Eliöiden alku(emme ole 1. kokeilu)

Aukino

Jos YEC eli Young Earth Creationism on totta, koko Galaksimme sai alkunsa _VAIN_ 6013 vuotta sitten, ellei ollut aiemmin luomissyklejä, omallakin Galaksillamme. Se, että nykyinen arvio Galaksimme koosta, noin 100 000 valovuotta halkaisija on väärä, voidaan todistaa ihan helpolla kolmiomittauksella ja sillä, että parallaksi lähes KATOAA, kun aurinkomme kiertää Galaksin keskipistettä ja ulompana tai siempänä keskipisteestä olevat tähdet lähes poistavat parallaksin. Lähin tähti voi olla alle valovuorokauden päästä meistä, tämän uskon nykyisillä mittauksillani olevan totta:"Kääntykää sillä Taivasten valtakunta on tullut lähelle!"(Jeesus).

Siis tuolla 8,5 valotunnilla lähimpään täheen ei 200 miljardia tähteä, noin 3650:llä tähtikuorella vie kuin 7 valovuotta Galaksimme halkaisijaksi....
Tämä on myös sikäli mielekkäämpää, että kaikesta vastaanpanosta huolimatta, näemme kaukoputkilla ja peiliteleskoopeilla suurennettujen kohteiden tähdistä suurentuneen, ja todella sen kokoiseksi, että noin läheiset etäisyydet noin 12 tähdelle ovat mahdollisia, pallon ikodaedri-päätepisteissä...

Tätä taustaa vasten YEC on mahdollinen, se ei olisi mahdollinen, jos viralliset nykymittaukset avaruudesta olisivat oikein.

Jos siis alussa oli paljon vähemmän sieluja maailmassa, tuo suuri sieluenergia, tai henkinen energia, mitä tahansa, suoritti maailmassa ja sen kaikkeudessa asioita paljon nopeammin ja tehokkaammin, aivan kuin tietokone, jossa resursseja ei olisi vielä sidottu Windowsin käyttöön, vaan se toimisi pelkkänä merkkigeneraattorina ja laskijana.... Verrattuna siis tilanteeseen, jossa maailmaan oli syntynyt paljon kasveja ja eläimiä, tilanteesta, jossa oli pelkkiä kivisiä tai "vetisiä" massoja poukkoilemassa avaruudessa.

Varmaa on että aikaisempia Galakseja on ollut, tähän viittaa myös Eenokin kirjan kertomus Archasista ja Adoilista, jotka ylläpitivät aiempia kaikkeuksia.

Siis Jumalan ENSIMMÄINEN kokeilu tehdä elämää ei ollut oma maailmamme, eikä maailmankaikkeutemme ylläpito ole niin helppoa ja yksinkertaista että sen olisi tuosta vain voinut luoda, vaan oli pitkä ikuisuus Jumalan HARJOITUKSIA luoda maailmankaikkeuksia ja elämää ennen omaamme... Tätä taustaa vasten ymmärtää, ettei Jumala tehnyt meistä logiikaltamme TÄYDELLISIÄ ROBOTTEJA, vaan lankeemukseen taipuvaisia, vaikka hengen olisi pitänyt voittaa viettelys, koska ei lankeemus kovasta laista mitään hyvä olemassaoloon tuo, siksi olisi ollut parempi, ettei mitään "keskimmäisen puun" viettelystä olisi meille tehty, tai sitten niin konemaisen kova järki, että lankeaminen olisi ollut suorastaan mahdotonta! Niin ei siis ollut....'

Jos pääsen joskus "taivaaseen", toivon, ettei Jumala enää loisi sinne lainkaan minulle mitään "lankeamisen mahdollisuutta"....

12

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kvasi

      Niin, jos maailmankaikkeuden perustoiminto on vain jonkinlainen tik-tik-"ajan laskenta", niin silloin muut toiminnot vievät resursseja pois ajan laskemiselta ja aika kulkee hitaammin.Siten alussa aika kulki paljon, paljon nopeammin kuin nyt.

    • Heh !

      >

      Ei parallaksi mihinkään katoa, hölmö. Eikä tuota pysty millään kolmiomittauksilla osoittamaan vääräksi. Älä nyt hullujas puhu.

      >

      Heh, kannattaa kuitenkin muistaa, että Plutoon on matkaa sellainen 5 ja puoli valotuntia, joten Pluton pitäisi ehkä "hivenen" tehdä koukkauksia radallaan, jos lähin tähti olisi lähempänä sitä kuin se Aurinkoa.

      >

      Mutta pystytkö olemaan sen verran suoraselkäinen, että myös myönnät YEC-kuvitelmasi vääräksi, jos osoitan nykymittaukset hyvin lähelle oikeaa osuviksi ja Sinun omat räpistelyt vääriksi ?

      • Aukino

        Lainaa: Heh!
        Ei parallaksi mihinkään katoa, hölmö. Eikä tuota pysty millään kolmiomittauksilla osoittamaan vääräksi. Älä nyt hullujas puhu.

        Tarkistapa asia, ennenkuin puhut. Koska kolmiomittaus osoittaa lähimmän tähden olevan alle valovuorokauden päässä, ja koska tähdet kiertävät alemmilla ja ylemmillä kuorillaan sellaisella nopeudella, että parallaksi lähes katoaa... Testaa teoriassa: Jos maapallon kierron auringon ympäri pitäisi katsoa tuovan parallaksi, myös Galaksin keskipisteen kiertäminen auringoilla, mikäli se tapahtuu samassa tasossa, kuin kierto auringon ympäri lähes poistaa parallaksin... Älä sano vain ei oletusavoisesti, testaa käytännössä! Ei sitä ole otettu huomioon sen vuoksi, että on ennakkoon arveltu etäisyyden olevan niin suuri, että kierto Galaksin pisteen ympäri olisi niin pieni kulma ettei sitä tarvitsisi ottaa huomioon... Mutta KOSKA etäisyys on vain valopäivä tai alle, niin siksi Parallaksi lähes katoaa, niin siinä käy. Lasku on vähän monimutkaisempi, kuin se perinteinen parallaksilasku, kun ottaa huomioon gravitaatiovakiolla Aurinkojen kierron Galaksin keskipisteen ympäri, mutta ei se ole syy sitä sen vuoksi "hylätä".

        http://personal.inet.fi/koulu/karppi/JOHDANTO.htm

        Ja tuolla siis luvussa viisi, on laskettu parallaksi Galaksin keskipisteen kierron avulla....
        Siinä on sitä ennen laskemista perinteisellä parallaksilla, mutta siis se lasku on väärin.

      • Aukino

        Heh, kannattaa kuitenkin muistaa, että Plutoon on matkaa sellainen 5 ja puoli valotuntia, joten Pluton pitäisi ehkä "hivenen" tehdä koukkauksia radallaan, jos lähin tähti olisi lähempänä sitä kuin se Aurinkoa.

        No, Neptunus tekee jonkin ylimääräisen elkeen, rata ei ole samassa tasossa muiden kanssa, ja se olisi juuri puolivälissä tuota matkaa? Mutta siis etäisyydet myös omassa tähtijärjestelmässämme on saatettu noin 1,5-kertaisesti arvioida väärin? Eihän kaikilla auringoilla välttämättä ole samaa määrää planeettoja kiertämässä?
        En usko ollenkaan että avaruudessa olisi niin paljon "haaska-avaruutta", kuin väitetään.

      • Apo-Calypso
        Aukino kirjoitti:

        "En usko ollenkaan että avaruudessa olisi niin paljon "haaska-avaruutta", kuin väitetään. "

        "Uskollasi" ei ole vähintäkään merkitystä.

      • Heh !
        Aukino kirjoitti:

        Heh, kannattaa kuitenkin muistaa, että Plutoon on matkaa sellainen 5 ja puoli valotuntia, joten Pluton pitäisi ehkä "hivenen" tehdä koukkauksia radallaan, jos lähin tähti olisi lähempänä sitä kuin se Aurinkoa.

        No, Neptunus tekee jonkin ylimääräisen elkeen, rata ei ole samassa tasossa muiden kanssa, ja se olisi juuri puolivälissä tuota matkaa? Mutta siis etäisyydet myös omassa tähtijärjestelmässämme on saatettu noin 1,5-kertaisesti arvioida väärin? Eihän kaikilla auringoilla välttämättä ole samaa määrää planeettoja kiertämässä?
        En usko ollenkaan että avaruudessa olisi niin paljon "haaska-avaruutta", kuin väitetään.

        En viitsi kirjoittaa vastinettani ennen kun lupaat, että jos todistan väitteesi vääräksi, niin lupaat hylätä uskosi kreationismiin. Näimme nimittäin juuri samanlaisen epärehellisyytesi aiemmin kun todistimme asian, niin hylkäsit vaan väitteesi, mutta et tehnyt lupaamallasi tavalla. Nyt vaadin vakuutuksen asiasta ennen kun rupean esittämään argumentteja.

        Selvä peli, näjetsen.

        Katsotaan, uskallatko ryhtyä siihen. Uskontosi on nyt panttina, mutta oletko riittävän varma uskonnostasi, että uskallat pistää sen pantiksi ?

    • V.Loco

      "Siis Jumalan ENSIMMÄINEN kokeilu tehdä elämää ei ollut oma maailmamme, eikä maailmankaikkeutemme ylläpito ole niin helppoa ja yksinkertaista että sen olisi tuosta vain voinut luoda, vaan oli pitkä ikuisuus Jumalan HARJOITUKSIA luoda maailmankaikkeuksia ja elämää ennen omaamme... Tätä taustaa vasten ymmärtää, ettei Jumala tehnyt meistä logiikaltamme TÄYDELLISIÄ ROBOTTEJA, vaan lankeemukseen taipuvaisia, vaikka hengen olisi pitänyt voittaa viettelys, koska ei lankeemus kovasta laista mitään hyvä olemassaoloon tuo, siksi olisi ollut parempi, ettei mitään "keskimmäisen puun" viettelystä olisi meille tehty, tai sitten niin konemaisen kova järki, että lankeaminen olisi ollut suorastaan mahdotonta! Niin ei siis ollut....'

      Ensin toitotetaan että jumala olisi täydellinen jne..Sitten tämmöistä tuubaa heti perään ?! jumalahan taikoi maapallin ja tähdet sun muut tietyssä ajassa, käyhän kurkkaamassa lähdetietosi satukirjastasi ja ala määkiä samaan tahtiin muun krea-orkesterin tahdissa.Taidat olla se eksynyt lammas..

      "Jos pääsen joskus "taivaaseen", toivon, ettei Jumala enää loisi sinne lainkaan minulle mitään "lankeamisen mahdollisuutta"....

      Älä huoli, lankeilet täällä ja tässä ajassa minkä lankeilet..Kun aikasi tulee niin varma on että kompurointisi on kompuroitu ja tehtäväsi jatkuu madon suussa..

      • V.Loco

        "Jos pääsen joskus "taivaaseen", toivon, ettei Jumala enää loisi sinne lainkaan minulle mitään "lankeamisen mahdollisuutta"....

        Jos jumala taikoisikin jotain lankeemusta sinulle niin voisitko selittää taikomisen logiikan ?

        Mielikuvitusleikkinä: Tepastelet Paratiisissa biitsillä ja jumala päättäisi taikoa sinulle lankeemusta..jumala voisi taikoa rannan hiekan vaikkapa kokaiiniksi,palmut ruohopensaiksi, taivaan Lsd.ksi, meriveden sopivan kylmäksi vodkaksi..Huomaat käsittämättömän kauniin naispoliisin (Olettaen että olet mies) lähestyvän sinua mutta pidättämisen sijasta hän haluaakin tarjota seksiä sinulle.

        Palataan siihen logiikkaan-taikooko jumala esim. sen kokaiinin sinulle jostain paikasta jossa sitä on jo valmistettu, näinhän jumala pääsisi vähemmällä-vai taikooko se sen ihan tuosta vain "HoccusPoccus" niin mistä materiaali tulee? Niistä harjoitusrinnakkaisgalakseista vai?

        Ja mistä se taikoo sen naispoliisin..?

        Ja miksi jumala tahtoisi langettaa sinua enää lisää paratiisissa?

