Kauhavan hallitus

Kauhavalla hallitus jyrää sivistyslautakunnan päätöksiä surutta. Lautakunnan jäsenillä on kouluasiosta huomattavasti paremmat tiedot, mutta hallitus toimii populistisesti vaalien lähestyessä. Säälittävää!!!
13253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Politiikka on polit5iikkaa

Äänestä
  • Vaalit lähestyy ja hallituksessa istuvilla populismi lisääntyy

    Äänestä

  • Kauhavalla diktatuuria kirjoitti:

    Vaalit lähestyy ja hallituksessa istuvilla populismi lisääntyy

    Kauhavalla hallitus ei omaa saamattomuutaan saanut Kosolan koulun rakentamis päätöstä aikaa, vaan tumpuloi yli 3 vuotta ennen kuin rakentamispäätös saatiin aikaan. Nyt sama porukka hätäilee kouluun muuton kanssa. Parhaassakin tapauksessa päästään muuttamaan hiihtolomien jälkeen.Hallituksen olisi ajossa pitänyt tehdä rakentamispäätös niin ei jouduttaisi niihin moninaisiin ongelmiin jotka muutto kesken lukukauden aihettaa. Jos hallituksen herroilla olisi ollut vähääkään järkeä päässä niin uutta koulua olisi käyty jo 2011 syyslukukauden alusta.

    Äänestä

  • Onneksi on vaalit kirjoitti:

    Juurikin näin.. onneksi on vaalit, menee meitsin ääni ihan uudelle ehdokkaalle!!!

    Äänestä

  • Onneksi on vaalit kirjoitti:

    Kauhavalla hallitus ei omaa saamattomuutaan saanut Kosolan koulun rakentamis päätöstä aikaa, vaan tumpuloi yli 3 vuotta ennen kuin rakentamispäätös saatiin aikaan. Nyt sama porukka hätäilee kouluun muuton kanssa. Parhaassakin tapauksessa päästään muuttamaan hiihtolomien jälkeen.Hallituksen olisi ajossa pitänyt tehdä rakentamispäätös niin ei jouduttaisi niihin moninaisiin ongelmiin jotka muutto kesken lukukauden aihettaa. Jos hallituksen herroilla olisi ollut vähääkään järkeä päässä niin uutta koulua olisi käyty jo 2011 syyslukukauden alusta.

    Jos palaneen Kosolan koulun tilalle olisi heti rakennettu täsmälleen saman kokoinen ja näköinen koulu niin vakuutus olisi korvannut rakentamisen kokonaisuudessaan, eli kaupungin veronmaksajille kustannus olisi ollut 0€, mutta hallituksen viivyttelyn ja saamattomuuden vuoksi nyt maksettavaksi kuntalaisille tulee reilusti yli 4 m.€ (tuokin summa optimistinen kustannusarvio todelliset kustannukset noussevat yli 6 miljoonan euron). Kuntalaisten on hyvä tietää näin vaalien lähestyessä, että valtuuutetuissa oli muutama jotka ehdottivat samanlokoisen koulun rakentamista heti, mutta heitä ei kuunneltu. Eräs ehdottaneista kuuluu puolueeseen, jota Kaupungin hallitukseen ei kelpuutettu.

    Äänestä

  • Totuus ei pala tulessaka kirjoitti:

    Joo hallituksen jäseniillehä o hilia hommattu kallihit läppärit, tierä sitte osaavakko niitä eres käyttää ja ilaman ovat enneki pärjänny. Kertokaaha jos joku tietää tartoovakko ne niitä muuhu ku pasianssin peluusehe?

    Äänestä

Sivistyslautakunta on palauttanut tuoreimmassa kokouksessaan Kosolan kouluun muuttoasian hallituksen uudelleen käsiteltäväksi. Palautus on hyvin perusteltu ja päätös tehtiin lautakunnassa yksimielisesti. Pöytäkirja on luettavissa Kauhavan nettisivustolla.

Äänestä

Järki?? Sivistyslautakunnalla?? Saahan sitä leikkiä poliitikkoa muutamallakin äänellä, voi hyvää päivää.

Äänestä
  • Ei vaaleissa saaduilla äänillä ja järjen määrällä ole mitään tekemistä keskenään. Hallituksessa istuvillä ei tunnu järkeä olevan, ainakaan tuossa muutto asiassa. Sivistyslautakunta on hyvin perustellut kantansa , toisin kuin hallitus, jonka on nyt syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen.

    Äänestä

Sivistyslautakunta on todellakin selitellyt päätöstään ja unohtanut mainita mm. semmoisen asian, että rakennuttajan vuoden takuuaika alkaa siitä kun on tehty uuden rakennuksen lopputarkastus, eli jos muutetaan vasta syksyllä ja koulu on tarkistettu helmikuussa, jää takuuajasta hyödyntämättä viisi ja puoli kuukautta! Saattapa tulla melkoisen kalliiksi kaupungille. Semmoinenkin pieni asia on jäänyt mainitsematta, että lukuvuoden 2011-2012 resurssiopettaja on käytetty Keskusta-Kosolan koululla johtajaopettajan opettaman 17 oppilaan Keskustan koulun yhdysluokan jakamiseen. Siitä ei taida olla (ainakaan vielä) peritty takaisin mitään korvauksia. Varmaankin oppilaille aiheutuu aivan hirveitä ongelmia siitä, että Keskustan koulun ahtaudesta pääsevät Kosolan koulun oppilaat muuttamaan uuteen ja hajuttomaan kouluun ja Keskustan koulun oppilaille jää runsaasti tilaa asettua kouluunsa miten tahtovat. Ei liene epäselvää kuka oikeasti on laatinut vastineen Kaupunginhallituksen järjenkäytöön, eli otto-oikeuden käyttöön. Miettikääpä kenen intressistä tässä on kysymys!!!

Äänestä
  • Takuu? Höpö höpö! puhut vuositarkastuksesta, eikä sillä ole mitään tekemistä muuton kanssa. Urakoijalla on 10. vuotta vastuu tekemistään virheistään. Komiat lehdessä julkaistiin sivistyslautakunnan jämäkkä kannanotto muuttoon, täytyy nostaa heille hattua. Toivottavasti hallituksen jäsenet ottavat opikseen, vaikka ei sillä väliä ole ,vaalit ovat lähellä ja kansa ei digtaattorimaisesta toiminnasta ole koskaan tykännyt.

yleensä urakoitsijan takuuaika on kaksi vuotta. Tosin kun tuota pelleilyä Kosolan kouluasian puitteissa on tässä seuraillut, niin saattaapi tuo kymmenen vuottakin vielä hurahtaa, ennenkuin nämä "poliitikot" ovat saattaneet leikkinsä loppuun...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voi tätä populismin määr kirjoitti:

Kauhavalla hallitus jyrää sivistyslautakunnan päätöksiä surutta. Lautakunnan jäsenillä on kouluasiosta huomattavasti paremmat tiedot, mutta hallitus toimii populistisesti vaalien lähestyessä. Säälittävää!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu