Miten ihmeessä saan vartiohaukunnan loppumaan?!

vartiohaukunta

Koirani vartiohaukkuu rappukäytävän ääniä, kun on yksin kotona.
Koirani on vahtikoirarotua, jolla oli alussa eroahdistushaukuntaa, jonka sain kitkettyä pois lelulla.
Mutta nytten hän on alkanut vartiohaukkua ja -murista rappukäytävän ääniä.
Vartiomurinaa koirani tekee, kun olen itse kotona, tosin ei kaikille äänille ainoastaan tömistelylle, jolloin koirani tulee minun viereeni murisemaan. Tällöin komennan olemaan hiljaa, välillä hiljenee, jolloin kehun, mutta välillä ei hiljene, jolloin komennan uudestaan, mutta ei yleensä toisellakaan tottele, joten odotan että päästää rentoutuneen huokauksen, jolloin kehun.

No sitten yksin ollessa haukkuu kuulemma tömistelyä ja kovia ääniä. Haukunta ei kestä kauaa, mutta on aika kuuluvaa.
Ihan alussa olen laittanut radion päälle, tosin sitä en hirveän kovalle ole laittanut ettei se sitten häiritse. Mutta niin että koirani kuulee sen koko ajan.
Radio auttoi pieneksi aikaa (Minun tietojeni mukaan. Ei varmaa.), mutta sitten alkoi haukkua uudestaan, joten ostin neuvojen mukaan kongin, jonka täytän koiranpurkkiruoalla ja laitan pakastimeen yön yli. Koirani tykkää siitä paljon.
Mutta! Sekään ei ole auttanut ainankaan pitkiksi ajoiksi.
Koirani nimettäin kaluaa herkut ulos tunnissa.

Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta vartiohaukkuvasta koirasta, joten ideat alkavat loppua.


Olen harkinnut sitruunapantaa, mutta tällä hetkellä siihen minulla ei ole varaa, koska opiskelen ja nyt kesätöissä, josta säästän koirani sterilisaatio leikkaukseen.

Ja pakko sanoa, että koirallani älliä riittää, esim. kun otin kongin käyttöön, niin ei tarvinnut kauaa kokeilla kun tajusi miten se toimii ja miten ruoan saa sieltä ulos. Joten tämän takia pelkään, että sitruunapanta saattaisi kuse* pahasti, koska koirani aika varmasti tajuaisi milloin aine loppu ja alkaisi haukkua.


Joten jos tuli ideoita, niin mielelläni ne kuulisin! :)

5

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • canis.familiaris

      Vaikea sanoa, koska ei tiedä, että täyttyvätkö koiran päivittäiset tarpeet...Tekeminen ja liikunta jne..Tuo ajoitteellinen toimivuus ja se että pystyy keskittymään esim.kongiin viittaisi tekemisen puutteeseeen. (riittävän säännölliseen)

      "vartiohaukkuvasta koirasta"...ei todennäköisesti toteudu, vaan reagoi enegisyyttään.

      "olloin komennan uudestaan"..oletko toiston ohessa tehostanut kieltoa ja vastaavasti osannut omaaloitteisesti palkita ennen reagointia?

    • vartiohaukunta

      Olen lisännyt liikuntaa ennen lähtöä, että väsyisi ennen kuin lähden, joka ei ole auttanut. Kävelemme noin tunnin lenkin ennen lähtöäni.

      Leluja ja leikkimistä kotona olisi, mutta ei ole kiinnostunut niistä, vaikka välillä kuinka yrittää leikittää. Ainoat lelut joista pitää kovasti ovat namipallo ja kongi.
      Muuta tekemistä päivillä, jolloin en ole töissä on metsässä ja koirapuistossa käynti.
      Neuvoja miten aktivoida koira leikkimään kun sitä ei kiinnosta?

      Pakko sanoa että en ole tehostanut, hyviä tapoja tehostaa?
      Enkä ole myös onnistunut oma-aloitteisesti palkitsemaan ennen reagointia, koska koirani reagointi on todella nopea. Kun ääni kuuluu, nii koirani reagoi siihen alle sekunnissa.

    • jkyiop0+

      Mieti niitä aktiviteetteja siten, että mikä olisi koiralelsi rodunomaista tekemistä. Ei koirapuistoille ole isolle koiralle liikuntaa, kaikki eivät innostu leleuista yksinollessaan. Päinvastoin saattavat alkaa käymään kierroksilla, kun yrittävät nyhtää naksua lelusta. Iso lenkki saa aikaan janon varsinkin näillä lämpötiloilla, koirallasi vramasti isokin pissahätä. Ei se fyysinen uuvuttamisen yritys ole ollenkaan parhaita keinoja. Kun harrastat koirasi kanssa vapaa-ajalla (esim jäljestys on monelle koiralle mieluisaa ja nenänkäyttö ja aivotyö rauhotittaa, koska väsyttää), tms laji. Onko yksinoloon totutettu? Taloon muuttanut väkeä, joka metelöi tiettyinä aikoina. Mieti nyt ne harrasteet kunnolla, kun kerran vartiorodun olet halunnut kt-taloon ottaa.

    • Vartiohaukkuviin koiriin pätee ihan sama,kuin yleensä haukkuviin.
      Meillä on kaikki opetettu niin,että örinöistä kielletään ja hiljaisuudesta kehutaan/palkitaan.
      Ja tätä siis alusta jo treenataan,ei pelkästään odoteta,että ensin koira örisee ja sitten komennetaan.
      Tarvittaessa voi pyytää jotain vaikka avuksi harjoittelemaan.
      Eli treenauksessa ennakoidaan(tärkein opetuksessa).Kun koira on viittävailla sanomassa,niin huomio jollain käskysanalla pois.Kehutaan ja palkataan.Jos tulee lepsus,niin aina heti kielto ja palaute.
      Ja siitä lähdetään,että koiralle ei montaa kertaa pidä sanoa,jos ei usko,niin palaute tulee siitä heti.
      Itse sitten rauhallinen ja jämäkkä,eli ei tehdä asiasta numeroa.
      Kun koira kunnolla sisäistää,niin toimii myös yksinään.
      Toki vaatii sen,että koiralla on "johtajuus" kunnossa,että tietää,ettei sen ylipäätään tarvi öristä turhista.

      Sitten toki perusasiat kuntoon eli liikunta ja aivotyötä riittävästi.Kun on liiat puhdit pois,niin ei sitten tarvi turhia hötkyillä kotonakaan.

    • ...

      Koiralla oli eroahdistusta jonka sain kitkettyä pois lelulla, sanot. Miten ihmeessä? eroahdistus johtuu siitä, että koira ahdistuu, kokee olonsa turvattomaksi, kun se on erossa sinusta. Lelu ei tuo sille turvallisuutta, vaan antaa muuta ajateltavaa hetkeksi, kun siitä mielenkiinto loppuu, koira huomaa olevansa yksin ja ahdistuu. Jos ja kun teillä haukun tahti on muuttunut se merkitsee sitä, että koira ei enää itke -kuten ehkä nuorena ollessaan peloissaan, vaan siitä on tullut aikuinen, joka tietää miten puolustaudutaan jos ollaan peloissaan. Eli itkun sijaan se alkaa varoittamaan kuullessaan ääniä, jotka se kokee itselleen vaarallisiksi jostain syystä. Ja itse ainakin miettisin, että mistä syystä -miksi koira kokee olonsa turvattomaksi kodissaan? Mitä asialle voisi tehdä?

      kieltää peloissaan oleminen?

      Poistaa ne syyt miksi koira kokee olonsa pelottaviksi? Itse lähtisin tuosta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe