Paska juttu

Maailmanloppu on väistämätön, vieläpä aivan lähitulevaisuudessa. Ihmiskunnan kohtalona on hukkuminen paskaan, kirjaimellisesti.

Ensimmäinen askel kohti tuhoa oli Raamatun käsky: Lisääntykää ja täyttäkää maa! Valitettavasti valtaosa ihmiskunnasta pitää edelleen tuota vuosituhansia vanhaa paimentolaiseeposta elämänohjeenaan. (Ja sen pohjalta toimitettuja lukemattomia vastaavia.) Jopa siinä määrin, että omat valinnat eivät merkitse mitään, koska kaikki on ”Korkeimman kädessä”. Tämä pitää täysin paikkansa, Korkeimman Käsi on maailmankaikkeus, jossa elämme. Se on meidät aikanaan synnyttänyt ja on meidät myös tuhoava. Kysymys on vain siitä, kuinka kauan aikaa on jäljellä.

Ihminen suunnilleen nykymuodossaan on vain muutaman kymmenen tuhannen vuoden ikäinen maapallon iän ollessa arviolta 4,5 miljardia vuotta. Viimeisten parin sadan vuoden kuluessa ihmispopulaatio on päässyt pisteeseen, josta ei enää ole paluuta. Ihmisen avukseen luoma tekniikka on mahdollistanut resurssien kuluttamisen ennen näkemättömissä mittasuhteissa, samalla lääketieteen kehitys on vähentänyt kuolleisuuden minimiin. Sodissakaan ei enää saavuteta kuolleisuutta, jolla olisi kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.

Lopullinen kuolinisku saadaan globalisaation myötävaikutuksella. Esimerkiksi meidän suomalaisten elämäntapa useita kertoja vuodessa toistuvine lentomatkoineen mantereen laidalta toiselle sekä valtamerien yli on saavutettu etu, josta on mahdoton luopua. Aivan kuten tupakoivat pitävät paikallista ilmanlaatua pilaavaa pahettaan ihmisarvoon verrattavana oikeutena. Tupakointi on kuitenkin globaalisena haittana melko merkityksetön verrattuna vaikkapa lentomatkailun luonnonvaroihin ja ilmastoon kohdistamaan tuhovaikutukseen. Muutaman vuosikymmenen kuluessa tapahtuva elintason kohoaminen Aasian väkirikkaissa maissa nostaa tämän kuormituksen aivan uudelle tasolle.

Ei tarvitse olla Pentti Linkola ymmärtääkseen, että ihmiskunnan aika alkaa tulla päätepisteeseensä.
5177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulen että taudit ja syövät tappavat ihmisiä lähivuosina. Lääkäreistä tulee varmasti olemaan pulaa ja suurin osa ihmisistä ei saa hoitoa kuten nykypäivänäkään ei saa.

Mitäs kaikkia epidemioita tässä on 10 vuoden sisällä ollut? Lintuinfluenssa, sikainfluenssa, onko muita?

Musta surma vei kolmasosan Euroopan väestöstä. Tuleekohan kohta jokin tauti millä saadaan väestönkasvua ehkäistyä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma
http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=9711500
http://www.tohtori.fi/?page=4229755&id=2921631
http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=laboratoriossa luotiin hirviöinfluenssa&source=web&cd=1&ved=0CFMQFjAA&url=http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/laboratoriossa luotiin hirvioinfluenssa virus tappaisi puolet ihmiskunnasta/a730102&ei=twHQT6XwNofR4QS-1u21DA&usg=AFQjCNFnZSSOgIL1OudxN-Dfe3y2pYxoEg

Äänestä

Suuri muutos on väistämättä edessä. Aki Kaurismäki on oikeassa todetessaan että rikkaimman prosentin surmaaminen auttaisi ihmisiä palauttamaan maailman raiteilleen.

Sairashan tämä maailma on. Kaikkein tärkeimmistä tehtävistä kuten terveydenhuolto säästetään. Todellisuudessa vähiten arvokkaista tehtävistä kuten finanssikeinottelusta maksetaan eniten.

Meidän pitää varsin nopeasti tiedostaa että ihmisen ei tule tehdä sitä mikä tuottaa voittoa, vaan se mikä ihmisen tulee tehdä. Esimerkkinä uudet energianlähteet.

Äänestä

Ihminen ei kykene maailmanloppua aiheuttamaan, halusi se sitä tai ei. Elämä sellaisena kuin sen nyt tunnemme taas voi loppua ja tuleekin loppumaan.

Äänestä

Maailmanloppua ei tule, koska ei ole edes maailman alkua.

Äänestä

se ei taida olla edes rikkain prosentti vaan rikkain promille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskanpöyhijä kirjoitti:

Maailmanloppu on väistämätön, vieläpä aivan lähitulevaisuudessa. Ihmiskunnan kohtalona on hukkuminen paskaan, kirjaimellisesti.

Ensimmäinen askel kohti tuhoa oli Raamatun käsky: Lisääntykää ja täyttäkää maa! Valitettavasti valtaosa ihmiskunnasta pitää edelleen tuota vuosituhansia vanhaa paimentolaiseeposta elämänohjeenaan. (Ja sen pohjalta toimitettuja lukemattomia vastaavia.) Jopa siinä määrin, että omat valinnat eivät merkitse mitään, koska kaikki on ”Korkeimman kädessä”. Tämä pitää täysin paikkansa, Korkeimman Käsi on maailmankaikkeus, jossa elämme. Se on meidät aikanaan synnyttänyt ja on meidät myös tuhoava. Kysymys on vain siitä, kuinka kauan aikaa on jäljellä.

Ihminen suunnilleen nykymuodossaan on vain muutaman kymmenen tuhannen vuoden ikäinen maapallon iän ollessa arviolta 4,5 miljardia vuotta. Viimeisten parin sadan vuoden kuluessa ihmispopulaatio on päässyt pisteeseen, josta ei enää ole paluuta. Ihmisen avukseen luoma tekniikka on mahdollistanut resurssien kuluttamisen ennen näkemättömissä mittasuhteissa, samalla lääketieteen kehitys on vähentänyt kuolleisuuden minimiin. Sodissakaan ei enää saavuteta kuolleisuutta, jolla olisi kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.

Lopullinen kuolinisku saadaan globalisaation myötävaikutuksella. Esimerkiksi meidän suomalaisten elämäntapa useita kertoja vuodessa toistuvine lentomatkoineen mantereen laidalta toiselle sekä valtamerien yli on saavutettu etu, josta on mahdoton luopua. Aivan kuten tupakoivat pitävät paikallista ilmanlaatua pilaavaa pahettaan ihmisarvoon verrattavana oikeutena. Tupakointi on kuitenkin globaalisena haittana melko merkityksetön verrattuna vaikkapa lentomatkailun luonnonvaroihin ja ilmastoon kohdistamaan tuhovaikutukseen. Muutaman vuosikymmenen kuluessa tapahtuva elintason kohoaminen Aasian väkirikkaissa maissa nostaa tämän kuormituksen aivan uudelle tasolle.

Ei tarvitse olla Pentti Linkola ymmärtääkseen, että ihmiskunnan aika alkaa tulla päätepisteeseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu