EZRA: TURISTIEN OLISI HYVÄ VIERAILLA TURVA-AIDALLA
Vastavalittu turistiministeri Gideon Ezra on ollut toimessaan vasta viikon, mutta hän on jo tehnyt suunnitelman miljoonien turstien saamiseksi - erityisesti USA:sta...
"Turva-aita tulisi lisätä tursitikohteisiin", Ezra kertoi JP:lle antamassaan haastattelussa.
780 km. pitkä aita (josta 180 km rakennettu Länsirannan ympärille) tehtiin varmistamaan Israelin kaupunkien turvallisuutta Länsirannalla palestiinalaisterrorismilta ja se on ICJ:n viime viikon ratkaisun jälkeen täyttänyt uutisotsikot, kun Israelia on vaadittu purkamaan muuri ja maksamaan korvauksia palestiinalaisille.
Vaikka Ezran kutsuma "aitaturismi" saattaa vaikuttaa suolan heittämiseltä kansainvälisen yhteisön kasvoille, hänen ajatuksensa on saada mahdollisimman paljon turisteja Israeliin ja auttaa heitä ymmärtämään kansallisen turvallisuuden kysymyksiä samoin kuin sen pyhiä paikkoja ja huvittelumahdollisuuksia.
Ezra tuli Benny Elonin tilalle, joka ammuttiin viime kuussa liikenneministeri Avigdor Liebermanin kanssa, kun he vastustivat hallituksen sekaantumista Gazan asioihin.
"En ole keksimässä pyörää, sillä turistiministeriöllä on monia suunnitelmia, mutta haluaisin ememmän Amerikan juutalaisia vierailulle Israeliin. Meidän tulisi saavuttaa reformiliike ja varmistua myös kristittyjen ystäviemme vierailut," sanoi Ezra.
Turistiministeriö odottaa n. 1,4 miljoonaa ulkomaista vierailijaa tänä vuonna ja pyytää hotelliketjuja yhteistyöhön merentakaiseen markkinointiin ja lisäksi jä haluaa jokaisen vierailijan lähtevän Israelista mukanaan kauniit muistot.
"Kaksi miljoonaa muslimia tekee pyhiinvaellusmatkoja Mekkaan ja Medinaan. Miksi me emme näkisi täällä samaa määrää juutalaisia, kristittyjä ja jopa muslimeja pyhiinvaellusmatkallaan vierailemassa Pyhässä Maassa?" lisäsi Ezra.
Hänen suunnitelmansa mukaan jokainen - erityisesti juutalainen vierailija, voisi saada pyhiinvaellussertifikaatin Israelista.
Meidän on varmistauduttava siitä, että jokainen turisti kertoo perheelleen ja ystävilleen, miten hieno paikka Israel on. Heidän tulisi tulla tänne tietäen, että Israel kasvaa ja elää täyttä elämää terrorihyökkäyksistä huolimatta.!
Eilat on myös Ezran kartalla ja ulkomaisten turistien vierailut sinne ovat yksi hänen pääaiheistaan.
"Eilat on hauskaa ja aurinkoa, se ei ole tyypillinen pyhän maan kokemus."
Huolimatta valoisista suunnitelmistaan Ezra on täysin tietoinen turismin tilanteen vaikeuksista.
Lähes 4 vuotta intifadaa ja 11. syyskuun tapahtumien vuoksi vaikeuksiin joutuminen on jättänyt Israelin hotellit ja vieraanvaraisuuden huonoon tilaan.
"Yksi tärkeimmistä toimistani on uusia kaikki Israelin neuvonantajat USA:n ulkoministeriössä," Ezra sanoi. Lisäksi aion edistää viiden vuoden viisumin antamista juutalaisille turisteille entisestä Neuvostoliitosta ja keskustella Ben Gurionin lentokentän turvallisuudesta `ystävällisemmin`".
Kysymys kuuluukin nyt, kestääkö Ezra niin kauan kuin annettu 100 päivän armonaika erilaisista turisti järjestöistä kuluu loppuun tai "lämmittää" tuoliaan tarpeeksi kauan siirtääkeeen sen Työväenpuolueen ministerille yhteishallituksessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
JUUTALAISIA HAUTOJA HÄPÄISTIIN UUDESSA SEELANNISSA
Vandaalit tuhosivat historiallisia hautakivia ja piirtelivät hakaristejä ruohikolle juutalaisella hautausmaalla viime yötä, viranomaiset sanoivat perjantaina. Hyökkäys tuli vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun kaksi israelilaista miestä oli vangittu passirikoksesta ja nimetty vakoilijaksi Uuden Seelannin hallituksen toimesta.
Wellingtonin kasvitieteellisen puutarhan johtaja David Sole sanoi, että juutalainen osa Bolton St. hautausmaasta pääkaupungin keskustan lähellä oli täynnä rikottua marmoria ja kaadettuja hautakiviä, kun hän kävi siellä perjantaiaamuna.
"Ihmiset arvelevat, että hyökkäys saattoi johtua kahden israelilaisen miehen passiasioista", sanottiin.
Juutalaisneuvoston puheenjohtaja David Zwartz sanoi, että näillä tapauksilla on suora yhteys ja ihmiset haluavat juutalaiset syyllisiksi", hän sanoi.
Rabbi Lipman sanoi, että hänen mielestään israelilaisten miesten 6 kuukauden tuomitseminen vankeuteen Aucklandissa torstaina on yhteydessä hautakivien tuhoamiseen.
"Vain rikolliset, jotka ovat tätä ennenkin tehneet, tuntevat omat motiivinsa," hän lisäsi.
Pääministeri Helen Clark sanoi, että "ei ole sanottua", että tapauksilla on yhteys.
"Me tuomitsemme varauksetta hautoja häpäisevät ihmiset, teko on kauhea", hän kertoi National Radiolle.
Libanon haluaa oikeudenmukaisen rauhan
http://www.teshreen.com/syriatimes/_politic.asp?FileName=20040716043742