Miehiä ei arvosteta!

Olkaamme ylpeitä

Suomalaiset miehet ovat jatkuvasti haukunnan ja mollaamisen kohteena. Jo nuoresta asti mies saa kuulla jatkuvasti olevansa epäkelpo ja huono. Miehet on ajettu nyky-yhteiskunnassa ahtaalle. Useat meistä kärsivät koko elämänsä ajan jatkuneen haukkumisen ja suoranaisen henkisen väkivallan vuoksi huonosta itsetunnosta. Yhteiskunta nostaa meissä miehissä esiin heidän huonoimmat puolensa ja saa usean hyvän miehen masentumaan ja syrjäytymään. Tämä on varmasti syynä väkivaltaisiin tekoihin.

Miehen malli on yhteiskunnassa ahdas. Miehen tulee olla tietynlainen. Jos hän ei tähän malliin sovi, leimataan hänet homoksi tai mielenterveysongelmaiseksi. Miehiä jotka uskaltavat olla rohkeita, syrjitään ja haukutaan millon miksikin.

Kun viimeiset vuosikymmenet on keskitytty vain feminismiin ja naisten ongelmiin, ovat miesten asiat jääneet huomiotta. Miesten syrjäytyminen ja henkinen pahoinvointi on lisääntynyt huolestuttavasti. Miesten ei anneta koskaan olla sitä mitä he haluaisivat olla, vaan heidät pakotetaan jo lapsesta saakka (usein naisopettajien/hoitajien) toimesta tuntemaan itsensä huonoiksi. Ei mikään ihme jos tämän vuoksi syntyy sovinismia!

Huonosti voivat miehet eivät osaa olla isiä lapsilleen ja näin huonovointisuuden ja ongelmien kierre jatkuu. Useat tutkimukset ovat todistaneet, että rikollisilla on usein taustallaan huono tai kokonaan olematon isäsuhde.

Joten miehet, olkaa ylpeitä älkääkä antako periksi! Meillä on paljon aihetta ylpeyteen ja miehenä olemisessa ei ole mitään pahaa. Emme me miehet ole mitenkään huonompia kuin naiset, eivätkä naiset päätä millaisia meidän tulee olla. Miehellä on oikeus olla ylpeä itsestään ja elää kuten haluaa.

4

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minuun ei

      ainakaan ole propaganda vaikuttanut tippaakaan, vaikka huomaahan sen joka paikassa. Ei se itsetunto naisillakaan keinotekoisesti nouse, ihmisessä täytyy olla itsessään jotain, mistä olla ylpeä.
      Sääliksi käy lähinnä yh-äitien poikalapset, joita äiti (yrittää) kasvattaa mieleisekseen.

    • kirjoitusviehe

      Naisilla ei ole empatiakykyä, aloitteellisuutta, logiikkaa eikä keskustelutaitoja.
      Aikaa ja rahaa haaskataan turhamaisuuksiin, turhuuksiin ja hömppään. Ollaan tuomitsevia ja kuvitellaan olevan jotenkin ylempänä, vailla ilman pohjaa. Asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia samaan aikaan kun ollaan sokeita omille vioilleen. Miehen pitäisi myös aina jotenkin osata lukea naisen ajatukset ja providoida kaikki ja tehdä kaikki työ seksissäkin. Nainen on itsekäs ja omahyväinen ja samaan aikaan hyvin helposti ulkoisten voimia vaikutuksen alaisena, television ja lehtien jne manipuloima.

      Moni hyvä mies syrjäytyy, koska moni nainen tuntuu jopa ihan kaihtavan rehtiä fiksua miestä, joka ei tohdi olla tunkeileva - röyhkeät dorkat ajavat jonossa ohi.
      Yksinäinen mies ei menesty elämässä ja on helposti masentunut, mikä vahvistaa kierrettä. Naista ei kiinnosta fiksut tyypit jotka eivät osaa pitää meteliä.
      Nainen tuntee primitiivisellä tavalla vetoa isoon apinaan mikä pitää kovaa ääntä ja on rohkean ulospäinsuuntautunut paskanjauhaja. Sitten myöhemmin valittaa kun mies pettää, valehtelee ja lyö, jne.. ja että "kaikki miehet on sikoja".

      Feministejä jos kuuntelee, muuttuu sovinistiksi, jos ei jo muuten olisi.
      Tasa-arvo ei todellakaan toteudu. Miehen mieli ei tunne koskaan samaa keveyttä elämässä. Mies elää paljon pienemmässä laatikossa ja vaatimuksia asetetaan huomattavasti enemmän.

      En ainakaan itse haluaisi uskoa että kaikki naiset olisivat tyhmiä itsekeskeisiä ynseitä huoria. Kai se on vain hajanaisten otosten mielikuvien harhaa

      • Under the sun

        "Miehen mieli ei tunne koskaan samaa keveyttä elämässä. Mies elää paljon pienemmässä laatikossa ja vaatimuksia asetetaan huomattavasti enemmän. "

        TOISAALTA miestä painostetaan eri suunnilta siinä määrin että hän voi vapautua kaikesta pienellä henkisellä vallankumouksella. Naisten elämä on niin helppoa että nainen ei ikinä kehity mihinkään. 50-vuotias nainen on yhtä epäkypsä kuin 15-vuotiaskin eikä hän ikinä kyseenalaista ympäristöään.


    • ..........

      Hys hys, miesasia ja miesten ongelmista puhuminen ei ole suotavaa nykyajan feministisessä Suomessa:

      "MIESASIAMIESTEN TAANTUMUKSELLISET VOIMAT herättävät feministeissä inhoa, turhautumista ja suoranaista epätoivoa."
      "TYYPILLISTÄ MIESASIAMIESTEN HÄIRIKÖINTIÄ on jatkuva ja massiivinen ei-toivottu kirjoittelu erilaisille sähköpostilistoille ja netin keskustelufoorumeille."
      Tulva 2/2008

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12723
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4750
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1945
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      365
      1634
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe