Miksi NL keskeytti hyökkäyksen Suomeen 1944? Palstalla käydään juuri nyt keskustelua NL:n rajoitetusta miesvoimasta. Se on varmasti tärkeä syy.
Stalin kuitenkin päätti asioista, eikä ollut mitenkään taipuvainen muuttamaan päätöksiään. Kunnon diktaattorina hänen täytyi myös koko ajan pitää marsalkat ja kenraalit alistetussa asemassa. Suomea vastaan oli kunnolla satsattu, varmaankin kenraalien toivomusten mukaisesti, eikä hyökkäämään enempää joukkoja mahtunut. Kun Viipuri oli vallattu kenraalien aikataulun mukaisesti, Stalinin on täytynyt ajatella, että asia oli selvä, eikä lisää joukkoja tarvittu. Kun sodankäynti rupesi takkuamaan, Stalinia täytyi ruveta suututtamaan ja jo kunnon näpäytyksenä kenraaleille hän keskeytti sotatoimen. Lisää näpäytystä kenraaleille tuli aselevosta, jolla joukot siirrettiin kauas sen linjan taakse, jonka kenraalit olivat saavuttaneet. Myöhemminkään kenraaleilla ei sitten ollut mitään sanomista siihen, miksi ei Suomea ollut valloitettu ainoana tsaarin valtakunnasta menetettynä alueena, kun siihen oli tilaisuus.
Miten muuten "kilpajuoksu Berliiniin". Millä tavalla siinä esiintyi Suomen rintamilla olleita joukkoja? Vai käytettiinkö niitä muualla välttämättömissä tehtävissä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.