Eteläeurooppalaiset kyselevät työtä mansikkatiloilta

strawberry fields

Eipä kysele Suomalaiset "köyhät". Taitaapa asia olla niin, että Suomessa maksellaan liikaa toimettomuudesta kun ei mitkään ns. ikävät tai pienipalkkaiset työt kelpaa.

--

Euroopan talousvaikeudet ja työttömyys ovat ruvenneet näkymään Suonenjoen seudun marjatiloille työhön pyrkivissä. Kyselyjä tulee nyt useista Välimeren maista.

http://yle.fi/uutiset/etelaeurooppalaiset_kyselevat_tyota_mansikkatiloilta/6146260

10

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikä ne poimijat

      pikkuhellettä säikähdä.

    • Ei ole suomalaisesta

      työttömästä edes mansikanpoimintaan enää. Se kertoo, kuinka alas suomalaiset luuserit ovat vajonneet kun selviäkään tienistimahdollisuuksia ei käytetä hyväksi. Kyllä tämä laiskuus ja avuttomuus on käynyt niin konkreettisesti selväksi että systeemin olisi kiristettävä pelisääntöjä oleellisesti. Tällä menolla ajetaan vauhdilla seinään kunhan ajat tästä vielä vähän huononevat.

    • Siivoja-Timo

      Missä niitä masikoita muka on poimittavaksi. Ei missään kesäkuun alussa.

      Se on tuo vanha virsi että kun jossain on yksi työpaikka vapaana, niin heti on kaikki työttömät asuinpaikkaansa ja elämän tilanteeseensa katsomatta syyllisiä johonkin. eiks jees?

      Vaan kun työttömiä on 250 000 ja orjina ja höpökursseilla varmaan vielä 100 000 lisää. Ei löydy mansikanpoimijan paikkoja 350 000 ihmiselle, mutta siltikin ne 350 000 ihmistä on syyllisiä olotilaansa.

      Ai niin, otinpa ja luin tuossa yhtä kirjaa yhdestä isosta maalaistalosta. Siellä oli 1800-luvun lopussa ollut yli 100 lypsävää lehmää, hevosia vaikka kuinka paljon ja lampaita jne. Niitä 100 lehmää lypsämään ja ruokkimaan oli tarvittu useampia kymmeniä piikoja, Ja useita kymmeniä renkejä oli ollut heinänteossa jne. Siis yksi maatila työllisti kymmeniä työntekijöitä, jotka siis saivat jonkinlaisen ympärivuotisen elannon sieltä.
      No tuossa lähellä on muuan iso maitotila, siellä on töissä isäntä ja emäntä, kesällä yksi tai kaksi AIV-rehunteon aikaan heidän lisänään ja yli 100 lehmää tulee ruokittua ja lypsettyä.
      Jos ne sadan vuoden takaiset piiat ja rengit olisi yhä piian ja rengin töitä etsimässä ne olis työttömiä. Missähän ja keissä vika heidän työttömyyteensä? Luonnollisesti heissä itsessään! Eivät etsi työtä riittävästi, jos etsisivät enemmän niin kyllä se jostain se maatila jossa edelleen tehdään asiat 1800-luvun teknologialla varmaan löytyisi ja työpaikka sieltä sitten, tai jos ei niin sitten mansikan poimintaan jo touko-kesäkuun vaihteessa, ja mennessään voivat laulaa että:
      "Siellä niitä mansikoita kypsyilee jo kesäkuun alussa tuolla Suomen salomailla, siellä niitä ollaan reippaita poimijoita 350 000 kappaletta mansikkatiloilla vailla. "

      • 17khsh

        Miksi Saksassa on työttömiä puolet vähemmän kuin Suomessa? Saksalaiseen mentaliteettiin kuuluu työn teko luonnostaan ja jos työtä ei ole niin silloin keksitään mitä tuottavaa voidaan tehdä joka silloin muuttuu työksi.

