Poika tapaa tytön - se epätavallinen tarina

Ptt-set

m ja n tapaavat baarissa, ihastuvat, kiintyvät,
salarakastavat toisiaan aikansa,
eroavat.

n oli eläväinen ja kaipasi viihdettä, riemua, elämää, liikettä, reippautta.
m oli hiljaisempi, joskus jopa ujo, mutta pysyi vauhdissa aina johonkin asti, kunnes kiinnostus ympäristöön lakkasi tai ajatukset muuten vain jäivät jonnekin.

Siinä varmaan se eron syy. Mutta sitä ei m ymmärtänyt vaan kaipasi ja ikävöi häntä, kulutti aikaansa nettipalstoilla etsien häntä.

Sitten m tajusi ettei n voisi olla täällä, näppäimistön äärellä, kun aurinko paistaa ja kesä tekee tuloaan. Aivan hullu kuvitelma.
n olisi siellä missä ihmiset nauravat, ovat iloisia ja nauttivat toisistaan, yhdessäolosta.

Niin, n olisi siellä. Ja juuri siellä m ei kovin hyvin viihtyisi ...
Miksi siis yrittää sovittaa kahta niin erilaista palasta yhteen, kun ne ei vain sovi.

m kääntää katseensa ikkunasta takaisin tietokoneen näyttöruutuun ja ajattelee: "no, en minäkään täällä tietokoneessa tai netissä asu, mutta n kävelee eri suunnassa ja eri tahtiin kuin minä. Minun on opittava pysymään omalla tiellä eikä katsoa taaksepäin."

Hetken m on tyytyväinen, mutta taas tulee mieleen "Jos ...", koska hän muistaa laulun Päivänsäteestä ja menninkäisestä.
m huitaisee ajatuksen mielestään: "tämä on tosi elämää, kovaakin, ei mitään satua". Ja on tyytyväinen päättäväisyyteensä.
Mutta kuitenkin pelkää hiljaa mielessään, mitä unta tulee seuraavana yönä näkemään...

19

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Go for it!

      Vastakohdat täydentävät toisiaan, etkö ole kuullut siitä? Samankaltaisen ihmisen seura ei kehitä eikä tuo mitään uutta. Elämä on kehittymistä ja kasvamista. Jos on yhteistä tahtoa ja rakkautta, ei erilaisuus (joka on puoleensavetävää eikä poistyöntävää) ole haitta tai este. Oletko sellainen joka menee sieltä missä aita on matalin ja joka valitsee aina helpoimman tien?

    • Ptt-set

      m oli itsessään vastakohtien kokoelma.
      Välillä hän antoi periksi, välillä oli loppuun asti ehdoton. Itse hän sanoi olevansa realisti.

      Realisti hänessä pakottaa kuuntelemaan luonnon lakeja:
      jos ei tyttö tykkää, niin se tikanpojan puusta pudottaa ja pakottaa vaihtamaan reviiriä toiseen metsään.

    • pulu metsässä

      Tiesikö tikanpoika varmasti ettei tyttö tykkää..?

      Vähät siitä,
      kuinka pitkälle väärää tietä
      olet kulkenut,
      käänny takaisin

      ~turkkilainen sananlasku~

    • Ptt-set

      Ei varmuutta mutta kun kohdattaessa ei tule selvää signaalia, että tykkää vaan
      pikemminkin niin, että ei halua sanoa mitään.
      Toisaalta hänen katse ei väistä... mutta se voi olla kohteliaisuutta.

      • ajattelin vaan

        Jos hän on ujo. Itse en ainakaan ujoudesta huolimatta aina katseita väistele, mutta muuten saatan kyllä ujostella.


    • Hei , anna jo
      • Ptt-set

        ok, jos noin on.
        Voitko antaa jonkin tunnisteen?
        Esim. mun puh numerosta 3. viimeinen ja 2. viimeinen numero.
        Ja mun nimen viimeinen kirjain?
        Ja toinen kirjain kaupungista, josta olen kotoisin.

        Sitten uskon ja teen sen mikä on kaikille parasta.


      • ap
        Ptt-set kirjoitti:

        ok, jos noin on.
        Voitko antaa jonkin tunnisteen?
        Esim. mun puh numerosta 3. viimeinen ja 2. viimeinen numero.
        Ja mun nimen viimeinen kirjain?
        Ja toinen kirjain kaupungista, josta olen kotoisin.

        Sitten uskon ja teen sen mikä on kaikille parasta.

        ei tunnisteita vielä, mutta viiveet ei ole uutta :)

        Tuo musiikkimaku kyllä on aavistuksen verran nuorta hänelle,
        tai sitten sanoissa on nämä lähtemiset/kuolema jotka voi kiinnostaa. Muut säkeistöt on ihan hiphoppia :)

        "Mietin mitä jää kun mä lähden täältä (hä?)
        Mut ei syytä huoleen (ei!)
        Se päivä ei oo vielä tänään
        (Ei, ei, ei, ei!)
        Mietin mitä jää kun mä lähden täältä (hä?)
        kun mä kuolen (ei!)
        Se päivä ei oo vielä tänään"



        Jos sieltä ne tunnisteet tulee, niin se tai tuo musiikki kyllä todistaa m ja n eroavaisuudet :-)


    • 2+5

      ei vaikuta ujolta
      "n oli eläväinen ja kaipasi viihdettä, riemua, elämää, liikettä, reippautta. "

      • voi silti olla

        no itse olen ainakin jollakin lailla tuollainenkin vaikka olen ujokin. Minussa on monia puolia.


    • pulu metsässä

      Luin ensimmäisestä tarinasta että pari "salarakastaa" toisiaan ja siitä päättelin että olisitte vähintäänkin puhuneet asiasta joskus tai että se olisi jotenkin tiedossa. Ja sitten myöhemmin kirjoitat ettet tiedä tykkääkö hän eikä hän halua sanoa mitään, ihan kuin olisitte lähes tuntemattomia toisillenne. Hieman ristiriitaista.. Eikö ole mahdollista kysyä suoraan tai vaivihkaan?

    • ap

      3. rivillä erotaan. Sen jälkeen heikot välit... ja jos tuo "Hei anna jo olla" on hän, niin se on ohi lopullisesti.

    • sun+shine

      Jos tapasitte baarissa oikeasti niin ei sitten osunut tänne ainakaan vaikka muuten olisi voinut, harmi. Päivänsäde olisi kaivannut menninkäistä.

      • ap

        baari tai vastaava anniskelu/musiikki-paikka


    • hmmmmmmmm.

      Näit hänet siellä ja menit juttelemaan?

      • ap

        niin kävi.

        Mutta sillä ei ole mitään väliä nyt, kun tässä odotellaan "Hei, anna jo" viestiä, joka ratkaisee kaiken.


      • säälittävä tarina
        ap kirjoitti:

        niin kävi.

        Mutta sillä ei ole mitään väliä nyt, kun tässä odotellaan "Hei, anna jo" viestiä, joka ratkaisee kaiken.

        Hei, anna jo- viesti ratkaisee kaiken? No, ei se nainen mitään menettänyt. Toivottavasti se jatkaa vilkasta elämäänsä. Muistamatta sinua koskaan.


      • ap
        säälittävä tarina kirjoitti:

        Hei, anna jo- viesti ratkaisee kaiken? No, ei se nainen mitään menettänyt. Toivottavasti se jatkaa vilkasta elämäänsä. Muistamatta sinua koskaan.

        Ymmärsitköhän nyt oikein :-)
        Siis nimimerkki "Hei, anna jo" otti osaa keskusteluun ja sanoo olevansa hän. Pyysin tunnisteita uudessa viestissä.

        Uskon että minut muistaa vielä 10 vuoden päästä, mutta muistaako hyvällä, se on eri asia.


      • ed.
        ap kirjoitti:

        Ymmärsitköhän nyt oikein :-)
        Siis nimimerkki "Hei, anna jo" otti osaa keskusteluun ja sanoo olevansa hän. Pyysin tunnisteita uudessa viestissä.

        Uskon että minut muistaa vielä 10 vuoden päästä, mutta muistaako hyvällä, se on eri asia.

        Ok. My bad. Kävin paikassa josta saa huonoja ideoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe