Mies heitti puukolla myös poliiseja. Vasta poliisikoira ja sähkölamautin saivat hänet talttumaan.
Nuori mies riehui urakalla puukon kanssa Vieremällä Pohjois-Savossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Paikkakuntalainen mies kävi kahdessa asunnossa Vieremän keskustassa, ja puukotti matkansa aikana kolmea henkilöä. Yksi puukotetuista sai niin pahoja vammoja, että hänet vietiin tehohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Poliisin mukaan 20-vuotias mies oli uhkaillut suullisesti ensimmäistä puukotettua ja tämän kaveria jo baarissa ennen varsinaista puukotusta.
Mies tunkeutui ensimmäisen uhrinsa asuntoon vähän ennen aamuneljää. Hän rikkoi asunnon ulko-oven lasin ja löi ensimmäistä, 40-vuotiasta uhriaan kaulan seudulle. Puukotettu mies soitti hälytyskeskukseen, jonne tuli ilmoitus kello 3.47.
Tämän jälkeen mies oli kävellyt seuraavaan asuntoon, jossa löi 53-vuotiasta miestä käteen. Sen jälkeen talon pihamaalla hänen onnistui puukottaa vielä pahasti 65-vuotiasta miestä, joka sai vakavia vammoja ympäri kehoaan.
Poliisi tavoitti epäillyn vähän tekojen jälkeen Vieremän taajamasta. Miehen riehunta ei loppunut edes siihen, että poliisipartio tuli paikalle. Hän uhkaili partiota puukollaan ja lopulta teräaseellaan poliiseja. Poliisit eivät loukkaantuneet.
Poliisit joutuivat käyttämään miehen taltuttamiseen poliisikoiraa ja sähkölamautinta.
"Edelleen humalassa"
Poliisi uskoo, että epäillyt ja uhrit tunsivat toisensa.
- Vieremähän on pieni taajama, joten jollakin tavalla he voivat olla tuttuja, sanoo komisario Heikki Mansikka-aho Pohjois-Savon poliisilaitokselta.
Epäilty oli vahvassa humalassa tekohetkellä, eikä häntä ole päästy kuulustelemaan vieläkään. Hänen motiivinsa ei siis vielä ole tiedossa.
- Motiivi selvinnee, kun epäiltyä kuullaan. Hän on edelleen humalassa, Mansikka-aho sanoo.
Poliisi kuulee tänään myös kahta lievemmin loukkaantunutta uhria.
Puukottajalla oli hallussaan kaksi puukkoa. Poliisi ei vielä tiedä, käytettiinkö molempia.
Asiaa tutkitaan kahtena tapon yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä, törkeinä kotirauhan rikkomisina ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. "IS 2.6.2012
Noi sitä tapahtuu kun vetää jäte-etanoli HUUMETTA se antaa murhanhimolle SIIVET!
Jäte-etanoli huumenarggi puukotti kolmea
27
133
Vastaukset
- Hörhöt kuriin
Vieläkö kannibaaleja joukkoon kaipaat?
- olet etanoli NARGGI
Vanha sanonta:Ei korppi korpin silmää noki.Pitänee taas paikkansa?
- V*tux meni
olet etanoli NARGGI kirjoitti:
Vanha sanonta:Ei korppi korpin silmää noki.Pitänee taas paikkansa?
arvaukses. En käytä mitään aineita pään sekoittamiseksi, toisin kuin sinä luuseri.
- olet etanoli NARGGI
V*tux meni kirjoitti:
arvaukses. En käytä mitään aineita pään sekoittamiseksi, toisin kuin sinä luuseri.
En käytä mitään vaan näen että sä kyllä käytät HUUMETTA nimeltä jäte-etanoli!
Tyhmyytesi aura näkyy tänne asti! - 23
Mites siellä Hyvinkäällä se kattokassinen joka viinapäissään alkoi tulittamaan aseilla?
- kokeillut.
23 kirjoitti:
Mites siellä Hyvinkäällä se kattokassinen joka viinapäissään alkoi tulittamaan aseilla?
0,25 vastaa noin kahta pulloa kolmosolutta, ei tunnu missään humalatilana.
- paskahuume alkoholi
kokeillut. kirjoitti:
0,25 vastaa noin kahta pulloa kolmosolutta, ei tunnu missään humalatilana.
Niin ne puhallutti kassisen 8h murhan jälkeen eli tapahtumahetkellä 2.0 promillea veressä.
Suomen panimoteollisuus ei halua että tästä puhutaan sillä ne ovat huume diilereitä ja laillisia semmosia. - kokeillut.
paskahuume alkoholi kirjoitti:
Niin ne puhallutti kassisen 8h murhan jälkeen eli tapahtumahetkellä 2.0 promillea veressä.
Suomen panimoteollisuus ei halua että tästä puhutaan sillä ne ovat huume diilereitä ja laillisia semmosia.Virasllisessa uutisessa oli tuo 0,25.
.tuttaa varmaan, kun et voi laittaa millään alkoholin syyksi, vaan keksit asioita ihan tyhjästä, siis omasta päästäsi. - onko pää paskanajo?
kokeillut. kirjoitti:
Virasllisessa uutisessa oli tuo 0,25.
.tuttaa varmaan, kun et voi laittaa millään alkoholin syyksi, vaan keksit asioita ihan tyhjästä, siis omasta päästäsi.Niin yli 8tuntia murhaamisen jälkeen!
ONKO SE NOIN VAIKEAA MYÖNTÄÄ ETTÄ ALKOHOLI HUUME AIHEUTTAA KUOLEMIA?!
Niin eihän korppi korpin silmiä noki!
Ja koska jankutat samaa niin tulee jotenki mieleen edesmennyt alkoholisti isäni joka keksi aina syitä ja jankutti koska pää oli paskana alkoholi huumeen takia!! - kokeillut.
onko pää paskanajo? kirjoitti:
Niin yli 8tuntia murhaamisen jälkeen!
ONKO SE NOIN VAIKEAA MYÖNTÄÄ ETTÄ ALKOHOLI HUUME AIHEUTTAA KUOLEMIA?!
Niin eihän korppi korpin silmiä noki!
Ja koska jankutat samaa niin tulee jotenki mieleen edesmennyt alkoholisti isäni joka keksi aina syitä ja jankutti koska pää oli paskana alkoholi huumeen takia!!Nykyään on alkoholin laskentakaava, jolla lasketaan alkoholin määrä arvoidaan takautuvasti tietystä ajankohdasta, sama vaikka aikaa olisi mennyt kys. aika.
Onko se vaikea ymmärtää, että alkoholi on terveysjuoma. - No huh huuuh
AI syöks alkkis heebot jo ihmisiäkin?
- 33
V*tux meni kirjoitti:
arvaukses. En käytä mitään aineita pään sekoittamiseksi, toisin kuin sinä luuseri.
Haah haa
- jukka vaan
kokeillut. kirjoitti:
Nykyään on alkoholin laskentakaava, jolla lasketaan alkoholin määrä arvoidaan takautuvasti tietystä ajankohdasta, sama vaikka aikaa olisi mennyt kys. aika.
Onko se vaikea ymmärtää, että alkoholi on terveysjuoma."Onko se vaikea ymmärtää, että alkoholi on terveysjuoma. "
kannattaa mennä kertomaan tuo asia hyvinkään alkoholipsykootikon uhreillekin. - haha haa
33 kirjoitti:
Haah haa
Joop hoho hahaa
- jee sukset
Einari "ponsse" Vidgrenin haamu palasi haudan takaa puukkojen kanssa.
Einari, voi jeesus mikä nimi.- kun palaski viel
On se hurja einari se
- nimimerkkiedfsfsdfh
Kuka on Ganja? Mitä hän on tehnyt?
- ei tuhoa elimistöäsi
Ganja on kannabista eli plossia eli spliffiä eli hupaa!
- totta joka sana.
ei tuhoa elimistöäsi kirjoitti:
Ganja on kannabista eli plossia eli spliffiä eli hupaa!
Ja kannabisnarkit ovat kannibaaleja.
- Olet etanoliPelle
totta joka sana. kirjoitti:
Ja kannabisnarkit ovat kannibaaleja.
Ja kovassa psykoosissa viinan takia.Kokeile hoitoon menemistä pikaiseen tahtiin ja ennen kaikkea jätä se viinan vetäminen kokonaan!!
- etsivä ei eksy
Katso googlesta niin tiedät enemmän.,
- alcohol to blame
Juuri alkoholi on tyhmentänyt suomen kansaa pitkän aikaan ja sen kyllä huomaa!
Maa täynä tyhmiä ja rumia alkoholin sikiövaiheessa vammauttamia tyyppejä. - Viina ja kannabis
sekoittavat pään tehokkaasti. Molemmat ovat käyttäjälleen vaarallisia, josta on tärkeää tiedottaa.
Tosin alkoholin kanssa tarvitaan voimakas humala eli alkoholimyrkytystila, jotta aivosoluja alkaa kuolla.
Kannabiksen kanssa lieväkin pössyttely voi kostautua myöhemmin puhkeavina mielitauteina ja vajaamielisyytenä.
Molemmat ovat aineita joiden runsas käyttö syö pään, mutta kannabiksen kanssa ei "kohtuukäyttö" ole edes mahdollista.- Hävettääkö yhtään?
Valetta taas tulee noviisin tai typerän lurkin pienestä päästä.
Kannabis ei edelleenkään ole myrkkyä vaan nautintoaine joka ei tuhoa aivojasi kuten alkoholi tekee ja alkoholiHUUME tuhoaa pysyvästi aivosynapseja yhdenkin kännin jälkeen ja laukaisee(niiden joiden suvussa on mielenterveysongelmia)skitsofreenian 8xkovemmin mitä kannabis.
- loppuu
Loppuiäksi hilut kittuun jätkälle,
- saunan taakse
kylläpä ei ole vaikea arvata ketkä täällä tuon "pössiksen puolia pitää"! on se niin hienoa sitten kulkea silmät punasena ja laahustaa kuin zombi pitkin kyliä. tällekkin kylälle se yks saakelin hihhuli pesi ja nyt kunnon lauma kulkee pitkin kylää. on se saakelin hienoa! mieluummin rehellisesti kännissä olisin kun silmät punasena paskat housussa!
Ja kyllä ne pössis hörhötkin riehuu,ei pelkästään humalaiset.
Ja siitähän se portti aukeaa ns. kovempiin aineisiin kun fiilistä ei pössiksestä enää saa.
turha sitäkään p*skaa puolustella.- ich liebe cannabis
No kerro nyt milloin on pelkän ganjan käyttäjä alkanut riehumaan ja tappamaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655