Kuuluuko suvivirsi kevätjuhlaan?

Suvilaulu kiitos

Mielestäsi ei!

Olisi jo aika luopua siitä "perinteestä" , maailma on muuttunut,.

Suvivirsi (ruots. Den blomstertid nu kommer) on virsikirjassa virsi numero 571. Melodiaa pidetään yleisesti ruotsalaisena kansansävelmänä, joskin sitä on arveltu myös saksalaisperäiseksi.

Virren kolme ensimmäistä säkeistöä lauletaan Suomessa ja Ruotsissa joka vuosi koulujen kevätjuhlissa.
Koska suvivirsi ei sisällöltään uskonnollisena kaikkien mielestä sovi kaikkien koululaisten yhteisenä laulettavaksi, siitä on tehty sanoitukseltaan ei-uskonnollinen muunnelma, Suvilaulu.

Aika siis siirtyä SUVILAULUUN!

38

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pois pois

      itse olen eronnut kirkosta jo vuosia sitten, lapset eivät käy uskonnontunneilla
      koulussa mutta silti sitä virsikirja veisaamista tulee pakosta.

      Mielestäni olisi aika siirtyä eteenpäin ja jättää moiset perinteet pois.

      Tuo on juuri kirkon pientä aivopesua hämätä virsi laulun muotoon
      ja pakottaa kaikki sitä hoilaamaan tai vähintäin kuuntelemaan.

      • darwin delusion

        Voi sääli tulee laspsia kun vanhempi on tuollainen pikkusielu surkimus, mutta minkäs voi.

      • juuri päinvastoin
        darwin delusion kirjoitti:

        Voi sääli tulee laspsia kun vanhempi on tuollainen pikkusielu surkimus, mutta minkäs voi.

        miten niin pikkusielu, päinvastoin - avara katseinen joka ymmärtää
        maailman erilaisuuden. Kristinusko tai usko ylipääntänsä on melko
        ahdasmielistä ajattelua, elämänkatsomus oppi on paljon laajempaa

      • Vai muka laajempaa
        juuri päinvastoin kirjoitti:

        miten niin pikkusielu, päinvastoin - avara katseinen joka ymmärtää
        maailman erilaisuuden. Kristinusko tai usko ylipääntänsä on melko
        ahdasmielistä ajattelua, elämänkatsomus oppi on paljon laajempaa

        "Ymmärtää maailman erilaisuuden", says who? Samanlainen pulliainen olet kuin muutkin.

      • elämänkatsomustieto
        Vai muka laajempaa kirjoitti:

        "Ymmärtää maailman erilaisuuden", says who? Samanlainen pulliainen olet kuin muutkin.

        olen samalainen pulliainen kuin muutkin mutta ymmärrän sen
        että raamattu on pappien tekemä satukirja, tarinakirja
        sekä että kristinusko on vain yksi monien uskontojen seassa.

        Meidän "Jumalan" lisäksi on monia muitakin.
        Uskokoon ken haluaa ja mihin haluaa, tärkeää on ymmärtää se.

        Elämänkatsomustieto on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä

        Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi.

        Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi.

      • elämänkatsomustieto kirjoitti:

        Raamattu ei ole pappien tekemä.

        Tämä tieto kuuluu yleissivistykseen.

      • kukas muuten
        jjeeves kirjoitti:

        Raamattu ei ole pappien tekemä.

        Tämä tieto kuuluu yleissivistykseen.

        raamatun on kirjoittanut tai oikeammin koostanut kirjoittajat
        mutta kyllä papit, kirkko päätti mitä siihen otettiin mukaan.

      • Vapaa, tasa-arvoinen
        elämänkatsomustieto kirjoitti:

        olen samalainen pulliainen kuin muutkin mutta ymmärrän sen
        että raamattu on pappien tekemä satukirja, tarinakirja
        sekä että kristinusko on vain yksi monien uskontojen seassa.

        Meidän "Jumalan" lisäksi on monia muitakin.
        Uskokoon ken haluaa ja mihin haluaa, tärkeää on ymmärtää se.

        Elämänkatsomustieto on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä

        Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi.

        Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi.

        Väität, että Jumalaa ei ole. Todista se. Muuten en usko tuota elämänkatsomussatua.

      • safdsdfs
        juuri päinvastoin kirjoitti:

        miten niin pikkusielu, päinvastoin - avara katseinen joka ymmärtää
        maailman erilaisuuden. Kristinusko tai usko ylipääntänsä on melko
        ahdasmielistä ajattelua, elämänkatsomus oppi on paljon laajempaa

        Mielestäni olet itse aika ahdasmielinen, jos yksi virsi noin paljon ahdistaa.

      • raakkuna1

      • nollaxnolla=nolla
        Vapaa, tasa-arvoinen kirjoitti:

        Väität, että Jumalaa ei ole. Todista se. Muuten en usko tuota elämänkatsomussatua.

        Väitä että jumala on olemassa!

        Koska ei ole yhtään todistetta siitä että sellainen olisi olemassa.
        Eihän sitä voi todistaa ettei jotain ole? Olematonta ei voi todistaa
        muuten kuin että tulisi vasta todisteet, eli todiste olemassa olosta.

        Tajuutsä?

    • uskomaton skeidaa

      Tämän ruotsalaisen virren "Den Blomstertid nu komma" on kirjoittanut Israel Kolmodin ja käännetty suomalaiseen virsikirjaan..

      Virren viidennen säkeistön kielikuvat, joissa Jeesusta verrataan Saaronin liljaan ja laulajan sielua Libanoniin.

      Saaron on Palestinan rannikkotasangon pohjoisosa, kartan mukaan Jaffan rannikkokaupungista ylöspäin. Paikkaa ylistettiin muinoin hedelmälliseksi ja varsinkin kukistaan rikkaaksi alueeksi. Sellaisena Raamattukin sen mainitsee.

      Tälläistä höpö-höpöä meille pakkosyötetään!

    • Kaunis virsi

      Suvivirsi on kaunis ja kuuluu olennaisesti kevätjuhlaan. Pidetään kiinni siitä, että saman ilon virrestä saavat lapsemme kuin mekin aikanaa saimme ja vieläkin siitä tulee lapsuus mieleen ja ihana tunnelma!

      • MIksi suvivirsi kuuluisi vain kevätjuhlaan? Mikä estää veisaamasta sitä porukalla vaikka kaupungin torilla tai osuuskaupan edessä?

        Jos perinteen "ylläpito" on niin ohutta, että se on ilmoilla vain pari minuuttia kerran vuodessa, niin on tekopyhyyttä hillua siitä pariminuttisestakaan.

      • jee jeep
        jjeeves kirjoitti:

        MIksi suvivirsi kuuluisi vain kevätjuhlaan? Mikä estää veisaamasta sitä porukalla vaikka kaupungin torilla tai osuuskaupan edessä?

        Jos perinteen "ylläpito" on niin ohutta, että se on ilmoilla vain pari minuuttia kerran vuodessa, niin on tekopyhyyttä hillua siitä pariminuttisestakaan.

        se on juuri näin! Ihmiset hokee että se on niiiin ihana ja perinnettä,
        mutta oikeasti "vaalivat" sitä muka niin arvokasta asiaa 1.kerran vuodessa
        about 2min....aika paljon uhraavat tällä niin arvokkaalle asialle

      • Ei aika, eri laulu
        jee jeep kirjoitti:

        se on juuri näin! Ihmiset hokee että se on niiiin ihana ja perinnettä,
        mutta oikeasti "vaalivat" sitä muka niin arvokasta asiaa 1.kerran vuodessa
        about 2min....aika paljon uhraavat tällä niin arvokkaalle asialle

        Voihan sitä laulaa vaikka jouluna??? Jaa'a, mutta silloin on muut virret ja laulut.

    • Mr.Rehellinen

      EI KUULU

    • suvaitsemattomat

      http://www.kirkkojakaupunki.fi/kannanotot/suvilaulu

      "Suuri sääli on, jos erilaiset katsomukset törmäävät niin, että yhteiskunnastamme ja tulevilta polviltamme viedään elämää kantavia perinteitä."

      Tuohon aatokseen yhdyn. Perinteet viedään ja muutetaan suvaitsemattomuuden takia.

      Ne, jotka eniten huutavat suvaitsevaisuuden puolesta, ovat itse suvaitsemattomia.

    • tukusutkija

      Hyrreilla, eli siis wb rååtsalaisilla taitaa olla paljonkin yhteyksiä sakemanneihin?
      Hehän tunnetusti vihaavat veli Venäläisiämme, mutta suorastaan rakastavat kaikkea. mikä liittyy sakemanneihin/ranskalaisiin?

      Onkohna hyrrien keskuudessa paljonkin natsiperimää?

      Me Suomalaiset olemme ikäänkuin sellainen "välttämätön paha", jota ilman hyrrit eivät voi toteuttaa itseään, eli olemaan ns. "Yli-ihmisiä"

    • kauhiasti hämmästyny

      Suvivirsi on suomalaista kulttuuria ja perinnettä.
      Onko tulevaisuuden Suomessa vai mamuilla
      oikeus omaan kulttuuriinsa ja perinteisiinsä?

      • ei pakkosyötölle

        no siinähän se pointti juuri on;
        suvivirsi ei itseasiassa ole suomalaista kulttuuria, vaan ihan tuontikamaa!

        Ja kyse ei ole maahanmuuttajista vain, vaan myös meistä ihan suomalaista
        jotka eivät halua uskonto pakkosyöttöä

        Kirkkohan tässä on toiminut erittäin ovelasti, he ovat ujuttaneet
        uskonnon sanomaa "perinteeksi" ja kulttuuriin

    • cdsgdcfsadfasdfe

      mielestäni teinit voisivat kännipäissään örveltää vaikka pikku g:n "me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus".

    • okkigaam

      Kuulu kyllä kuuluu jo yleis sivistykseen-kin.
      Miksi annamme manujen määrätä oman maamme kulttuuria. Ei sen tarvitse vaivata ateisteja, siinä ylistetään luontoa. Ehdottomasta suvivirsi ja jopa stadin langiksi.
      Laulan sitä itsekin kesän alkamisen kunniaksi. Enkä ole uskis.
      maagikko

    • pahinta kaikesta

      Kirkon salajuonia on saada porukka luulemaan että virsien hoilaaminen on jotain
      "kulttuuria" ja "suomalaista perinnettä" kun aidosti se on uskonvirttä,ei muuta!

      Jos uskonto nyt keksittäisiin ja tuollainen hoilaus NYT yritettäisiin ujuttaa
      läpi koulujen, niin se EI menisi läpi. Jos uskontoa ei olisi aikaisemmin keksitty
      ja nyt yritettäisiin ehdottaa että sitä alataan lasten päähän tankkaamaan,
      ei menisi läpi!

      • Saatpa nähdä

        Älä itke. Kun tulevaisuudessa pyllistelet moskeijassa, niin muistelet suvivirttä kaiholla.

    • hyihyi

      Hyrrit on plagioinu oikeastaan koko elämänsä saksalaisilta.....

    • Israel Kolmodin

      Suvivirren kirjoitti perimätiedon mukaan Gotlannin piispa Israel Kolmodin (1643-1709) juhannusaamuna 1693 ihaillessaan saarensa kesäisen luonnon kauneutta. Suomessa virsi ilmestyi arkkina jo vuonna 1700 ja liitettiin vuoden 1701 virsikirjaan. Tämän kaikkien tunteman tutkinto- ja juhannusvirren sävelmä on ruotsalainen kansanlaulu Migh giör stoor lust och glädje, joka painettiin ensi kerran vuonna 1697. Suvivirsi on perinteinen koulujen kevätvirsi sekä Suomessa että Ruotsissa.

    • 5x12

      Pop ja iskelmämusiikin pakkosyöttö kaupoissa loukkaa periaatteitani, joten se tulisi kieltää.

