Mitä tietoaa LL voi julkistaa päätöksenteosta

Kuinka kuuma peruna

Jokainen kaupunkilainen tietää mikä junttila tämä kaupunki on. Paikallislehtemme on hyvä ja antaa selvän kuvan mitä kaupungissa tapahtuu ja käsittelee ajankohtaiset asiat pumpulihansikkain. Negatiivisiä tai kaupunkia arvostelevia kirjoituksia ei julkaista. Todennäköisesti negatiiviset,tai ehkä kaikki asiat käydään tietyn seulan läpi, ennenkuin ne pääsevät edes koppeihin. Toisaalta kaupunki tietysti tarvitsee oman äänitorvensa ja siihen paikallislehti on oiva asia. Lehden kirjoitukissa ei kuitenkaan puhuta puolueettomuudesta asioista. Kaupungin tärkeät ja kaikkia asukkaita koskevat jutut täytyisi myös saada esille ilman niitä valtuutettujen esilukemisia. Eilinen haastattelu Raimo Sanolaisesta syntymäpäviä haastattelusta antoi toivoa, että siellä on edes joku muu kuin jees jees-mies päättämässä.
Hyvä veli järjestelmä toimii hyvin, liian kiltit ja puolueettomat valtutet ova hyviä painamaan nappia ja uskomaan kaiken heille kerrotun. On tietysti ymmärrettäää, että se on helppoa pelkäastään vahvistaa viranomaisten tekemät ehdotukset ja laskelmat. AITO JA ASIOIHIN PEREHTYNYT VASTUUHENKILÖ kuitnkin toivottavasti perehtyy ja lukee asiakirjat ennen päättämistä.
Tämä näyttää olevan heille hyvin vaikeaa mutta ei se ole mahdotonta.
Tiistaina ei kuitenkaan ollut Loimaan lehdessä mitään / ketaan paneutumassa keskustan osayleiskaavan luonnoksen käsittelyyn. Ne tiedot kuitnkin vaikutta tulevaisuudessa niin keskustaan, suojeluun, rantarakentamiseen, kuin tuulivoimarakentamiseenkin. Aika isoja suunnitelmia.

21

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • plääplääpapat

      Olen täysin samaa mieltä. Olen yrittänyt kirjoituksiani läpi Loimaanlehteen, mitään ei julkaista jos niissä arvostellaan "kaupungin isien" toimintaa. Korruptio kukoistaa täällä punaniskojen maalla.

    • 3qrwerqefwq3rfq3rf

      Kaupungin ilmoitukset ovat keskitetty LoimaanLehtiläpyskään kalliisti. Ne saisi Seutu Sanomissa jokaiseen postiluukkuun noin 60% halvemmalla. Mieti sitä!

      • 14

        Tulisipa Lidl, niin kaikki asiat olisivat hyvin.

      • Lidl toiveena
        14 kirjoitti:

        Tulisipa Lidl, niin kaikki asiat olisivat hyvin.

        Ainakin se olisi hyvä alku ..

    • åpöo9il8uk7y

      Loimaan Lehden hallitus kokonaisuudessaan istui kauppalanhallituksessa betonoimassa kaupungin ilmoitukset ikuisesti lehteen. Ne saa maksaa mitä vain ja veroillahan se hoidetaan. SS kautta ne saisi jokainen luettavakseen.

      • Läpi näkyy

        Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Kaupunki käyttää kyllä valtaansa väärin kun sotkeutuu tai antaa ohjeitaan lehdistölle. Ei siinä hyvin käy kummallekaan! Eihän tuollainen itsenä kehuminen onnistu muilta kuin Väyryseltä!

    • exasukas

      Mutta ketä todellisuudessa omistaa LL läpyskän? Taitaa jäljet johtaa kohti Turkua ja siellähän asiat on tunnetusti hyvässä järjestyksessä. Kaupunginjohtakin vaihtuu harva se vuosi.
      Tosin asiat Loimaalla on ihan päin .......

      • yjumred

        Loimaan Läpyskässä oli ennen oikein Vainio&Kopu luottotoimittaja, jonka tehtävä oli olla korva ja suu. Kuinka lienee nykyään?

    • nähnyt kuullut

      Kyllä valtuuston ja hallituksen jäseniä nytkin juoksee LL:n toimituksessa ja sen isoveljellä Salossa "vuotamassa ja kantelemassa" keskeneräisiä kaupungin asioita. Lehden toimitus vain tyhmyydessään ei osaa tai -ei saa niistä kirjoittaa.

      • Avoin ja rehellinen?

        Olisi tosi inhottava tehdä töitä toimittajana paikallislehdessä kunnanvaltuutettujen ja kunnanvirkamiesten valvonnassa. Eihän siinä pysty muuta kuin urheilutulokset rehellisesti kertomaan. Kaupunkilaisilla ja lehden tilaajilla on kuitenkin oikeus saada oikeaa ja rehellistä tietoa oman alueen asioista. Totaalisen hämärää toimintaa siellä kaupungin hallinnossa täytyy olla kun tuollaista sensuuria tarvitaan.

      • huu-haa-huh
        Avoin ja rehellinen? kirjoitti:

        Olisi tosi inhottava tehdä töitä toimittajana paikallislehdessä kunnanvaltuutettujen ja kunnanvirkamiesten valvonnassa. Eihän siinä pysty muuta kuin urheilutulokset rehellisesti kertomaan. Kaupunkilaisilla ja lehden tilaajilla on kuitenkin oikeus saada oikeaa ja rehellistä tietoa oman alueen asioista. Totaalisen hämärää toimintaa siellä kaupungin hallinnossa täytyy olla kun tuollaista sensuuria tarvitaan.

        Kuka sitä lehteä tekee
        Loimaan Lehden toimittajaluottelossa ja jutuissa on ihan toiset kirjoittajat. Mitähän ne toimittajat siellä tekevät. LK ja LR tekevät kyllä toistenkin edestä. Taitavat muut olla tosi saamattomia. Ihmettelen kun tehotonta väkeä pidetään yhä vaan palkkalistoilla. Avustajat ravaavat kissanristiäisissä, jotka eivät sitten tippaakaan kiinnosta ketään. Synttärijuttu oli törkeä puffi, aikooko lehti tehdä kaikista ehdolle asettuvista vastaavan haastattelun ei mistään asiasta, mutta vaalien takia. Kyseinen herra on ihan tarpeeksi ollut esillä tähänkin saakka eikä hänellä mitään kunnon asiaakaan ollut. Alkaa olla niin että satanen lehdestä jää saamatta.

      • Se on LL
        huu-haa-huh kirjoitti:

        Eikös se Läpyskässä mene näin? Yksi kirjoittaa pelkästään suojeluskunta, lahtari, teurastus ja mettästysjutut. Toinen pelkät tyttöheppaderbyt, kolmas kehuu perheensä, neljäs vain peltojen, siemenien, traktorien, kylvökoneiden siunaukset ja varjelukset, viides ristiäiset, synttärit ja kaupunginhallituksen buffijutut, kuudes kirjoittaa ja kehuu valtuuston ja seitsemäs käy poliisilla kysymässä onko tietoo ja kahdeksas kirjoittaa mitä muuten käsketään, sekä päätoimittaja mumisee mitättömiä.

      • Puuttuuko rehellisyy
        Se on LL kirjoitti:

        On aika paha juttu kun paikallinen lehti (Loimaan Lehti ) sensuroi lehdestä kaiken kaupunkia kritisoitavan jutun. Jutut kulkee torilla ja kaduilla ja paikallislehti vain hymistelee ja puhuu lällällää juttuja. Milloin täällä tartutaan asioihin ja ongelmiin. Ei se LL paljon tuolla myötäelämisellä ja hyssyttelyllä voita. Tosiasiat täytyy myöntää ja myös kaupungin tekemät virheet täytyy tuoda esille. Se on sitä journalismia.

      • åopöliku8y
        Puuttuuko rehellisyy kirjoitti:

        On aika paha juttu kun paikallinen lehti (Loimaan Lehti ) sensuroi lehdestä kaiken kaupunkia kritisoitavan jutun. Jutut kulkee torilla ja kaduilla ja paikallislehti vain hymistelee ja puhuu lällällää juttuja. Milloin täällä tartutaan asioihin ja ongelmiin. Ei se LL paljon tuolla myötäelämisellä ja hyssyttelyllä voita. Tosiasiat täytyy myöntää ja myös kaupungin tekemät virheet täytyy tuoda esille. Se on sitä journalismia.

        Vieläkö joku tilaa LoimaanLäpyskää? Sillä rahalla saa tärkeämpääkin.

      • hyvä paikallislehti
        Se on LL kirjoitti:

        Eikös se Läpyskässä mene näin? Yksi kirjoittaa pelkästään suojeluskunta, lahtari, teurastus ja mettästysjutut. Toinen pelkät tyttöheppaderbyt, kolmas kehuu perheensä, neljäs vain peltojen, siemenien, traktorien, kylvökoneiden siunaukset ja varjelukset, viides ristiäiset, synttärit ja kaupunginhallituksen buffijutut, kuudes kirjoittaa ja kehuu valtuuston ja seitsemäs käy poliisilla kysymässä onko tietoo ja kahdeksas kirjoittaa mitä muuten käsketään, sekä päätoimittaja mumisee mitättömiä.

        olipa hyvä lista tapahtumista! Nimittäin mitäs muuta sitten tapahtuu pienessä kaupungissa? Ei mitään, juuri nämä paikallistapahtumat ovat ihan ok. Lisäksi on hyvä, jos kirjoitellaan välillä ns. tavallisista ihmisistä.
        Kaupungin pöytäkirjoista ja esitysllistoista kerron vielä, että näihin papereihin ei enää saa laittaa asianomaisten nimia ns. intimiteettisuojalain takia. Ennen oli netissä mainittu ketä asia koski, ei voi enää, koska joku asianomainen valitti asiasta. Jossain tapauksissa asia onkin näinn, mutta esim. ympäristökatselmuksen yhteydessä huomautuksen saaneiden nimet nimenomaan olisi syytä julkistaa. Näin voisi tulla vauhtia nurkkien siivoamiseen, kun nimi olisi julkisesti tiedossa.

      • ölokiggh
        hyvä paikallislehti kirjoitti:

        Hyvä Kati! Ihanko itse kirjoitit, vai käskitkö jonkun osaajan?

      • Julkisuuslaki
        hyvä paikallislehti kirjoitti:

        olipa hyvä lista tapahtumista! Nimittäin mitäs muuta sitten tapahtuu pienessä kaupungissa? Ei mitään, juuri nämä paikallistapahtumat ovat ihan ok. Lisäksi on hyvä, jos kirjoitellaan välillä ns. tavallisista ihmisistä.
        Kaupungin pöytäkirjoista ja esitysllistoista kerron vielä, että näihin papereihin ei enää saa laittaa asianomaisten nimia ns. intimiteettisuojalain takia. Ennen oli netissä mainittu ketä asia koski, ei voi enää, koska joku asianomainen valitti asiasta. Jossain tapauksissa asia onkin näinn, mutta esim. ympäristökatselmuksen yhteydessä huomautuksen saaneiden nimet nimenomaan olisi syytä julkistaa. Näin voisi tulla vauhtia nurkkien siivoamiseen, kun nimi olisi julkisesti tiedossa.

        Oho, mitä soopaa tuossa tuli esiin. Eihän tietenkään mikään olisi kivempaa kuin salata nimet epämiellyttävissä asioissa. Asiakirjojen julkisuuslakia ei voi kumota edes loimaalaiset. Erittäin paljon ja jopa onnistuneita yrityksiä on ollut, mutta niin pöytäkirjat kuin esityslistatkin ovat niitä arkistolain mukaan ikuisesti säilytettäviä asiakirjoja ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta täysin julkisia asiakirjoja. Miten politiikkojen suhmurointia muuten voisi selvitellä. Avoimuus ja päätösten läpinäkyvyys lisääntyy onneksi koko ajan.

      • Avoimuutta lisää
        hyvä paikallislehti kirjoitti:

        olipa hyvä lista tapahtumista! Nimittäin mitäs muuta sitten tapahtuu pienessä kaupungissa? Ei mitään, juuri nämä paikallistapahtumat ovat ihan ok. Lisäksi on hyvä, jos kirjoitellaan välillä ns. tavallisista ihmisistä.
        Kaupungin pöytäkirjoista ja esitysllistoista kerron vielä, että näihin papereihin ei enää saa laittaa asianomaisten nimia ns. intimiteettisuojalain takia. Ennen oli netissä mainittu ketä asia koski, ei voi enää, koska joku asianomainen valitti asiasta. Jossain tapauksissa asia onkin näinn, mutta esim. ympäristökatselmuksen yhteydessä huomautuksen saaneiden nimet nimenomaan olisi syytä julkistaa. Näin voisi tulla vauhtia nurkkien siivoamiseen, kun nimi olisi julkisesti tiedossa.

        Voitaisiinkohan Loimaallakin siirtyä noudattamaan julkisuuslakia ettei saada samanlaista negatiivista julkisuutta kuten Turussa. Laki on sen verran yksisellitteinen että siihen pystytään ehkä täälläkin.
        Loimaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjatkin voisivat hiukan pidentyä kun ne julkaistaisiin kokonaisuudessaan (ilman niitä tähtimerkintöjä). Vaikeaa se varmaan on sieltä hallinnon korkeuksista tipahtaa maankamaralle, mutta tehtävä se kuitenkin on. Byrokratia, hallinto, hankinnat ja päätöksenteko vain avoimemmaksi.

    • MelF

      Nooh.... LL on nykyisellään nuorisolehti, joka kirjoittaa nuorista muusikoista ja muodista sekä kissanristiäisistä. Seutu-Sanomilla on jo vuosia ollut paljon terävämpi linja ja kiinnostavammat jutut.

      • poi98u7ytr

        Se on niin jangia se toimitus. Taitaa keski-ikä olla 22 ja päätoimittaja käyttäytyy kuin olisi 13 vuotias.

      • opiu7yt
        poi98u7ytr kirjoitti:

        Se on niin jangia se toimitus. Taitaa keski-ikä olla 22 ja päätoimittaja käyttäytyy kuin olisi 13 vuotias.

        Tämä kai oli vitsi .... ehkä ei päätoimittajan kohdalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe