Toimi Kankaanniemi: Kataisen hallitus kaatuu! Varautukaa...

vaaleihin

"Eurokriisi pahenee kiihtyvällä vauhdilla. Yhä useampi asiantuntija näkee romahduksen lähenevän. Perjantaiaamuna näitä viestejä kuulimme sekä aamu-tvssä että radion ykkösaamussa. Ei tarvitse toistaa, millainen kehitys on nyt menossa. Voimme pohtia, mitä tästä seuraa.

Yllätys nykykehitys ei ole. Mm. yhdessä ed. Markku Uusipaavalniemen kanssa kirjasin eduskunnan talousvaliokunnan lukuisiin lausuntoihin ja mietintöihin melko tarkkaan sen, mitä nyt tapahtuu. Ne löytyvät pöytäkirjoista. Meitä pilkattiin pitkään, mutta toki loppuaikoina kuunneltiinkin. "Loppuaika" oli vv. 2010-2011. Kansahan vapautti meidät edustustehtävistä.

Eurokriisin (jota Vanhanen ja Katainen väittivät vain Kreikan ylivelkaantumiskriisiksi) hoitaminen keväällä 2010 aloitettiin väärällä tavalla. Vanhasen hallitus teki raskaat virheet. Silloin Sdp ja Vasemmistoliitto jonkin verran kritisoivat ratkaisuja, mutta eivät selkeästi.

Kataisen hallitus jatkoi Vanhasen hallituksen politiikkaa pienin viilauksin. Tämä todistaa sen, että oppositiossa ollessaan Sdp ja Vasemmistoliitto eivät olleet tosissaan. Niissä elää vahvana intomielinen EU- ja euroidealismi.

Viime syyskuun lopulla, kun Kataisen hallitus sitoutui uusiin eurositoumuksiin ja hyväksyi liittovaltiokehitystä edistävän talouskuripaketin, totesin, että en voi jatkaa edes jäsenenä puolueessa, joka hyväksyy ja tukee tällaista Suomen kansan etujen vastaista politiikkaa. Olin sitoutunut (Uusipaavalniemen kanssa) erilaiselle linjalle. Olen sillä linjalla edelleen ja yhä vahvemmin.

Lähiaikoina rytisee Euroopassa. Eräät itsenäisyyttään arvostaneet valtiot kuten Norja, Ruotsi ja Tanska, kärsivät rytinästä, mutta seuraavat kuitenkin sivusta pahinta eivätkä ole suoranaisten valtavien tappioiden maksajia. Toisin on Suomen tilanne. Miljardeja pyörähtää ja lama iskee. Näin arvelee jo moni. Jos vielä Nokiakin... niin mitäs sitten?

Ei ole kaukaa haettu ajatus, että Kataisen hallituksen päivät päättyvät syksyyn mennessä. Miten ihmeessä molemmat vasemmistopuolueet voisivat jatkaa kokoomusjohtoisessa oikeistohallituksessa, joka jatkaisi "talousliittovaltiolinjalla"? Miten ihmeessä nämä puolueet kykenisivät selvittämään kansanedustajille ja kansalle tekemänsä raskaat virheet? Ei mitenkään.

Varautukaa puolueet ja poliitikot eduskuntavaaleihin loppuvuoden aikana! Ne eivät mitään enää ratkaise, mutta poliittinen vastuu niissä mitataan. Se on raskas monille.

Valitaanko Rovaniemellä viikon kuluttua myös Suomelle pääministeri kaudelle 2012-2016? Vai astuuko tehtävään Timo Soini, jonka kanssa tein hyvää eurokriittistä yhteistyötä vaalikauden 2003-2007 eduskunnan suuressa valiokunnassa? - Niin, mukavahan ei konkurssipesän hoitaminen ole kenellekään, mutta jonkun sekin on tehtävä."

http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107479-rytinä-kaataa-kataisen-hallituksen-varautukaa-vaaleihin

1

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzzzzzzzhhhhhhhhh

      Hyvä kirjoitus Kankaanniemeltä. Tilanne on tosiaan aivan järjetön. Päätös päätökseltä meitä ujutetetaan kohti syvempää integraatiota, talousliittovaltiota ja Suomen mediakenttä on asiata täysin hiljaa tai sitten kritiikittä ylistelee hallituksen järjettömiä toimia.

      Miksi muuten sanotaan että lehdistön on vallan vahtikoira, kun oikeampi nimitys on kuohittu hiiri?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe