Saarakkala narautti Urpilaisen

Soini kusi sukassa

Soinilla on pakko olla joku kytkös yläpään demareihin koska on hiljaa heidän pahoista teoistaan. Onhan Soinia joskus epäilty piilodemariksikin.

Onneksi perusuomalaisissa on rehellisiäkin miehiä joita filunkipeli raivostuttaa vaikka kyseessä olisi demarikin. Hän uskaltaa paljastaa joa Urpilaisenkin väärinkäytökset - ilmankos ei ole enää Soinin suosiossa. Saarakkala on uskaltanut huomauttaa joskus itse Soiniakin.

Saarakkala on rohkea mies ja selvästi puheenjohtaja-ainesta.

"....Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) osallistuu parhaillaan kansainväliseen Bilderberg-seminaariin Yhdysvaltojen itärannikolla Chantillyssa.

Bilderberg-seminaareissa toisiaan tapaa suuri määrä erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä, eikä kokousten sisällöstä juuri hiiskuta julkisuuteen. Niinpä seminaari onkin salaliittoteoreetikoiden loputtoman kiinnostuksen kohde, villeimmissä väittämissä todellinen maailmanhallitus.

Viime kesänä kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps) tivasi kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, pitäisikö ministereiden kertoa esimerkiksi eduskunnalle, minkälaisia keskusteluja he käyvät Suomen edustajina Bilderbergseminaareissa.

Urpilainen vastasi rakkalalle kirjallisesti:

– Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistutaan yksityishenkilönä.

Valtiovarainministeriö ei voi lähteä rajoittamaan yksityishenkilön osallistumista Bilderbergryhmän tai minkään muun vastaavan ryhmän kokouksiin. On syytä huomata, että

Saapoliittiset päätöksentekijät tapaavat ulkomaisia kollegojansa myös muissa enemmän tai vähemmän virallisissa ryhmissä vaihtaakseen mielipiteitä ja solmiakseen hyödyllisiä kontakteja.

Urpilainen on matkustanut Yhdysvaltoihin ministeriönsä, eli käytännössä veronmaksajien rahalla, Yle kertoo. Myös pääministeri Jyrki Katainen (kok) on matkustanut kolme kertaa ministeriön kustannuksella seminaareihin.
Urpilaisen aiemman tulkinnan mukaan ministeri siis matkustaa seminaariin yksityishenkilönä, mutta ministeriön rahoilla. Saarakkala hämmästelee asiaa Ylen haastattelussa.

– Kyllä tässä nyt on jääty kiinni valheesta, hän tulkitsee..."

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää oli?

      Jutalta monesko kerta? Koska puhunut totta?

      • Saarakkala on jo

        monta kertaa uskaltanut nousta SDP:tä vastaan. Siinä puolueessa onkin 100 kertaa enemmän mätää kuin jossakin pikkupuolue vihreissä johon Soini kohdistaa kaikki paukkunsa (hämäysmielessäkö, jotta huomio saataisiin pois SDP:n väärinkäytöksistä?)


      • terhistelyöyhötystä
        Saarakkala on jo kirjoitti:

        monta kertaa uskaltanut nousta SDP:tä vastaan. Siinä puolueessa onkin 100 kertaa enemmän mätää kuin jossakin pikkupuolue vihreissä johon Soini kohdistaa kaikki paukkunsa (hämäysmielessäkö, jotta huomio saataisiin pois SDP:n väärinkäytöksistä?)

        vitsivaaliohjelman luoja ei Soininkaan mielestä todellakaan ole enää "se terävin hedelmäveitsi".

        ex-perintöprinsseys ei ole tuonut sitä poliittista painoarvoa ja persukuvernementin roolia,mitä esim.Putkosella on.

        Verrattuna demareiden varapuheenjohtajaan Lindmanniin poliittinen ura ei ole lähtenyt nousukiitoon,vaan pikemminkin ottanut näyttävästi takapakkia.

        Jopa Hommaforum-Turkkila kiilasi ohi.

        Vesselillä sutii-miksiköhän???


    • Tim Il Soini...

      Opus Dei, Suomen Sisu, Cannonball.....persujen salaseuroja, joissa persut veronmaksajien rahoja törsäävät.

      • totuus esiin

        Ja juurihan Soinikin matkusti sinne billenbergiin. Kävi antamassa ohjeita kuinka talousliberalisimia harjoitetaan Naamioitiin vain sairauslomaksi kun valmisteli kokousta. Tämä billunbergi on persujen salaliitto maailman valloittamiseksi.
        Siinä on käsikassaroina kokoomus ja demarit.
        Kaikkihan tietävät että kreika ja Espanja kaatuvat, ainoastaan Soini on mokanut ja kertonut asian liian aikaisin. Ne rutaamopokirjoituksetkin ovat täällä hämäystä.
        Nillä kännetään huomio pois totellisista ongelmista, ja maailma on persujen ennen kuin ehditte billebergiä sanua.


    • Laitoin

      Saarakkalan 2m x 2m fanikuvan seinälle. Saarakkala on sankarini.

    • hienoa toimintaa

      Siinäpä onkin oikea rakkikoira sankarina. Muuta ei näytä olevan tekoa kun kyttäillä muita, saisiko muka narautettua jostain teknisestä virheestä.
      Bilderberg- seminaareissa on käyty täältäkin maailman sivu ja on hyvä, että joku käy meiltäkin tarkkailemassa, mistä siellä puhutaan.
      Tuskin sinne kukaan huvinpäiten viitsisi mennä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe