Centerpartiet on saanut Ruotsissa noin 6 prosentin kannatuksen. Se on oikeistoallianssiin liimautunut ja nykyisin itseään Ruotsin liberaalimmaksi puolueeksi kutsuma porukka. Ruotsalaisen kepuvastineen liberaalistuminen on tapahtunut vielä paljon hurjempaa tahtia kuin oman Kepumme vaikka samanlaisia kehityspiirteitä on havaittavissa. Ja myös samanlaisia kannatuskehityksen trendejä. Ruotsissa Kepu alkaa olla jo gallupmittausten perusteella vaikeuksissa 4 prosentin äänikynnyksen kanssa eli koko puolueen olemassaolo alkaa olla uhattuna.
Ruotsalaista puoluetta johtaa heidän minkki-marinsa eli vasta 28-kesäinen Annie Lööf, josta on tullut ruotsalaisen politiikan suurimpia kestoinhokkeja. Hänestä tehdyt pilapiirrokset alkavat olla Ruotsinmaalla arkipäivää. Hänellä on jatkuva kestohymy päällä ja poikkeuksellisen varmat mielipiteet. Hän muistuttaa kovasti ominaisuuksilta suomalaista vanhempaa vastinettaan eli Minkki-Maria. No, Ruotsin Kepun sisältä alkaa löytyä jo voimakasta Annie-tytön arvostelua, joten ura voi jäädä yhtä lyhyenlännäksi kuin Suomen Marillakin. Yksi Annien politiikan suuria vaatimuksia on ollut nuorten palkkatason alentaminen.
Norjalainen Kepu on pysynyt näistä pohjoismaisista versioista eniten alkuperäisillä kepulaisilla linjoilla. Se ei ole saanut samanlaista markkinaliberalismin pistosta kuin veljespuolueet Suomessa ja ennen kaikkea Ruotsissa. Norjassa Kepu on pysynyt vanhassa punamultayhteistyössä. Norjassakin Kepun kannatus huitelee meitä paljon alempana eli siinä 6 prosentin tasossa. Sinnepäinhän se meidänkin Kepu on menossa. Varmaan 5 prosenttia olisi hyvä pitkän aikavälin tavoite, niin Suomen Kepu asettuisi siinäkin Ruotsin ja Norjan väliin kuten ehkä poliittisestikin.
Ruotsin Kepu
4
58
Vastaukset
- Viimeiset luvut
Keskusta 19,2% -SDP 16,5%
Myös Titanikin keula nousi korkealle ennen syväsukellusta. Viimeisiä lukuja on siis hyvä muistella vaikkapa tanhumusiikin soidessa.
- Uudistunut -ukki.
Nythän punikki-ruuna on aktiivinen...Tainnut homoilla jompen kanssa. Herra paratkoon????
Teillä kepuleilla on näköjään sellainen luulo, että kaikki muutkin saavat virikkeitä samoista asioista kuin mistä itse saatte. Totuus on kuitenkin toinen. Kaikki eivät ole laillanne kiinnostuneita homostelusta, lantasaappaan heitosta, uunin pankolla mauusta ja hierrinleikeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575875Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232400No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192008
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61619Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075