Pajatoiminta

on ..seestä!
Siellä pitäs pitkä aikasen työttömän osallistua jonnin joutavaan hommaan 8-9 euron ylimääräis liksalla.
Matkaakin tulee aivan liian paljon, sai bussi korttiin avustusta tai ei.
Nekin paskahommelit kun vajaassa kesken eräisessä ikivanhassa tehtaassa pitäs alkaa suorittamaan muutaman kuun päästä.
Paskaa sanon minä, siellä on sellaista toimintaa, joka ei kiinnosta ei vaikka maksasivat bussit ja yheksän euron verottomat,,hyi olkoon..En ikinä ole ollut halukas käsitöitä tekemään, en ikinä ole ollut halukas ruokaa kokkaa varsinkaan isolle porukalle, en ikinä ole halukas,en mihinkään mitä se vitunpaja tarjoaa. Ikääkin on jo ihan tarpeeksi, antakoot nuorille sielläkin mahdollisuuden, moni nuori virkkaa mielellään pipoja ja ompelee barbi nukkeille vaatteita.
Lisäksi, kyllä tuollaisesta nuorikin tulee kärsimään, nuori voipi kuvitella että työn teko on noin pikkupalkkaista ja enpä ihmettele jos nuoret suivaantuu ja mieluimmin sitten tekevät mitä haluavat vaikka ilman lisuketta.
45185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

heh heh heh
Terveisin 46 vuotias eläkeläinen.

Äänestä

Työttömälle on enemmän kuluja kuin tuloja tuollaisesta.

Äänestä
  • Joissain tapauksissa joo ja silloin ei pidä ihan kevein perustein lähteä pakottamaan ainakaan hakijaa tuollaiseen.

    Äänestä

jos sinut on tuollaiseen määrätty, sinnehän pitää karenssin uhalla mennä. toivotaan nyt kuitenkin, ettet tuosta masennu ja joudu hakemaan saikkua. saikulla kun saa saman rahan ja vähän ylikin.

Äänestä

Ei mitenkään ole mahdollista päästä kuin tappiolle jos saa alle 20e/päivä, työmatkoihin halvimmalla välineellä menee jo noin 16eur ja sitten pitäisi ostaa ruoat ja kahvit työpaikalla, ei taida edes riittää 20eur päivässä tuollaiseen.

Äänestä
  • Ei maksa ainakaan täälläpäin. Sossu maksaa enimmillään 40 euroa kuukaudessa matkakulukorvausta. Ja monilla työttömillä selviytyminen perustuu siihen että pysyy neljän seinän sisällä ja miettii päivät pitkät että miten selviytyä, missä on tarjouksia ja mitä voisi syödä. Ymmärrän kyllä että joillakin harjoitteluun mennessä alkaa kulut kasvamaan huonommasta suunnittelusta ja toisaaltaan pakollisesta siistimmästä olemuksesta johtuen.

    Mistä sait tuon tiedon 20 Euron työmatkakorvauksesta?

    Äänestä

  • old_profile_73228 kirjoitti:

    Ei maksa ainakaan täälläpäin. Sossu maksaa enimmillään 40 euroa kuukaudessa matkakulukorvausta. Ja monilla työttömillä selviytyminen perustuu siihen että pysyy neljän seinän sisällä ja miettii päivät pitkät että miten selviytyä, missä on tarjouksia ja mitä voisi syödä. Ymmärrän kyllä että joillakin harjoitteluun mennessä alkaa kulut kasvamaan huonommasta suunnittelusta ja toisaaltaan pakollisesta siistimmästä olemuksesta johtuen.

    Mistä sait tuon tiedon 20 Euron työmatkakorvauksesta?

    1 bussimatka paikallisessa liikenteessä maksaa 3,20e, niitä joutuu tekemään neljä jotta pääsee pajapaikkaan tekemään työtä, mitä tekee?

    Miten paljon maksaa kahvitauko ja ateriointi?

    Polkupyöränkin vuokraaminen maksaa 20e vähintään päivässä, mutta silloin työpäivä lyhenisi koska matkaan kuluu aikaa.

    Äänestä

Jos sossu ei maksa, niin sitten syntyy kauppa- ja pankkiryöstäjiä.

Äänestä

Hienoa työllistämispolitiikka, pistetään tekemään paskahommia karenssin uhalla ja sossusta pitäis hakea palkkaa sitten.

Äänestä
  • ei siitä kuulemma karenssia tule, mutta mitähän sitten, kai keksivät jotain, lento kuuhun tai marssiin...

    Äänestä

Se on asenne kysymys. Yksin elävälle jää näistä Tev:eistä, jos on soskun asiakas, 460 180 euroa on 640€ kuussa. Aika hyvin minusta. Itse tein sitä puolivuotta, hyvälle firmalle. Sitten palkallisena samassa firmassa kohta vuoden ja taas tulot nousivat. Olenko ainoa? Vai kävikö mulla vain hyvä mäihä? Itsestä tuntuu, että tein hyvän diilin!

Kun lasketaan näitä "väliinputoajia" niin moni ei saa 640€ kuussa elämiseen, vaikka töissä ovatkin. Mitä siis valitatte?

Äänestä
  • paljonkos kerrytit eläkettäsi ja lomapäiviä tuossa? jos nuo ei kiinnista yhtään, niin mene sitten hyvä ihminen ihan rehellisiin pimeisiin töihin!

    Äänestä

  • sdcvgsdffasdfd kirjoitti:

    paljonkos kerrytit eläkettäsi ja lomapäiviä tuossa? jos nuo ei kiinnista yhtään, niin mene sitten hyvä ihminen ihan rehellisiin pimeisiin töihin!

    Kateellinen siellä visertää! Ole vain tekemättä mitään, niin maailma pelastuu!

    Äänestä

  • Vetelykset kirjoitti:

    Kateellinen siellä visertää! Ole vain tekemättä mitään, niin maailma pelastuu!

    kyllä teen, kun maksetaan! yhdeksällä eurolla en. ne, jotka orjatöihin menevät, vähentävät edelleen työmarkkinoiden avoimia työpaikkoja ja kusevat näin omaan kaminaansa. jokaiseen tuollaiseen työhön palkattaisiin työntekijä, ellei joku luuseri suostuisi ilmaiseksi tekemään.

    Äänestä

  • On paljon asennekysymyskin. Sekin on totta.

    Äänestä

Ota mulukku huomioon, että Suomessa on miljoona suomalaista yrityksien palveluksessa noin 500 000 kotitaloutta 2,9 miljoonasta kotitaloudesta. Valtion ja kuntien palveluksessa on noin 600 000 suomalaista noin 300 000 kotitaloutta.

Äänestä

Pitäisi tasoittaa kaikkien tulot tuohon 640e/kk kaikki muu ylimääräinen palkka valtiolle vaan suoraan.

Äänestä
  • Olet vaarässä, kun asioista et ymmärrä. Tuo 640€ jää siis elämiseen, kun laskut ja vuokrat on yhteiskunta hoitanut. Se on käyttörahaa 20,64€ päivä. Kyllä sillä pari mäyristä ostaa tarjouksesta. Laske siihen vielä päälle vuokran ja tenavat avioero perheistä. Ei huono.

    Äänestä

  • Laskupää kirjoitti:

    Olet vaarässä, kun asioista et ymmärrä. Tuo 640€ jää siis elämiseen, kun laskut ja vuokrat on yhteiskunta hoitanut. Se on käyttörahaa 20,64€ päivä. Kyllä sillä pari mäyristä ostaa tarjouksesta. Laske siihen vielä päälle vuokran ja tenavat avioero perheistä. Ei huono.

    koskee vain yksinäisiä ihmisiä. avio- ja avopuolisoilla tilanne on paljon huonompi:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Toimeentulotuki#Perusosa

    tietysti onhan maa täynnä noita poste restantessa asuvia, mutta jos sen tekee etuuksien huijaamiseksi niin kyseessä on silloin kyllä petos.

    Äänestä

Jos ei ole markkina-arvoa eikä suhteita kunta--alalla niin silloin ei vi muuta kuin tehdä sitä mitä tarjotaan. Ei riitä tietotaito hakea työtä nin silloin pitää tyytyä tarjontaan.

Äänestä

Huh onneksi ei tarvitse tuollaisista huolehtia.

Mutta mites perusturva?
Jos valitsee karenssin niin silloinhan voi kuitata sossusta kun on oikeus perustoimeentuloon.

Äänestä
  • paitsi että sossu alentaa sitä perusosaa ekasta karenssista 20% ja seuraavasta 40%..

    Äänestä

  • Kelasta ja sossusta saa samoja määrärahoja mitä valtion ja kuntien palveluksesa maksetaan. Henkilö-ja asiakaskunta ovat samoja henkilöitä, jotka saavat tulonsa määrärahoista.

    Äänestä

  • fdsfdasfasdfasd kirjoitti:

    paitsi että sossu alentaa sitä perusosaa ekasta karenssista 20% ja seuraavasta 40%..

    Eikös se ole lainvastaista toimintaa?

    Äänestä

  • kansanryhmä,- kirjoitti:

    Kelasta ja sossusta saa samoja määrärahoja mitä valtion ja kuntien palveluksesa maksetaan. Henkilö-ja asiakaskunta ovat samoja henkilöitä, jotka saavat tulonsa määrärahoista.

    Irtautuminen julkisyhteisöstä vaatii hyvää markkina-arvoa ja hyviä ansituloja. Muussa tapauksessa joudut elämään julkisyhteisössä joko henkilöstön tai asiakkaan roolissa.

    Äänestä

  • fsddafadsfsdfadf kirjoitti:

    ei ole, vaan juurikin laissa tuo on määritelty.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412?search[type]=pika&search[pika]=toimeentulotuki

    EDELLEEN väitän että perusturva jyrää tuon toimeentulotukilain. Entäs Eu ihmisoikeudet?
    Voihan olla joku force majeure estekin ettei yksinkertaisesti voi ottaa duunia vastaan mutta ei hyväksytä työkkärissä.
    Eikä sitä 20% heti napata vaan arvoidaan tilannekohtaisesti.

    Äänestä

Jos elämälläsi ei ole merkitystä niin onhan sinulla vapaa-aika katsoa salattuja elämiä ja istua aikaa ravintoloissa ja festareilla. Nauti joutenolemisesta viihdeteollisuuden parissa ja viettämällä aikaa illanistujaisissa.

Äänestä

Mieluummin notkut netissä ja pubeissa :) Paskahommaahan se väliaikainen työpaja on pikkupalkalla, mutta varsinkin syrjäytyneelle (nuorelle) se on hyvä pelastusrengas siinä mielessä että ei ihan laiskuriksi lässähdä kuten sinä.

Äänestä

Pajatoiminnassa on paljon hyvääkin. Ihmisen ei ole hyvä olla tekemättä mitään sosiaalista kovin pitkään. Mutta näiden tulee olla sen hakija lähtökohdista lähteviä hankkeita. Itsekin pajoilla ollut sekä "asiakkaana" että työpajaohjaajana. Mielekäs aikaansaapa duuni voi antaa jotain sisältöä elämään, jossa ei tunne itseään alemman tason kansalaiseksi, jollaiseksi työttömänä moni itsensä tuntee.

Pajatoiminnalla on nykyään suuntaus auttaa "asiakkaita" ahdingosta parempaan, kun ennen ne oli SAKn ja työkkärin keino pitää markkinamateriaali varpaillaan. Itse uskon että näistä on paljon apua monille ongelmaisille ja muillekin, joilla on tarve olla sosiaalisessa toiminnassa ja aktiivisena.

Äänestä
  • >>Itsekin pajoilla ollut sekä "asiakkaana" että työpajaohjaajana>>

    noinhan se menee, että tuo on ikuinen oravanpyörä. kukaan sieltä ei oikeasti työllisty, muttaa kun tarpeeksi pitkään on asiakkaana, työllistetään ohjaajan suojatöihin. cv:ssä näitä ei todella kannata mainita, työn saamiseksi on parempi että on ollut ihan rehellisesti työtön.

    Äänestä

  • Mutta voiko ap. mitenkään vaikuttaa siihen minkälaiseen hommaan lähtee.
    Ap. tuntui olevan aika v*ttuuntunut hänelle valittuun "duuniin" ja tuo 9euroa on suorastaan loukkaus ihmistä kohtaan.
    Jos itselläni olisi tuollainen tilanne sairastuisin yllättäen masennukseen.

    Äänestä

  • 2+4 kirjoitti:

    Mutta voiko ap. mitenkään vaikuttaa siihen minkälaiseen hommaan lähtee.
    Ap. tuntui olevan aika v*ttuuntunut hänelle valittuun "duuniin" ja tuo 9euroa on suorastaan loukkaus ihmistä kohtaan.
    Jos itselläni olisi tuollainen tilanne sairastuisin yllättäen masennukseen.

    Korjaan.
    Ei loukkaus vaan suoraa v*ittuilua.

    Äänestä

  • dfsvgsdfasdfasd kirjoitti:

    >>Itsekin pajoilla ollut sekä "asiakkaana" että työpajaohjaajana>>

    noinhan se menee, että tuo on ikuinen oravanpyörä. kukaan sieltä ei oikeasti työllisty, muttaa kun tarpeeksi pitkään on asiakkaana, työllistetään ohjaajan suojatöihin. cv:ssä näitä ei todella kannata mainita, työn saamiseksi on parempi että on ollut ihan rehellisesti työtön.

    Täysin väärässä. Itse olin kanssa työpajalla töissä 1997-2000. ja kouluttivat eräälle erikoisalojen ammattiin. Niitä ei Suomessa ole enää paljon, sen alan harjoittajia. Olin silloin nuori ja vetreä, vaati kovaa kuntoa käsityöammatti. Olen tehnyt rahahommia sen jälkeen paljon, mutta tämä rupupalkalla oleva homma oli ja on lähimpänä sydäntäni.

    Se kasvatti itsetuntoa, että osaa muuta mitä muut ei osaa ja aika hulvattomiinkin homiin pyrittiin sen jälkeen, kun itsetunto oli kohillaan ja hyvä niin, kun nuori silloin vielä olin.

    Loppujen lopuksi palkan suuruushan tässä on se pääasia. Jos "suojatyöstä" maksetaan työntekijän mielestä riittävästi niin mitä sitten? Miksi ei ansioluettelossa kannata mainita kaikkia työpaikkojaan? Onko työttömänä lusmuillut houkuttelevampi vaihtoehto työnantajalle kuin hikipajoissa säännöllisesti ahertanut hakija?

    Äänestä

  • Elävästä elämästä kirjoitti:

    Itsekin arvostan työpajaohjaajan hommaa kyllä. Aika erilaisia persoonia näissä duunissa ja kyllä se aivan ohjaamista ja yksilöiden ymmärtämistä vaatii. Tuo itse duunien tekeminen on kuitenkin se toisarvoinen tehtävänkuva kun työtä ohjataan. Itse on vasta se varamies, jos muut ei osaa tai jos ei ole tekijää.

    Itsetunnon kohottajana kieltämättä tuolla on merkitystä varsinkin. Ja myös siellä työskenteleville. Edellyttäen, että pajalla pyritään juurikin luomaan kehitystä niille työllistetyille. Sehän se pääasia kuitenkin on. Nostaa porukka tietyltä tasolta seuraavalle, jotta kykenisi työllistymään vapaillekin markkinoille, mutta siten, että se tapahtuu sen työllistetyn kannalta eikä pakolla.

    Monien sossutanttojen asenne on se, että morkataan ja alistetaan joku lyttyyn, niin jospa se sitten innostuu elämästä. Tähän pitää löytyä toinenkin tie, että vaikka ei ole sitä jotain superammattia tai jotain muuta erityisaktiivisuutta, niin on silti mahdollisuus työllistyä tai onnistua. Tämä yhteiskunta ei vaan oikein sovellu tälläiseen tsemppausasenteeseen.

    Äänestä

  • mnbvc123456 kirjoitti:

    Loppujen lopuksi palkan suuruushan tässä on se pääasia. Jos "suojatyöstä" maksetaan työntekijän mielestä riittävästi niin mitä sitten? Miksi ei ansioluettelossa kannata mainita kaikkia työpaikkojaan? Onko työttömänä lusmuillut houkuttelevampi vaihtoehto työnantajalle kuin hikipajoissa säännöllisesti ahertanut hakija?

    Tarkoituksena tais olla vain mun alentaminen, ei niinkään noiden duunien morkkaaminen. Mulla on täällä vainoaja ja se valitettavasti kolahtaa välillä muidenkin taakaksi. En minä sitä mitenkään ota, mutta joskus kun on mielipiteitä niin saa jonkun riesakseen. Älkää siis muut ottako tuota pajamielipidettä henkilökohtaisesti mitenkään vakavasti.

    Äänestä

Lopettaisit tukien nostamisen, jotta yhteiskunnan ei tarvitse tehdä sitä, niin ei tarvitsisi piipittää?

Ihan turhaanhan kerran täällä olet.

Äänestä

Muutetaanpas tuki niin että jos ei pajatoiminta kiinnosta niin ei tule sitten siltä ajalta penninjetiä mistään jonka tuo jakso kestäisi?
Joko alkaa kiinnostamaan kun palkka nousi ainakin 100 kertaiseksi? Syytä olisi kiinnostaa.

Äänestä
  • Joo. Nolla kertaa sata on edelleen nolla:)

    Äänestä

  • jos otettaisiin kaikki tuet pois?

    Äänestä

  • jkgkjhbk kirjoitti:

    Joo. Nolla kertaa sata on edelleen nolla:)

    Ilmaisin epätarkasti, siis aloittajan mielestä hän saa 9e/vrk pajapäivinä, no akka tienaa kyllä muina tukiaisina ko. aikana sen 9e ainakin satakertaisesti veikkaan.
    Jos ei halua pajalle niin otetaan kaikki pois, tulot 0e
    Jos on pajalla tulot on varmaankin vähintään 900e
    Kumpi kiinnostaa? Yhteiskunnalle olisi parempi kyllä tuo 0e vaihtoehto mutta eihän nuo elätit siihen ala, olisivat silti edes rehellisiä eivätkä vinkuisi 9e päiväpalkoista.

    Äänestä

  • ¤kuittaaja¤ kirjoitti:

    Jaa korjaan siis kuussa akka tienaa ainakin satakertaisesti sen 9e, putsina

    Äänestä

  • Jokos kiinnostaisi kirjoitti:

    jos otettaisiin kaikki tuet pois?

    Joo että amerikan malliin... Mitenköhän kävisi rikos tilastoille? Se on varmaa että rikollisuus ja väkivalta räjähtäisi käsiin. Autokaappaukset,murrot,varkaudet,tapot,murhat,huumekaupat jne...

    Äänestä

  • ¤kuittaaja¤ kirjoitti:

    Jaa korjaan siis kuussa akka tienaa ainakin satakertaisesti sen 9e, putsina

    Enpä tienaa, 1 tai 2 kertaa viikossa. Se tekis 36 euroa kuukausi ylimääräistä tuon n. 480 e. lisäksi.
    -Huomautus, tuolla jossain joku kuvitteli että ne vähäsetkin menisi humputteluun, jopas jotain, en käy ravintoloissa, en juo alkomahoolia ja en matkustele, enkä ostele mitään ylimääräistä maallista mammonaa.
    -Sanoivat että 2 päivää viikossa, on nääs tungosta, jotta kaikki työttömät saa maistaa paja toiminnan tunnelmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

9 euron akka kirjoitti:

on ..seestä!
Siellä pitäs pitkä aikasen työttömän osallistua jonnin joutavaan hommaan 8-9 euron ylimääräis liksalla.
Matkaakin tulee aivan liian paljon, sai bussi korttiin avustusta tai ei.
Nekin paskahommelit kun vajaassa kesken eräisessä ikivanhassa tehtaassa pitäs alkaa suorittamaan muutaman kuun päästä.
Paskaa sanon minä, siellä on sellaista toimintaa, joka ei kiinnosta ei vaikka maksasivat bussit ja yheksän euron verottomat,,hyi olkoon..En ikinä ole ollut halukas käsitöitä tekemään, en ikinä ole ollut halukas ruokaa kokkaa varsinkaan isolle porukalle, en ikinä ole halukas,en mihinkään mitä se vitunpaja tarjoaa. Ikääkin on jo ihan tarpeeksi, antakoot nuorille sielläkin mahdollisuuden, moni nuori virkkaa mielellään pipoja ja ompelee barbi nukkeille vaatteita.
Lisäksi, kyllä tuollaisesta nuorikin tulee kärsimään, nuori voipi kuvitella että työn teko on noin pikkupalkkaista ja enpä ihmettele jos nuoret suivaantuu ja mieluimmin sitten tekevät mitä haluavat vaikka ilman lisuketta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu