Uskon Keskustan tekevän

Mahdollinen kepu

itsenäisen ja oikean päätökdsen, ja valitsevan Väyrysen puhenjohtajaksi.
Mediapellet kyllä hehkuttavat Sipilää, koska tuo on jonkunlainen rahamieskin olevinaan, mutta Väyrynen on sentään POLIITIKKO ja SUURI VALTIOMIES; Suurin kaikista elossaolevista sitten Kekkosen.
Demupelle pressat ja muut sörsselsönnit ovat "huitua" Väyrysen "kerman" rinnalla.

Minäkin alan Keskustaäänestäjäksi välittömästi kun Väyrynen valitaan, muuten jatkan ns. nukkumista.
Luulenkin jotta nukkuviusyta löytyy se lisäkannatus Keskustalle, mikä vaaditaan johtavaksi puolueeksi nousemisessa.
Toki persutkin joutuvat maksamaan "lainansa" takaisin, minkä ne ovat nyt jo sosuille tehneetkin pääosin, loputhan ovatkin sitten joitain "taalereita" joilla ei ole oikein käypää arvoa koskaan ollutkaan.

Ihmetyttää kovasti tuo Sipilän esiinnosto median taholta, joten panee epäilemään ukkoa muuksi kuin "rahahevoseksi". Eli paljon lupaa, mutta siihen se jääkin.

Keskusta voittaa kuntavaalit ylivoimaisesti Väyrysen johdolla, ja siitä se noste riittäkin pääministeriksi asti.
Tosin tie on täynnä mediakuoppia, muta väyrynen vanha sotaratsu nuo kyllä pystyy ohittam,aan, vaan Sipilä ei.

Minä epäilen vahvasti, että Sipilän menneisydestä löytyy jotain, jolla demukokkaremedia voi sitten heti mahdollisen valinnan jälkeen alkaa pommittamaan koko puoluetta.
Annetaan oppipoikien vielä kasvaa, ja valitaan kunnon mestari mestarin tehtäviin.
Noin näen minä asian.
Väyrynen on parasta, mitä kansakunnallemme on maassamme tarjolla, joten siksi näen asian olevan noin.
Nykyiset pölvästit ehtivät tuhota tällämenolla koko kansankuntamme varallisuuden, ja moraalin, jos ei saada edes yhtä oikeaa koko kansakunnan etujenajajaa tuohon porukkaan kertomaan kuinka se kansakunnan kannalta paras kakku leivotaan, tai oikeanmakuinen jäätelö tehdään.
Demujen SAK-mehutikut eivät ole mitään oikeaa kermajäätelöä, vaan valheellisista keinoesannsseista jäädytettyä punalitkua.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • punalitkuista eroon

      Niin on kuin kirjoitit.........normaalijärjellä tuntuu että olisi kaikille paras strategia antaa Väyrysen vetää puolue ylös tästä vaikeasta tilanteesta ja antaa Puumalan kerätä muutama vuosi kokemusta. Sitten Puumala johtoon. Väyrynen vetää puolueen varmaan kuntavaalivoittoon ja sitä myötä todennäköiseen eduskuntavaalien voittoon ja pääministeripuolueeksi. Siitä asemasta Paavo tulee valituksi presidentiksi seuraavassa vaalissa ja Puumala on silloin pätevöitynyt puheenjohtajaksi, todennäköisesti ministerinä Paavon johtamassa hallituksessa.

      Jos taas toisinpäin tehtäisiin, se voisi olla koko puolueen tuho, koska Puumala on tällä hetkellä liian kokematon yhdistämään keskustapuoluetta, vaalivoitosta puhumattakaan. Jos tulevat kahdet vaalit menee huonosti, ei meillä ole mitään saumaa presidentinvaalissakaan. Löytyykö edes ehdokasta. Oikeiden henkilöiden valinta oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä on koko puolueen tulevaisuuden kannalta kohtalonkysymys. Tärkein ominaisuus joka tällä hetkellä tarvitaan, on uuden puheenjohtajan kokemus kovista paikoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe