siksi kysyn teiltä, jotka tiedätte. Onko juutalaisuudessa kieltoja, lähinnä mieltäni on askarruttanut ystäväni kieltäytyminen alkoholista ja porsaan lihasta. Olen ajatellut, että syynä voisi olla uskonto. Kysyin kyllä, ja vastaus oli kielteinen, mutta kanta on niin ehdoton että silti arveluttaa.
En tiedä
mitään
11377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lihan tulee olla kosher-teurastettua mutta muuten lihan syöminen on sallittu. Monesti juutalaiset jättävät lihan syömättä juuri tästä syystä tai tilanteissa, joissa lihan puhtaudesta ei voi olla varma. Monet paljon matkustavat pitäytyvät kasvisruuassa, joka on helpoin tapa välttyä väärästä ravinnosta.
Alkoholin suhteen ei ole varsinaisia rajoitteita mutta sen suhteen kehoitetaan kohtuuteen, koska liiallinen alkoholin käyttö etäännyttää ihmisen oikealta tieltä. Niinpä monet pitäytyvät hyvin vähäisissä määrissä.
On olemassa muita uskonnollisia ryhmiä, joilla on omat sääntönsä ruokailun suhteen, joten kyse voi olla jostakin tällaisesta tai pelkästään henkilökohtaisiin syihin perustuvasta vakaumuksesta.
on kiellettyä, mutta sallittujenkin eläinten lihan tulee olla tietyllä tavalla teurastettua ja käsiteltyä ennen kuin uskontonsa määräyksiä noudattava juutalainen voi sitä syödä.
Alkoholi on sallittua -riippuu täysin henkilöstä itsestään juoko sitä vai ei.
Vanhan Lain mukaan sallitut eläimet ovat lammas ja härkä. Muut sorkkaeläimet, riista, muut vesieläimet kuin kala ovat kiellettyjä. Vanhan maailman juutalaisilla oli myös tarkka ja pitkä luettelo kaikista elollisista olennoista, joita mahdollisesti saattoi syödä. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämän päivän juutalaisuus ei monilta osin seuraa enää perinteisiä säädöksiä, joten sianlihaakin monet syövät.
Tärkein ja edelleen voimassa oleva säädös on kosher-teurastus, koska veren syöminen on ehdottomasti kielletty.
... liittyivät muistaakseni jonkun selityksen mukaan terveydellisiin oloihi, ruoan säilymiseen jne.
Niistä kuitenkin kaiketi ensisijaisesti säädettiin Jumalan laissa, mutta sehän osoittaa vain Jumalan viisauden.
sinähän kummia puhut. Shektaus ja kashrut ovat eri asia
Possu on aina treife.
Juutalaisuus ei ole säännöksiään muuttanut , ihmiset sen sijaan ovat maallistuneet ja lakanneet säännöksiä noudattamasta.
Shektaus on tärkeä mutta verihän ei vielä sillä poistu, jälkitoimet pitää tehdä myös. Samoin perussääntö on al tevashel gedi bechalav imo ja siitä seuraavat määräykset.
Mitäpä tahdot tällä todistaa? Olen katsonut aiheelliseksi kirjoittaa tällä palstalla asioista niin, että kaikki voivat sen ymmärtää. Siksi en koe tarpeelliseksi käyttää hepreankielisiä ilmaisuja.
Aivan niin, juutalaisuuden säädökset ovat samat mutta juutalaisuus on muuttanut muotoaan. Suurin muutos tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, jolloin nk. Vanhan maailma katosi lähes kokonaan.
Todellakin kosher-säädös sisältää nuo luettelemasi asiat. Pohjalla on kuitenkin Mooseksen kirjoissa mainittu kielto syödä verta.
ei ole muuttunut, juutalaiset ovat muuttuneet, sekularisoituneet.
Anteeksi vaan mutta olen edelleen eri mieltä kanssasi, lampaista ja häristä ja siitäkin että verensyöntikielto olisi perusasia. Jos olisi, silloinhan kaikki liha shektattuna olisi kosher. Mutta kun nimenomaan ei ole.
Tämä kaikki ihan ilman että yrittäisin todistaa yhtään mitään , ihmettelenpä vain.
olet juutalaisuuden perusteet opiskellut, sitä en voi kieltää. Lue tarkkaan Mooseksen kirjat, sieltä löydät vastauksen näihin ruokakysymyksiin ilman, että minun tarvitsee ryhtyä kanssasi siitä väittelemään. En myöskään näe syytä miksi yksinkertaiseen kysymykseen (alkuperäinen) pitäisi ryhtyä rakentamaan jokaisen yksityiskohdan erikseen sisältävää vastausta.
Minun näkökulmastani juutalaisuus ja juutalaiset ovat täsmälleen sama asia. Väitteesi siitä, että juutalaisuus ei ole muuttunut kuulostaa näin ollen lievästi asenteelliselta. Juutalaisuus ei todentotta ole enää samanlaista kuin ennen toista maailmansotaa. Siihen on sekoittunut valtava määrä erilaisia ja eri tasolla vaikuttavia vaikutteita niistä maista ja yhteisöistä, joiden parissa juutalaiset elävät. Myös Israelin valtion syntyminen osaltaan muutti juutalaisuutta radikaalisti. Valtion perustaneet juutalaiset eivät enää tunnustaneet Vanhan maailman asenteita. Se näkyy Israelissa tänäkin päivänä. Siitä, onko tuo muutos hyväksi, voisi tietysti keskustella mutta en näe sitä kovin mielekkääksi tällaisella palstalla.
Sian saastaiseksi luokittelu johtuu mikrobeista,sian elintavoista ja sen ajan 0-tason hygieniasta.
Sian elimistön samankaltaisuuden vuoksi ihmiselle haitalliset mikrobit kykenevät lisääntymään ja siirtymään takaisin ihmiseen moninkertaisena aiheuttaen vakavia epidemioita.
Asia on yksinkertaistettu yksinkertaiselle kansalle "jumalaistamalla" mikrobit.
Koira on kokenut saman kohtalon ainakin muslimeilla(saastainen eläin).
Miten muuten on juutalaisilla koiran kohtalo?
juutalaisuudestahan löytyy laaja kirjo tulkintoja samaan tapaan kuin vaikkapa luterilaisuudestakin. suomessakin lestadiolaisuudet löytävät kieltoja ja määräyksiä, joita vapaamielisemmät eivät tunne.
samoin juutalaisuudessa jotkut mea shearimin kaverit noudattavat aika paljon tarkempaa säännöstöä, kuin tel avivin nätit bikinimimmit (nam).
itseäni on viehättänyt juutalainen kekseliäisyys sääntöjen muodollisessa noudattamisessa ja elämän tekemisessä helpoksi samalla.
tämän huipputuotteena pidän sapattihissiä, joka toisaalta lähtee siitä, että tulenteko sapattina on kielletty ja sähkökipinä on tulta... no tehdään siis sapattihissi, joka poistaa ihmiseltä vastuun sähkökipinän tuotamisesta....
toisaalta muistan kun vietin persianlahden sodan (-91) ajan israelissa väistelemässä scudeja, niin kovasti käytiin polemiikkia siitä saako oikeauskoinen juutalainen ajaa partansa, jotta kaasunaamari sopisi päähän. Löytyi kirjo rabbeja, joista osa antoi luvan mutta toki tiukimmat eivät antaneet mitään vapautusta "tärkeään" sääntöön. No avuksi tuli ns. rabbimallinen naamari, joka oli huppu koko pään yli. Samaa käytti myös lapset, jotka eivät jaksaneet hengittää suodattimen läpi.
No seuraava kiista käytiin siitä, ketkä on etusijalla saamassa näitä huppumalleja lapset vai kiihkouskikset...
on , mutta muutamat perusasiat ovat ja pysyvät. Possujen menekki on kuulema kova Israelissa, mutta yksikään juutalaisuuden suunta ei voi pitää sitä muuna kuin kiellettynä lihana koska määräys sen syöntikiellosta on de'oraitha ts. Toorassa. Jos määräys olisi de'rabanan -rabbien määräys- sitä voitaisiin edelleen tulkita ja kinkkua ehkä voitaisiin luvan perästä syödä jos ei ihan Mea Shearimissa niin liberaaliyhteisöissä ainakin.
Shabattimääräykset tulkintoineen ovat lähtöisin siitä että Toora määrää shabatin pyhäksi ja käskee pyhittämään sen muttei sano miten se pitää pyhittää. Tästä nyt ei kuitenkaan enempää.