Haluan kirjoittaa islamista. Vaikutusvaltaisista imaameista. Kieroutuneesta naisnäkemyksestä. Haluaisin kirjoittaa myös ihmisoikeuksien rikkomuksista ja Ruotsin lakien vastaisesta toiminnasta. Epämiellyttävistä “ratkaiskaa ongelmat perheen sisällä”-neuvoista. Kirjoittaisin mielellään myös eristetyistä, nyrkin ja hellan välissä elävistä naisista.
En kuitenkaan voi tehdä sitä. En voi kirjoittaa tuntemastani vihasta kun luen kunniamurhista, sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä ja moniavioisuudesta. En voi kirjoittaa siitä, mitä mieltä minä, naisena ja feministinä olen siitä, että tietyillä naisilla ei ole lupaa poistua kodin ulkopuolelle ilman miesseuralaista. En voi kirjoittaa siitä, kuinka valtavan laajalle levinnyt uskonto aivan kotinurkillani pystyttelee alistamis- ja kunniarakenteitaan.
En voi tehdä sitä, sillä jos kirjoittaisin, niin silloin te kaikki ruotsalaisrasistit lukisitte kirjoitusta nyökytellen ja ajattelisitte; “nuo täytyy saada pois meidän maastamme” ja sitten he kaikki menevät äänestämään ruotsidemokraatteja. Kaikki te idiootit, jotka ette osaa ajatella omaa nenäänne pidemmälle. Kaikki te arkipäivän rasisit, jotka kolme rikosjuttua lehdestä luettuanne ette voi lakata puhumasta siitä yhdestä, minkä tekijä oli maahanmuuttaja, mutta unohdatte autuaasti ne kaksi muuta pottunokan tekemää. Kaikki te “en ole rasisti, mutta…”-tyypit, jotka kysytte minulta, kuinka voin naisena ja feministinä suhtautua niin positiivisesti maahanmuuttoon, vaikka “maahanmuuttajat hakkaavat naisiaan”, jotka ette kuitenkaan muista, että lyöväthän ruotsalaisetkin naisiaan. Minä en anna teille sitä riemua. Vihaan teitä. Halveksin teitä. Ettekä saa minulta sitä mitä toivotte.
Aihe on kuitenkin kamalan tärkeä. Uppdrag granskning osoitti tämän viikon dokumentissaan kuinka valtavia rakenteellisia ongelmia Ruotsin muslimiyhteisöstä löytyy. Se, että minä naisena ja feministinä pidän turpani kiinni enkä protestoi tai edes ota kantaa asiaan, on petos ongelman kanssa painimaan joutuvia musliminaisia kohtaan.
Minä kyllä ymmärrän tämän. Rasistit, jotka valtavasti kiinnittävät huomiota muslimien ongelmiin, eivät noteeraa lainkaan sitä kun “etnisiä ruotsalaisnaisia” joutuu heidän yhtä ruotsalaisten miehien hakkaamaksi, koska silloin muslimien ja näiden ongelmallinen naisnäkemys ei näyttäisi enää yhtä suurelta ongelmalta.
Karkotus! Heidät pitää karkottaa! Aina sama juttu. Maahanmuuttaja tekee rikoksen ja hänen mukanaan pitää koko rikollisen kotimaan kansaa rangaista. Ruotsin ei tulisi ottaa tulijoita lainkaan, koska maahanmuuttajat tekevät vain rikoksia. Enkö minä ymmärrä sitä? Kaikkein parasta olisi, jos lemppaisimme heidät kaikki takaisin paskastaneihinsa, missä voivat harjoittaa rauhassa omia omituisuuksiaan.
Minä en osaa ajatella näin. Ihmisten on pystyttävä elämään yhdessä kulttuurisiin juurin katsomatta. Kohuimaamit rikkovat Ruotsin lakia ja tähän pitää saada muutos.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Miksi emme vain totea, että muslimiyhteisön sisällä Ruotsissa on suuria rakenteellisia ongelmia, joille tarvitsee tehdä jotain. Ehkä antaa ruotsalaista koulutusta imaameille? Ehkä valden pitäisi tehdä säännöllisiä pistokokeita moskeijoihin, kuten koulujen tapauksessakin tehdään. Miksei kaikkia seurakuntia voisi tutkia silloin tällöin? Miksi aina ainoa ratkaisu on maasta poistaminen?
Valde ei vaimenna keskustelua islamista tai maahanmuutosta, eikä liiemmin muslimitkaan. Syy on rasistien ja natsien. Teidän, jotka kaikkein eniten sitä keskustelua vaaditte. Teidän, jotka aina loukkaannutte kun ette pääse puhumaan suitanne puhtaaksi. Teidän tyhmyytenne vuoksi kaikki pitävät turpansa kiinni, jotta kukaan ei vahingossa tule sotketuksi teihin ja teidän jälkeenjääneiden karkotus-ajatustenne kanssa. Miettikääpä sitä.
On teidän vikanne, että kukaan ei uskalla keskustella.
Jenny Persson
kolumnisti
Lähde: Hela Gotland
Haluan kirjoittaa islamista. Vaikutusvaltaisista imaameista.
2
<50
Vastaukset
- feministien vouhotuk
Nainen verhon takana: "Toivottavasti poliitikot heräävät"
http://svt.se/ug/kvinnan-bakom-slojan-hoppas-politikerna-vaknar
Merit Wager: “Poliitikkojen on tehtävä selväksi mikä on homman nimi”
Merit Wager: “Poliitikkojen on tehtävä selväksi mikä on homman nimi”
“Hyvin, hyvin harvat muslimit rikkovat lakeja. Imaameilla on paljon vaikutusvaltaa ja siksi heille on tehtävä selväksi, mikä on homman nimi Pohjolassa”, kirjoittaa Merit Wager päivä jälkeen SVT:n järisyttävän Uppdrag granskning -dokumentin.
Uppdrag granskning toukokuun 16. päivä 2012 ei tuonut esiin mitään uutta ja mullistavaa. Kaikki ohjelmassa esiin nousseet asiat ovat olleet tiedossa jo pitkään. YouTubesta löytyy satoja videoita, joissa imaamit ympäri maailmaa saarnaavat samoista asioista kuin heidän Uppdrag granskningin piilokameran nauhalle tallentuneet virkaveljensä Ruotsissa. On täysin mahdoton ajatus, että nyt närkästyneet ministerit, heidän joukossaan EU-ministeri Birgitta Ohlsson (FP), kotoutusministeri Erik “Myytti” Ullenhag (FP) ja asuntoministeri Stefan Attefall (KD), eivät olisi olleet tietoisia asioista, joista nyt SVT kertoi. Tästä esimerkiksi löytyy 692 videota vaimonhakkaamisesta ja tuosta 793 pätkää moniavioisuudesta.
Eivätkö ministerit ole nähneet yhtään näistä? Minä en tietenkään ole niitä kaikkia katsonut ja niiden sisältö jääkin katsojan itsensä arvioitavaksi. Tästä kuitenkin selviää, että tietoa on saatavilla, jos sitä kaipaa.
Useimmat ruotsalaiset poliitikot ja toimittajat ovat kaikki nämä vuodet jollain ihmeellisellä tavalla kyenneet elämään uskossa, että jokainen turvapaikkaa pyytämään tuleva taustaan, koulutukseen ja uskontoon katsomatta muuttuu välittömästi sekulääriksi ruotsalaiseksi demokraatiksi sillä sekunnilla kun heidän tohvelinsa koskettaa Ruotsin kamaraa. He – poliitikot ja toimittajat – ovat vuosikymmenien ajan onnistuneet elämään kuplassa, eivätkä ole esimerkiksi ottaneet kuuleviin korviin asioita, joista maahanmuuttoviraston työntekijät ovat raportoineet vuodesta toiseen; tapauksista, missä juksataan niin että korvat heiluvat maahanpääsyn varmistamiseksi, haluttomuudesta sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja sitä, että niin pian kun oleskelulupa on taskussa, palataan takaisin kotimaahan lomailemaan Ruotsista nostetut diskorahat taskussa.