        On sinulla Aukino hyvä ja selkeä logiikka, ethän suutu kun lainasin sitä tähän snipettiin-saat sen takaisin ..Nyt..

      • Aukino

        Lainaa: V.Loco
        Ensin toitotetaan että jumala olisi täydellinen jne..Sitten tämmöistä tuubaa heti perään ?! jumalahan taikoi maapallin ja tähdet sun muut tietyssä ajassa, käyhän kurkkaamassa lähdetietosi satukirjastasi ja ala määkiä samaan tahtiin muun krea-orkesterin tahdissa.Taidat olla se eksynyt lammas..

        Jumala oli ja on täydellinen, mutta ihminen VALITSI SYNNIN ja epätäydellisyyden. Kuolemalla ei ole voittajaa, koskapa yhden ihmisen synti tuhosi kaikki muutkin, vaikkapa Jeesus henkilökohtaisesti itse jatkoi elämäänsä, ja samaa väitetään mm. Eliasta ja Heenokista, jotka tosin ilmeisesti pari vuotta sitten tapettiin Jerusalemissa erään elokuvan takia....
        On kertomus, jossa Jumalien ja Luojien piirissä oli väittely siitä, että pitikö ollenkaan tehdä mahdollisuutta syntiin ja lankeemukseen. Hallitsijajumaluus oli sitä mieltä, että ei tarvitse, ei mitään merkitystä, koska lankeemuksin olisi vain valinta valintojen joukossa, mutta "enemmistöpäätös" ja nk. Sammaelin malli tekaisi keskimmäisen puun Paratiisiin, kolmanteen Taivaaseen... Substantiiviseen etäisyystaivaaseen.... MEITÄ EI LUOTU alimpaan, aika-avaruuteen, vaan etäisyyksiä käsittelevään kolmanteen, substantiiviseen, KARMA-taivaaseen.... Taivaita on 10 kpl....

        Ei ole kuoleman voittajaa... On paha petos se, että puhutaan uskonnossa "kuoleman voittamisesta", ja ihmiset vanhenevat nopeasti kuolevat vähintäänkin sairaina jos kukaan ei murhaa, ja sittenkö vain mätäneminen tai "polttohautaus".... Paavali tosin mainitsee, että tämä lihallinen olemus EI PERISI MISSÄÄN tapauksessa Jumalan valtakuntaa, vaan jokaiselle uskovaiselle on UUSI RUUMIS, missä hän vaikuttaa kuolemansa jälkeenkin, millään hautapaikoilla ei ole mitään merkitystä, ei ihminen ole siellä, kun hän on kuollut, eikä ole läsnä mätänevässä ruumissaan ollenkaan.....

        Mutta siis totta, JOS nyky-aikataulutus ja etäisyydet tähdillä olisi totta, nykykosmologiassa, ei Raamattu olisi totta, se on fakta... Mutta asiaa ei valitettavasti voi todistaa aukottomasti VIELÄ mihinkään suuntaan....

        Mutta kommentoikaa: Jos Auringot kiertävät Galaksin keskipistettä, ja etäisyydet ovat lähempänä, katoaako parallaksi, jos se on samansuuntainen liike, kuin kiertomme vuodessa auringon ympäri: KYLLÄ KATOAA!

      • tieteenharrastaja

        Kyllä astronomit parallaksimittauksen osaavat:

        "..katoaako parallaksi, jos se on samansuuntainen liike, kuin kiertomme vuodessa auringon ympäri.."

        Tuo katoamisajatus on sairaan pääsi harha; lakkaa hyysäämästä sitä, jos tavoiteesi on tulla terveemmäksi.

    • salainen__agentti

      "Tätä taustaa vasten YEC on mahdollinen, se ei olisi mahdollinen, jos viralliset nykymittaukset avaruudesta olisivat oikein."

      Ja kun nykymittaukset ovat 100% todistettavasti oikein, niin voisitko jo lopettaa tämän paskan suoltamisen?

    • 188171

      "Ja kun nykymittaukset ovat 100% todistettavasti oikein"

      Et taida ymmärtää tieteestä yhtään mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe