Tärkein hanke.

Kun tuuleen huutais?

Mielestäni tärkein toteutettava hanke pirkkalassa olisi jasperintien valmiiksisaattaminen ,eli bauhausilta-teollisuustien (ponssen) valmiiksisaattaminen kiireellisesti !
Se vähentäisi oleellisesti pyhäjärventien liikennettä ( hitaat työkoneet nosturit,ja muut työkoneet ja olisi varayhteytenä jos ohitustiellä tapahtuu ongelmia).

Ja helpottaisi valmiina yhteytenä pirkkalaan muodostuvaa yritysliikenteen sujuvuutta.

Siis tieverkosto kuntoon ensin se palvelee parhaiten kaikkia kunnassa toimivia!

3

243

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipide tämäkin

      Hitaat työkoneethan eivät nytkään saa mennä ohikulkutielle (moottoritie) mutta siinä mielessä olet oikeassa, että vaihtoehtoisia reittejä tarvitaan, varsinkin Naistenmatkantien liikenteen keventämiseksi. Killon kauttakin on tulossa yhdystie Pyhäjärventielle, mutta edelleen tarvittaisiin vaihtoehtoisia reittejä jos pääväylä jostain syystä menee tukkoon. Näkisin, että reitti voisi kulkea Jasperintieltä edelleen moottoritien eteläpuolella, yhtyen vaikkapa Lentoasemantiehen Huovin paikkeilla. Alikulku Pyhäjärventien ali tarvittavissa kohden.

      • Nosturikuski

        Sehän on jo kaavassa ja osittain rakenteilla mutta sitä sen Veholta-Ponssenristeykseen läpikuljettavaksi pitäisi kiirehtiä!

        Nyt sitä rakennetaan ponssen kohdalle tulevasta kiertoliittymästä golfkentälle haarautuvaan liittymään asti?

        Kun se läpikulkuyhteys olisi jo valmis se vähentäisi olennaisesti naistenmatkantien hitaiden koneiden läpiajoa.

        Eli se saapastieltä(bauhaus) killontakaa-linnakorven sillanyli-jasperintienä(vehon)puolella-kohti teollisuustien ja lentoasemantien(ponsse) rakenteilla olevaa kiertoliittymää.


      • Mielipide tämäkin
        Nosturikuski kirjoitti:

        Sehän on jo kaavassa ja osittain rakenteilla mutta sitä sen Veholta-Ponssenristeykseen läpikuljettavaksi pitäisi kiirehtiä!

        Nyt sitä rakennetaan ponssen kohdalle tulevasta kiertoliittymästä golfkentälle haarautuvaan liittymään asti?

        Kun se läpikulkuyhteys olisi jo valmis se vähentäisi olennaisesti naistenmatkantien hitaiden koneiden läpiajoa.

        Eli se saapastieltä(bauhaus) killontakaa-linnakorven sillanyli-jasperintienä(vehon)puolella-kohti teollisuustien ja lentoasemantien(ponsse) rakenteilla olevaa kiertoliittymää.

        Jaa? En ole tutkinut kaavoitussuunnitelmia, itsekseni vain päättelin, että moottoritien etläpuolellakin olisi hyvä olla kulkuväylä. Mutta kyllä sen täytyisi tosiaan jatkua Linnakalliosta sinne Saapastielle saakka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1363
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      861
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      790
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      693
    10. 44
      622
    Aihe