Näin se vaan nyt menee. On turha tehdä syntipukkia aselaista tai metsästys- ja harrastusasekäytöstä, kyllä aseet tappavat laittomina ja rikollisten käsissä enemmän ja heitähän aselaki ei koske.
Jos nyt panostettaisiin ihan oikeasti nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, kouluterveyshoitajat takaisin kuten oli 40 vuotta sitten kouluissa ja kasvatusvastuu vanhemmille kuntoon,perheille apua kuten oli ennenkin eli hoitaja tarvittaessa kunnan
palkkaamana.
Urheilu yms harrastuksista tingitään taas kuntien budjeteissa - niin siis sieltä päästä josta alkaa erottua kuka pärjää ja kuka ei.
Vie kyllä varmasti kymmeniä vuosia että saadaan enemmän tervepäistä nuorisoa koska nyt on takana näitä vapaankasvatuksen saaneiden vanhempien kasvattamattomia lapsia joilta on puuttunut rajat ja rakkaus.Ei näitä virheitä yhdessä yössä korjata.
Juuri tässä hiljan oli tilasto jossa todettiin että joka 5. nuori pääsee eläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi.
Päättäjiemme prioriteetit eivät ole henkisen kasvun tai tasapainon ylläpitämisessä,
vaan oman uran,vallan ja palkan nousussa. Valtion yhtiöiden pomot kähmii itselleen
edut ja Heidi Hautala vikisee.
Katainen ja Urpilainen - niitä vie EU kuin pässiä narussa, ylimielisiä ja valehtelevia.
On meillä hyvinvointiyhteiskuntamme enää pelkkä kupla, joka sairastelullaan
on viime vuosina oireillut jo pahasti.
Aselaki OK, mielenterveyspalvelut heitteillä!
Hulda Hangosta
7
64
Vastaukset
- tosi outo akka, hyi.
Oletko niin hulda että tarvitse urpi- jas kataloisia ylläpitämään terveyttäsi..
- para bellum
täyttä asiaa!
- Tosi on
Hulda puhuu asiaa.
- sinne vaan
hullut takas laitoksiin niin loppuu nää pahan teot.
- Tosi on
Sama asia on konnien kohdalla.
- V
asiaa kirjoitettu, eipä paljon lisättävää
- Tosi on
Eiköhän nyt olisi sen kotimaan " Tukipaketin " aika???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640