Suomalaisen metallibändin kosketinsoittaja joutui puukotuksen uhriksi Savossa.
Sunnuntain vastaisen yönä kolmikymppinen ulkopaikkakuntalainen mies lähti jatkoille entuudestaan tuntemattoman naisen luokse.
Jatkot saivat ikävän käänteen, kun naisen avomies saapui paikalle. Löydettyään avovaimonsa vieraan miehen seurasta vuonna 1979 syntynyt mies alkoi pahoinpidellä ulkopaikkakuntalaista miestä.
Nainen pakeni tapahtumia ensin asunnon saunaan, jonka jälkeen hänen onnistui poistua omakotitalon takaovesta naapuriin ja hälyttää apua. Sillä välin avomies jatkoi pahoinpitelyä joka johti puukotukseen. Poliisin saapuessa paikalle puukottaja oli poistunut tapahtumapaikalta, mutta poliisi sai hänet pian kiinni asunnon läheisyydestä. Mies oli puukotuksen tapahtuessa 1,5 promillen humalassa.
- Tarkat tapahtumat ovat vielä vähän selvittelyn alla, kertoo poliisin tutkinnanjohtaja Veli Pallonen.
- Epäiltyä ei ole vielä tänään ehditty kuulemaan, vaan toistaiseksi on keskitytty asianomaisten kuulemiseen.
Puukotettu mies on suomalaisen metallibändin kosketinsoittaja. Hän loukkaantui puukotuksessa vakavasti ja on edelleen sairaalahoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
- Uhrin tila on edelleen vakava, mutta ei enää kriittinen kertoo Pallonen.
Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060415666182_uu.shtml
Siinä oli taas viattoman ihmisen hengenlähtö lähellä väkivaltaisen viinanarkin sekoamisen takia.
Etanolinarkki puukotti muusikkoa
6
75
Vastaukset
- Ganja parepaa
Noin siinä käy kun vetää erittäin vaarallista ja koukkuttavaa jäte-etanoli HUUMETTA!
Se antaa murhan himolle SIIVET! - ja lutkalle myös
häh?
kaverihan kuseksi naapurin tontille!
turpaan! - Mitä helvettiä
tää soittaja sitten teki varatun naisen sängyssä ? Kyllä siinä kirpoaa turpaan useimmilta miehiltä - ilman etanoliakin !
Teillä taitaa olla sisäpiirin tietoa asiasta, mutta näin niinku yleensäkin, niin ei kannata käydä naimassa varattuja naisia. Niitten ukot voi siitä suuttua. - muusikko: TIM
narkkarin muijaa saa vetää tai jopa pitää sillä narkkarille pienikin kiusa tekee eetua !
- Olet tyhmä
Etanoli-jätenarggi!Saa hyvän kuvan miten se alkoholi huume vaikuttaa viottuneesi päähäs.
- Alkoholi vie järjen
kun sitä tarpeeksi juo.
Kannabis vie sen vieläkin tehokkaammin.
Mutta kun vedät kannabista JA viinaa, on tuloksena raivohullu psykopaatti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668