Pakka vitti

Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteen pystyvää sotilaslentokonetta. Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas.

Hanke aiottiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla kutsua Amerikkaan. Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirustuksia ja sanoi, että homma on selvä.

- Saanko poran ja kolmen millin terän.

Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen suomalainen kertoi koneen olevan valmis. Ymmärrettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää mutta se löydettiin ja kone saatiin ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää, mitä tapahtuu, kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla nopeudella.

Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa suomalaiselta kysyttiin, mikä hän on oikein miehiään.

- Olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperitehtaalla töissä. Jokainenhan tietää, ettei se ainakaan rei'ityksen kohdalta katkea.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ka ettei vaan ollut patonki insinööri,korkeakoulutettu leivin uunissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämpimät käjet kirjoitti:

Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteen pystyvää sotilaslentokonetta. Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas.

Hanke aiottiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla kutsua Amerikkaan. Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirustuksia ja sanoi, että homma on selvä.

- Saanko poran ja kolmen millin terän.

Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen suomalainen kertoi koneen olevan valmis. Ymmärrettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää mutta se löydettiin ja kone saatiin ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää, mitä tapahtuu, kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla nopeudella.

Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa suomalaiselta kysyttiin, mikä hän on oikein miehiään.

- Olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperitehtaalla töissä. Jokainenhan tietää, ettei se ainakaan rei'ityksen kohdalta katkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu