Maa ponnistaa osaamisestaan

Res maj

Keskustan kansanedustaja Juha Sipilä on ylennetty kapteeniksi Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä.
Samoin Väyrynen on res kapteeni.

Mukavaa kun tämänkin puolen tietoakin on puheenjohtaja ehdokkailla.

Tuskin res kapt Korhonenkaan on vastaan tähän.
Vai ?

26

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evl evp

      No kapi on tietty kateellinen kun lahjat riittivät vain rottakoulun tasolle...;)

    • Tekn Yo

      Osaaminen on tärkeää.
      Kaikilla aloilla.
      mm kylmänmaa energia.

      Eritoten tulee mieleen keskeneräinen vesivoima.
      Vuotos ja Kollaja suurimpia hankkeita.
      n 600-700 jopa säätösähköä tarvittaessa altaitten ansioista.

      Mutta näin mennään oppipoikina vielä.
      Mikä surkeita asiaan, kun se politisoitiin.
      Osaaminen jäi sitten taka-alalle.

    • Mitäpäminulla, vanhempana res. kapteenina, olisi sitä vastaan, että nuo nuoret miehet - ikinuorihan Väyrynenkin on sanonut olevansa - pääsevät ylenemään samaan sotilasarvoon kanssani. Varmaankin sille on ollut perusteensa, kuten oli minunkin tapauksessani, joskaan heistä ei liene annettu yhtä ylistävää ylennysesitystä kuin esimeiheni aikoinaan antoivat minusta. Mutta ovathan he ihan oikeasti saaneet ylennyksensä, jottei ole tarvin nut itse itseään ylentää, kuten erään täällä:))

      • Parempipantteri

        Väyrysessä on karismaa, tietämystä asioista, ikään perustuvaa arvovalta, osaamista jne.
        Sinulta puuttuvat hyvän johtamisen edellytykset täysin koska näkökulmasi on kapea ja yksipuolinen.
        Se on uskoakseni suurin syy, ettei Sinua aikoinaan uljaiden sotajoukkojen pariin päästettykään vaan "paperitiikeriksi" päädyit.
        Olisiko Sinun jo aika miehistyä, pikkuiseni?

      • Parempipantteri
        Parempipantteri kirjoitti:

        Väyrysessä on karismaa, tietämystä asioista, ikään perustuvaa arvovalta, osaamista jne.
        Sinulta puuttuvat hyvän johtamisen edellytykset täysin koska näkökulmasi on kapea ja yksipuolinen.
        Se on uskoakseni suurin syy, ettei Sinua aikoinaan uljaiden sotajoukkojen pariin päästettykään vaan "paperitiikeriksi" päädyit.
        Olisiko Sinun jo aika miehistyä, pikkuiseni?

        Ei ole Jombe yhtään miehistynyt, valitettavasti.

    • Res maj

      Ihan oikeinhan se on, kun ylennetään myös ns " siviiliharjoituksissa "
      Vaikapa nyt nämä lukuisat maanpuolustuskurssit.
      Naiset ei vain pääse näille eduille, kun lasketaan tai rinnastetaan kertausharjoiitus -päiviin tai -vuorokausiin paremminkin.

      Tai pääseehän naisetkin, joilla armeijapalvelus takana.
      Hyvä kun jokin roti kuitenkin ylennyksissä.

      Itse en juuri ylpeile armeija aikaani.
      Ei ole ainakaan vielä ollut tarvetta esiintyä baskeri päässä reservissä.
      Koen itseni tavalliseksi Suomalaiseksi kansalaiseksi. Joka aikanaan olisi ollut siellä eturintamassa, jos se pahapäivä olisi ollut. Koulutukseni takia.
      Ja hyvä niin.

      • Ei sinulla olisi ehkä ollut mahdollisuuttakaan esiintyä sinibaretti päässä tuolla eilisessä paraatitilaisuudessa. Se mahdollisuus on vain niillä, jotka ovat palvelleet YK-johtoisissa rauhanturvajoukoissa ja saaneet sinibaretin. Kyllä siellä katsomossakin meitä sinibaretteja oli varsin paljon, tummissa puvuissaan kunniamerkit rinnassa, kuten minullakin. Olihan meillä oma osasto myös paraatijoukoissa.

        Ne evp-sotilaat, jotka eivät YK-joukoissa ole palvelleet, olivat myös juhlapuvussaan kunniamerkkeineen, muutamat sotilaspuvussaankin. Mutta itselläni ei ole enää aikoihin ollut sotilaspukua, kun ”kasvoin ulos” viimeisistäkin formuistani.

        Kyllä minä vielä evp:nä ollessani usein olin juhlissamme sotilaspuvussa, mutta vaikka minulla vielä sellainen olisikin, luultavasti olisin mennyt tuohon eiliseen tilaisuuteen siinä asussa kuin nyt olin. Tietenkin arvostan sotilaspukua, jota aikoinaan kannoin, mutta arvostan myös sinibarettia,jota olen kolmessa YK-missiossa yhteensä lähes neljä vuotta kantanut ja kun olen Suomen sinibarettiliiton perustajajäseniä ja sen ensimmäisen hallituksen jäsen jo niin vanhalta ajalta, kuin tästä ilmenee:

        http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/45180_427983299181_6600413_n.jpg

        Kunniamerkkirivistössäni muuten on myös pohjoismainen UN-mitali Friendship Across The Fronties, profiilikuvastani näkyvässä rivistössä viidentenä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritariristien, Sotilasansiomitalin ja Toimiupseeriliiton ansiomitalin jälkeen, jopa ennen YK:n rauhanturvajoukoille 1988 myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta kertovan rivistöstäni myös erottuvan valkoisen ristin edellä. Tämä tietysti on kunniamerkkien virallinen järjestys.

      • Lady in black
        harmajapantteri kirjoitti:

        Ei sinulla olisi ehkä ollut mahdollisuuttakaan esiintyä sinibaretti päässä tuolla eilisessä paraatitilaisuudessa. Se mahdollisuus on vain niillä, jotka ovat palvelleet YK-johtoisissa rauhanturvajoukoissa ja saaneet sinibaretin. Kyllä siellä katsomossakin meitä sinibaretteja oli varsin paljon, tummissa puvuissaan kunniamerkit rinnassa, kuten minullakin. Olihan meillä oma osasto myös paraatijoukoissa.

        Voehan nenä kyllä on kapin ansiot vähäisiä. Muutama muistomitali, entinen valkoinen paita, pieni ja nykyisin kellastunut. Aliupseerien solmioneula sitoo entistä hopeanharmaata kravattia.
        Nukkavierun näköinen reppana ja kehtaa vielä väittää itseään komeaksi. Häpeä rumuuttasi luuseri.

      • Res maj
        harmajapantteri kirjoitti:

        Ei sinulla olisi ehkä ollut mahdollisuuttakaan esiintyä sinibaretti päässä tuolla eilisessä paraatitilaisuudessa. Se mahdollisuus on vain niillä, jotka ovat palvelleet YK-johtoisissa rauhanturvajoukoissa ja saaneet sinibaretin. Kyllä siellä katsomossakin meitä sinibaretteja oli varsin paljon, tummissa puvuissaan kunniamerkit rinnassa, kuten minullakin. Olihan meillä oma osasto myös paraatijoukoissa.

        Ne evp-sotilaat, jotka eivät YK-joukoissa ole palvelleet, olivat myös juhlapuvussaan kunniamerkkeineen, muutamat sotilaspuvussaankin. Mutta itselläni ei ole enää aikoihin ollut sotilaspukua, kun ”kasvoin ulos” viimeisistäkin formuistani.

        Kyllä minä vielä evp:nä ollessani usein olin juhlissamme sotilaspuvussa, mutta vaikka minulla vielä sellainen olisikin, luultavasti olisin mennyt tuohon eiliseen tilaisuuteen siinä asussa kuin nyt olin. Tietenkin arvostan sotilaspukua, jota aikoinaan kannoin, mutta arvostan myös sinibarettia,jota olen kolmessa YK-missiossa yhteensä lähes neljä vuotta kantanut ja kun olen Suomen sinibarettiliiton perustajajäseniä ja sen ensimmäisen hallituksen jäsen jo niin vanhalta ajalta, kuin tästä ilmenee:

        http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/45180_427983299181_6600413_n.jpg

        Kunniamerkkirivistössäni muuten on myös pohjoismainen UN-mitali Friendship Across The Fronties, profiilikuvastani näkyvässä rivistössä viidentenä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritariristien, Sotilasansiomitalin ja Toimiupseeriliiton ansiomitalin jälkeen, jopa ennen YK:n rauhanturvajoukoille 1988 myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta kertovan rivistöstäni myös erottuvan valkoisen ristin edellä. Tämä tietysti on kunniamerkkien virallinen järjestys.

        En ole paha itseäni kehumaan.
        Mutta sanotaan nyt 4.6 kunniaksi: sai sotilasansiomitalin 80-luvun siellä alkupäässä jakoa.
        Kenraali Sutela oli silloin Puolustusvoimain komentajana.

        " Ei sinulla olisi ehkä ollut mahdollisuuttakaan esiintyä sinibaretti päässä tuolla eilisessä paraatitilaisuudessa. Se mahdollisuus on vain niillä, jotka ovat palvelleet YK-johtoisissa rauhanturvajoukoissa ja saaneet sinibaretin. Kyllä siellä katsomossakin meitä sinibaretteja oli varsin paljon, tummissa puvuissaan kunniamerkit rinnassa, kuten minullakin. Olihan meillä oma osasto myös paraatijoukoissa. "
        -propakantakin luistaa ?

        Itse lähden nyt saunaan.

      • Res maj kirjoitti:

        Toteanpa vielä tuohon vain, että erosin sotaväen palveluksesta 1.11.1980, ja sain sotilasansiomitalini vielä palveluksessa ollessani.

        Sotilaallisista ansioistanne olen myöntänyt teille kapteeni Jorma Korhonen Sotilasansiomitalin. Helsingissä 4.päivänä kesäkuuta 1980, Puolustusvoimain komentaja, kenraali Lauri Sutela (ja Sutelan omakätinen allekirjoitus).

        Joten olen tainnut saada sen aikaisemmin kuin sinä.

      • Sotakamreeri H-linna

        Vaihda jorma pois tuo profiilikuvasi. Olet siinä tosi vanhan ja ruman näköinen.

    • se se on

      Harmi vaan kun sipilä on homeperse

    • Näin on näreet????

      Joo kapi on vain heikkolahjainen evp aliupseeri, joka on sairastunut vielä narsismiinkin....

    • Res maj

      " Sotilaallisista ansioistanne olen myöntänyt teille kapteeni Jorma Korhonen Sotilasansiomitalin. Helsingissä 4.päivänä kesäkuuta 1980, Puolustusvoimain komentaja, kenraali Lauri Sutela (ja Sutelan omakätinen allekirjoitus).

      Joten olen tainnut saada sen aikaisemmin kuin sinä. "

      hm...ja tuommoinen mies palvellut " raskasta "

      Itseään rakastava ******
      Joitain aina oli. Toimipuolta laitetttiin jopa polkupyörä asentajaksi. Heikompisaattoista.

      • Poslari mötky
        harmajapantteri kirjoitti:

        Niin on kuin sanoin, tässä siitä todiste:

        http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/284948_10150273238164182_6153777_n.jpg

        Näytäpä nyt omasi! Heh heh, kirjoitustaitosi – siis sen puute – paljastaisi yksinkin muusta sanomastasi puhumattakaan, että olet voinut päästä armeijassa korkeintaan saunamajuriksi, ja vaikka kuinka hyvin olisit saunan lämmittänyt, siitä et olisi sotilasansiomitalia saanut.

        Jahans munakarva -aliupseeri käy taas kierroksilla.Seuraava kuva munakarvoistasi?

    • Res maj

      Armeijassa käskyjä opetellaan tottelemaan, koska normisotilaiden esimiehillä on usein parempi yleiskuva tapahtumista.

      Sotilaan on oltava kuuliainen esimiestään kohtaan ja täsmällisesti täytettävä vaatimukset, jotka hänen asemansa esimiehenä ja alaisena hänelle asettavat.

      Pari pointia...

      Muuten tositilanteissa hommat ei toimi, jos aletaan äänesteleen.
      Olipa poliittinen suuntaus mikä tahansa. Se ei saa vaikuttaa asiaan armeijassa.

      • >>>Armeijassa käskyjä opetellaan tottelemaan, koska normisotilaiden esimiehillä on usein parempi yleiskuva tapahtumista.

    • Res maj

      Muuten tositilanteissa hommat ei toimi, jos aletaan äänesteleen.
      Olipa poliittinen suuntaus mikä tahansa. Se ei saa vaikuttaa asiaan armeijassa. "

      Meillä kaikilla on tehtävämme.
      Yksi johtaa toinen tottelee..kolmas..neljäs..jne.
      Ei muuten koulutusta vastaava tehtävä toimi.
      Muistetaan aina että esimiehelläkin on esimies.
      Johtajalla on johtaja.

      Sotilaala on kokomaa ajateltavanaan. Ei jokin puolue.
      Kuin tuolla Korhosella näkyy olevan. Hän on huono sotilas.
      Kaikki puolueet on tasa-arvoisia kunnon sotilaan silmin. Siitä pidän kiinni itse.

      Krenikoista: turha alkaa edes esittelemään. esim sotilasansiomitali, mehän useat niitä saatiin. Ihan järjestysnumerokin löytyy siitä.
      Itsellä alkupään numeroita. Se siitä.
      "Näytäpä nyt omasi! Heh heh, kirjoitustaitosi – siis sen puute – paljastaisi yksinkin muusta sanomastasi puhumattakaan, että olet voinut päästä armeijassa korkeintaan saunamajuriksi, ja vaikka kuinka hyvin olisit saunan lämmittänyt, siitä et olisi sotilasansiomitalia saanut. "

    • Tyhmä

      Kyllä Juha Sipilästä hyvä puolueen puheenjohtaja tulee kun on upseeris miehiäkin.Samanarvoinen kuin Presidentti Niinistökin olisi, jos ei tuo Stasi Halonen olisi evännyt hänen ylenemistään. Kun hallitus, ja koko eduskuntakin oli Niinistöä kapteeniksi esittänyt. Hävettääkö nyt yhtään Stasi muijaa??

      • se se on

        Muuten vois tullakkin mutta kun se on lesta ja homeperse

    • Jokin roti sentään

      Kun hallitus, ja koko eduskuntakin oli Niinistöä kapteeniksi esittänyt."

      Ei he saa ylentää ketään.
      Esittää voi kuka tahansa toista, kunhan ei nyt itseään esitä.

      Mikä Niiinistöstä nyt niin ylivertaisen olisi tehnyt sotilaallisesti.

    • Tyhmä

      Ei missään tapauksessa ylivertainen, vaan kun katsoo Niinistön työsarkaa, täytyy hänen asemassaan olla vähintään reservin Majuri. Mutta kun suomessa oli tuo kolmikymmen vuotinen pimeä aika, eli punapressa kausi, niin silloin ei voinut ylentää muita kuin demareita.

    • Kai pystyy siihen ?

      Niinistön 1-tehtävä: Venäjän hyvät suhteet.

    • Uudistunut-ukki evp

      Kunnon suomalainen vastaa kymmentä ryssää ja kahtakymmentä kapin tapaista evp aliupseeria.Näin on näreet????

    • Sano.vihdoin

      Kapiiii numero

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe