Jääkaapin ovesta löytyi miljoona voittolappu

Kahdeksi kuukaudeksi tarkastamatta jäänyt lottokuponki sisälsi miljoonavoiton, kertoo Telegraph.

Britannian Nottinghamissa asuvat Alan ja Kim Elliott ostivat kauppareissullaan maaliskuun lopulla Euro Millions -lottokupongin.

Pariskunta unohti kuitenkin tarkistaa kupongin, joka unohtui jääkaapin oveen kahdeksi kuukaudeksi.

Viime viikolla Alan näki televisiossa mainoksen loton jättipotista. Sen innoittamana hän kiikutti lähikioskille nipun vanhoja kuponkeja.

Yllättäen kioskinmyyjä pyysi miestä istumaan ja pysymään tyynenä. Kupongista paljastui miljoonan punnan voitto (noin 1,2 miljoonaa euroa).

- Luulin hänen pilailevan kustannuksellani, mutta sitten hänen pomonsa tuli, Alan muistelee.

- En pystynyt edes kirjoittamaan nimeäni, kun tärisin niin paljon.

Pariskunta juhli voittoaan kiinalaisen noutoruuan ja samppanjapullon kera.

Tarkkoja suunnitelmia voittopotin käyttämiseksi ei pariskunnalla vielä ole. Alan aikoo ehkä ostaa Range Roverin ja toivoo saavansa viettää hiukan enemmän aikaa golfkentällä.


IS

Tätä ei muuten olisi tapahtunut epärehellisessä suomessa(suolessa).
Kokemusta löytyy eräältä helsinkiläiseltä kioskilta jonka nimi alkaa kirjaimella R jossa töissä lihava 50v polkkatukkainen ämmä joka kerran tarkasti vaki rivini ja tiesin että siinä piti olla vaatimaton 2euron voitto,ämmä sanoi ettei siellä mitään ole.Kotona tarkistin veikkauksen sivulta ja kyllä siinä oli.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei ikinä suomessa kirjoitti:

Kahdeksi kuukaudeksi tarkastamatta jäänyt lottokuponki sisälsi miljoonavoiton, kertoo Telegraph.

Britannian Nottinghamissa asuvat Alan ja Kim Elliott ostivat kauppareissullaan maaliskuun lopulla Euro Millions -lottokupongin.

Pariskunta unohti kuitenkin tarkistaa kupongin, joka unohtui jääkaapin oveen kahdeksi kuukaudeksi.

Viime viikolla Alan näki televisiossa mainoksen loton jättipotista. Sen innoittamana hän kiikutti lähikioskille nipun vanhoja kuponkeja.

Yllättäen kioskinmyyjä pyysi miestä istumaan ja pysymään tyynenä. Kupongista paljastui miljoonan punnan voitto (noin 1,2 miljoonaa euroa).

- Luulin hänen pilailevan kustannuksellani, mutta sitten hänen pomonsa tuli, Alan muistelee.

- En pystynyt edes kirjoittamaan nimeäni, kun tärisin niin paljon.

Pariskunta juhli voittoaan kiinalaisen noutoruuan ja samppanjapullon kera.

Tarkkoja suunnitelmia voittopotin käyttämiseksi ei pariskunnalla vielä ole. Alan aikoo ehkä ostaa Range Roverin ja toivoo saavansa viettää hiukan enemmän aikaa golfkentällä.


IS

Tätä ei muuten olisi tapahtunut epärehellisessä suomessa(suolessa).
Kokemusta löytyy eräältä helsinkiläiseltä kioskilta jonka nimi alkaa kirjaimella R jossa töissä lihava 50v polkkatukkainen ämmä joka kerran tarkasti vaki rivini ja tiesin että siinä piti olla vaatimaton 2euron voitto,ämmä sanoi ettei siellä mitään ole.Kotona tarkistin veikkauksen sivulta ja kyllä siinä oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu