Islam on valtionuskonto, ja Sharia itä-suomen tuomareiden riettaaksi iloksi maan laki, jolloin Imaamilta voi ostaa "perheenyhdynnän" mukaisesti verorahoilla tänne kustannetun tyttösen illan ratoksi.
Sharia on tiukka, ja rajaa matkustamista koska Islamisaatio ei ole valmis, ja 30 000 ihmistä murhataan vuodessa pelkästään skandinaaviassa kun eivät idiootit suostu ryhtymään muslimeiksi.
Ihmiset eivät uskalla matkustaa, mutta se ei haittaa. Googlen uusi 3D -streetview on maailman uusi matkatoimisto. Sellainen matka joka ennen vei viikon että pääsi edes perille, ja joka maksoi 3000 euroa, saadaan nyt Googlelta virtuaalisena satasella, ja 3D -lasit silmillä.
Nyt voi itse tehdä matkoja virtuaalisesti, jotka olisivat reaalimaailmassa täyttä utopiaa. Voidaan käydä vaikkapa Eiffeltornin huipulla, tai kuussa, tai tähtisumussa.
Aivojen signaalikoodin krakkaamisen myötä voidaan syöttää ajankulun kokemukseen liittyvä data, jolloin tunti 3D -lasien kanssa tuntuu kuin olisi ollut matkalla viikon.
Vielä ei olla kytketty kaikkia virtuaalimatkan toimintoja aivoihin mutta se on työn alla.
Asiakas ajattelee unelmakohdetta, vaikkapa lukiessaan siitä. Sensori huomaa toiveen, jolloin automaattinen ajatuspalvelija kysyy sopisiko matka saman tien.
Jos vastaus on myönteinen, maksetaan matka, ja ihon alainen siru aktivoidaan heti kun maksu on suoritettu.
Siru muuttaa aivojen sähkökenttää niin että saadaan ajantaju muuttumaan. Itse kokemus on myös kokonaan syötetty aivojen kielellä, jolloin kokemus on paljon "todentuntuisempi" kuin ulkoisten aistien avulla.
Jopa sokeat ja kuurot saavat mahdollisuuden inhimilliseen elämään tätä kautta.
Yhden yön matka virtuaalisesti voi tuntua matkalaiselta kuukauden reissulta, ja näin työläiset saadaan olemaan pitempään globalistiyhtiöiden palveluksessa, kun monen viikon kesälomat tulevat tarpeettomiksi.
Googlen omistavat juutalaispankkiirit anastavat näin reaalimaailman kansalaisilta, mutta kukaan ei valita. Ökyrikkaat monopolistit nauttivat itse reaalimaailman riemuista, ja tienaavat kaikesta mitä tavan tallaaja tekee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnistan ja siten tunnustan muslimin uskonveljekseni. Ja saat_nalle sielunsa myyneet tulevat aina olemaan siellä minne kuuluvatkin.
Ja hitot, liikkeelle lasketaan eugeniikkajuutalaisten toimesta lauma itsestään kopioituvia neuraalinannobotteja, jotka tekevät uhristaan kuuliaisen zombin. Osa zombeista ohjataan loikkaamaan jyrkänteeltä alas, osasta tehdään seksiorjia ja osalla järjestetään gladiaattoritaisteluita viihdyttämään valittua kansaa.