Varsinkin vasemmisto olisi valmis kantamaan enemmän vastuuta. Olisivat valmiita korottamaan palkkaverotusta. Oikeisto vain ei sitä oikein hyväksy, kun pelkona on, että työläisarmeija ulosmittaa sen seuraavissa palkkaneuvotteluissa pois työnantajilta. Vasemmisto kun muutoin melkeinpä kuolisi nälkään.
Oikeistopiireissä vastuunkanto eli verojenmaksu ei ole mitenkään ihailtava piirre. Jos jonkin sortin yhtiöitä ja yhtymiä perustetaan. Niiden kautta sitten pyöritetään tuloja itselle. Se kun nähdään elinkeinona, jota ei passaa suuremmin verottaa.
Puhu vain Katainen vastuun kantamisesta!
Katainen: Suomalaiset arvostavat vastuun kantamista
tällaista tämä
2
<50
Vastaukset
- että sellaista
Niinpä, ja joidenkin elinkeinona on pääomatuloilla eläminen. Ei paljon hommat rasita, kun vain seuraa aikaansa niin kuin normaali ihminen yleensä tekee.
- jumalaton meno
Niin - ja jumankauta! Hesarin mukaan 45 ison pörssiyhtiön toimitusjohtajat ansaitsivat viime vuonna keskimäärin 918 000 euroa rahabonuksineen. tavalliseen palkansaajaan verrattuna nousuvauhti oli kuusinkertainen.
Palkkaerot sen kuin vain kasvavat. Zytskowits puhui kerran eduskunnan puhemiehenä ollessaan järkeviä näistä palkkaeroista. Mitä siellä kokoomuksessa oikein ajatellaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663