    • kaik kaunis päättyy

      Kuulostaa pelottavalta kaikki nykyinen sensurointi.
      Onneksi ei ole lapsia. Helpompi varjella vain itseään, kun maailma hukkuu pas---n.

    • ei ole suomalainen

      Suvivirren syntyhistoriaa ei tarkkaan tunneta. Perimätiedon mukaan sen sanat kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin juhannusaamuna 1693 ihaillessaan saarensa kesäistä kauneutta, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Virsikirjaan virsi tuli vuonna 1697.

      Virren sanat käännettiin suomeksi jo vuonna 1700 ja sanoitusta uudistettiin vuonna 1867 sekä vielä vuonna 1937. Virren sävel on ruotsalainen kansanlaulu Migh glör stoor lust och gladje, joka ilmestyi painettuna ensimmäisen kerran vuonna 1697.

      -- niin mitä Suomalaista tässä nyt sitten on?

      • brödrafejden

        - miksi se on olennaista - viittaus Luojan lahjoihin on pääasia.

      • mitäh?
        brödrafejden kirjoitti:

        - miksi se on olennaista - viittaus Luojan lahjoihin on pääasia.

        mikä ihmeen "luojan lahjoihin", mistä sä oikeen höpötät?
        Vai onko toi just sitä uskovaisten sekoilua`?

      • täh??
        mitäh? kirjoitti:

        mikä ihmeen "luojan lahjoihin", mistä sä oikeen höpötät?
        Vai onko toi just sitä uskovaisten sekoilua`?

        Mistä sä oikein höpötät?

      • kjhkjh

        Hassua, että maahanmuuttaja muuttuu "suomalaiseksi" oleskeltuaan täällä muutaman vuoden, mutta suvivirsi ei 300 vuodessakaan.

      • outoa höpinää
        kjhkjh kirjoitti:

        Hassua, että maahanmuuttaja muuttuu "suomalaiseksi" oleskeltuaan täällä muutaman vuoden, mutta suvivirsi ei 300 vuodessakaan.

        mitä tää nyt oikeen tarkoittaa?

      • Pylly ylös
        outoa höpinää kirjoitti:

        mitä tää nyt oikeen tarkoittaa?

        Oikeastaan olisi aika hauskaa, jos tämä maa muuttuisi wahhabiittimuslimimaaksi. Piipertäjien ja vapaa-ajattelijoiden ilmeitä olisi mukava seurata. Köh köh, öh eihän tässä näin pitänyt käydä. Mikä meni pieleen????

      • just joopa joo
        Pylly ylös kirjoitti:

        Oikeastaan olisi aika hauskaa, jos tämä maa muuttuisi wahhabiittimuslimimaaksi. Piipertäjien ja vapaa-ajattelijoiden ilmeitä olisi mukava seurata. Köh köh, öh eihän tässä näin pitänyt käydä. Mikä meni pieleen????

        jos lehmällä olis siivet se lentäisi!

        Siinä olis heinähatuilla ihmettelemistä

    • jompula

      Minusta suvivirsi kuuluu kevätjuhlaan, niin kuin sauna, kokko ja koivu juhannukseen. Ei ehkä kannata mitään peikkoa tuosta uskonnosta tehdä. Ja ainakin ensimmäinen säkeistö:
      Jo joutui armas aika
      ja suvi suloinen.
      Kauniisti joka paikkaa
      koristaa kukkanen.
      Nyt siunaustaan suopi
      taas lämpö auringon,
      se luonnon uudeks luopi,
      sen kutsuu elohon.

      Niin ei pitäisi olla paha kiihko muslimillekkaan. Oikein kesäinen biisi ja kaikki osaa sen, niin annettaisiin olla vaan.

      Ei tuo Ev.lut ole kovin paljon elämää haitannut ainakaan omalta kohdaltani.
      Paljon suvaisevaisempaa näyttää olevan, kuin tuo ateismi.

      Ja jos tuntuu jostain pahalle tuo laulu, niin ompi laulamatta tai laulaa jotain muuta. Tuskin sitä kukaan huomaa.

      Mutta nautitaan kesästä uskotaanpa sitten mihin tahansa tai ollaan uskomatta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe