Tunnetaanko historiassa ainuttakaan maata jonka sen omat poliitikot sekä kansa olisivat myyneet? Onko Suomi ainut tällainen maa kautta historian?
Maansa myynyt
Mika
13564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mihinkäs me ollaan Suomi myyty? Jos EU:ta tarkoitat niin löytyyhän sieltä monta muutakin "maansa myynyttä" kansakuntaa, eli ei me ainoita olla.
Juu.. ovathan ne muutkin pienet valtiot myyneet itsensä, mutta tunteeko historia tällaista tapahtuneen aiemminkin vai onko kyseessä nykysukupolven oikku?
... vaihtoivat maansa helyihin ja viinaan. Välillä yrittivät pitää puoliaan, huonolla menestyksellä.
ei käsittääkseni ole maansa myymistä, jos näin olisi niin suomineito olisi silloin koko itsenäisyytensä ajan huorannut eli myynyt itseään.
Tuo taitanee olla totta, tosin eurooppalaisethan ensin valloittivat osan ameriikkaa, mutta silti. Hyvä pointti.
Käsitykseni liittoutumisesta on se, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä yhtälailla. EU taasen on pelkkä menoreikä joka kasvaa kasvamistaan ja lisäkseen EU ajaa vain suurvaltojen asiaa kuten Saksan, Ranskan ja Englannin ja.. niin no, siinäpä ne olivatkin. Ts. Suomi ja muut pikkuvaltiot maksavat Englannille, Saksalle ja Ranskalle siitä, että nämä kyseiset maat verottavat meitä! Absurdia.
ainakin olen hyötynyt EU n liittymisestä. Vielä pois laittomat tulliverot, että pääsee hyötyyn yhä enemmän halvemmista hinnoista. Itse ajan upealla tuontimersulla Saksasta josta en olisi voinut edes uneksia ennen rajojen avautumista.
luulet että Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella? Norja öljyvarojensa turvin voi jonkun aikaa niin tehdä mutta ei kauan.
Maansa myyminen on tyhjä iskulause. Olemme etumme katsoneet niin hyvin kun se pienelle maalle on mahdollista.
Suomi ja muutkin maat pärjäisivät tismalleen samoin kuin ennen EU:n perustamistakin. EU on ainoastaan ryöstänyt meiltä Suomen markan ja pakottanut meidät ottamaan "pakolaisia" enemmän kuin haluaisimmekaan sekä vielä mahdollistanut rikollisuuden leviämisen "vapaalla liikkumisella" sekä verottaneet Suomea enemmän, kuin mitä Suomi saa mitään etuja edes. Lisäkseen €uro vielä nosti hintoja joidenkin paikoin jopa kuusin(6)kertaiseksi markka-aikaan nähden. Palkat kylläkään eivät ole nousseet samaan tahtiin.
Kaiken kukkuraksi vielä korruptoituneet EU-poliitikot määräilevät ja asettavat kaikenlaisia suuntaviittauksia aka. "direktiivejä" joilla määrätään jopa kurkkujen koko ja muoto. Rajoitetaan Suomalaista perinnettä väittäen luonnontuote tervaa haitalliseksi aineeksi ja alistamalla tavallisia kansalaisia kuin paraskin diktaattori. Häpeäksi tällaiset sukupolvet jotka äänestivät EU:n puolesta.
myi Alaskan USA:lle muutamalla miljoonalla dollarilla.
Tietty siinä myytiin vain osa valtakuntaa, mutta tiedä sitten, että mitä mieltä alaskalaiset sitten olivat tapauksesta.
esimerkiksi Itävallan natsit myivät oman maansa osaksi kolmatta valtakuntaa.
Tämä "kolmas valtakunta" oli eräänlainen prototyyppi tulevalle EU:lle, jonka keskuksen tulisi myös muodostamaa mikäpäs muu kuin Saksa.
Saksaa ja natsisaksaa ei voi mitenkään verrata toisiinsa.On suuri loukkaus verrata tämänpäivän demokraattista Saksaa, sairasmielisten johtamaan natsisaksaan