osinkoa niistä yhtiöistä, joilla menee hyvin. Jos joku firma pystyy jo miljoonapalkkalaisille jakamaan toiset miljoonat osinkoa, niin minusta ne kuuluisi laitta hyväntekeväisyyden nimissä työttömille, sairaille ja vanhuksille, opiskelijoille ym alle 1000 e kk saaville.
Sillä lailla köyhyys loppuisi, ja rikkaille tulisi hyvämieli.
Ja rhat menisi hyvään tarkoitukseen, se poistaisi koyhyyden ja eriarvoistumisen. Kannatan suurissa määrin.
Työttömille pitäisi jakaa
8
69
Vastaukset
- Työttömien pitäisi
ehdottomasti tehdä yhteiskunnan hyväksi työtä työttömyyskorvausten vastikkeeksi.
Näin kaikilla veronmaksajilla olisi hyvä mieli kun se poistaisi eriarvoistumisen.
On se väärin että duunarit joutuvat paiskimaan pitkää päivää lihottaakseen yhtiön omistajien kukkaroa.
Työntekijöille ne osingot pitäisi jakaa, ja työttömät alistaa kotiavustajiksi työtä tekeville.- virkailijan kertomaa
Orjatyö on suomessa kielletty. Mutta sitä kierretään, ja käytetään nimitystä työharjoittelija, vaikka kyseessä olisi ammattitaitoinen ihminen.
- Ei ollut 50 -luvulla
virkailijan kertomaa kirjoitti:
Orjatyö on suomessa kielletty. Mutta sitä kierretään, ja käytetään nimitystä työharjoittelija, vaikka kyseessä olisi ammattitaitoinen ihminen.
jolloin toimeentulotuki oli vastikkeellista, eli jouduit tekemään työtä yhteiskunnan hyväksi saadaksesi toimeentulotukea.
Tästä syystä kanslaispalkka olisi hyvä; näin ollen olisi työvelvoite yhteiskuntaa kohtaan. Ja jos hommat ei nappaa, niin otetaan palkka pois. - ainakin 7 000 kk
Ei ollut 50 -luvulla kirjoitti:
jolloin toimeentulotuki oli vastikkeellista, eli jouduit tekemään työtä yhteiskunnan hyväksi saadaksesi toimeentulotukea.
Tästä syystä kanslaispalkka olisi hyvä; näin ollen olisi työvelvoite yhteiskuntaa kohtaan. Ja jos hommat ei nappaa, niin otetaan palkka pois.Ihmiselle kuuluu perustuva ainakin, sillä kaikista köyhemmistä on huolehdittava. Mutta se ei riitä edes ruokaan. Siksi olisi hyvä että firmat tulisivat mukaan köyhyyden poistamiseen jakamalla köyhille osinkoa.
- Tästä syystä
ainakin 7 000 kk kirjoitti:
Ihmiselle kuuluu perustuva ainakin, sillä kaikista köyhemmistä on huolehdittava. Mutta se ei riitä edes ruokaan. Siksi olisi hyvä että firmat tulisivat mukaan köyhyyden poistamiseen jakamalla köyhille osinkoa.
Työttömät olisi alistettava kotiapulaisiksi kaikille alle 7.000 euroa /kk ansaitseville työssäkäyville.
Se toisi sitä perusturvaa samalla kun se ehkäisisi syrjäytymistä ja muita yksinäisyyden ja käyhyyden mukana tuomia ongelmia.
Työ pitää terveenä ja virkeänä, ei pelkkä raha, se on tutkittu.
- luoja näitä tyhmiä
Syy miksi olet köyhä johtunee pitkälti siitä, että olet yksinkertaisesti tyhmä tai kouluja käymätön. Ihan alkuun sinun kannattaisi opetella mitä optio tarkoittaa. Se kun ei ole firman rahaa, vaan omistajien rahaa.
Yksinkertainen esimerkki sinulle: Minulla on firma, jonka yksi osake maksaa yhden euron. Osakkeita yrityksessä on miljoona kappaletta. Otan firmaani toimitusjohtajan ja lupaan hänelle, että jos hän saa tuplattua osakekurssin kahteen euroon, lupaan myydä hänelle satatuhatta omaa osakettani tähän nykyiseen hintaan. Toimitusjohtaja tekee sen, myyn osakkeet, hän realisoi ne ja tadaa: hän nettoaa satatuhatta euroa ja minä minä omistan osakkeita 1,8 miljoonalla ja sain vielä 100 000 euroa käteistä myynnistä.
Ei tässä firma siis jaa rahaa yhtään kenellekään idiootti! - Järkimies75
Tietysti voitaisiin määrätä firma jakamaan voitot työntekijöille, tai työttömille.
Mutta jos työntekijät saisivat voitot, kuka sijoittaisi firmaan rahaa? Kuka jättäisi omakotitalon, auton tai ulkomaanmatkan ostamatta? Miksi kukaan laittaisi eurojaan kiinni yhtiöön jossa ei voi tienata mitään jos menee hyvin, mutta kaiken voisi hävitä jos firma menee nurin? Nyt vasemmistolainen duunari käsi sydämelle, tekisitkö sinä niin? Et varmasti tekisi.
Ilman pääomaa ei ole tehtaita ja koneita. Ilman tehtaita ja koneita firma ei tuota juuri mitään, eikä pystyisi maksamaan sen parempia palkkoja kuin köyhimmissä kehitysmaissa.
Jos taas rahat jaettaisiin työttömille, kuka sitten tekisi töitä? Harva sitä huvikseen nousee ylös kuudelta ja hikoilee duunissa. Ei ole mistä tukia maksaa jos työ ei pian huvita ketään.
"Jos joku firma pystyy jo miljoonapalkkalaisille jakamaan toiset miljoonat osinkoa, niin minusta ne kuuluisi laitta hyväntekeväisyyden nimissä työttömille, sairaille ja vanhuksille, opiskelijoille ym alle 1000 e kk saaville."
Lieneekö sattumaa että mainitsit ensimmäisenä työttömät, ja vasta sitten sairaat ja vanhukset, joille maksamistani veroista antaisinkin mieluusti. - näin on kivaaaaaaaa
Mä olen ollut työttömänä kohta 20 v. En ole päässyt töihin koska olen liian fiksu. Kukaan ei palkkaa koska työnantaja pelkää että olen häntä viisampi.
Monesti kun kerron että olen korkesti koulutettu, niin se jää siihen.
Nautin kyllä työttömyskorvauksesta ja kaikista tuista, joilla kyllä elää yksin nipin napin, mutta vapaus tehdä mitä itse haluaa vie kyllä voiton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069