Paavalissa oli samoja piirteitä kuin nykyajan terroristeissä.
Siinä taustalla on valta ja vallan käyttö ja sitä varten perustetaan oma oppi, oma puolue, oma ideologia.
Ja sitä oppia, sitä ideologiaa leveitetään kaikin mahdollisin keinoin, henkeen ja vereen asti ja itseään säästämättä.
Siinä myös toisinajattelijat tuhotaan ja omaa oppia kiillotetaan kaikin mahdollisin keinoin.
Siinä perustetaan paikallisosastoja ja niihin samanmieliset "vanhimmat", kannattajat.
Sitten laaditaan säännöt, nuo "evankeliumit" ja tarkkailijat jotka huolehtivat että oppi pysyy puhtaana.
Jotta toiminta ja uhraukset eivät olisi "tirhia ", edessä on ihanuuksien taivas.
Eli kaikenkaikkiaan samoja piirteitä kuin minkä alkavan toiminnan tahansa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Paavali oli pioneeri sosiaalisen verkoston luojana. Hänellä oli pommin asemasta sana aseena.
Ketä hän tuhosi, vainosi ja metsästi,. samanmielisä vai toisinajattelijoita.?
Tuhosi, vainosi? en ole syventynyt Paavalin kirjeisiin niin syvästi, mutta paljon ehti viemään ja kirjoittamaan kristuslaisuudesta.
Paavalilla oli kuitenkin suuri osuus alkuseurakuntien perustamisesta. Eiköhän se ole aika luontevaa, kun ihminen saa jotain juuttumaan päähänsä ja kokee sen 'rakentavaksi' itselleen, niin alkaa takoa sitä samaa myös muiden päähän.
Paavali oli yhden asian mies.
aika paljonhan tuota olet syventynyt Paavalin opetuksiin, kun tiedät, että hän oli yhden asian mies. Tosin sitä samaa kalinberia olivat muutkin apostolit, Pietari, Johannes, Juudas ja Jaakob. Mikseivät olisi olleet?
Se on totta, hän oli yhden asian mies ja halusi valloittaa opillaan maailman.
Hän sanoi mm. " minun evankeliumini" eli hän omi evankeliumin ja nykykristillisyys on "hirttäytynyt"siihen oppiin ja tuhoutuu sen mukana.