EUUEUEEUEUEU

Elikkä, koska EU päätettiin, että sellainen tulee eurooppaan. Olen sen verran nuori, että olin muutaman vuoden vanha, kun Suomi liittyi EU:hun. Oliko se päätetty jo ennen vuotta 94, koska siitä alettiin puhumaan 90-luvun alussa?
1260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Eliitti" oli sen päättänyt jo ennen vuotta 1994, mutta kansan mielipidettä kysyttiin neuvoa antavassa kansanäänestyksessä vuonna 1994.
Täpärä kyllä - tulos saatiin valtaisalla median toteuttamalla kansan aivopesukampanjalla. Luvattiin yhtä sun toista hyvää, joka kaikki oli valetta.
Vastustajien eli ei - äänen antaneiden määrä oli mittava, mutta se ei riittänyt oikean lopputuloksen saavuttamiseksi.
Suomi valmisteltiin EU-kuntoon 90-luvun laman aikaisin päätöksin, pankkikriisin avulla.

Äänestä
  • Kaikki Suomen päättäjäthän ne siellä. Meitä on kustu linssiin niin että roisku. :(

    Äänestä

Saukka, siis coccareiden vapaamuurari ritariässä oli niitä ecuja jakelemassa silloin -90 luvun alussa.

Niistä kieltäytyi esim. Ruotsi ja tietenkin Norja viisaampina.


Saukalla lapsivaimoineen on nyt sitten pressan virka, ja toivokaamme, että hän kupsahtaisi ihan kohta pois. Se on Suomelle hyvä.

Äänestä
  • Toi Bilderberg taitaa olla sellanen vaparien jokavuotinen karnevaali jossa sovitaan asiat hyvässä demokratian hengessä.

    Äänestä

Presidentti Koivisto oli vanha pankkimies (entinen suomen pankin pääjohtaja), jonka avustamana (ja korkeimman oikeuden siunauksella) suomen yksityispankit saivat oikeuden toimia vastoin lakia.
Aiheesta löytyy lisää tietoa googlettamalla: Koiviston konklaavi

Lama jonka spekulantit mailmalla aikaansaivat oli meidän omalle "eliitille" myös hyvä keino asioiden eteenpäin ajamiseksi, jotta suomi saatiin valmisteltua EU-kuntoon.
He käyttivät tätä rahamiesten luomaa lamaa hyväkseen omien intressiensä eteenpäin viemisessä.

Äänestä

Eräässä Alex Jonesin dokkarissa kerrotaan, että EU oli Bilderberg-ryhmän luomus.

Äänestä

Jos EU:sta äänestettäisiin nyt, niin selkeä enemmistö olisi sen kannalla.
Uunituore galluppi kertoi saman Eurosta. Kansa on harvoin mistään niin yksimielinen, kuin EU:sta ja rahaliitosta.

Äänestä
  • Kuka niitä rahamiesten galluppeja enää uskoo?
    En minä ainakaan ja luulenpa ettei moni muukaan omilla aivoillaan ajatteleva.

    Äänestä

  • aivopesukampanjaa kirjoitti:

    Kuka niitä rahamiesten galluppeja enää uskoo?
    En minä ainakaan ja luulenpa ettei moni muukaan omilla aivoillaan ajatteleva.

    Joo toi Niinistö rummutus viime pressavaaleissa oli jo huvittavaa. Sale vaalimainoksissa vaan Pöllösymbolit ja muut illumerkit.

    Äänestä

suomi liityi eecen 73 v silloin jo tiedettiin että tulee markina talous viimeisenä tätä vastusti sdp mutta luopui ajatuksesta 75v markinatalous otetiin suomessa täyttöön 86v kun raha markinat vapautetiin jonka seurauksena suomi velkautui nopeasti ja oma markka meni törmäys kursille 90 luvun alussa haaksirikkoitunut suomi oli polvillaan jonka jälkeen epämielunen eu jäsenyys olisi suomelle satama lauturi. kun työtömiä oli puoli miljoonaa eu jäsenyys monen duunarin mieleen hyvä, itse huomautin työmaan kahvi pöydässä että espanissa on 20 rossan työtömyys vaikka on ollut eu jäsenä vuodesta 86. meinasi käsirysy tulla pöydässa. nyt on työtömiä 900000 tuhatta kun koko kirjo lasketaan silti työtömyydestä puhutaan vähenmän.

Äänestä

nykyään valhe peitetään uudella valheella valtion taholta, näin syntyy petos kansaa kohtaan, koska kaikki olemme samassa sopassa ,meillä menee suomessa vielä vähän aikaa ennenkuin meidän mubarak pannaan vastuuseen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kymysys- kirjoitti:

Elikkä, koska EU päätettiin, että sellainen tulee eurooppaan. Olen sen verran nuori, että olin muutaman vuoden vanha, kun Suomi liittyi EU:hun. Oliko se päätetty jo ennen vuotta 94, koska siitä alettiin puhumaan 90-luvun alussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu