Olen Hannu Herännyt ja kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Veden Päällä Kävelijöiden Seurakuntaan.
Kerron tapauksesta viime helmikuulta seurakuntasalimme edustalta :
Herätyskokous oli päättynyt ja väki poistui ulos salista.
Kun Helmisen Elmeri, seurakuntamme hurskas jäsen, astui ovesta ulos ,
hän tempautui valtavalla nopeudella kohtisuoraan ylös, kadoten muutamassa sekunnissa näkyvistä.
Lähtövauhti oli niin raju, että vain housut ja kengät jäivät lähtöpaikalle.
Sen koomin häntä ei maan piirissä ole nähty.
Vaikka omin silmin näin tapauksen, en sitä olisi uskonut todeksi, ellei maallikkosaarnaajamme Moisio olisi aiemmin kertonut tällaisten
tempautumisien olevan mahdollisia maailmanlopun lähestyessä.
Hieman nyt tuo maailmanlopun tulo pelottaa, mutta vahva usko minulla on siihen, että minutkin ylöstempaistaan ennen sitä, toivottavasti hieman pienemmällä vauhdilla.
KOKEMUS KOKOUKSESTA (2)
Hannu Herännyt
1
54
Vastaukset
- R. Sitia
Juu kannattaa ihan varmuuden vuoksi pukeutua 24/7 sellaiseen supermiehen spandex pukuun niin ei sitten housut putoa jalasta kun aika koittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862