Mitä Uppdrag granskning sai aikaan, on se, että ihmiset – ja eri toten poliitikot ja media – joutuvat pakosta avaamaan korvansa ja nostamaan päätään sieltä hiekkakasasta minne se työnnetty. Se ei yllätä enää ketään, kun poliitikot nyt näyttelevät tietämätöntä ja yllättynyttä, kuten Birgitta Ohlsson Twitterissä:
Olen kamalan järkyttynyt Uppdrag granskningin paljastuksista. Naisten oikeuksista ei voi koskaan tinkiä uskonnon nimissä.
Samalla tavalla ovat hämmästelleet ja sormea herisyttäneet voimakkaan tuomitsemisen asemesta ministerit Stefan Attefall ja Erik Ullenhag. Missä nämä kaikki maan vastuullisimmissa tehtävissä olevat ihmiset ovat luuranneet kaikki nämä vuodet? Eivät ainakaan siellä, missä tavalliset ihmiset ovat, sillä kansalaiset ovat kyllä tiedostaneet nämä asiat jo monen vuoden ajan.
Ei “tavalliset ihmiset”, vaan naiivit – vaiko pelkurimaiset? – poliitikot ja harhaan johtavat toimittajat lietsovat epäluottamusta ja toraa eri ryhmien, kansallisuuksien, etnisyyksien, uskontojen jne välille monikulttuurisessa Ruotsissa, jonka he ovat itse luoneet. Vastuuttomat poliitikot ja toimittajat puhuvat pehmoisia ja vääristelevät totuutta raporteissaan ja kansalaiset ovat kummissaan, kun heidän omat arkipäivän kokemuksensa eivät vastaa alkuunkaan sitä, mitä norsunluutorneista viestitetään. Kansanpäivillä istuvat poliitikot, hallitus ja jossain määrin myös kunnallispoliitikot eivät ole toimissaan totuudenmukaisia pottunokkia saatikka turvapaikan varjolla maahan saapuneita kohtaan.
Erityisesti ruotsalaisten poliitikkojen ja toimittajien tulee ymmärtää, että kukaan afgaani, somali, irakilainen tai iranilainen ei muutu ruotsalaiseksi silmänräpäyksessä. Siksi Ruotsin ja ruotsalaisten tulee heti kättelyssä tehdä tulijoille selväksi millä säännöillä tässä pienessä pohjoisessa maassa pelataan. Näin voidaan parhaiten auttaa ja tukea heikomassa asemassa olevia nuoria ja naisia, jotka usein elävät hyvin patriarkaalisessa ja joskus väkivaltaisessa ympäristössä. Silmien sulkeminen ongelmilta ei auta mitään. Näin myös liennytettäisiin pelkoa ja vihamielisyyksiä eri ryhmien välillä, jotka ovat vain kasvaneet poliitikkojen ja toimittajien johtaessa ihmisiä harhaan.
Merit Wager
Lähde: Newsmill - equalibrium
Ongelma ei ole itse uskonnot vaan se että ihmiset ovat kadottaneet oman hengellisyyden. Uskonto ja hengellisyys ovat kaksi eri asiaa.
Kuka tahansa voi olla kristitty tai muslimi ilman minkäänlaista hengellisyyttä.
Kirkkoon kuulumaton taas voi olla hyvinkin hengellinen ihminen.
Itse en kuulu mihinkään kirkkoon. Oma hengellisyys tulee osittain budhalaisuudesta, osittain omasta itsetutkiskelusta, omasta elämänkatsomuksesta ja tieteestä.
Haen tasapainoa ja sisäistä rauhaa itsestäni, en mistään ulkopuolisesta.
Niin kauan kun ihmiskunta riitelee omien uskontojensa näkemysten erilaisuudesta, ristiriidoista riittää meillä sotia ja väkivaltaa, kärsimystä ja tuskaa. Vastaus ei löydy raamatusta, ei toorasta eikä koraanista. Kukaan ei saa vastausta ulkopuolelta vaan kaikki tarvittava on jokaisella sisällään, se pitää vain löytää.
Maailma ilman uskontoja ja politiikkaa olisi parempi paikka kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671