Jumalaa etsimässä?

Kerro jos löydät.Mutta voiko sitä olla täällä kertomassa jos Jumalan löytää?Ainoastaan voin kertoa oman käsitykseni Jumalasta en mitään muuta.
Olen etsinyt raamatusta,hengellisistä kirjoista ,olen lukenut uskonnoista laidasta laitaan.Kaikissa niissä on yhteistä samaa asiaa on vain laitettu eri pakettiin ja miksi.Siksi kun meitä ihmisiä on moneen junaan ja jokaiselle löytyy asema jossa jäädä pois kyydistä.Entä jos istuu kyydissä koko ajan mitä sitten.Juna tosin kiertää koko ajan samaa rataa,miksi olla siis kyydissä ja katsella vain ikkunasta vaihtuvia maisemia ja asemia.Mielenkiinnon vuoksi jäämme aina jollekin asemalle ja olemme siellä niin kauan kuin tahdomme olla.Kun kyseinen paikka rupeaa kyllästyttämään ja tuntumaan tylsältä hyppäämme vain junan kyytiin ja eikun uuteen paikkaan.Mutta tämä asema missä olen nyt jäänyt pois on aivan erityinen paikka. Täältä löytyy kaikkea mitä ihminen voi tuntea ja kokea.Täällä saamme itse valita koska täällä on kaikilla ihmisillä VAPAA TAHTO.Siksi tälle asemalle olisi paljon halukkaita tulokkaita
mutta kuitenkaan kaikki halukkaat eivät tänne pääse.Tänne pääsevät vain ne jotka ovat lunastaneet ihmisoikeudet.Siitä huolimatta ihmiset eivät kuitenkaan arvosta ihmiselämää, kuinka arvokasta se on. He kulkevat täällä silmät sidottuina melkein koko elämänsä ja sitten kun tulee lähdön aika niin he huomaavat kuinka ihana tämä paikka on, silloin on jo kakat housuissa.
Itse elän täällä, olen ainoastaan täällä maassa en missään muualla enkä tahtoisi olla missään muuallakaan, sillä siellä missä MINÄ OLEN on myös Jumalakin.Olinpa minä missä tahansa, siellä on myös Jumalakin.Jumala on jokaisessa ihmisessä myös sisällä että ulkona.Jumala on kaikkialla. Joillekkin Jumala on "taivaassa", toisille milloin missäkin.Toisilla sitä ei ole ollenkaan.
Joillakin Jumala on pilvenreunalla istuva pitkäpartainen ukkeli joka katselee tänne alaspäin ja katselee ihmisten touhuja.
Yrittäkää olla hetken aikaa Jumala.Miltä tuntuisi olla Jumala? Jumalassahan on kaikki itsehän on ne kaikki luonut.Kuinka hän siis voisi olla jossain muualla.Koska hän ON jo kaikki.Ja mitä ihmisiin tulee Jumala loi ihmisen täydelliseksi,omaksi kuvakseen. Mutta ihminen ei ollut täydellinen koska ihminen ei tiennyt mitä Jumala ON.Jumala halusi että ihmisestä tulisi täydellinen niin kuin hän itsekkin ON ja antoi ihmisen tulla tietoiseksi itsestään ja sillä tiellä me olemme vieläkin, olemme kokemassa sitä mitä Jumala ON.
Minulle Jumala ON tässä ja nyt eikä missään muualla. Toki Hän on muuallakin mutta sillä ei ole tällä hetkellä mitään merkitystä.Ainoastaan sillä on merkitystä mitä tällä hetkellä ON.
Silloin kun ihminen Rakastaa Elämäänsä, johon ihminen itse vaikuttaa todella paljon.Silloin hänen tarvitsee vain oivaltaa mitä Jumala ON.
Kukaan ei voi sitä toiselle kertoa tai kuvailla siihen ei löydy sanoja.Itselleni sana jumala merkitsee sellaista että sanalla jumala yritetään kuvailla jotain sellaista mitä ei voi muuten kuvailla eli Jumalaa.
Olen tullut siihen tulokseen että Jumala ON sekä EI OLE. Sillä ei ole mitään merkitystä enää, kun ihminen oivaltaa mitä Jumala Todellisuudessa ON.
Ja sitten kun ihminen oivaltaa Jumalan niin silloinhan ihmisestäkin tulee Jumala.Koska ei ole mitään muuta kuin JUMALA.
Oikein hauskaa ja riemullista Jumalan etsimistä teille kaikille, jotka ovat löytäneet tämän viestin.Olette löytäneet sen siksi koska teidän oli tarkoituskin se löytää!
Matkaeväiksi annan teille muutaman sanan; Jumala on lähempänä kuin luuletkaan, avaa silmäsi ja haista,maista,katso,kuule,tunne,aisti ja tärkeinpänä asiana pidä mielessäsi se, että me kaikki olemme täällä KOKEMASSA mitä JUMALA ON.
8465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo hyvä kirjoitus!! Näinhän se menee täällä maan päällä,kaikki vaan ei sitä huomaa...

Äänestä

Nykyihminen haluaa selvitä kaikesta itse, olla itse itsensä Vapahtaja. Kantaa itse itseään, päihteillä, työllä, millä vaan, että tulee olo, mä selviin ja jaksan. Jumala on rakkaus joka hyväksyy myös tämän, mutta samalla odottaa, että me luottaisimme Häneen ja käpertyisimme Rakkauden syliin vaikeina aikoina. Itse olen pyytänyt tosi montaa asiaa anteeksi viime aikoina ja ihmisuhdeasioissa myös johdatusta. Nyt en enää usko sattumaan, sillä kaikki on käynyt toteen, tosin aika hitaasti, mutta kuitenkin. Niin Jumala ON kaikessa ihmisten kanssakäymisessä, kukissa, puissa, tunturien tuulessa, meissä. Pitää vaan pysähtyä ja olla Hiljaa Pieni. Uskaltaa olla myös heikko.

Äänestä
  • Asioita tapahtuu jos jotain toivoo tosi paljon ja tekee vielä sen eteen jotain... ihmeellistä eiks vaan??

Miksi te yritätte paeta todellista maailmaa jostain satuolennoista? Jumalan olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Uskoon kääntyneet ovat seonneet lopullisesti. Yleensä viina on sekoittanut heidän päät. Varoitan: älkää sekoittako päätänne uskomalla hengellisiin asioihin.

Äänestä
  • Tervehdys.

    Olen hyvin todellinen kuten varmaan tulet huomaamaan.

    Lucifer/Jeesus lähetti sinut monttuun vierailemaan.

    Toivottavasti se palauttaa uskosi.

    St Morningstar
    "I am Logos.!"

    Äänestä

  • mikäs sinun pipoo noin kiristää? Aika älykäs kommentti tuo noin. Mietihän vähän enempi maailmaa. Ikävää jos et näe etkä tunne sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MinäOlen kirjoitti:

Kerro jos löydät.Mutta voiko sitä olla täällä kertomassa jos Jumalan löytää?Ainoastaan voin kertoa oman käsitykseni Jumalasta en mitään muuta.
Olen etsinyt raamatusta,hengellisistä kirjoista ,olen lukenut uskonnoista laidasta laitaan.Kaikissa niissä on yhteistä samaa asiaa on vain laitettu eri pakettiin ja miksi.Siksi kun meitä ihmisiä on moneen junaan ja jokaiselle löytyy asema jossa jäädä pois kyydistä.Entä jos istuu kyydissä koko ajan mitä sitten.Juna tosin kiertää koko ajan samaa rataa,miksi olla siis kyydissä ja katsella vain ikkunasta vaihtuvia maisemia ja asemia.Mielenkiinnon vuoksi jäämme aina jollekin asemalle ja olemme siellä niin kauan kuin tahdomme olla.Kun kyseinen paikka rupeaa kyllästyttämään ja tuntumaan tylsältä hyppäämme vain junan kyytiin ja eikun uuteen paikkaan.Mutta tämä asema missä olen nyt jäänyt pois on aivan erityinen paikka. Täältä löytyy kaikkea mitä ihminen voi tuntea ja kokea.Täällä saamme itse valita koska täällä on kaikilla ihmisillä VAPAA TAHTO.Siksi tälle asemalle olisi paljon halukkaita tulokkaita
mutta kuitenkaan kaikki halukkaat eivät tänne pääse.Tänne pääsevät vain ne jotka ovat lunastaneet ihmisoikeudet.Siitä huolimatta ihmiset eivät kuitenkaan arvosta ihmiselämää, kuinka arvokasta se on. He kulkevat täällä silmät sidottuina melkein koko elämänsä ja sitten kun tulee lähdön aika niin he huomaavat kuinka ihana tämä paikka on, silloin on jo kakat housuissa.
Itse elän täällä, olen ainoastaan täällä maassa en missään muualla enkä tahtoisi olla missään muuallakaan, sillä siellä missä MINÄ OLEN on myös Jumalakin.Olinpa minä missä tahansa, siellä on myös Jumalakin.Jumala on jokaisessa ihmisessä myös sisällä että ulkona.Jumala on kaikkialla. Joillekkin Jumala on "taivaassa", toisille milloin missäkin.Toisilla sitä ei ole ollenkaan.
Joillakin Jumala on pilvenreunalla istuva pitkäpartainen ukkeli joka katselee tänne alaspäin ja katselee ihmisten touhuja.
Yrittäkää olla hetken aikaa Jumala.Miltä tuntuisi olla Jumala? Jumalassahan on kaikki itsehän on ne kaikki luonut.Kuinka hän siis voisi olla jossain muualla.Koska hän ON jo kaikki.Ja mitä ihmisiin tulee Jumala loi ihmisen täydelliseksi,omaksi kuvakseen. Mutta ihminen ei ollut täydellinen koska ihminen ei tiennyt mitä Jumala ON.Jumala halusi että ihmisestä tulisi täydellinen niin kuin hän itsekkin ON ja antoi ihmisen tulla tietoiseksi itsestään ja sillä tiellä me olemme vieläkin, olemme kokemassa sitä mitä Jumala ON.
Minulle Jumala ON tässä ja nyt eikä missään muualla. Toki Hän on muuallakin mutta sillä ei ole tällä hetkellä mitään merkitystä.Ainoastaan sillä on merkitystä mitä tällä hetkellä ON.
Silloin kun ihminen Rakastaa Elämäänsä, johon ihminen itse vaikuttaa todella paljon.Silloin hänen tarvitsee vain oivaltaa mitä Jumala ON.
Kukaan ei voi sitä toiselle kertoa tai kuvailla siihen ei löydy sanoja.Itselleni sana jumala merkitsee sellaista että sanalla jumala yritetään kuvailla jotain sellaista mitä ei voi muuten kuvailla eli Jumalaa.
Olen tullut siihen tulokseen että Jumala ON sekä EI OLE. Sillä ei ole mitään merkitystä enää, kun ihminen oivaltaa mitä Jumala Todellisuudessa ON.
Ja sitten kun ihminen oivaltaa Jumalan niin silloinhan ihmisestäkin tulee Jumala.Koska ei ole mitään muuta kuin JUMALA.
Oikein hauskaa ja riemullista Jumalan etsimistä teille kaikille, jotka ovat löytäneet tämän viestin.Olette löytäneet sen siksi koska teidän oli tarkoituskin se löytää!
Matkaeväiksi annan teille muutaman sanan; Jumala on lähempänä kuin luuletkaan, avaa silmäsi ja haista,maista,katso,kuule,tunne,aisti ja tärkeinpänä asiana pidä mielessäsi se, että me kaikki olemme täällä KOKEMASSA mitä JUMALA ON.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu