Laitetaas tämmöinen aloitus tälle palstale.
Mitä on ihmiset mieltä tosta omaisuudesta minkä ne saa rosvottua tai toiset jopa kovalla työllä hankittua.
Kuuluisko se saada mukanaan hautaan?
-hautavarkaat lisääntyis, joten olis hyvä suosia polttohautausta.
-valtio sais kaikki. Ei tarvis perillisten tapella oamisuudesta.
-valtion virkamiehet peris kaiken. Minä ainakin eläisin joka päivä kuin viimeistäpäivää, ei tarvis säästellä huomiselle ruokarahaakaan.
Tää nykyinen elämänmeno on aivan pe###stä.
Kaikki vaan haluais rhaa ja mammonaa.
Kusetetaan vaikka kavereita että saa mutaman kympin.
Ollaan itsekkäitä, mitä enemm än sitä mammonaa on, sitä ahneenmin sitä kerätään lisää.
Esim. joku hyvätulonen tekee töitä, tarkoitan käy ansioissa muutaman vuosikymmenen. Tienaa miljoonia, ostaa osakkeita asunnon ja toisen, veneen sun muuta.
Jää eläkkeelle ja saa eläkettä monen kertasen määrän kuin normaali duunari saa palkkaa.
Eihän semmonen hemmo tarevis enään minkään laista eläkettä, se eläis lopun elämänsä myymällä sitä mammonaa pois ja ostais sillä rahalla sit ruokaa ,sun muuta tarpeellista.
Köyhä duunari elää kituuttaan 40vuotta töissä, jää raihnaisena eläkkeelle. Jos nyt viä henki pihisee.
Maksaa pienestä eläkkeestään vuokraa, ostaa ruokaa ja parenpi tulonen saatta ostaa jopa vaatteitakin.
Jos ton mammonan sais viedä mennessään tonne Majalaan, olisko ihminen silti yhtä itsekäs?
Mielestäni toi mun kolmas vaihtoehto olis paras.
Valtion virkamiehet peris kaiken.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Elämä on täynnä valintoja mitenkä elää ja itse päättää mitä tekee.Katkeraa vuodatusta tuollainen aloitus.
Tarttisko tehdä jotain häh....
Perintö hommissa on pari hommaa, mitkä ottaa päähän. Toinen on ahneet haaskalle tulevat ns. uus ystävät ja sitten toinen on byrokratia. Pitää nähdä jumalaton vaiva, kun selvittää papereita, jotta vainajan saa ees monttuun laittaa. Kun montuun on päästu jatkuu papereiden pyöritys ja siitäkin KEHTAAVAT rahastaa. Ahneus on aina ollut ihmiset harrastus ja sen näkee todella hyvin vaikkapa, kun vainajan omaisuutta "siivotaan". Paikalla haluavat olla haaskalinnut, jos vaikka löytys edes koruja, jotka voisi myydä.
Onneksi OMAA kuolemaa ei tarvitse suunnitella saati maksaa, sen tekee joku toinen.
Aivan totta juu tuo että haaskalinnut saapuvat jos vainajalla omaisuutta ja byrokratiaa kylläkin löytyy.
Viranomaistaholta sais noiden hoito tehdä.
Jos valtio perisi kaiken, pian valtio omistaisi kaiken. Mikä olisi hyvin vähän, koska niin kuin sanoit ketään ei kiinnostaisi pitää huolta mistään.
Sekö olisi hyvä kun asunnot rappeutuisivat, yritysten koneet ja laitteet ruostuisivat ja kävisivät vanhoiksi, uusikin auto olisi huollon puutteessa romuläjä? Valtio ei pystyisi kaikkea hoitamaan, ei pystynyt Neuvostoliitossakaan.
Edessä olisi köyhyys. Kaikille paitsi virkamiehille.
Mikä saa sinut luulemaan että kaikki köyhät duunarit asuvat vuokralla? Etteivät omista mitään? Ehkä heillä ei ole tarvis omistaa miljoonan asuntoa, pikkumökki riittää. Ehkä peritty kesämökki, vanha kotitalo. Ei tarvita luksuslukaaleja. Silti on jotain mitä perittäväksi jää. Perillisistähän se riippuu miten hyvin jako onnistuu, pitääkö siitä homeisesta kotitalosta tai mökistä tapella vai ei.
Valtio vie muutenkin kaiken, ei sille tarvitse antaa enää mitään vapaaehtoisesti. Jos haluaa lahjoittaa niin tekee testamentin vaikka nuorisoseuralle tai hyväntekeväisyysjärjestölle, parempaan tarkoitukseen se perintö silloin menee kuin valtion pohjattomaan kirstuun.
Ruumispuvussa ei kuulemma ole taskuja.
Sitä nyt jotenkin elää köyhänä tai rikkaaana, ei siinä niin paljon eroa ole.
Olen tän ketjun aloittaja.
Onhan se ihan kiva periä, enenmän tai vähenmän.
Mulla on suruaika, se sai minut täälä sanaileen.
Mietin tossa vain miten ihminen muuttuu kun on saamassa "rahaa/omaisuutta" l i s ä ä.
Muutenkin koko perikunta pärjää jollain lailla, mut kyllä sitä kärkytään jo rahaa. Vaikka äiti ei ole viä edes haudassa.
Siitä tuli mieleen. Eikö olis parenpi kuin vainaja sais viedä mennessään kaiken, Ei tarvis perikunnan tapella.
Sinulle
"ahneella on piip lop"
Ei ollut arkoitus yleistää, etteikö duunarilla olis omaa asuntoa.
Minä ja kaikki sisarenikin on duunareita. Kaikilla on silti omakotitalot.
Tarkoitin, jos yleensä on pienenpitulonen. On sen vaikeenpi ostaa omaa asuntoa työelämänsä aikana.
Eläkkeelle päästyään se on jo mahdotonta, pieni eläke ei riitä edes siihen vuokraan...ainakaan jos haluais asua isonmassa kaupunkissa.
Onneksi ollaan tasa-arvo maailmassa.
Finnairin joku pamppu on saamassa 1,5 miljoonaa erorahaa.
Jos minut erotettas, en usko saavani samaa summaa.
Tosin en tarvikaan, pärjään kyl näinkin....tosin en tie jos menettäisin sen työpaikan.
Ehkä olis hyv ä saada muutamat tonni, kun ei tie koska pääsis lakaseen katuja.