niitä, jotka eivät kykene selibaattiin.
Selibaatti on varmasti monille ongelmallinen asia, mutta on aika paksua väittää, että ihminen jotenkin tarvitsisi pakosti seksiä. Kaikilla seminaariin menevillä miehillä ei ole seksuaalisia ongelmia (ja homoseksuaalisuus ei muuten ole seksuaalinen ongelma) tai minuusongelmia. Osalla kyllä. Olen samaa mieltä siinä, että seminaristeja ei testata tarpeeksi. Olisi ehkä kirkon kannalta hyvä esim. jonkunlaiset psykologiset testit jotka käsittelevät pyrkijän seksuaalisuutta.
On oikeasti olemassa ihmisiä, joita vaan seksi ei kiinnosta. Ihmisiä jotka eivät ole homoja/lesboja, mutta eivät ole kiinnostuneet sen paremmin omasta sukupuolestaan, ja näitä ihmisiä on paljon. He ovat monesti esim. veljinä ja sisarina. Mutta sitten on oikeasti kieroutuneita ihmisiä (esim. pedofiilit), joiden mielestä heidän omassa seksuaali-identiteetissään ei ole mitään vikaa. He hakeutuvat pappisvirkaan siksi, että katolinen kirkko on hyvin lapsikeskeinen kirkko, lapset otetaan seurakunnan toimintaan jo hyvin pienenä mukaan ja toisaalta pedofiilit iskevät vielä toisenkin kärpäsen samalla iskulla, kukaan ei kysele heiltä miksi heillä ei ole aikuista puolisoa.
Homoista sen verran, että eihän kirkko sano, että homous (siis sellainen homous, jossa ei harjoiteta homoseksiä tai vastaavaa) olisi syntiä. Tälloinhän se on vain ajatuksen tasolla. Sinänsä osoittaa aika moista puritanismia vihjailla kirjoituksessaan, että jos joku tuntee viehätystä omaa sukupuolta kohtaan, mutta ei millään tavalla tuo tätä mieltymystään esiin, olisi jotenkin huono.
Pedofiilit ovat erittäin kamala asia kirkon piirissä ja heistä olisi kaikin mahdollisin keinoin päästävä eroon. Ja selibaatin rikkominen on pahasta, mutta se kuuluu anteeksi annettaviin synteihin mikäli siihen osoitetaan riittävää katumusta. Tosin Itävallassa selibaatin rikkominen on ollut jatkuvaa joten...
Tässä hyvää ja tasoittavaa luettavaa liittyen homoaiheeseen:
http://die-tagespost.de/Archiv/titel_anzeige.asp?ID=9940
Jokainen ihminen on jollain lailla seksuaalinen olento, tosin tämä ilmenee ihmisten kohdalla mitä erilaisimmin tavoin. En halunnut väittää, että jokainen tarvitsee seksiä, mutta halusin sanoa, että ihminen on seksuaalinen olento. Juuri tätä ei pappiskoulutuksessa ole otettu huomioon.
Olen samaa mieltä siinä, että on olemassa ihmisiä, joilla on kutsumus naimattomuuteen. Tätä kutsumusta luterilainen kirkkoni ei valitettavasti ole ottanut lainkaan riittävässä määrässä huomioon. Toisaalta tällainen kutsumus ei ole kovin yleinen (Lutherin arvio alle yksi tuhannesta osunee hyvin oikeaan). Yleisempää onkin, että ihminen - yleensä täysin vilpittömästi - erehtyy luulemaan esim. homoseksuaalista suuntautumistaan tai pedofiilisia taipumuksiaan naimattomuuden kutsumukseksi.
Mikä tärkeämpää, naimattomuuden kutsumus ja pappiskutsumus eivät kulje käsi kädessä (eikä katolinen kirkko koskaan ole moista väittänytkään). Selibaatti on ensi sijassa kanonisen lain määräys, joka papin on pidettävä. Tällaisen määräyksen asettaminen henkilölle, jolla ei ole naimattomuuden kutsumusta, on, paitsi haitallista ja turhaa, myös epäinhimillistä ja epäkristillistä.
Vielä pari ajatusta: Suuri osa pedofiileistä ei ajattele, ettei heidän seksuaalisuudessaan olisi mitään vikaa. Monet katoliset pedofiilit ajautunevat pappisvirkaan juuri siksi, että he eivät halua noudattaa pedofiilisia halujaan ja haluavat hyödyntää tätä "pakkoselibaattiaan" parhaalla mahdollisella tavalla. Osa heistä toivoo ilmeisen vilpittömästi saavansa kirkolta tässä asiassa tukea, ja ajattelee mahdollisesti jopa, että työskentely lasten kanssa tavallaan koulisi heitä hallitsemaan pedofiliaansa.
En väittänyt, että seksuaalisuutensa salaava homo olisi jotenkin "huono", mutta väitän, että systeemi, joka pakottaa moiseen, on sinällään moraalisesti huono. Sillä on hirvittävä, tuhoava vaikutus kyseisen ihmisen psyykeen. Toiselta puolen tämä salailun ja vaikenemisen kulttuuri johtaa juuri Itävallan kaltaiseen seksuaaliseen vallattomuuteen.
Luoja paratkoon! Kyllä naimattomuus sentään on parempi vaihtoehto niin pedofiileille kuin homoillekin kuin (avio)liitto.
Ajatellaanpa, mitä peruuttamatonta vahinkoa tällainen ihminen voi lapsilleen tai puolisoilleen aiheuttaa.
Eikä pappeutta valita, vaan pappiskutsumus on Jumalan lahja, ja mielestäni on yksinkertaisesti vakava väärinkäsitys, mikäli joku seksuaaliongelmainen ihminen ajattelee ryhtyvänsä papiksi. Ikään kuin hän omatoimisesti voisi samalla hoitaa kuntoon omat psyykkiset ongelmansa. Kuinka moni meistä leikkaa omat umpisuolensa?
Papeilta me voimme edellyttää, mutta samalla meidän täytyy tukea heitä käytännössä olemaan pyhiä sakramenttien toimittajia ja paimenia, hengellisiä (ja vain sellaisia) isiä ja rukouksen miehiä. Ei se ole mikään itsensäparannuspaikka - vaikka hyvää tahtoa olisikin.
ole tullut valituksi katolilai seksi papiksi. Olin minä nuorempana siksi kova "häntämies". Kiitollinen olen myös siitä, että tuo varsin normaali ja elämänkannalta välttämätön tarve on iän myötä merkittävästi vähentynyt.
Mielipiteeni salavuoteudesta, joka sinällään voi olla suurikin synti, olen julkituonut toisaalla tällä sivulla.
Varoitan teitä salavuoteudesta ikään, kokoon, tai sukupuoleen katsomatta. Muutoin toivon teille siunausta elämässänne.
Ei hätää, ystäväin. Noilla sinun horinoillasi sinua ei olisi varmasti kelpuutettu katoliseksi papiksi, joten nyt sinulla on yksi ongelma vähemmän, kun sinun ei tarvitse enää jossitella tästä asiasta. Hyvää kesää ja siunausta!
läheskään täydellistä tosikkoa.
Kyllä! Kaikenpuolista siunausta sinullekin!
Olen aivan samaa mieltä siinä, että pappisvirka ei ole mikään itsensä terapoimisen paikka - juuri tästähän johtuu se, että katolinen kirkko vaeltaa surullista tietään pedofiiliskandaalista toiseen.
Ongelmana on ollut se, että monet ovat nähneet pappisviran juuri tuollaisena itsensä parantamisen paikkana - tai ainakin paikkana, jossa seksuaaliset ongelmansa voi kätkeä ilman kiusallisia kysymyksiä.
Homoseksuaalien kohdalla (homoseksuaalisuushan on aivan eri asia kuin pedofilia!) ongelmana on lisäksi se, että homovihamielisessä katolisessa kulttuurissa ei käytännössä ole mahdollisuuksia oman seksuaalisen identiteettinsä löytämiseen ja sen selvittämiseen.
Ainakin ennen monet katoliset homoseksuaalit sekoittivat taipumuksensa (jolle heillä ei usein ollut edes nimeä, koska aihe oli kulttuurissa tabu) naimattomuuden kutsumukseen. Kuten eräs vanha homoseksuaalinen katolinen pappi totesi kerran muistelmissaan: "Minulle sanottiin nuorena, että naimattomuuden kutsumuksen tunnusmerkki on se, ettei ole seksuaalisia tunteita vastakkaista sukupuolta kohtaan. Koska minulla ei ollut sellaisia ollenkaan, pidin itsestään selvänä, että minut oli kutsuttu naimattomuuteen."
Rakas Jukka Paarma, avaa suusi ja tuomitse pappien teot äläkä vaikene. Omat luterilaiset pappisi ovat vuosikymmeniä maanneet tyttäriensä kanssa, syyllistyneet haureuteen, avioeroihin ja kaksinnaimiseen, mutta SINÄ olet ollut hiljaa.
Älkäämme siis menkö merta edemmäksi kalaan. Kyllä niitä ongelmia (ja vielä pahempiakin) löytyy Suomestakin riittämiin...
viettää kotikaupungissani Turussa harmoonista aviollista elämää ja antaa tässäsuhteessa omalla elämällään meille kaikille erinomaisen esimerkin oikeasta ja hurskaasta Jumalan tarkottamasta avioelämästä.
Nykyisen kirkkojemme välisen rakkauden ja tavanomaisten hyvien tapojen noudattamisen perustella arvioisin, ettei ev.lut. kirkon arkiipiispa Jukka Paarma tule sekaantumaan Katolisten pappien sukupuolielämään. Ei ainakaan mahdolliseen salavuoteuteen, niin suuri synti kuin se onkin.
On hän senverran herrasmies.
Tarkoitatko samaa Jukka Paarma -nimistä turkulaista herrasmiestä, joka vetää vähintään 8.000 euron kuukausiliksaa sekä asustelee jälkikasvunsa kanssa ökypalatsissaan Aurajoen rannalla samaan aikaan, kun kehitysmaissa lapset kuolevat nälkään? Onko tuo herrasmiehesi myös kristitty?
elossa olevien kirkollisten herrasmiesten joukkoon joka elää suhteellisen vaatimatonta elämää ikivanhassa puurakennuksessa Turun Tuomokirkon takana jopa ilman Sveitsiläiskaartia. Ei hänen asuntonsa edessä seiso vakinaisesti edes tavallista passipoliisia.
Toinen vaatimaton kaikinpuolin herramiehen mitat täyttävä joka äkikseltään tulee mieleen on Hänen Pyhyytensä Konstantinopolin,
Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I.
Olisikohan tuo Paavalikin käynyt tuolla Uudessa- Roomassa. Nykyiseen Italiassa olevaan Roomaan hänellä tuskin oli vapaaehtosesti pyrkyä, tosin hänet siellä lopulta roomalaisten toimesta syyttömänä teloitettiin. Olivat nuo Roomalaiset siksi raakoja kristityille. Muistaakseni hävittivät Jerusalemin temppelinkin.
Tosiaankin muita ei taida olla. Vai tulisiko sinulle joku kolmas mieleen?
Olisi meillä kummallakin oppimista tuosta Jukka Paarmasta.
Älä puolustele pedofiliaa vertaamalla sitä avioeroon. On avioerokin paha asia mutta lapsiporno ja siihen millään lailla osallistuminen (esimerkiksi netistä sellaisen saastan imuroiminen koneelle kuten pappisseminaarilaiset ovat tehneet) on paljon iljettävämpää.
Rakkaasta kirkostamme ei poisteta pahuutta sulkemalla sille silmänsä ja syyttelemällä muita. Rakkan paavimme tulisi avata suunsa ja pestävä likapyykki.
Paarman parjaaminen ei auta ketään. Hän vaikuttaa oman uskonsa mukaan elävältä hyvältä kristityltä, Samaa ei voisi sinusta päätellä kirjoitelmiesi perusteella ainakaan.
En ole KOSKAAN puolustanut pedofiliaa. Sanon vain, että se on tekona yhtä kamala ja julma kuin avioero, mutta sentään hieman vähemmän julma kuin abortti ja eutanasia (= murha). Sanon tämän, vaikka saankin nutturapäiden syytökset niskaani.
Kirkossa ei ole pahuutta, se on kokonaan pyhä: "Uskon... yhteen, PYHÄÄN, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon". Sen jäsenet erehtyvät ja tekevät syntiä, mutta kirkko ei voi niin tehdä.
Populus, katolinen teologiasi klikkaa sen verran pahasti, että suosittelen Sinulle lämpimästi infokurssin penkille palaamista.
Jukka Paarmalla voi olla meille katolilaisille paljonkin opetettavaa esim. ruoanlaitosta, onkimisesta tai puukäsitöistä, mutta uskon alalla ainut auktoriteetti on Kristus ja hänen Kirkkonsa, joka on katolisessa kirkossa, ja jota johtavat paavi ja muut PÄTEVÄSTI vihityt piispat. Paarma ei lukeudu heihin.
No nyt se selvisi, viimeinkin. Olen aina miettinyt näitä katolisten vastauksia paljonkaan käsittämättä niiden todellista sisältöä. Nyt se kuitenkin loksahti paikoilleen. Katoliset pitävät totta taruna ja päinvastoin. Tämä selittää kaiken, eikö vain?