Irakiin. Esimerkiksi kuolemantuomio on mahdollisesti psykopaatin tapauksessa ainoa, mikä voi pelottaa, katumusta ei voi olla, jos se aivojen alue ei toimi normaalilla tavalla. Päiden katkominen tuntuu olevan aivan arkista touhua irakissa. Siis siellä riittää aivovammaisia tappajia. Kannattaako ainakaan vaatia sovellettavan Euroopan lakeja paikassa, joka on sekä henkisesti, että maantieteellisesti kaukana Euroopasta? Katselin ohjelmaa lapsityövoimasta Egyptissä. Loppuen lopuksi lapset oppia ammatin, he saivat myös keskustella työnantajan kanssa ja pysyivät poissa pahan teosta. En tiedä ovatko omat kasvatuslaitoksemme sen parempia. Pikemminkin ne vaan leimaavat nuoren ja varsinkaan jos sellaista ei ole edes toisessa maassa.
mikä on paras systeemi
Eurooppa ei voi tietää
081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.