veronmaksajien piikkiin, vaikka itse on tuominnut nämät matkat. Valheesta jäi sossuroisto kiinni.
Saarakkala: Valheesta jäätiin kiinni
Valtiovarainministeriöstä vahvistetaan, että Urpilaisen matkan maksaa ministeriö.
Herää kysymys, onko siellä asioita jotka eivät kestä päivänvaloa?
Vesa-Matti Saarakkala muistuttaa, että ministerin pitää puhua totta vastatessaan valtiopäivätoimeen kuten kirjalliseen kysymykseen.
- Kyllä tässä nyt on jääty kiinni valheesta, Saarakkala sanoo.
Saarakkalan mukaan kokouksen asialistalla on esimerkiksi Euroopan taloustilanne ja demokratiakehitys. Hän muistuttaa, että valtiovarainministeriöllä oli torstaina vaikeuksia kertoa, minne Urpilainen on matkustanut.
- Herää kysymys, onko siellä asioita jotka eivät kestä päivänvaloa? Saarakkala sanoo.
Saarakkalan mielestä olisi parempi, jos kokouksiin ei osallistuttaisi ollenkaan, mikäli niistä ei voida antaa selvitystä eduskunnalle.
Urpilainen salaisella matkalla
11
55
Vastaukset
- Harmahtavapantteri
Joo on hämärää meininkiä.
- Joopa joo.
No on hämärää kun Saarakkala on puuttunut, kaikki valtiovarainministerit käyvät ko. kokouksessa. No kepuhan ei niistä tiedä, kun siellä ei ole henkilöä jolle voisi valtionrahoja uskoa. Nyt kylvettäisiin tukiaisina nopeasti menemään.
- Faktaa pukkaa
Asia yksinkertainen. Jutta jäi taas kiinni valehtelusta. Kertoi viime kesänä eduskunnalla satuja. Normaaleissa demokratioissa Jutan kaltaiset valehtelijat eroaisivat ministerin tehtävistä.
- 1+15+4
niin, kuten kepuliroistopääministerit jotka ovat kaikki Jätemäestä lähtien valehdelleet
- Iso, komea hetero
1+15+4 kirjoitti:
niin, kuten kepuliroistopääministerit jotka ovat kaikki Jätemäestä lähtien valehdelleet
Känän-päskäkin tuli vähäisellä älyllään mukaan keskusteluun.
- "demari" kusetti
Iso, komea hetero kirjoitti:
Känän-päskäkin tuli vähäisellä älyllään mukaan keskusteluun.
Tämä ei ole se känä joka känisee kepuli-palstalla. Mutta avaus on kepuliaiseksi kyllä erittäin oikeaan osuva. Näin ne teitä kusettavat:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=771677
ja joskus on fyffe takaisin kelattava, näin lisätään jälleen kulutusta
http://www.oikeus.fi/14499.htm
- Uusi-Ukki, se seko
Katainen, roisto itsekkin,( väärensi paperinsa), puolusti kärkkäästi Urpolaista. Roistosakkia juu.
- Kuka ei ole valehdel
.
Onko hallituksessa enää ketään joka ei olisi jäänyt kiinni valehtelusta????
-
- Controlman
Miksi palstapunikit Mielitollakon ja Kapin johdolla eivät ota kantaa asiaan?
- Lapin Äijä
Eihän punikki punikkia arvostele. Ei, ei.
- tautiset hoitoon
PALKKA POIS.Kun omia matkoja tehdään..sala rahalla.sala matka.Tasavallan piikkiin.salaa.demokratia supistuu salaiseksi.Ei kansan ääniä voi salaa antaa.eikä niitä voi salaa käyttää.Päivän valoon kaikki salaa sähellykset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057