Väkivaltaa vastaan

miettikää

Hieno ele lähteä kadulle vastustamaan väkivaltaa. Varmaankin "ne toiset", jotka väkivaltaan kenties turvautuvat, osaavat ottaa iisisti heti huomisesta lähtien.

Miettisittepä joskus henkistä väkivaltaa, mitä harjoitatte. Juorut ovat toki pikkukaupungin suola, mutta mitäpä jos vaihteeksi tuomitsisitte juorujen perusteella juoruilijan, eikä juorujen kohdetta?

Kun silloin joskus ne herjauskirjeet kävivät häijymmiksi ja oma olo tukalammaksi, lähdin pois, ettei tarvitsisi varjoissa luikkia häveten sitä minää, jonka paha ihminen minusta tulkinnoillaan loi.

Joskus mietin, ajatteliko se hirveä ihminen kertaakaan, että jos olisin oikeasti ollut se psykoottinen raivopää, joksi hän minut kuvaili, mitä hänelle itselleen olisi voinut tapahtua.

En tappanut piinaajaa, en itseäni enkä ketään muutakaan. Minulla on elämä muualla ja olen tyytyväinen. Mutta piinaaja jatkaa juoniaan.

2

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-hiihtäjä

      Ymmärrettävästi nämä yhteisöllisiksi koetut tragediat tuovat itse kunkin mieliin joitakin omia juttuja. Aloittajalle toivon sielunrauhaa, mutta kun otsikko oli niin hyvä, tartun tähän ketjuun. En ole nyt paikkakunnalla, mutta olen toki seurannut mediasta tutkinnan edistymiseen liittyvää kirjoittelua, katsonut kynttilämerta ja nyt viimeksi lukenut tästä kulkueesta. Meistä jokainen on osa yhteisöä, on se sitten livenä tai netissä ja tarvitsee tukea silloin kun sattuu. On hienoa, että hyvinkääläistä yhteisöä hoidetaan eri tavoin. On ollut hartaustilaisuus, nyt tämä kulkue. Nostan hattua niille tahoille, jotka näitä organisoivat.

    • pappa5657840

      Milloin vanhemmat ottavat oikeasti vastuun lapsistaan? Ihan hyvä, että marssitaan, vaan ongelmat ovat ihan muualla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      186
      13767
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2873
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      373
      1714
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe