Mihin on kadonnut viestiketju, jossa käsiteltiin tapusta piispa Snow?
Piispa Snow
43
205
Vastaukset
- rehellisesti
Map-kirkolla on ilmeisesti monta muutakin ns 'mautonta' keskusteluaihetta, joista ei mormonit pysty keskustelemaan.
- 'mormonihistoriaa'
Mormonipiispa Snow kohteli ihmisiä kuin sikoja ja eli itse sian tavoin.
- 'Turust
Kastrointi voitiin tehdä suomessä viranomaispäätöksellä aina 1970 lukuun asti.
>>"Kastroimislaki.
Suomen asetuskokoelma 84/1950.
Annettu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 1950.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §. Jos joku lainvoiman saaneella tuomiolla on osoitettu syypääksi rikokseen tai rikoksen yritykseen, joka todistaa, että hän on sukuviettinsä vuoksi vaarallinen toiselle henkilölle, voidaan hänet ilman omaa suostumustaan kastroida.
Sama olkoon laki, jos sielullisesti vajaakykyinen tai pysyvästi mielisairas henkilö, jota hoidetaan mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa, sukuviettinsä vuoksi on vaarallinen toiselle henkilölle ja luotettava selvitys siitä on esitetty.
2 §. Oikeustoimikelpoisen henkilön kastroimiseen voidaan, vaikka 1 §:ssä mainittuja edellytyksiä ei olisikaan, hänen omasta hakemuksestaan antaa lupa, jos on syytä varoa, että hän sukuviettinsä takia joutuisi tekemään rikoksia taikka että hänelle sen luonnottoman voimakkuuden tai suuntautumisen vuoksi koituisi vaikeita sielullisia kärsimyksiä tai muita vakavia haittoja.
3 §. Sitä, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta, älköön kastroitako. Sama olkoon laki, milloin alaikäinen henkilö, josta on tehty 5 §:n 1 momentissa mainittu esitys, on vapautettu tässä laissa tarkoitetusta laitoksesta, ennen kuin hän on tullut sanottuun ikään.
4 §. Määräyksen tai luvan kastroimiseen antaa lääkintöhallitus. Nämä ja muut tässä laissa tarkoitetut lääkintöhallitukselle kuuluvat asiat käsitellään rikosoikeustiedettä ja psykiatriaa edustavien lisäjäsenten saapuvilla ollessa, sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
5 §. Kastroimista koskevan esityksen tekeminen on, jos asianomainen henkilö on rangaistuslaitoksessa, mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa, laitoksen johtajan ja muussa tapauksessa poliisipäällikön asiana.
Milloin asianomainen on lainvoiman saaneella tuomiolla osoitettu syypääksi rikoslain 20 luvun 6 §:ssä, 7 §:n 1 momentissa tai 8 §:ssä taikka 25 luvun 4, 5 tai 6 §:ssä mainittuun rikokseen tahi muuhun vaikeanlaiseen seksuaalirikokseen, on kastroimista koskeva kysymys aina saatettava lääkintöhallituksen harkittavaksi.
Milloin joku on alioikeuden päätöksellä osoitettu syypääksi johonkin edellä 2 momentissa mainittuun tai muuhun rikokseen, jonka on syytä varoa johtuvan sellaisesta sukuvietistä, mitä 1 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, on alioikeuden puheenjohtajan toimitettava kuudenkymmenen päivän kuluessa asiaa koskevat pöytäkirjanotteet oikeusministeriön vankeinhoito-osastolle, jonka tulee toimittaa ne edelleen sille, jolle kastroimista koskevan esityksen tekeminen kuuluu. Ylemmän oikeusasteen on niin ikään lähetettävä sellaisessa asiassa antamansa päätös oikeusministeriön vankeinhoito-osastolle mainittua toimenpidettä varten.
6 §. Oikeustoimikelpoisen henkilön kastroimiseen ei saa ryhtyä, ellei asianomaiselle itselleen ja, jos hän on avioliitossa, mikäli mahdollista hänen puolisolleen ole varattu tilaisuutta lausunnon antamiseen asiassa. Jollei henkilö ole oikeustoimikelpoinen, on, mikäli se on mahdollista ja voi tapahtua tuottamatta haittaa henkilön vastaiselle elämänkululle, ennen kastroimismääräyksen antamista hänen puolisolleen tai vanhemmilleen taikka holhoojalleen varattava tällainen tilaisuus.
Lääkintöhallitus voi myös, jos katsoo sen tarpeelliseksi, määrätä todistajia kuultavaksi asianomaisen henkilön kotipaikan alioikeudessa.
7 §. Lääkintöhallitus voi tarpeen vaatiessa määrätä henkilön, jonka kastroimisesta sille on tehty 1 §:ssä tarkoitettu esitys, mielentilan tutkimista varten pidettäväksi sen sopivaksi katsomassa mielisairaalassa korkeintaan kahden kuukauden ajan. Kustannukset tällaisesta mielentilan tutkimisesta suorittaa valtio."- 'Turust
Jatkoa edelliseen.
8 §. Kastroiminen sekä siihen mahdollisesti liittyvä jälkitarkastus ja -hoito on lääkärin toimitettava sairaalassa.
Edellä 1 momentissa mainitut toimenpiteet suoritetaan valtion sairaalassa ilmaiseksi.
Lääkintöhallituksen päätöksessä, jossa annetaan määräys tai lupa kastroimiseen, on samalla määrättävä, missä sairaalassa kastroiminen sekä mahdollinen jälkitarkastus ja -hoito on toimitettava sekä kenen on huolehdittava päätöksen täytäntöön panosta.
9 §. Milloin lainvoiman saaneella päätöksellä kastroitavaksi määrätty oikeustoimikelpoinen henkilö vastustaa kastroimista tarkoittavaa toimenpidettä tai kastroimisen toimeenpanon lykkäämiseen muutoin on erikoinen syy, on sen, jolle kastroimisen täytäntöönpano kuuluu, kirjallisesti ilmoitettava asiasta lääkintöhallitukselle. Kun sellainen ilmoitus on saapunut, on lääkintöhallituksen, huomioon ottaen yksityistapauksessa esiintyvät asianhaarat, määrättävä, joko että kastroiminen sopivin pakkokeinoin on suoritettava tai että kastroimisen toimittaminen on määräajaksi lykättävä.
Kun lääkintöhallitus päättää, että kastroimisen toimittaminen lykätään, on lääkintöhallituksen samalla määrättävä, että asianomaista on, mikäli hän ei kärsi rangaistusta, pidettävä määräajan, tai kunnes kastroiminen sen kestäessä on suoritettu pakkolaitoksessa noudattamalla soveltuvin kohdin, mitä vaarallisten rikoksenuusijoiden pitämisestä pakkolaitoksessa on säädetty.
Kun lääkintöhallitus on myöntänyt määräajaksi lykkäystä kastroimisen toimittamisesta, on sen, jolle kastroimisen täytäntöönpano kuuluu, viimeistään kolmekymmentä päivää ennen määräajan loppuun kulumista tehtävä lääkintöhallitukselle esitys siitä, onko kastroiminen pakkokeinoin suoritettava tai sen toimeenpano edelleen lykättävä.
10 §. Jos lääkintöhallitus toteaa, että lainvoiman saaneella päätöksellä kastroitavaksi määrätty henkilö, jonka kastroimisen toimittaminen 9 §:n nojalla on lykätty, ei enää ole sukuviettinsä vuoksi vaarallinen toiselle henkilölle, tulee lääkintöhallituksen viipymättä määrätä, että kastroimisen toimittaminen raukeaa sekä että mainitun pykälän 2 momentin perusteella määrätyt toimenpiteet lakkaavat.
11 §. Lääkintöhallituksen määräämän toimenpiteen toteuttamiseksi on poliisiviranomaisten pyynnöstä annettava virka-apua.
12 §. Lääkintöhallituksen päätöksestä, jolla 1 §.ssä mainittu henkilö on määrätty kastroitavaksi tai jolla kastroiminen on evätty, saa valittaa viimeistään kolmantenakymmenentenä päivänä ennen kello kahtatoista päätöksen tiedoksi saamisesta korkeimpaan oikeuteen.
Milloin lääkintöhallituksen kastroimismääräys koskee henkilöä, joka on vailla oikeustoimikelpoisuutta, on lääkintöhallituksen päätös, jos sen jäsen tai lisäjäsen niin vaatii, alistettava korkeimman oikeuden tarkastettavaksi.
13 §. Joka on ottanut osaa tässä laissa mainitun asian käsittelyyn tai viran puolesta tahi muutoin saanut tiedon siitä, älköön sivullisille ilmaisko, mitä siten on tullut hänen tietoonsa.
14 §. Joka toimittaa kastroimisen vastoin tämän lain säännöksiä tai vastoin parempaa tietoaan viranomaiselle tahi lääkärille antaa väärän lausunnon kastroimista koskevassa asiassa taikka rikkoo, mitä 13 §:ssä säädetään, tuomittakoon, jollei rikoksesta muutoin seuraa ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
15 §. Virallinen syyttäjä älköön nostako syytettä 13 §:ssä säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi.
16 §. Tätä lakia ei sovelleta sellaiseen sukuelimiä koskevaan toimenpiteeseen, joka on tarpeellinen ruumiillisen sairauden johdosta.
17 §. Tarkemmat määräykset tämän lain soveltamisesta annetaan asetuksella.
18 §. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1950.
Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 1950.
Tasavallan Presidentti J. K. PAASIKIVI.
Sisäasiainministeri A. Simonen."
- 'Turust
Kastrointi on ainakin Euroopassa ollut tavallinen ja paljon käytetty toimenpide. Onko Aameeriikan lainsäädäntö todella ollut näiltä osin poikkeava.
Suomessa munilla käytiin kauppaa vielä 1970 tapahtuneen lainmuutoksen jälkeenkin. Vankilaan päätynyt seksuaalirikollinen päästettiin vapaaksi mikäli hän "pyysi" kastaraatiota.
Ajankohdan ja silloin vallineen yleisen käytännön mukaan piispa Snowsta kerrottu tapaus ei ole mitenkään erikoinen.
Näillä alueilla luurankoja löytyy aivan kotikomeroista. Toistaiseksi niistä ei juurikaan puhuta. Lienevät liian lähellä olevaa historiaa.
Turust- sikojakin salvettiin
Mutta entä se motiivi? Käytettiinkö kastraointia pitkän harkinnan jälkeen - ei kenenkään yksityishenkilön eduntavoittelun takia?
Sen tiedän historiasta, että arabimaissa moniavioiset miehet suosivat eunukeita haareminvartijoina - kas, kun he siten olivat soveltuvampia tehtäviinsä vahtia isännän vaimokatrasta. - Että semmoista...
sikojakin salvettiin kirjoitti:
Mutta entä se motiivi? Käytettiinkö kastraointia pitkän harkinnan jälkeen - ei kenenkään yksityishenkilön eduntavoittelun takia?
Sen tiedän historiasta, että arabimaissa moniavioiset miehet suosivat eunukeita haareminvartijoina - kas, kun he siten olivat soveltuvampia tehtäviinsä vahtia isännän vaimokatrasta.Se lienee ollut myös Brigham Youngin ajatuksena hänen mainitessaan, että myöhemmin tulee olemaan tuhansia eunukkeja. Kun mahdollisimman monia kastroidaan, vähenee myös pelko, että naimattomaksi jääneet miehet käyttäisivät puutteessa olevia haaremilaisnaisia.
Brigham Youngilla itsellään oli puolisen sataa jalkavaimoa. Jos näistä jokainen haluaisi seksiä vaikkapa kaksi kertaa viikossa, silloin Youngin olisi pitänyt suorittaa noin 14 aktia päivässä. Tuskin hänkään ihan sellainen pukki oli. Ehkä naisten tyydyttämistä tärkeämpää onkin saada aina viikkoja tai kuukausia puutteessa ollut nainen alleen.
- 'Turust
Hallituksen esitystä HE 58/1948 laiksi en löytänyt netistä. Mikäli asia kiinostaa niin voi pyytää eduskunnan kirjastosta kopion.
Tässä jotain tietoja soveltajista ja toimenpiteiden motiiveista.
Eihän virkamies harkintaansa tällaisissa pikkujutuissa tarvitse kuin pienen hetken, nimi ja leima paperiin, niin siinä on.
”Mielisairas tai vajaamielinen voidaan määräyksen perusteella ilman omaa suostumustaan sterilisoida, jos vajaakelpoisuus on sen laatuinen, että se ilmaantuisi hänen jälkeläisiinsä tai aiheuttaisi, että hänen lapsensa jäisivät huoltoa vaille” (1 §)
Lääkintöhallituksen päätökseen ei voinut hakea muutosta valittamalla.
”Jos joku lainvoiman saaneella tuomiolla on osoitettu syypääksi rikokseen tai rikoksen yritykseen, joka todistaa, että hän on sukuviettinsä vuoksi vaarallinen toiselle henkilölle, voidaan hänet ilman omaa suostumustaan kastroida. Sama olkoon laki, jos sielullisesti vajaakykyinen tai pysyvästi mielisairas henkilö, jota hoidetaan mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa, sukuviettinsä vuoksi on vaarallinen toiselle henkilölle ja luotettava selvitys siitä on esitetty.”
Esitysoikeus rangaistuslaitoksen, mielisairaalan tai muun laitoksen johtajalla
Lääkintöhallituksen määräys
Valitus KKO:een
Vuosien 1951 ja 1970 välillä esitettiin kastroitavaksi yhteensä noin 2 900 henkilöä
Lääkintöhallitus antoi yhteensä 203 kastroimismääräystä
KKO kumosi niistä 104
Keskeinen motiivi oli estää tiettyjen väestörymien lisääntyminen.
Turust - 'Turust
Toisaalta osaa oopperoista ei pystytä ensinkään esittämään niin kuin säveltäjä alunperin on tarkoitettanut ilman kastraattilaulajia.
Myös kirkolla on pitkät perinteet ns. kastraattikuoroista.
Osalla ihmisistä tuntuu olevan perin nuiva suhtautuminen koko Eunukki-instituution ja perinteisten kastraattilaulajien palauttamiseen osaksi länsimaista musiikki kenttää. Kielteinen suhtautuminen kumpuaa tietämättömyydestä.
Turust- Kysyn vain.
Koska sinut saa tulla kastroimaan?
- 'Turust
Minun kohdallani ollaan pahasti myöhässä. Kastrointi tehtiin pääsääntöisesti 7-12-vuotiaille. Oli erittäin harvinaista operoida muun ikäisiä. Oleellista on tehdä leikkaus ennen kuin kivesten rauhastoiminta alkaa. Kastrointi tässä vaiheessa estää normaalin äänenmurroksen ja fysiologiset muutokset kurkunpäässä ja tämän seurauksena ääni pysyy lapsenomaisena ja naismaisena.
Tietysti sopraanokastraatilta vaaditaan kirkon kuoroa varten myös hyvä sävelkorva joka minulta niin ikään puuttuu.
Paavi Clement VIII oli heti mieltynyt sopranisteihin ja valtuutti heidät laulamaan yksinomaan Jumalan kunniaksi. Sanomattakin oli selvää, etteivät apostolit halunneet enää eunukkeja kirkkoihinsa laulamaan.
Kun ensimmäistä kastraattia kuultiin Roomassa, oli yleisön innostus valtaisa ja suosion johdosta Napolin kuningaskunta salli ainakin 4 pojan kastronnin, jotta he tulisivat kirkon palvelukseen. Toinen rohkaisu oli myös naisten esiintymiskielto kirkoissa.
Varsinkin isät olivat kiinnostuneita uhraamaan poikansa. He katsoivat, että kastrointi mahdollisti heille paremman tulevaisuuden, hienon uran poissa normaalista arjesta.
Tietenkin vanhemmat olettivat hyötyvänsä lastensa menestyksen johdosta. Useimmat kastraatit olivatkin kotoisin köyhistä oloista lukuun ottamatta Farinellia. Kastrointia harrastettiin Italiassa kaikkialla ja huippuaikana käsiteltiin jopa 4 000 lasta vuosittain.
linkkejä mm.:
Wikipedia: castrato
Wapedia: castrato
Muhi: kastraattien laulutaide
BBC: Singing in the pain
Trill.com: The Last Castrato (Moreschi, Velluti)
Turust - we123123kyselee
mitä tämä piispa snow on tehnyt?
- sikamaista ''pyhää''
''Sikapiispa Warren Snow'' oli iskenyt silmänsä nuoren mormonimiehen kihlattuun morsiameen ja kuohitutti sulhasen kuin sian saadakseen omat himoitsemansa halunsa toteutettua. Nuorten elämä pilattiin näin ja näin tämä sikamainen piispa sai nuoren tytön moniavioisuusliittojensa haaremiin.
- jap4
en tiedä. hänen elämästään on hyvä kirja kirkon kirjastoissa. Lorenzo Snow nimellä.
Välillä myös menee snowt sekaisiin..- WARREN SNOW OLI SIKA
LORENZO SNOW OLI ERI HENKILÖ - TÄMÄ SIKAPIISPA ON WARREN SNOW.
MOLEMMAT OVAT ELÄNEET 1800-L LOPPUPUOLELLA.
- mormonien sikapiispa
WARREN SNOW
Total Articles: 1
In the early spring of 1857, Warren Snow was Bishop of the Church at Manti, Sanpete County, Utah.
topic image
Bishop Warren Snow
Wednesday, Sep 30, 2009, at 09:31 AM
Original Author(s): Infymus
Topic: WARREN SNOW -Guid- ↑
In the early spring of 1857, Warren Snow was Bishop of the Church at Manti, Sanpete County, Utah.
Bishop Snow was in his forties and already had several wives, but there was a fair young woman in the town that Snow also wanted for a wife. But the beautiful young girl told Snow that she was then engaged to a young man her same age, Thomas Lewis, a member of the Church. Consequently, she would not marry the old bishop. Bishop Snow, in Joseph Smith fashion, insisted that it was the will of God that she should marry him instead of Lewis. But the girl continued obstinate.
The ward "teachers" visited her and advised her to marry Bishop Snow. Then the ward authorities called on the young man and directed him to give up the young woman. This he steadfastly refused to do. Lewis was promised Church preferment, celestial rewards, and every other blessing they could think of to no purpose. He remained true to his fiancee, and said he would die before he would surrender his intended wife to the embraces of another.
Then the bishop called Lewis to go on a mission to some distant locality, so that he would have no trouble in effecting his purpose of forcing the girl to become another of his wives. But Lewis also refused to go on a mission.
"When that is done, he will not be liable to want the girl badly, and she will listen to reason when she knows that her lover is no longer a man."
Piispa Warren Snow v. 1857, piispa Utahin map-kirkko
Warren Snowlla oli jo useita vaimoja, mutta hän halusi erään erityisen kauniin nuoren naisen vielä pluraalivaimokseen. Tämä nuori nainen kieltäytyi ja kertoi olevansa kihloissa samanikäisen nuoren miehen kanssa: Thomas Lewis, mormonikirkon jäsenen kanssa ja näin nuori nainen ei missään tapauksessa halunnut naida vanhaa piispa Warren Snowta.
Thomas Lewisiä vaadittiin Joseph Smithin moniavioisuusoppeihin vedoten jättämään nuori morsiamensa. Thomas Lewis myös kieltäytyi.
Lopputulos oli hävyttömän sairas: piispa Warren Snow kastrautti nuoren miehen ja pilasi tämän loppuelämän ja nuoren parin tulevaisuuden.
Jokainen järkevä ja tolkullinen ihminen tekee johtopäätöksen, että mormonijohtajien ja profeettojen touhu on ollut täysin epäinhimillistä ajatellen esim Jeesuksen vuorisaarnan rakkauskäskyä. - Aivan täydellä syyllä voi sanoa piispa Warren Snown toimineen täysin sikamaisesti ja vailla inhimillisyyttä.
Sikamainen oma himo on vain piispa Warren Snown motiivina.- tiedot oikeiksi
Ensinnäkin kastraatiota käytettiin yleisesti miehille, jotka olivat naishuijareita ja jotka hurmasivat naisia ainoana tarkoituksenaan saada seksuaalista tyydytystä.
The castrated males were guilty of sexual assault or incest, not merely competing for a woman's affections.
Despite these sexual crimes or perversions, Brigham and other Church leaders did not approve the action taken by the local members.
Kirkon johtaja BY ei hyväksynyt tuota käytäntöä.
Critics try to use these as an example of a "tip of the iceberg," problem, implying that many such extra-legal castrations occurred in Utah, and that the Church or its doctrines or leaders are somehow to blame. Such a characterization is unfair.
Kirkon vastustajat yrittävät aina kaikesta saada syyt kirkon niskoille.
Given that in the 19th century there was a common tendency among non-Mormons for "frontier justice" to be carried out extra-legally, especially in the case of sexual crimes, its occurrence in areas far from central Church control on one or two occasions is not particularly surprising.
Se että tuollion muutamassa tapauksessa käytettiin allaisia rangaistuskeinoja joita ei kirkko hyväksynyt ei ole merkillistä sen ajan pioneerimaailmassa jossa usein käytettiin näitä voimakkaita, raakoja alkukantaisia "uudisasukas lakeja". - tiedot oikeiksi
tiedot oikeiksi kirjoitti:
Ensinnäkin kastraatiota käytettiin yleisesti miehille, jotka olivat naishuijareita ja jotka hurmasivat naisia ainoana tarkoituksenaan saada seksuaalista tyydytystä.
The castrated males were guilty of sexual assault or incest, not merely competing for a woman's affections.
Despite these sexual crimes or perversions, Brigham and other Church leaders did not approve the action taken by the local members.
Kirkon johtaja BY ei hyväksynyt tuota käytäntöä.
Critics try to use these as an example of a "tip of the iceberg," problem, implying that many such extra-legal castrations occurred in Utah, and that the Church or its doctrines or leaders are somehow to blame. Such a characterization is unfair.
Kirkon vastustajat yrittävät aina kaikesta saada syyt kirkon niskoille.
Given that in the 19th century there was a common tendency among non-Mormons for "frontier justice" to be carried out extra-legally, especially in the case of sexual crimes, its occurrence in areas far from central Church control on one or two occasions is not particularly surprising.
Se että tuollion muutamassa tapauksessa käytettiin allaisia rangaistuskeinoja joita ei kirkko hyväksynyt ei ole merkillistä sen ajan pioneerimaailmassa jossa usein käytettiin näitä voimakkaita, raakoja alkukantaisia "uudisasukas lakeja".Vastustajat lainaavat usein Quinnin kirjaa, uskoen tämän kertovan totuuden. Mutta tämän kirja on yksinkertaistettu tuotos, jossa ei oteta huomioon tärkeitä historiallisia totuuksia. On sama, kun sanottiaiin että Kristus oli rikollinen, koska tämä tapettiin samalla tavalla kuin rikolliset.
Critics (often relying on D. Michael's Quinn's treatment) have over-simplified and sensationalized this event. Critics claim that Bishop Warren S. Snow forcibly castrated twenty-four-year-old Thomas Lewis, whose “crime” was wanting to marry a young woman that was desired by an older man as a plural wife. Critics also claim that Brigham Young wrote in a letter his approval after the fact in 1857.
Piispa Warren Snowin kerrotaan suorittaneen kastration nuorelle miehelle joka halusi vaimokseen niasta joka oli luvattu vanhemmalle miehelle moinavioliittoon yhdeksi vaimoksi. Koko totuus antaa hieman toisenlaisen kuvan aiasta. WSän elämän kerran kirjoittaja kertoo seuraavaa:
The full story gives a somewhat different picture of these events. Warren Snow's biographer explains the matter thusly:
These events occurred during the Mormon Reformation, when inflammatory rhetoric called for harsh punishment for sin and crime. For Brigham the time for the actual implementation of such punishment was not yet, and partly hyperbole designed to stir a sinful population to improvement. Some listeners like Snow took things literally.
Mormonismin alkuaikkoina oi käytössä varsin raaka kielenkäyttö etenkin rangaistusmenetelmistä, joiden toivottiin vaikuttavan ihmisiin synnin teon lopettamiseksi. Jotkut kuulijat, W Snow ja jotkut muut seurasivat näitä puheita kirjaimellisesti.
The rumor that Lewis was being punished for competing against an older polygamist is likely false. Kathryn Daynes gives another example where Brigham Young advised a young woman to marry a single, young man against her parents wishes that she marry a older polygamist. [citation needed]
Even if there is an element of truth in point #2, Lewis was being transported to the penitentiary for a sexual crime. He was not attacked simply for desiring a marriage.
Huhu, että Lewisiä rangaistiin, koska tämä oli kilpailija vanhalle moniavioiselle miehelle on mitä todennäköisemmin vale. Kohta kaksi on osaksi oikein. Lewisiä siirrettin seksuaalirikoksen takia, mutta hänen kimppuunsa ei hyökätty vain avioliittohalun takia.
While being transported at night, Snow and his gang secretly intercepted Lewis and carried out the castration.
Joseph Young (Brigham's brother) of the Presidents of the Seventy later learned about the incident and was incensed and “entirely disapproved” of it.
When Brigham Young heard about Lewis' sex crime and the punishment, he reiterated his stance that the time for such measures was still in the future, and not to be implemented in the here-and-now.
Joseph Young ei pitänyt kuulemastaan.
Brigham did not think Warren Snow did what was right, but felt Warren was “trying to do right” and that he should be sustained in his calling as Bishop.
Warren wanted Brigham to write a letter to members in Sanpete county to explain Warren’s action. Brigham declined to do, indicating that that would make matters worse. “Just let the matter drop, and say no more about it and it will soon die away amongst the people,” Brigham counseled.
BY erotti Warrenin Piispan topimesta ja pyysi tätä kirjoittamaan selityksen Snapete Countylle. BY kieltäytyi ja sanoi että WSn olisi vain unohdettava se niin ihmisetunohtaisivat tämän hänen tekemänsä virheen.
Snow's life and experience had given him a "violent and vengeful world view," which helps in understanding his motivation to attack and maim Lewis.
Snowin elämän vaiheet olivat aiheuttaneet hänelle "väkivaltaisen ja väärän maailman kuvan".
Federal marshals and judges were aware of the Lewis incident, and sought Snow's capture. However, they were eventually instructed by political leaders in Washington to let the matter drop. It was a Gentile political decision not to prosecute Snow for his actions
Seriffi etsi Snowia, mutta poliitikot käskivät, että antaisivat Snowin olla, joten käytettiin polittisesti hellävaraista kättä asiassa valtion taholta. - No justiinsa!
tiedot oikeiksi kirjoitti:
Vastustajat lainaavat usein Quinnin kirjaa, uskoen tämän kertovan totuuden. Mutta tämän kirja on yksinkertaistettu tuotos, jossa ei oteta huomioon tärkeitä historiallisia totuuksia. On sama, kun sanottiaiin että Kristus oli rikollinen, koska tämä tapettiin samalla tavalla kuin rikolliset.

Seriffi etsi Snowia, mutta poliitikot käskivät, että antaisivat Snowin olla, joten käytettiin polittisesti hellävaraista kättä asiassa valtion taholta.Arvasin että tuo mormonien kehittelemä valhe ilmestyy palstalle tuota pikaa!
- No justiinsa!

Seriffi etsi Snowia, mutta poliitikot käskivät, että antaisivat Snowin olla, joten käytettiin polittisesti hellävaraista kättä asiassa valtion taholta.Löytyihän se sylttytehdas: Nenada. Hän ei osaa laittaa valhe-sanaan h-kirjainta.
- No justiinsa!
tiedot oikeiksi kirjoitti:
Ensinnäkin kastraatiota käytettiin yleisesti miehille, jotka olivat naishuijareita ja jotka hurmasivat naisia ainoana tarkoituksenaan saada seksuaalista tyydytystä.
The castrated males were guilty of sexual assault or incest, not merely competing for a woman's affections.
Despite these sexual crimes or perversions, Brigham and other Church leaders did not approve the action taken by the local members.
Kirkon johtaja BY ei hyväksynyt tuota käytäntöä.
Critics try to use these as an example of a "tip of the iceberg," problem, implying that many such extra-legal castrations occurred in Utah, and that the Church or its doctrines or leaders are somehow to blame. Such a characterization is unfair.
Kirkon vastustajat yrittävät aina kaikesta saada syyt kirkon niskoille.
Given that in the 19th century there was a common tendency among non-Mormons for "frontier justice" to be carried out extra-legally, especially in the case of sexual crimes, its occurrence in areas far from central Church control on one or two occasions is not particularly surprising.
Se että tuollion muutamassa tapauksessa käytettiin allaisia rangaistuskeinoja joita ei kirkko hyväksynyt ei ole merkillistä sen ajan pioneerimaailmassa jossa usein käytettiin näitä voimakkaita, raakoja alkukantaisia "uudisasukas lakeja".Nenada, miksi valehtelet? Kyseessä oli tytön POIKAYSTÄVÄ, ei mikään seksuaalirikollinen!
Brigham Young halusi painaa asian villaisella. Itse asiassa hän halusi tehdä eunukeista pysyvän käytännön, koska koki ylijäämämiehet uhaksi. Snow vain aloitti turhan aikaisin, ennen kuin Yuongin kaavailemat "Jumalan lait" olivat tulleet voimaan. No, onneksi ne eivät ole tulleet vieläkään.
Nensku käyttää nimimerkkiä "tiedot oikeiksi". Yhtä ironista kuin Pravda (totuus) lehden nimenä Neuvostoliiton aikaan... - No justiinsa!
tiedot oikeiksi kirjoitti:
Vastustajat lainaavat usein Quinnin kirjaa, uskoen tämän kertovan totuuden. Mutta tämän kirja on yksinkertaistettu tuotos, jossa ei oteta huomioon tärkeitä historiallisia totuuksia. On sama, kun sanottiaiin että Kristus oli rikollinen, koska tämä tapettiin samalla tavalla kuin rikolliset.
Critics (often relying on D. Michael's Quinn's treatment) have over-simplified and sensationalized this event. Critics claim that Bishop Warren S. Snow forcibly castrated twenty-four-year-old Thomas Lewis, whose “crime” was wanting to marry a young woman that was desired by an older man as a plural wife. Critics also claim that Brigham Young wrote in a letter his approval after the fact in 1857.
Piispa Warren Snowin kerrotaan suorittaneen kastration nuorelle miehelle joka halusi vaimokseen niasta joka oli luvattu vanhemmalle miehelle moinavioliittoon yhdeksi vaimoksi. Koko totuus antaa hieman toisenlaisen kuvan aiasta. WSän elämän kerran kirjoittaja kertoo seuraavaa:
The full story gives a somewhat different picture of these events. Warren Snow's biographer explains the matter thusly:
These events occurred during the Mormon Reformation, when inflammatory rhetoric called for harsh punishment for sin and crime. For Brigham the time for the actual implementation of such punishment was not yet, and partly hyperbole designed to stir a sinful population to improvement. Some listeners like Snow took things literally.
Mormonismin alkuaikkoina oi käytössä varsin raaka kielenkäyttö etenkin rangaistusmenetelmistä, joiden toivottiin vaikuttavan ihmisiin synnin teon lopettamiseksi. Jotkut kuulijat, W Snow ja jotkut muut seurasivat näitä puheita kirjaimellisesti.
The rumor that Lewis was being punished for competing against an older polygamist is likely false. Kathryn Daynes gives another example where Brigham Young advised a young woman to marry a single, young man against her parents wishes that she marry a older polygamist. [citation needed]
Even if there is an element of truth in point #2, Lewis was being transported to the penitentiary for a sexual crime. He was not attacked simply for desiring a marriage.
Huhu, että Lewisiä rangaistiin, koska tämä oli kilpailija vanhalle moniavioiselle miehelle on mitä todennäköisemmin vale. Kohta kaksi on osaksi oikein. Lewisiä siirrettin seksuaalirikoksen takia, mutta hänen kimppuunsa ei hyökätty vain avioliittohalun takia.
While being transported at night, Snow and his gang secretly intercepted Lewis and carried out the castration.
Joseph Young (Brigham's brother) of the Presidents of the Seventy later learned about the incident and was incensed and “entirely disapproved” of it.
When Brigham Young heard about Lewis' sex crime and the punishment, he reiterated his stance that the time for such measures was still in the future, and not to be implemented in the here-and-now.
Joseph Young ei pitänyt kuulemastaan.
Brigham did not think Warren Snow did what was right, but felt Warren was “trying to do right” and that he should be sustained in his calling as Bishop.
Warren wanted Brigham to write a letter to members in Sanpete county to explain Warren’s action. Brigham declined to do, indicating that that would make matters worse. “Just let the matter drop, and say no more about it and it will soon die away amongst the people,” Brigham counseled.
BY erotti Warrenin Piispan topimesta ja pyysi tätä kirjoittamaan selityksen Snapete Countylle. BY kieltäytyi ja sanoi että WSn olisi vain unohdettava se niin ihmisetunohtaisivat tämän hänen tekemänsä virheen.
Snow's life and experience had given him a "violent and vengeful world view," which helps in understanding his motivation to attack and maim Lewis.
Snowin elämän vaiheet olivat aiheuttaneet hänelle "väkivaltaisen ja väärän maailman kuvan".
Federal marshals and judges were aware of the Lewis incident, and sought Snow's capture. However, they were eventually instructed by political leaders in Washington to let the matter drop. It was a Gentile political decision not to prosecute Snow for his actions
Seriffi etsi Snowia, mutta poliitikot käskivät, että antaisivat Snowin olla, joten käytettiin polittisesti hellävaraista kättä asiassa valtion taholta.Rinnastuksesi Kristuksen "rikollisuuteen" on täysin vertailukelvoton ja todella TÖRKEÄ!

Seriffi etsi Snowia, mutta poliitikot käskivät, että antaisivat Snowin olla, joten käytettiin polittisesti hellävaraista kättä asiassa valtion taholta.Nensku hyvä, onko WS:n elämänkerran kirjoittaja John A. Peterson? Se selittäisi paljon...
- Voisitko sinäkin
No justiinsa! kirjoitti:
Nenada, miksi valehtelet? Kyseessä oli tytön POIKAYSTÄVÄ, ei mikään seksuaalirikollinen!
Brigham Young halusi painaa asian villaisella. Itse asiassa hän halusi tehdä eunukeista pysyvän käytännön, koska koki ylijäämämiehet uhaksi. Snow vain aloitti turhan aikaisin, ennen kuin Yuongin kaavailemat "Jumalan lait" olivat tulleet voimaan. No, onneksi ne eivät ole tulleet vieläkään.
Nensku käyttää nimimerkkiä "tiedot oikeiksi". Yhtä ironista kuin Pravda (totuus) lehden nimenä Neuvostoliiton aikaan...vuodatuksesi sijaan esittää joitakin faktoja asiasta.
- No justiinsa!
Voisitko sinäkin kirjoitti:
vuodatuksesi sijaan esittää joitakin faktoja asiasta.
Nuorukainen ja tyttö olivat kihloissa. Tyttö ei halunnut piispan vaimoksi eikä nuorukainen halunnut luopua tyttöystävästään. Tekosyynä Snow esitti seksirikosta.
Kyllä Young halusi eunukkijärjsestelmästä pysyvän käytännön. Siitä todistaa mm. Wilford Woodruff, joka ei missään vaiheessa ollut luopio, vaan uskollinen Smithin ja Youngin kirkolle kuolemaansa asti.
"The subjects of Eunuchs came up... Brigham Said the day would Come when thousands would be made Eunochs in order for them to be saved in the kingdom of God." (Wilford Woodruff's Diary, June 2, 1857, Vol. 5, pages 54-55)
Tapanihan muuten esitti toisaalla, että korotuksessa kaikki olisivat ruumiiltaan täydellisiä. Mitenkäs eunukkien laita?
Ja saako se Snown kuohitsema nuorukainen (hänhän ei varmaankaan korotukseen pääse, mutta alempiin kirkkauksiin kai sentään) takaisin pallinsa, jotka Snow naulasi koulun seinälle varoitukseksi niille, jotka eivät tittele piispaa.? - uteliasaatu
No justiinsa! kirjoitti:
Arvasin että tuo mormonien kehittelemä valhe ilmestyy palstalle tuota pikaa!
Ja missäs se totuus sitten muka on?
- ainakaan.
uteliasaatu kirjoitti:
Ja missäs se totuus sitten muka on?
Se ei ole Nenskulla eikä Jokuveljellä...
- et sillee
No justiinsa! kirjoitti:
Nuorukainen ja tyttö olivat kihloissa. Tyttö ei halunnut piispan vaimoksi eikä nuorukainen halunnut luopua tyttöystävästään. Tekosyynä Snow esitti seksirikosta.
Kyllä Young halusi eunukkijärjsestelmästä pysyvän käytännön. Siitä todistaa mm. Wilford Woodruff, joka ei missään vaiheessa ollut luopio, vaan uskollinen Smithin ja Youngin kirkolle kuolemaansa asti.
"The subjects of Eunuchs came up... Brigham Said the day would Come when thousands would be made Eunochs in order for them to be saved in the kingdom of God." (Wilford Woodruff's Diary, June 2, 1857, Vol. 5, pages 54-55)
Tapanihan muuten esitti toisaalla, että korotuksessa kaikki olisivat ruumiiltaan täydellisiä. Mitenkäs eunukkien laita?
Ja saako se Snown kuohitsema nuorukainen (hänhän ei varmaankaan korotukseen pääse, mutta alempiin kirkkauksiin kai sentään) takaisin pallinsa, jotka Snow naulasi koulun seinälle varoitukseksi niille, jotka eivät tittele piispaa.?Ja missä on todistus siitä, että olivat kihloissa? Siis alkuperäislähteeseen, ei mihinkään antisivustoon tai mormontinkkiin!
Kuka on John A. Peterson?
Kyllä muutkin kuin Nenada tekee kirjoitusvirheitä täällä, jopa sinä!
Kyllä muutkin osa lukea www.fairlds.org sivustoa, kuin Nenada! Vastustajat ne vaan lukee niitä omia korealaisia huippu sensuroituja ja puolueellisia sivustojaan, joissa he kiihoittavat itseään suureen taistoon tuulimyllyjä vastaan, vihan siivittäminä. - sylttytehdas
et sillee kirjoitti:
Ja missä on todistus siitä, että olivat kihloissa? Siis alkuperäislähteeseen, ei mihinkään antisivustoon tai mormontinkkiin!
Kuka on John A. Peterson?
Kyllä muutkin kuin Nenada tekee kirjoitusvirheitä täällä, jopa sinä!
Kyllä muutkin osa lukea www.fairlds.org sivustoa, kuin Nenada! Vastustajat ne vaan lukee niitä omia korealaisia huippu sensuroituja ja puolueellisia sivustojaan, joissa he kiihoittavat itseään suureen taistoon tuulimyllyjä vastaan, vihan siivittäminä.Helppohan se oli jäljittääkin tuonne fairlsdsiin kolmesta vaihtodehdosta. Ne kaksi muuta olisivat olleet farms ja jeff. Sieltä ne sensuroidut ja puolueelliset ja vääristelelevät jutut löytyvät.
Etkö mormonina tiedä Petersonia? Löytynee googlaamalla.
Ja kyllä tuo Woodruffin lausunto on ihan aito - http://www.mormoncur
et sillee kirjoitti:
Ja missä on todistus siitä, että olivat kihloissa? Siis alkuperäislähteeseen, ei mihinkään antisivustoon tai mormontinkkiin!
Kuka on John A. Peterson?
Kyllä muutkin kuin Nenada tekee kirjoitusvirheitä täällä, jopa sinä!
Kyllä muutkin osa lukea www.fairlds.org sivustoa, kuin Nenada! Vastustajat ne vaan lukee niitä omia korealaisia huippu sensuroituja ja puolueellisia sivustojaan, joissa he kiihoittavat itseään suureen taistoon tuulimyllyjä vastaan, vihan siivittäminä.
- Aha, vai niin?
Keksitkö tuon ihan itse?
- kysymys mormoneille
Ja kaiken järjen mukaan, jos tuota kastraatiota käytettiin seksihullujen miesten tapauksissa, niin miksi Joseph Smithiä, Brigham Youngia, sikapiispa Warren Snowta tai saman sukunimistä profeetta Lorenzo Snowta, Joseph Smithin veljeä Hyrumia, Tayloria ym mormonimiehiä salvettu/kastroitu heti alkuun - hehän ovat olleet suurimpia rikollisia mormonismin syntyajoista 1800-luvulla!
- Kolob! Kolob!
kysymys mormoneille kirjoitti:

Johtoasemassa olevia eivät säännöt koske. Nähty halki maailman sivu. Mormonit ovat ihan yhtä persoja vallalle kuin ihmiset ovat olleet halki vuosituhansien.
Valta turmelee nmopeasti ja ehdoton valta, kuten mormonien profeettana tai piispana oleminen näyttää tekevän sen tosi perusteellisesti. - Neenata
kysymys mormoneille kirjoitti:
Ja kaiken järjen mukaan, jos tuota kastraatiota käytettiin seksihullujen miesten tapauksissa, niin miksi Joseph Smithiä, Brigham Youngia, sikapiispa Warren Snowta tai saman sukunimistä profeetta Lorenzo Snowta, Joseph Smithin veljeä Hyrumia, Tayloria ym mormonimiehiä salvettu/kastroitu heti alkuun - hehän ovat olleet suurimpia rikollisia mormonismin syntyajoista 1800-luvulla!
Liittovaltion olisikin pitänyt puuttua laittomaan moninaintiin kastroimalla moniavioiset miehet. Silloin olisi laitettu kova kovaa vastaan ja moiset sikailut olisivat loppuneet.
- se siitä sikailusta!
Neenata kirjoitti:
Liittovaltion olisikin pitänyt puuttua laittomaan moninaintiin kastroimalla moniavioiset miehet. Silloin olisi laitettu kova kovaa vastaan ja moiset sikailut olisivat loppuneet.
kertaus tarpeen
19.8.2012 14:34
6
Sulje
Nenada, miksi jatkat valehteluasi? On pöyristyttävää, että jatkuvasti jatkat vääristelyjäsi, vaikka esim. tässä samassa keskustelukejussa on jo selvitetty:
Vuonna 1833 kiellettiin kaksinnaiminen Yhdysvalloissa.
http://www.mormonthink.com/joseph-smith-polygamy.htm#illegal
V, 1835 Opin ja liiton kirjasta poistettiin luku 101 ja muutettiin teksti luku 132 avioliiton tarkoittavan miehen ja naisen välinen liitto.
(moniavioliitosta 'ilmoitettiin periaate' - huom vain periaate!)
http://www.mormonismi.net
V. 1862 presidentti Lincoln vahvisti moniavioisuuden kieltävän lain - mormonit Utahin silloisessa territoriassa hakivat Utahia osavaltioksi. (Moni mormonijohtaja pyrki politiikkaan mukaan, mutta mormonien enemmän tai vähemmän julkiset moniavioisuusliitot herättivät paheksuntaa muussa amerikkalaisväestössä, jopa mormonien keskuudessa).
Jopa Map-kirkko lähetti moniavioisia mormonijohtajiaan ja -profeettojaan ulkomaille muka ''lähetystyöhön'', jotta nämä välttivät Yhdysvaltojen lakia moniavioisuusliitoistaan. Pakopaikkana mm oli Englanti, Hawaiji ja Meksiko. Esim. Meksikoonhan Mitt Romneyn esi-isät matkustivat lakia pakoillen, siellähän hänellä on serkkuja ja muita sukulaisia - mm LeBaronit ovat hänen sukulaisiaan ja kuuluvat edelleen mormonilahkoon, joka harjoitti moniavioisuutta. - Omituista...
se siitä sikailusta! kirjoitti:
kertaus tarpeen
19.8.2012 14:34
6
Sulje
Nenada, miksi jatkat valehteluasi? On pöyristyttävää, että jatkuvasti jatkat vääristelyjäsi, vaikka esim. tässä samassa keskustelukejussa on jo selvitetty:
Vuonna 1833 kiellettiin kaksinnaiminen Yhdysvalloissa.
http://www.mormonthink.com/joseph-smith-polygamy.htm#illegal
V, 1835 Opin ja liiton kirjasta poistettiin luku 101 ja muutettiin teksti luku 132 avioliiton tarkoittavan miehen ja naisen välinen liitto.
(moniavioliitosta 'ilmoitettiin periaate' - huom vain periaate!)
http://www.mormonismi.net
V. 1862 presidentti Lincoln vahvisti moniavioisuuden kieltävän lain - mormonit Utahin silloisessa territoriassa hakivat Utahia osavaltioksi. (Moni mormonijohtaja pyrki politiikkaan mukaan, mutta mormonien enemmän tai vähemmän julkiset moniavioisuusliitot herättivät paheksuntaa muussa amerikkalaisväestössä, jopa mormonien keskuudessa).
Jopa Map-kirkko lähetti moniavioisia mormonijohtajiaan ja -profeettojaan ulkomaille muka ''lähetystyöhön'', jotta nämä välttivät Yhdysvaltojen lakia moniavioisuusliitoistaan. Pakopaikkana mm oli Englanti, Hawaiji ja Meksiko. Esim. Meksikoonhan Mitt Romneyn esi-isät matkustivat lakia pakoillen, siellähän hänellä on serkkuja ja muita sukulaisia - mm LeBaronit ovat hänen sukulaisiaan ja kuuluvat edelleen mormonilahkoon, joka harjoitti moniavioisuutta.Tuli vain mieleen, että kun Nensku tuolla ylempänä valehteli, että Thomas Lewis olisi muka ollut seksirikollinen ja siksi kastrotiin, miksi piispa Snow halusi ensin lähettää tuon seksirikollisen lähetystyöhön ulkomaille...? Kun tämä ei suostunut, sitten kastroitiin.
- Olikohan
Omituista... kirjoitti:
Tuli vain mieleen, että kun Nensku tuolla ylempänä valehteli, että Thomas Lewis olisi muka ollut seksirikollinen ja siksi kastrotiin, miksi piispa Snow halusi ensin lähettää tuon seksirikollisen lähetystyöhön ulkomaille...? Kun tämä ei suostunut, sitten kastroitiin.
noin yksinkertaista kuitenkaan?
- yksinkertaisinta?
Olikohan kirjoitti:
noin yksinkertaista kuitenkaan?
Varmastikin olet samaa mieltä, että kaikki seksiaddiktioiset moniavioiset mormoniukot olisi pitänyt kastroida heti alkuun alkaen Joseph ja Hyrum Smithistä, Brigham Youngista, sikapiispa Warren Snowsta sekä profeetta Lorenzo Snowsta, Taylorista, Bennettistä ym ym lakia rikkovista, jotka salaa tai yleisesti harjoittivat moniavioisuutta.
Samalla olisi mormonismi puhdistunut muistakin rikollisista toimista kertaheitolla, yksinkertaista eikö vain?
- yök yök
Minun mielestäni kaikista pöyristyttävintä on se, että vielä v. 2013 keski-ikäinen mormoninainen Suomessa (tai Pohjoismaissa) puolustelee mormoniprofeettojensa ja -johtajiensa laittomia ja sikamaisia tekoja!
- Pukkeli
Warrenista tuli mieleen tämä toinen Warren. Mormonismin kauneimpia hedelmiä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Warren_Jeffs - Voi, voi!
Pukkeli kirjoitti:
Warrenista tuli mieleen tämä toinen Warren. Mormonismin kauneimpia hedelmiä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Warren_JeffsMiesparka joutunut vankilaan uskonnollisen vakaumuksensa ja sen toteuttamisen vuoksi.
- Sellainen se
Voi, voi! kirjoitti:
Miesparka joutunut vankilaan uskonnollisen vakaumuksensa ja sen toteuttamisen vuoksi.
on vapaa Amerikan Yhdysvallat !
- Anno Domini 2013
Warren Jeffs
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Warren Jeffs
Warren Steed Jeffs (s. 3. joulukuuta 1955 San Francisco) on yhdysvaltalainen moniavioisuutta harjoittavan uskonlahkon johtaja. Hän johti FMAP-kirkkoa vuosina 2002–2007.
Warren Jeffsillä kerrotaan olleen 80 vaimoa, yli 250 lasta, ja noin 10 000 kannattajaa jotka katsoivat hänen olevan profeetta.lähde? Jeffs tuomittiin syksyllä 2007 vankeuteen "kymmenestä vuodesta elinkauteen" avunannosta raiskaukseen Utah'ssa. Hän oli pakottanut 14-vuotiaan tytön avioliittoon 19-vuotiaan serkun kanssa. Häntä on syytetty vastaavista rikoksista myös Arizonassa, ja hän päätyi FBI:n kymmenen etsityimmän henkilön listalle 6. toukokuuta 2006. Hän omistaa uskonlahkon tilan, jolta on otettu viranomaisten huostaan satoja lapsia, joiden vanhemmista ja oloista on epäselvyyttä.[1] Warren on tällä hetkellä vankilassa, ja hän saa hakea seuraavan kerran ehdonalaiseen vuonna 2038.
Tämä Warren Jeffs on valittanut oikeusistuimen päätöksestä vedoten siihen, että hänellä on oikeus noudattaa uskonnollista vakaumustaan ja viimeisten tietojen mukaan hän syömälakkojensa ohessa johtaa vankilasta käsin mormonilahkoaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663