ovat usein psykopaatteja eli heillä epäosiaalinen luonnehäiriö, joka voi olla synnynnäinen, varhaislapsuudessa voimistunut (esim. käyttäymisen ehdollistumisprosessien vajavaisuus), sekä ympäristö- ja kulttuuritekijöiden vahvistama (nykyisin on tilaa individualismille ja itselliselle pärjäämisen kulttuurille), missä psykopaattiset ihmiset voivat menestyä. Esim. yritysjohtajissa epäillään olevan keskimääräistä enemmän psykopaatteja.
Psykopatian esiintyvyys väestössä on parin prosentin luokkaa, mutta vankilaan joutuneista rikollisista noin puolet on psykopaatteja ja moninkertaisista rikoksenuusijoista kaikki.
Psykopatialla on useita kriteerejä, joista keskeisiä ovat tunnekylmyys ja heikko responsiivisuus sosiaalisille ärsykkeille, minkä vuoksi esim. rangaistusten pelotevaikutus on heikko. Psykopataateilla on voitu todeta poikkeavuutta autonomisessa hermostossa ja aivojen rakenteessa ja toiminnassa verrokkeihin verrattuna. Psykopaatit ovat itsekeskeisiä eivätkä kadu tekojaan. He voivat tuntea katumusta lähinnä siitä, etteivät onnistuneet kaikilta osin rikoksissaan. Esim. Hitler katui sitä, että hän meni typeryyksissään luottamaan liiaksi Saksan kansaan ja hänen mielestään kansa ansaitsi kovan kohtalon, koska se petti Hitlerin. Norjassa Breivik vaikuttaa henkilöltä, joka kykenee tunteettomasti seuraamaan oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja lausuntoja ikään kuin irtaantuneena itsestään ja tunetamatta mitään empatiaa niitä kohtaan, joille aiheutti kärsimyksiä.
Vakavan väkivallan tekijöiksi valikoituu usein psykopaatteja. Siksi tämä oireyhtymä on hyvinkin mahdollinen osaselitys sille, miksi joku voi ryhtyä tällaiseen tekoon. Sen toimeenpano edellyttää empatin puutetta läheisiä kohtaan. tekijä on voinut etsiä itselleen elähdyttävää kokemusta, mitä harrastuksena olleet sotaleikit eivät ole enää riittäneet tuomaan.
Psykopaatti ajattelee vain omien halujensa tyydyttämistä eli on äärimmäisen itsekeskeinen ja mahdollisesti juuri impulsiivisella tavalla itsekeskeinen. Hitlerkin osasi sujuvasti näytellä loukkaantunutta ja esittää asiat siten, että hänen ja Saksan kansan intressi on saumattomasti yhteinen. Breivik oli omasta mielestään tekemässä sankaritekoa, josta tulevat sukupolvet vielä kiittelevät häntä tajuamatta tässä hetkessä vielä niiden merkitystä. Tällainen on sujuvaa rationalisointia johonkin rajaan saakka, mutta sellainen rationalisointi harvoin sietää vasta-argumentointia. Samanmieliset voivat kohdata netissä pelkästään samanmielisiä, koska empatikykyiset pysyttelevät poissa "hulluina" pitämiltään keskustelupalstoilta ja erilaisista viharyhmistä.
Oikeudellisesti psykopaatteja ei pidetä koskaan syyntakeettomina eli he ymmärtävät tekonsa ja niiden seuraukset. He eivät vain kadu seurauksia eivätkä osaa asettua uhrien asemaan. Pyskopatiaan ei tunneta mitään tehokasta hoitokeinoa.
Yksi linkki psykopatiaan:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo96809&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero
Rikoksiin syyllistyvät
2
<50
Vastaukset
- Nyt se paljastui
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012052915638517_ul.shtml
Tämä oli odotettavissa.- Empatikykyinen
Sekä Breivikille, suomalaisille koulusurmaajille, Myyrmannin pommin asettajalle että Hyvinkään kaverille yhteinen piirre on tavanomaista vahvempi halua eläytyä jonkinlaiseen virtuaaliamaailmaan, elää tavallisen elämän korviketta, missä on mahdollista saada sellaisia elämyksiä, joita ei muuten saa. Toki useimmat ihmiset hakevat tällaista korviketta esim. katselemalla elokuvia tms., mutta edellä mainitut ovat tulleet lähemmäs todellisuutta, minkä vuoksi on mahdollista, että heidän kykynsä erottaa todellisuus ja kuvittelisuus on muita ihmisiä heikompi. Kun kuvitelma ei enää riitä, astutaan ratkaiseva askel kohti todellisuutta, mihin kuvitteellinen maailma ja maailmankuva siirretään ja projisoidaan.
Breivikin meikkaukset eivät sinänsä ole tässä viitekehyksessä odottamaton asia. Sellainen siirtää hänet pois omasta tylsästä elämästä virtuaaliseen ja vauhdikkaampaan elämään. Monetkin ihmiset voivat viestittää pukeutumisilleen ja ulkonäköä koskevilla seikoilla pyrkistä häivyttää oma minä ja elää jonain muuna, kuvitteellisena hahmona, jollainen toivoisi olevansa. Näin tekevät jo palloa potkivat pikkuipanat, joka kutsuvat itseään Messiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1154910Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293553No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411500
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241394- 141242
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221067