        Juuri oli artikkeli lehdessä eurosta mikäli tätmä kaatuu kokonaan, tälloin Suomessa olevaa valuuttaa joudutaan devalvoimaan Saksassa olevaan valuuttaa vastaan vähintään 20% nykyisestä arvosta sillä olemme tämän verran tehottomampia kuin Saksa.


    • pummilandia

      Suomalainen pummi makaa ja odottaa sossurahaa.

    • rohmulandia

      "Suomalainen pummi makaa ja odottaa sossurahaa."

      Onko sillä vaihtoehtoa? Töihin kun ei pääse, kun ei ole töitä mihin päästä. Jos olisi niin se jo olisi töissä.

      Ja vaikka siltä pummilta ei kukaan koskaan ole kysynyt että montako ihmistä mihinkin työpaikkaan on palkattu, niin silti se on sen pummin vika että vuosi vuodelta sitä palkkatyötä on aina vain vähemmän ja vähemmän tarjolla.

      Ja se on sen pummin vika että se vuosia 500 euron kuukausituloilla eläneenä ja tyhjin pankkitilein ja 0 euron riskien ottamisen ja kestämisen mahdollisuuksilla varustettuna se ei rohkeasti aloita omaa yritystä.

      Niin ja se on sen pummin vika jos se nauretaan matalien tulojensa takia pankista ulos kun se menee kysymään sieltä lainaa että jos minä vaikka omaa yritystä yrittäisin.

      Mutta tosiaan onhan sillä pummilla vaihtoehto, se voi makaamisen sijasta istua ja odottaa kelan- tai sossurahaa tai se voi seistä ja odottaa kelan- tai sossurahaa.

      Ja se odotettu sossuraha se sitten suuri onkin, http://www.oulunkaupunki.fi/tulotuki/
      se on niin suuri että sen toisen päämaksajan eli Kelan mukaan ei riitä edes kohtuulliseen peruselämiseen tässä maassa, mutta silti sitä rahaa siltä hirmusesti kadehditaan.

      Mutta lohtua tuo sentään että jos työtöntä kadehditaan hänen hirmuisista 500 euroa kuussa kelan tai sossurahoistaan, niin onneksi vastapainoksi sille sitten ei kadehdita yli miljoonaankin nousevia maataloustukia ökymaatiloille, ei kadehdita että miljoonatuloisen konserninjohtajan ja multimiljonäärin maatalousharrastusta tuetaan joka vuosi yli 400 000 eurolla. Eikä kadehdita sitäkään että joillekuille suurrohmulle maksetaan 40 000 - 60 000 euron kuukausi eläkkeitä.

    • Että näin mietit =)

      Moniko poimija maksaa suomalaisten tapaan vuokraa
      Jos sieltä marjatilalta tulee 40 tunnin työpanoksella sama raha kun
      muistakin töistä niin mikä jottei..ai niin ei ihan taida tulla.

      Suomes ei puuvilla peltoi ole mut näyttää mansikkapeltoo löytyvän.

      Mansikan poiminta ei ole paskaa työtä..Palkka onkin niissä hommissa sit vähän eri asia.

    • oldmetall

      Hus, hus siitä vaan mansikkata poimimaan! Turhaan sä täällä rängyt etteivät suomalaiset köyhät muka mene mansikoita poimimaan.

      • Itä-Suomessa

        poimijat tulevat pääosin Venäjältä. Ei siellä juuri suomalaista työtöntä tapaa, koululaisia ja opiskelijoita tosin jonkin verran. Ei työttömällä kunto edes kestä noin kovaa rääkkiä kun palkan eteen joutuu jotain tekemään.


    • kukkuu kukkuu

      No niin, sinä aloittaja, otappas pärekoppa kainaloon ja ala nostella kohti mansikkapitäjää. Könni polvillas 8 h päivässä ja nettoa muutama euro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe