Suomalaiset eivät voi yhteiskuntatiedolla ja -tietämyksellä leveillä. Osaselitys on historiallinen: NL-aikana yhteiskuntaoppi oli hankalaa tasapainoilua ja siksi sen osuus kouluissa jäi hyvin pieneksi.
Tuoreempi selitys löytyy elämys- ja hömppämedian osuuden räjähdysmäinen kasvu. Ihmiset eivät enään jaksa paneutua kunnolla taustottaviin mediatekeleisiin. Tämä edistää kaikenlaisen populismin ja panettelemiskulttuurin levittämistä ja siten myös leviämistä. Asenteellinen tiettämättömyys korvaa tiedon.
Pari vuotta sitten tehtiin tutkimus, jossa tutkittiin yhteiskunnallisen valveutuneisuuden merkitystä puolueieiden valinnassa. Yhtä puoluetta lukuunottamatta, suuria eroja ei ilmennyt. PS-kannattajien yhteiskunnallinen valveutuneisuus oli kuitenkin keskimäärin selvästi alle muiden puolueiden. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon että ykkösenä, tosin pienellä erolla muihin, komeili RKP (kuitenkin virhemarginaalin sisällä).
Tulos ei tietenkään yllätä. PS on maamme ainoa puhdas populistipuolue ja sellainen vetoaa juuri niihin joilla ei kiinnostusta riitä miettiä asioita hiukan pidemmälle ja kattavammin.
Populismi perustuu siihen että kysytään kansalta mitä se haluaa ja luvataan toimia sen mukaisesti. Lähtökohta on erityisen hankala niissä tilanteissa jossa vastuullinen politiikka vaatisi epäsuosittuja, tai vähän hankalammin perusteltuja toimia.
Populisti on kuin kenraali joka vihollisen edessä kysyy miehiltään minne he haluavat mennä ja johtaa sitten miehet sinne. Se on aika varma tapa hävitä sota ja isänmaa! Vastuullinen kenraali käskee miehet juuri sinne minne hekaikista vähiten haluaisivat mennä. Näin saatetaan häätää vihollinen tiehensä.
Onneksi PS käyttää populismia vain kerätäkseen ääniä, mutta ei sitten lähde käyttämään äänisaaliin suomaa valtaa. Tosin parlamentaarisen demokratian uskottavuuden kannalta tämä eon haitallista. Mutta se on pienempi paha kuin jos populisti ottaisi vallan ja sitten johtaisi kansan lipettiin "rintamalta".
Populismi poliittisena ideologiana
42
110
Vastaukset
- nöihän se on
Kerrankin tälläkin palstalla hyvä ja asiallinen avaus. Palstan persut tuosta tuskin pitää, mutta kirjoituksena tuo on aivan erinomainen.
- idioottienpuolue ips
Täytyyhän tyhmille ja tietämättömille olla oma puolue. Ja siis mukavia sutkauksia, yksinkertaistuksia ja mustavalkoista vastakkainasettelua. Koska sellaista tyhmät ymmärtävät parhaiten. Siksi tämänkin viestin joutui näin kärjistämään, että persukin sen ymmärtää.
- voi umpinuija!
Onko vähä-älysyys suvussa?
Perusuomalaisten kannatus, räjähdysmäinen polveutuu muiden puolueiden tupeksinnasta! Vaikea käsittää vai?- rautaako?
"Perusuomalaisten kannatus, räjähdysmäinen polveutuu muiden puolueiden tupeksinnasta! Vaikea käsittää vai?"
Väärin! Se kumpuaa siitä että PS populistisin keinoin valehtelee muiden puolueiden tupeksineen, ja väittää olevansa vaihtoehto. Väittää että nykypolitiikalle olisi olemassa itsestäänselvä ja paljon parempi vaihtoehto. Kertomatta tosin jää miksi eivät muut puolueet sitten tätä oivalla.
Asioita laajemmin seuraavat äänestäjät ymmärtävät tämän. Mutta ne jotka eivät vaivaudu paneutumaan asioihin ovat populistien tyypillistä vaalikarjaa.
Jytkyn suorana seurauksena seuraavat kysymykset ovat hallitusohjelman kirjauksilla myötätuulessa oli: pakolais- ja kehitysapuasiat, kaksikielisyys, homojen yhtedenvetaiset oikeudet, vihreät verot, euromyönteisyys, puolustusvoimien leikkaukset.
Kaikki PS:n ajamat aiheet ovat siis juuri päinvastaisessa asennossa kuin mihin puolue pyrkii, ja kovemmassa myötätuulesaa kuin ilman jytkyä. Eriittäin mielenkiintoinen vaalivoitto siis. Äänestäjät olisvat käärmeisään JOS pohtisivat asioita hiukan syvällisemmin. Mutta PS:n äänestäjät eivät seuraa maailman menoa kovin syvällisesti. Aika surullista. - Kansa oppii
rautaako? kirjoitti:
"Perusuomalaisten kannatus, räjähdysmäinen polveutuu muiden puolueiden tupeksinnasta! Vaikea käsittää vai?"
Väärin! Se kumpuaa siitä että PS populistisin keinoin valehtelee muiden puolueiden tupeksineen, ja väittää olevansa vaihtoehto. Väittää että nykypolitiikalle olisi olemassa itsestäänselvä ja paljon parempi vaihtoehto. Kertomatta tosin jää miksi eivät muut puolueet sitten tätä oivalla.
Asioita laajemmin seuraavat äänestäjät ymmärtävät tämän. Mutta ne jotka eivät vaivaudu paneutumaan asioihin ovat populistien tyypillistä vaalikarjaa.
Jytkyn suorana seurauksena seuraavat kysymykset ovat hallitusohjelman kirjauksilla myötätuulessa oli: pakolais- ja kehitysapuasiat, kaksikielisyys, homojen yhtedenvetaiset oikeudet, vihreät verot, euromyönteisyys, puolustusvoimien leikkaukset.
Kaikki PS:n ajamat aiheet ovat siis juuri päinvastaisessa asennossa kuin mihin puolue pyrkii, ja kovemmassa myötätuulesaa kuin ilman jytkyä. Eriittäin mielenkiintoinen vaalivoitto siis. Äänestäjät olisvat käärmeisään JOS pohtisivat asioita hiukan syvällisemmin. Mutta PS:n äänestäjät eivät seuraa maailman menoa kovin syvällisesti. Aika surullista.Kyllä osa heistä seuraa; valtava määrä Perussuomalaisia viime eduskuntavaalien jälkiaallossa kannattaneista on muuttanut mielensä. Puolueen kannatuksen lasku on ollut huimaa.
- rautaako?
Kansa oppii kirjoitti:
Kyllä osa heistä seuraa; valtava määrä Perussuomalaisia viime eduskuntavaalien jälkiaallossa kannattaneista on muuttanut mielensä. Puolueen kannatuksen lasku on ollut huimaa.
"Kyllä osa heistä seuraa; valtava määrä Perussuomalaisia viime eduskuntavaalien jälkiaallossa kannattaneista on muuttanut mielensä."
Mutta yllättävän moni ei kuitenkaan seuraa ja uskoo puolueen helppoheikkijuttuihin.
PS menee kuntavaaleihin ikivanhalla "rötösherrat kuriin" teemalla. Mutta joiltakin äänestäjiltä jää täysin oivaltamatta se että niin tekevät itsestäänselvästi kaikki muutkin puolueet. Tai ainakin hyvin moni toinen puolue. Voisivat yhtä hyvin sanoa että vaaliteemana on murhien vähentäminen.
Sinänsä rötösherrat kuriin on uhan hyvä teema, jos siihen liittyisi rakentavia uusia keinoja. Ja jos kyseessä olisi eduskuntavaalit. Kuntienkin väitetty rötöstely saadaan kuriin eduskunnassa säätämillä lailla ja valtion budjetin päätöksillä.
Vai onko nyt tarkoitus että PS kömpelö ja kallis kantelupolitiikka uloutetaan myös kuntiin?
Vai onko niin ettei PS tiedä mitä heidän tulisi ajaa ja keksii siksi mojovan utta tyhjän fraasin? - Tekeisarinuudet
rautaako? kirjoitti:
"Perusuomalaisten kannatus, räjähdysmäinen polveutuu muiden puolueiden tupeksinnasta! Vaikea käsittää vai?"
Väärin! Se kumpuaa siitä että PS populistisin keinoin valehtelee muiden puolueiden tupeksineen, ja väittää olevansa vaihtoehto. Väittää että nykypolitiikalle olisi olemassa itsestäänselvä ja paljon parempi vaihtoehto. Kertomatta tosin jää miksi eivät muut puolueet sitten tätä oivalla.
Asioita laajemmin seuraavat äänestäjät ymmärtävät tämän. Mutta ne jotka eivät vaivaudu paneutumaan asioihin ovat populistien tyypillistä vaalikarjaa.
Jytkyn suorana seurauksena seuraavat kysymykset ovat hallitusohjelman kirjauksilla myötätuulessa oli: pakolais- ja kehitysapuasiat, kaksikielisyys, homojen yhtedenvetaiset oikeudet, vihreät verot, euromyönteisyys, puolustusvoimien leikkaukset.
Kaikki PS:n ajamat aiheet ovat siis juuri päinvastaisessa asennossa kuin mihin puolue pyrkii, ja kovemmassa myötätuulesaa kuin ilman jytkyä. Eriittäin mielenkiintoinen vaalivoitto siis. Äänestäjät olisvat käärmeisään JOS pohtisivat asioita hiukan syvällisemmin. Mutta PS:n äänestäjät eivät seuraa maailman menoa kovin syvällisesti. Aika surullista."Väärin! Se kumpuaa siitä että PS populistisin keinoin valehtelee muiden puolueiden tupeksineen"
Se on valhe vain mikäli se ei ole totta. Muiden puolueiden tupeksinnalla saisi aikaan kirjan, jonka rinnalla Raamattu näyttäisi pikku flaijerilta.
"Mutta PS:n äänestäjät eivät seuraa maailman menoa kovin syvällisesti."
Taisit nyt puhua niistä muista puolueista. Täytyy olla aika tietämätön jos ei huomaa niiden syöttämiä pajunköysiä. Mutta olet oikeassa siinä, että se on surullista ilmiönä.
"Väittää että nykypolitiikalle olisi olemassa itsestäänselvä ja paljon parempi vaihtoehto. Kertomatta tosin jää miksi eivät muut puolueet sitten tätä oivalla."
Taisi olla Upton Sinclair joka sanoi, että ihmistä voi olla mahdoton saada käsittämään jotain asiaa, jos hänen tulonsa ovat riippuvaiset siitä, että hän EI käsitä tuota asiaa.
- viisaammat lähtee
Hölmöjä on niin helppo viedä tivolijunassa.
- juoppo persu minäkin
Soini taas megajurrissa, kuten kuvasta näkyy.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012053115650407_uu.shtml - Timo Käärmekieli
Nimim. "Rautaako" on usein persujen suhteen suhteellisen pihalla, mutta nyt aloitus osui napakymppiin. Suomalaisesta populismista voi hakea lisäanalyysitukea vaikka Matti Wibergin toimittamasta esseekokoelmasta: Populismi; Kriittinen arvio, Edita 2011. http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/274910/Populismia perussuomalaisittain
Itselleni persut on oikeastaan erityiskiinnostuksen kohde vain ja ainoastaan puolueen useimpia poliitikkoja yhteenliimaavan rasismin tähden. Mikäli tätä elementtiä - joka tekee tästä populistisesta persupuolueesta kansallissosialistisen - ei olisi, niin tuskinpa jaksaisin vaivata Timon käärmeöljykaupalla kovinkaan ihmeesti päätäni vuorokaudet läpeensä.
Näitä kaiken maailman Auervaarojahan on ollut politiikassakin ajan sivu, joten vaikka tietysti veronmaksajana joudunkin elättämään tätä persujen loislaumaa, on se vielä pieni hinta demokratian säiymisestä. Surkeampaa on tietysti niillä heikko-osaisilla äänestäjillä jotka todella uskoivat soinisirkuksen valheisiin, heille totuuden paljastuminen on aivan takuuvarmasti raskas paikka. Moni altistui vieläpä Halmeen jälkeen jo toistamiseen samaan kusetukseen.
Wibergin kirjassa joku kirjoittajista analysoi persujen maahanmuuttokantoja persuedustajien blogeista ja kotisivuilta, ikävä kyllä kävi ilmi että vain muutamaa poikkeuksen vahvistavaa sääntöä lukuunottamatta kaikilla oli sivuillaan maahanmuuttajavihamielistä ainesta. Siis myös niillä SMP-taustaisilla edustajilla joita näkee usein kuviteltavan jonain Sisu-sektion vastakkaisena aateryhmänä.
Kannattaakin seurata persuissa aina käynnissä olevaa selkäänpuukotuskampanjaa, huomaa hyvin kuinka puolueesta ajetaan yksi toisensa jälkeen tasan kahdenlaista ainesta, niitä jotka eivät tähän rasismi-aatteen levitykseen juurikaan jos ollenkaan osallistu ja niitä jotka siihen osallistuvat liiankin hanakasti.
Toisin sanoen puolue omaksuu päivä päivältä nopeammin eurooppalaisen oikeistopopulistisen (=äärioikeistolaisen/ kansallissosialistisen) rintaman ideologian puhetapoineen. Vuosi ja mitään eroa ei enää ole löydettävissä. Silloin voi viimein Rautaakin myöntää, että Soini on hölvännyt natsipaskalla koko puolueen perustuksia myöten. Lopullisesti.
Kun riittävän moni uskaltaa myöntää epämiellyttävän totuuden Perussuomalaisten (puolueena) aatteellisesta viitekehyksestä päästään toivoakseni käyttämään hieman raskaampia keinoja vihanlietsonnan lopettamiseksi kuin mitä tähän asti. Tähän mennessähän kaikki aika ja energia on jokseenkin mennyt vakuutellessa maltillisia oikeistolaisia (sun muita ääliöitä) persupuolueen todellisesta luonteesta.- Kyllä kansa tietää
Nyt sitten odotellaan persukommenttia "homo, demuhomo, puskahomo jne". Tai sitten iskee sensu.
- yölinnut laulaa
Kyllä kansa tietää kirjoitti:
Nyt sitten odotellaan persukommenttia "homo, demuhomo, puskahomo jne". Tai sitten iskee sensu.
Sama kellonaika. Lähes sama kommentti. Ajatukset käyvät yhteen. Tulemme aina samaan aikaan myös .....?? ; )
- rautaako?
"Nimim. "Rautaako" on usein persujen suhteen suhteellisen pihalla, mutta nyt aloitus osui napakymppiin."
Eli tällä kertaa olet samaa mieltä, vai yrititkö vain tehostaa itseäsi tällä lauseella? Ei sen puolen että sillä on väliä, mutta jos haluaa antaa itsestään asiallisen kuvan niin kannattaa jättää pois perustelematta jätettyjä heittoja - varsinkin niitä krittisiä.
Kyllä PS populismin ongelma on paljon suurempi kuin vain puolueeseen pesiytyneet panettelevat etnisyysluokittelijat.
Viime vaaleissa liki 20% äänistä käytännössä mitätöitiin koska puolue tiesi ettei sen "vaihtoehto" ollut Suomen kannalta mahdollinen. Lopputulos olikin se että hallitusohjelma on täynnä "anti-jytky" projekteja, ja siksi ei vastaa "kanasn tahtoa".
Tämä on demokratian uskottavuuden kannalta todella suuri ongelma maassa jota jo vaivaa epäluottamus poliitikkoihin ja yhteiskunnallinen valveutumattomuus. Varsinkin kun edessä hyvinkin saattaa olla seitsemän laihaa vuotta.
"niin tuskinpa jaksaisin vaivata Timon käärmeöljykaupalla kovinkaan ihmeesti päätäni vuorokaudet läpeensä."
Pitäisi vain jaksaa vaivata - sekä äänestäjien että poliitikkojen. Saattaisi Timostakin kehkeytyä oikea poliitikko kun helppoheikkimeno ei enään riittäisi.
"Silloin voi viimein Rautaakin myöntää, että Soini on hölvännyt natsipaskalla koko puolueen perustuksia myöten. "
Kyllä minä tuon vaaran olen aina tunnistanut. Mutta kun seuraa natsitaustaisten puuhaa niin huomaa että he eivät keskenäänkään tule toimeen ja riitantuvat milloin mistäkin lillukanvarresta. Lisäksi heidän tpanetteleva ja ylenkatsova tapansa eristää heidät kaikista muiden poulueiden politiikasta, joka on monipuoluemallissa hyvin tehokas tapa menettää mahdollisuudet valtaan. He eivät osaa neuvotella. Lisäksi ovat korostetusti keskittyneitä vain yhteen marginaaliseen aiheeseen, ja kiinnostus muuhun (osaamiseta puhumattakaan) on hyvin köykäistä.
Siksi uskon että Timon karisma edelleen voittaa, ja jos tilanne kärjistyy SMP-PS linja voittaa. Tilanne saattaa toki muuttua jos nykyajan natsit, kulttuurinatsit, löytää jostain karsimaattisen johtajan. Sellaista ei ole näköpiirissä. - hus pois
yölinnut laulaa kirjoitti:
Sama kellonaika. Lähes sama kommentti. Ajatukset käyvät yhteen. Tulemme aina samaan aikaan myös .....?? ; )
Olettepas onnekkaita, harva pariskunta tulee aina samaan aikaan.
Voisitte kuitenkin siirtyä parisuhde osastolle puimaan tällaisia, täällä keskustellaan politiikasta.
- pompottelija
Populismi lävistää ihmimillisen elämän. Kuka meistä ei olisi tosiasioista välittämätön laskelmoija omassa asiassaan, kokonaisuuden näkeminen on niin hiton vaikeaa ja vastuuta lähimmäisestä vielä vaikeampi kantaa.
Poliittinen populismi on suoraa seurausta ihmisen perusolemuksesta. Valta kutittaa ihanasti, tollompia voi hyvin mielin pompottaa hyvän asian puolesta.- rautaako?
"Poliittinen populismi on suoraa seurausta ihmisen perusolemuksesta. Valta kutittaa ihanasti, tollompia voi hyvin mielin pompottaa hyvän asian puolesta."
Eli pitää siis vain antaa periksi? No silloin me vasta kuusessa ollaan (Juicea lainatakseni).
Kyllä yhteistä etua pitäisi vain jaksaa ajaa jopa tyhmyyttä ja itsekkyyttä vastaan. Omaakin itsekkyyttä vastaan, vaikka sen taistelun usein häviääkin.
Maailma ei lähiaikoina mene vähemmän monimutkaiseksi tai haastavaksi. Populismille tulee vielä pitkään olevan vielä otollisemmat olot - ja käy samalla tietysti yhä haitallisemmaksi.
Ääänestäjä - ymmärrä vastuusi. Ellet jaksa paneutua yhteiskunnan haasteisiin niin jätä äänestämättä.
- niin sitä pelataan
Populismi on todellisuutta kiertävää oman edun hinkuamista. Ns. aatteeseen ei sovellu esimerkiksi hallitusvastuun ottaminen, niinkuin jytkypuolueen herrat totesivat. Ymmärrettävää sinänsä, populismi ei salli pysymistä sanojensa takana. Siinä voi paljastua valehtelijaksi.
- rautaako?
"Ns. aatteeseen ei sovellu esimerkiksi hallitusvastuun ottaminen, niinkuin jytkypuolueen herrat totesivat."
Tämä vastuusta luistaminen on kyllä suomalaikansallisen populismin tapa - eli Soinin tapa. Valitettavasti tämä ei päde muiden maiden populsitipuolueiden kohdalla. Muutenhan populismi olisi vain poliitisen elämän vaaraton tomppeli. Mutta ei haitaton tomppeli. Soinin malli heikentää politiikan uskottavuutta kun hänelle annetut äänet tuon tuosta mitätöidään hänen toimestaan (eli mandaatti saadaan mutta valtaan ei tartuta, jolloin muut puolueet ajavat asiat korostetusti päinvastaiseen suuntaan).
- RAUTAA!!
Mukavaa tosiaan nähdä persu-vastustajaltakin avaus joka käsittelee politiikkaa eikä pelkkää lapsellista alapäähuumoria. Ei ole kuitenkaan vaikeaa huomata avaajan RKP taustaa, ensin haukutaan suomalaiset sitten syytetään venäjää ja lopuksi muistutetaan jostain vanhasta tutkimuksesta (tod. olemattomasta), jossa RKPn kannattajat ovat valistuneimpia. Muistuttaisin että koko RKPn kannatus mahtunee virhemarginaalin sisään.
Ymmärrettävästi sinulle olisi järkyttävää jos suomessa tehtäisiin mitä kansa haluaa, eikä toimittaisi aina "valistuneen" vähemmistön etujen ajamiseksi.
Jos suomalaisilta miehiltä kenraali kysyy minne he haluisivat mennä, vastaus kuuluu "Me ei mennä mihinkään, vaan jäädään puolustamaan kotia ja perhettä"
ja juuri tästä syystä suomi on historiassaan hätistänyt pois ylivoimaiseltakin tuntuvan vihollisen. Asiaa ei auta jos ruotsalainen kenraali on rauhan aikana jakanut kaikki panokset naapurivaltioille sillä vakuudella että kyllä ne takaisin saadaan jos sota syttyy.
Voisitko vielä selventää mikä on tämä "rintama" mistä kansaa oltaisiin johtamassa lipettiin? Euroopan pankkihuijareiden pelastusrintama?- rautaako?
"Ei ole kuitenkaan vaikeaa huomata avaajan RKP taustaa, ensin haukutaan suomalaiset sitten syytetään venäjää ja lopuksi muistutetaan jostain vanhasta tutkimuksesta (tod. olemattomasta), jossa RKPn kannattajat ovat valistuneimpia."
Äänestän Kokoomusta. Olen suomenruotsalainen, mutta en näe hyvänä että kaksikielisyysasioita hoitaisi vain RKP. On parempi että kaikissa puolueissa on myös ruotsinkielinen jaos, jolta tähän poliittiseen alueeseen kuuluvien kysymystenvalmistelut hoituu. Näitä henkilöitä saadaan sitten myös kunnanvaltuustoihin kaksikielisillä alueilla. Lisäksi eduskunnan alaisuudessa toimii myös kansankäräjä, Folktinget, jossa kaikki puolueet (paitsi PS) ovat edustettuina. Kyllä kielipolitiikka hoituu vaikka en RKP:a kannatakaan.
Tutkimus oli kyllä ihan oikea yliopistotasoinen tutkimus - eikä kyseessä ollut Åbo Akademi, ja tutkijatkin suomenkielisiä. RKP:n johtoasema mahtui monen muun puolueen virhemarginaaliin, mutta ainoa sekeä poikkeus olis siis PS.
Näitä tukimuksia on tehty muuallakin ja tulokset ovat yleensä hyvin samankaltaiset. Häntäpäässä roikkuu populististen puolueiden uhrit. Eikä tämä liene mitenkään kummallista. Päinvastainen tulos olisi kummallinen.
"Jos suomalaisilta miehiltä kenraali kysyy minne he haluisivat mennä, vastaus kuuluu "Me ei mennä mihinkään, vaan jäädään puolustamaan kotia ja perhettä""
Ehkä tuo pätee Vänrikki Ståhlin tarinoissa, mutta ei totiseti ole totta aikuisten oikeesti. Ja lisäksi kyseessä olikin vertauskuvannollinen tarina.
"Voisitko vielä selventää mikä on tämä "rintama" mistä kansaa oltaisiin johtamassa lipettiin?"
Esimerkiksi vapaakauppasopimuksista syntyneestä globaalista markkinataloudesta. Ennen kuin euro kriisiintyi joululahjaksi Soinille, hän pauhasi globalisaatiota vastaan. Ja täysin populistisen sanakääntein. Hän halusi irtaantua globalisaatiosta joka vei työpaikkoja, mutta jätti mainitsematta että ulkomaankauppa, ja varsinkin halpatuonti eikä vain vienti, on maamme kannalta täysin elintärkeää. Tärkeämpää kuin millekään muulle Euroopan maalle. Me olemme olleet globalisaation suurimpia voittajia!
Myös EU-vastaisuudessaan hän jättää kertomatta että mikään muu Länsi-Euroopan maa ei ole niin riippuvainen ulkomaansuhteistaan ja siitä että maa on osa jotain itseään paljon suurempaa.
Hän ei myöskään kerro mitä kaikkea olisi tapahtunut jos me jo kaksi vuotta sitten oltaisiin jätetty kriisimaat tuuliajolle. Hän vain jeesustelee kuinka tyhmää on tukea "muita". Saattaa olla että joudumme jättämään jonkun maan oman epäonnensa nojaan, mutta tällä hetkellä mm. pankkijärjsetelmä Euroopassa on paljon vahvempi (joskin edelleen pelottavan heikko). Itse hän oli tuppisuinen meppi euron suhteen silloin kun eurokuplaan puhallettiin ilmaa.
Turvapaikka- ja kehitysapukysymyksissä hän myös heittäytyy todella itsekkääksi (vaikka väittää olevan pienen ihmisen puolella). Hän jättää kertomatta että meitä sitoo näissäkin asioissa kansainväliset sopimukset, joiden rikkomisessa pienellä ja muista riippuvaisella Suomella olisi paljon enemmän hävittävää kuin voitettavaa.
Siinä muutama härskimmistä esimerkeistä siitä miten hän sumuttaa äänestäjiä ja panettelee vastuullisia kolleegojaan - vain saadakseen itselleen ääniä, joita hän ei sitten kuitenkaan käytä. Ja nyt en viitsi otta kantaa hänen aborttivastaisuuteen ja muihin "paavimaisuuksiin" jotka heikosti menevät suomalaisen tasa-arvoihanteen kanssa yhteen.
Lisäääniä hän toki sai siitäkin että hän avasi "kulttuurinatseille" ovet eduskuntaan. Vihanlietsonta ei sekään kuulu suomalaisuuden ytimeen - talvisotahenkeen. Tosin sitä ratkaisua hän varmasti katuu. - rautaako?
"Ymmärrettävästi sinulle olisi järkyttävää jos suomessa tehtäisiin mitä kansa haluaa, eikä toimittaisi aina "valistuneen" vähemmistön etujen ajamiseksi."
No en tiedä oikein mistä valistuneesta vähemmistöstä puhut, mutta demokrattisesti valittujen ppäätäjien vastuu ei ole tehdä mitä kansa haluaa vaan sitä mitä on hyväksi kansalle.
Se että näiden välille syntyy yhä enemmän eroja johtuu siitä että maailma menee aina vain monimutkaisemmaksi, jolloin yhä useammin tulee tilanteita jossa kansa luulee haluavansa jotain koska oma arviointikyky ei riitä punnitsemaan kaikkia suoria ja epäsuoria bvaikutuksia. Jos kykenisivät tähän he haluaisiavat samaa kuin mitä vastuulliset poliitikot ajavat.
Vastuulliset poliitikot eivät ole muita kummallisempia ihmisiaä. Mutta heillä on kaikki virastot käytössään jotka suoltavat heille tilastoja ja tilannearvioita. Ammattitaitoinen, ahkera ja kokenut poliitikko osaa käyttää kaikkea tätä aineistoa, ja osaa neuvotella muiden poliitikkojen kanssa aikaansaaden toimivia kompromisseja. Toimiva puolue osaa organisoida työnsä ja luoda verkostonsa niin että se pystyy luovimaan tässä vaikeassa ympäristössä.
PS puolueessa on hyvin vähän kokeneita taitavia poliitikkoja. Esimekiskis heillä ei ole ensimmäistäkään ministerinä toiminutta ammattilaista. Veren köyhyydestä kertoo paljon se että heillä on ollut sama puheenjohtaja jo 17 vuotta!
Puolueelta puuttuu sekä asiantuntijaverkostot ja toimivat työn organisoivat ja koordinovat menetelmät. Kaikista suurin puute on ohjelman ja idologian puute. Se lamaannutta koko puolueen. Yksittäinen kunnallisvaltuutettu ei voi joka päivä soittaa Soinille kysymään että missä tänään mennään ja mitä mieltä tänään ollaan? Siksi puolueen poliittikot eivät juuri muuta pysty tekemään kuin tehtailemaan valituksia ja tutkintapyyntöjä. Mutta siihenkin meillä on ammattilaisia poliisista tuomareihin, jotka osaavat hommansa paremmin.
Näin heikosti varustettuna ei ole lainkaan kummallista ettei puoluetta nähdä poliittisen työn keskiössä. - jopa löpinä..
rautaako? kirjoitti:
"Ymmärrettävästi sinulle olisi järkyttävää jos suomessa tehtäisiin mitä kansa haluaa, eikä toimittaisi aina "valistuneen" vähemmistön etujen ajamiseksi."
No en tiedä oikein mistä valistuneesta vähemmistöstä puhut, mutta demokrattisesti valittujen ppäätäjien vastuu ei ole tehdä mitä kansa haluaa vaan sitä mitä on hyväksi kansalle.
Se että näiden välille syntyy yhä enemmän eroja johtuu siitä että maailma menee aina vain monimutkaisemmaksi, jolloin yhä useammin tulee tilanteita jossa kansa luulee haluavansa jotain koska oma arviointikyky ei riitä punnitsemaan kaikkia suoria ja epäsuoria bvaikutuksia. Jos kykenisivät tähän he haluaisiavat samaa kuin mitä vastuulliset poliitikot ajavat.
Vastuulliset poliitikot eivät ole muita kummallisempia ihmisiaä. Mutta heillä on kaikki virastot käytössään jotka suoltavat heille tilastoja ja tilannearvioita. Ammattitaitoinen, ahkera ja kokenut poliitikko osaa käyttää kaikkea tätä aineistoa, ja osaa neuvotella muiden poliitikkojen kanssa aikaansaaden toimivia kompromisseja. Toimiva puolue osaa organisoida työnsä ja luoda verkostonsa niin että se pystyy luovimaan tässä vaikeassa ympäristössä.
PS puolueessa on hyvin vähän kokeneita taitavia poliitikkoja. Esimekiskis heillä ei ole ensimmäistäkään ministerinä toiminutta ammattilaista. Veren köyhyydestä kertoo paljon se että heillä on ollut sama puheenjohtaja jo 17 vuotta!
Puolueelta puuttuu sekä asiantuntijaverkostot ja toimivat työn organisoivat ja koordinovat menetelmät. Kaikista suurin puute on ohjelman ja idologian puute. Se lamaannutta koko puolueen. Yksittäinen kunnallisvaltuutettu ei voi joka päivä soittaa Soinille kysymään että missä tänään mennään ja mitä mieltä tänään ollaan? Siksi puolueen poliittikot eivät juuri muuta pysty tekemään kuin tehtailemaan valituksia ja tutkintapyyntöjä. Mutta siihenkin meillä on ammattilaisia poliisista tuomareihin, jotka osaavat hommansa paremmin.
Näin heikosti varustettuna ei ole lainkaan kummallista ettei puoluetta nähdä poliittisen työn keskiössä.Maksaako töppödemupuolue pituudesta? Vähä-älystä teksitiä, kateelliselta mölöltä..
- kysyjä.
hööö,,, että mitäkö kansa haluaa? viime vaaleissa kansa ei halunnut perSSuja tämän maan johtoon. yli 80 prosenttia äänesti muita kuin perSSuja. nyt tuo määrä nousee koko ajan. siis sen kansanosan joka ei halua perSSuja pomoiksi. oliko sulla muuta?
- rautaako?
jopa löpinä.. kirjoitti:
Maksaako töppödemupuolue pituudesta? Vähä-älystä teksitiä, kateelliselta mölöltä..
Vain perustelut puuttuvat, mutta sehän on puolueen linja.
Pitkät tekstit ovat oivia tarkoituksiini, jotka ovat suomenkielen ja pikakirjoitustaitojen harjoittelu. Siksi tekstiti ovat täynnä sekä hoonoa soomea että kirjoitysvirheitä. En tuhlaa aikaani oikolukemiseen. - rautaako?
kysyjä. kirjoitti:
hööö,,, että mitäkö kansa haluaa? viime vaaleissa kansa ei halunnut perSSuja tämän maan johtoon. yli 80 prosenttia äänesti muita kuin perSSuja. nyt tuo määrä nousee koko ajan. siis sen kansanosan joka ei halua perSSuja pomoiksi. oliko sulla muuta?
"viime vaaleissa kansa ei halunnut perSSuja tämän maan johtoon. yli 80 prosenttia äänesti muita kuin perSSuja."
Ja nuo 80% sai enemmän kuin 80% vallasta koska eräs 20% luopui omastaan. Siltä osin kuin PS vaihtoehdot olivat toisen suuntaisia kuin muiden vaihtoehdot voidaan siis todeta että vain muut saivat mitä halusivat ja PS:a äänestäneet sai vastakohdan sille mitä olivat ä'änestäneet. Ne jotka tämän yksinkertaisen tosiasian ovat tahjunneet, joka ei pitäisi olla vaikeeta, eivät äänestä kyseistä puoluetta enään.
Toisaalta jotkut varmaan äänesti sirkushuvien puolesta, ja nämä varsmasti jäävät edelleen uskollisisksi. Jos iltapäivälehdet ja Seiska saisivat äänestää, hekin äänestäisivät PS:a
Muut saivat luovutusvoiton. - voi resuukka..
rautaako? kirjoitti:
"viime vaaleissa kansa ei halunnut perSSuja tämän maan johtoon. yli 80 prosenttia äänesti muita kuin perSSuja."
Ja nuo 80% sai enemmän kuin 80% vallasta koska eräs 20% luopui omastaan. Siltä osin kuin PS vaihtoehdot olivat toisen suuntaisia kuin muiden vaihtoehdot voidaan siis todeta että vain muut saivat mitä halusivat ja PS:a äänestäneet sai vastakohdan sille mitä olivat ä'änestäneet. Ne jotka tämän yksinkertaisen tosiasian ovat tahjunneet, joka ei pitäisi olla vaikeeta, eivät äänestä kyseistä puoluetta enään.
Toisaalta jotkut varmaan äänesti sirkushuvien puolesta, ja nämä varsmasti jäävät edelleen uskollisisksi. Jos iltapäivälehdet ja Seiska saisivat äänestää, hekin äänestäisivät PS:a
Muut saivat luovutusvoiton.Änestäjiä kustiin silmään. Vasurit ja demarit valehteli, että stoppi EU rahanjakoon ja sai ääniä. Kansa avoimesti halusi katkaista silloin rahanjaon. Demarit ja vasurit törkeästi peti äänmestäjänsä. Hyökkäs rähmälleen kynnysmatoksi Jykän eteen:me suostummekaikeen..
Kyllä se vain toisten tupeksinta oli persujen noston syy.. - rautaako?
voi resuukka.. kirjoitti:
Änestäjiä kustiin silmään. Vasurit ja demarit valehteli, että stoppi EU rahanjakoon ja sai ääniä. Kansa avoimesti halusi katkaista silloin rahanjaon. Demarit ja vasurit törkeästi peti äänmestäjänsä. Hyökkäs rähmälleen kynnysmatoksi Jykän eteen:me suostummekaikeen..
Kyllä se vain toisten tupeksinta oli persujen noston syy.."Änestäjiä kustiin silmään. Vasurit ja demarit valehteli, että stoppi EU rahanjakoon ja sai ääniä. "
Tuo on sitä Soini populistista retoriikka jolla hän yrittää peittää sitä tosiasiaa että hän petti äänestäjänsä.
Vaalilupaus on lupaus yrittää! Muut yrittivät. PS ei yrittänyt.
Vasemmistoliitto ja SDP lupasi ruuvata rahahanoja tiukemalle ja asettaa yksitiset sijoittajat vastuuseen. Kokoomus lupasi että näin ei tapahdu. Kumpikin sai osittain haluamansa eikä kukaan heistä ole pettänyt lupaustaan. Vihreät lupasi pitää kiinni ja jopa kiristää vihreää verotusta ja parantaa seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa. KD lupasi olla parantamatta kyseistä tasa-arvoa
Kaikki saivat jotain mutta kukaan ei saanut kaikkea. Neuvottelujen painoarvon määritteli vaalitulos.
Jos Soini olisi mennyt hallitukseen hallitusohjelma olisi penseämpi eurotukirahojen suhteen, penseämpi kaksikielsiyyden suhteen, penseämpi puolustusvoimein leikkausten suhteen, penseämpi pakolais- ja kehitysmaatukien suhteen, penseämpi EU:n laajentumisen suhteen, penseämpi alv-korotusten suhtee, myöntesempi tuloverojen noston suhteen, penseämpi vihreiden verojen suhteen, sekä penseämpi homojen tasa-arvon suhteen.
Nyt hallitusohjelma on korostetusti PS-vastainen, koska hän ei pitänyt luopauksiaan, ja antoi muille vapaat lädet pitää omia lupaiksiaan yrittää. - huh miten
rautaako? kirjoitti:
"Änestäjiä kustiin silmään. Vasurit ja demarit valehteli, että stoppi EU rahanjakoon ja sai ääniä. "
Tuo on sitä Soini populistista retoriikka jolla hän yrittää peittää sitä tosiasiaa että hän petti äänestäjänsä.
Vaalilupaus on lupaus yrittää! Muut yrittivät. PS ei yrittänyt.
Vasemmistoliitto ja SDP lupasi ruuvata rahahanoja tiukemalle ja asettaa yksitiset sijoittajat vastuuseen. Kokoomus lupasi että näin ei tapahdu. Kumpikin sai osittain haluamansa eikä kukaan heistä ole pettänyt lupaustaan. Vihreät lupasi pitää kiinni ja jopa kiristää vihreää verotusta ja parantaa seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa. KD lupasi olla parantamatta kyseistä tasa-arvoa
Kaikki saivat jotain mutta kukaan ei saanut kaikkea. Neuvottelujen painoarvon määritteli vaalitulos.
Jos Soini olisi mennyt hallitukseen hallitusohjelma olisi penseämpi eurotukirahojen suhteen, penseämpi kaksikielsiyyden suhteen, penseämpi puolustusvoimein leikkausten suhteen, penseämpi pakolais- ja kehitysmaatukien suhteen, penseämpi EU:n laajentumisen suhteen, penseämpi alv-korotusten suhtee, myöntesempi tuloverojen noston suhteen, penseämpi vihreiden verojen suhteen, sekä penseämpi homojen tasa-arvon suhteen.
Nyt hallitusohjelma on korostetusti PS-vastainen, koska hän ei pitänyt luopauksiaan, ja antoi muille vapaat lädet pitää omia lupaiksiaan yrittää.Miten voit ola noin tyhmä? Pakko sinun olla matalaottademu!
- Eräs123
Kyllä Perussuomalaiset ovat edelleenkin vallan kahvassa kiinni lujalla otteella.
20 % kansanedustajista ei ole pikku juttu. Kyllä oppositiokin edustaa vallankäyttöä.
Tuo ote vain lipsuu pahemman kerran. Nyt kun näemme miten munatonta oppo-
sitiopolitiikkaa ko. puolue toteuttaa, voimme olla helpottuneita siitä ettei se koskaan
hallitukseen mennyt.
Demokratiaan kuuluu, että kuka tahansa voi asettua ehdolle eduskuntaan. Oikein se ei kuitenkaan ole mielestäni. Kun kysymys on niinkin tärkeästä asiasta kuin valtion johtamisesta, pitäisi ehdolle asettumiseen olla jotkut kriteerit.
Yrityskin ajautuisi aika pian selvitystilaan jos toimitusjohtaja ja hallitus valittaisiin
samoin perustein kuin usea politiikko tänä päivänä. Suunsoitto, menestyminen
viihdetaiteilijana yms. ei ole edellytys oikeiden, isojen asioiden hoitamiseen.- rautaako?
"Kyllä Perussuomalaiset ovat edelleenkin vallan kahvassa kiinni lujalla otteella.
20 % kansanedustajista ei ole pikku juttu. "
Kyse ei ole prosenteista. Kyse on siitä mitä prosenteilla tehdään.
Tässä suhteessa RKP on ylivoimaisetsi tehokkain lähihistorian puolue. Se on pienellä prosentilla saanut paljon valtaa ja paljon tuloksia. PS on lähihistorian ylivoimaisesti tehottomin puolue. Sillä ei ole ensimmäistäkään ministeriä mistään hallituksesta riveissään.
"Kyllä oppositiokin edustaa vallankäyttöä."
Tuokin on totta mutta sekin vaati töitä ja kykyä. PS ei oppositiostakaan käsin ole pystynyt saamaan muutoksia aikaan eri hallitusten eri esityksiin. Tämän hallituksen aikana Kepu on oppositiosta (sekä koordinoidulla kenttätyöllä kunnissa) saanut jarrutettua kuntauudistusta, joka oli hallitusohjelman ehkä kaikista keskeisin aihe.
PS pani kaikki peliin puolustusmäärärahojen leikkausken vastustamiseen, mutta ei saanut hallituksen esitystä muutettua piiruakaan! Tehtaili kyllä turhia valituksia ja tutkimuspyyntöjä populismisalttiiden äänestäjien sumuttamiseksi, mutta ei varsinaisessa opposition leipätyössä saanut mitään aikaiseksi.
"Nyt kun näemme miten munatonta oppo-
sitiopolitiikkaa ko. puolue toteuttaa, voimme olla helpottuneita siitä ettei se koskaan hallitukseen mennyt."
Väärin! Tuloksellinen oppositiopolitiikka on paljon vaikeampaa kuin hallitusneuvotteluissa omien linjausten ajaminen. Ja kun hallitusohjelma on lyöty lukkoon, koko hallitus on sitoutunut ajamaan sitä. Siinä vaiheessa kokeneet ja kyvykkää puolueet ryhtyvät ajamaan hallitusohjelmaa eikä sillä että yhdellä puolueella on muita heikommat ammattilaiset enään merkitse yhtä paljon.
Mutta onhan PS:a kolmen valiokunnan puheenjohtajuudet. Sillä kai voidaan tuloksia saavuttaa?
Hallis pani Somaliassa panemassa asiat kuntoon, vain palatakseen häntä koipien välissä kun hänellekin valkeni että rautarouva Thors oli sen jo tehnyt muutama vuosi sitten, nostamatta siitäkään häntäänsä.
Venäjän kenraali kävi täällä haukkumassa meidät pystyyn. Soini (ukoasianvaliokunnan pj) ei sano asiaan juuta eikä jaata. Ulkoministeri, pääministeri, ulkoasianvaliokunnan jäsen, professorit, tutkijat, presidentti kommentoi asiaa, mutta Soini vain komppaa Niinistön (ps) pähkähullua kommentointia liityen puolustusvoimien rakennemuutosten osuutta kenraalin puheisiin, mutta ei kommantoi puheen oikeita ulottuvuukisa.
Niinistö (ps, puolustusvaliokunnan pj) oli PS välikysymysken kenraali. Sekin meni ihan puihin ja ainoa konkreettinen seuraus oli se että Karjalasta tuli eduskunnan eteen joukko ihmisiä jotka olivat nielleet Niinistön valheen siitä että varuskuntakarsimisessa Dragsvik (merivoimat) olisi ollut Karjalan Prikaati (maavoimat) vaihtoehto. Siinä rytäkääsä tosin pääministeri valehteli Dragsvikin suhteen josta Wallin otti syyt niskoilleen välttäkseen hallituskriisin. Siitä ei voi syyttää PS:a.
Lisäsksi tietysti PS:n tilille voidaan laitta kaikki törttöily joka on heikentänyt eduskunnan uskottavuutta.
- unta voi nähdä
Pointti tuosta että, ehdokkaiden pitäisi täyttää jonkinmoiset kriteerit ollakseen päteviä ehdokkaiksi, on toki ajatuksena järkevä.
Vapaassa demokratiassa se ei vain ole mahdollista, koska se rajaisi äänestäjäkunnan valinnan vapautta.
Perussuomalaisille ei juuri montakaan ehdokasta edes löytyisi, koska sellainen rajaisi nämä "sirkushuveja kansalle" ehdokkaat ja heitä kannattavat äänestäjät kokonaan pois.
Maan asioita kyllä pystyttäisiin hoitamaan tehokkaammin ja järkevämminkin.- Eräs123
Valinnan vapaus ei ole todellista tällä hetkellä. Samat mainostoimistot jotka saavat meidät syömään roskaruokaa tai juomaan tietyn merkkistä siideriä, voivat rahan voimalla saada tietyn ehdokkaan läpi. Köyhällä ehdokkaalla ei ole samoja mahdollisuuksia. Myös tyhmiltä pitäisi evätä mahdollisuudet.
- saadaan mitä saadaan
Noh, tasavertaiset mahdollisuuden kaikille, on mahdottomuus, maailma kun ei toimi tasapäistämällä. Tiettyyn tasoon kuuluu meidän nykyisessä poliittisessa systeemissä pyrkiä, mutta jo viime eduskuntavaalit näytti, että "kansanvalinta" ei välttämättä tuota parasta vaihtoehtoa kehiin.
Sanonta "kansa saa mitä ansaitsee" on kyynisyydessään taivaan tosi.- Eräös123
En haluaisikaan tasavertaisia mahdollisuuksia kaikille. Olisi mielekästä jos hommiin ohjautuisi mahdollisimman ammattitaitoista porukkaa. Näinhän esim.
teollisuudessa onkin. Kyllä sen pitäisi olla järkeenkäypää myös politiikaassa.
En kiellä, etteikö esim. Kike Elomaa olisi ansioitunut monellakin saralla, mutta
onko yhteisten asioiden hoitaminen sittenkään oikeaan osunut ammatinvalinta?
- Kriittisempnäkemys
"PS on maamme ainoa puhdas populistipuolue ja sellainen vetoaa juuri niihin joilla ei kiinnostusta riitä miettiä asioita hiukan pidemmälle ja kattavammin."
Riippuu mitä populismilla tarkoitetaan. Persut ovat hyvin pysyneet tavallisen ihmisen toiveista perillä ja eduskunnassa tuovat hyviä aloitteita. Toisaalta nykyhallituspuolueet ovat itse pitäneet missejä, urheilijoita, laulajia ja muita riveissään ehdokkaina haravoimassa ääniä. Kyllä sielläkin populistinen lähestyminen osataan.- rautaako?
"Persut ovat hyvin pysyneet tavallisen ihmisen toiveista perillä ja eduskunnassa tuovat hyviä aloitteita. "
Määrittele "hyvä aloite". Ja sitten keerot mitä "hyviä aloitteita" PS on tuonut ja eteenpäin ajaneet. Suurin osa on itsetään selviä heittoja tyyliin "korruptio kuriin" tai "harmaa talous kuriin".
Kaikkihan noita ajavat, mutt varsinainen vaikeus on siinä että miten tuo tehdään tehokkaasti ja toimivasti.
"Toisaalta nykyhallituspuolueet ovat itse pitäneet missejä, urheilijoita, laulajia ja muita riveissään ehdokkaina haravoimassa ääniä. "
Totta, mutta kaikilla puolueilla paitsi PS:a on siitäkin huolimatta toimivat työtavat ja kokeneita poliittikkoja julkkisten ohella. Ja onhan noita julkkiksia jotka ajan myötä ovat kypsyneet valtakunnan poliitkoikis. Paras esimerkki lienee Antti Kalliomäki vaikka muitakin löytyy.
PS:n pitläaikaisin ja kokenein poliittikko on Soini, mutta valtakunnanpoliitikoksi hänellä on vielä mahdottoman pitkä matka, eikä lepsuilu hallisasialla lainkaan paranna hänen mahdollisuuksiaan nousta raskaampaan sarjaan.
- Eräs123
Täytyy oikein ihmetellä, miten tämä viestiketju on pysynyt asiallisena koko ajan,
ilman alatyylisiä tollotteluja. Kiitos Rautaako hyvästä aloituksesta.
Ammattitaidotonta väkeä on toki joka puolueessa. Sen takia peräänkuulutan ehdokkaiksi aikoville pääsykokeita. Yhteiskunnallisissa tehtävissä täytyy olla tietoa
yhteiskunnasta, historiasta ja matematiikkaakin pitäisi jonkun verran hallita.
Toinen juttu on tuo mainonta. Kuluttaja saa palauttaa tuotteen jos se ei vastaa sitä
mitä mainoksessa on luvattu. Miten on luottamustointen khdalla?- tosi typerä vouhotus
Haisee töppödemu vouhotukselle, ilman järke.. Vain perseestä revityä väittämää, millä ei pohjaa..
- asiallisuuden loppu
Nähtävästi ketju pysyi asiallisena näin pitkään, koska nämä palstan "asiantuntevat isännät" eivät aiemmin välittäneet kommentoida näin asiapitoista ketjua.
Työtä olisi ollut lukea ja miettiä "mitä sillä tarkoitetaan"
Tuossa sitten joku päättikin kommentoida ketjua, ja näkemys edustaa palstan hyvin palstan keskiarvoa. Kommentoijan mahdollista puoluekantaa en välitä arvailla.- Eräs123
Se oli Töppis, ei siitä kannata välittää, hän kirjoittaa joka ikiseen ketjuun, ja vielä
moneen kertaan saman kommentin. On opetellut näppäilemään sen ulkomuistista, lukea hän ei osaakkaan.
- huimaava vtus
Rautaako: "Kyllä PS populismin ongelma on paljon suurempi kuin vain puolueeseen pesiytyneet panettelevat etnisyysluokittelijat."
Kyllä "Rautaako" kaltaisineen ovat pölhöpopulismia kerta luokkaa suurempia ongelmia. Kuten niin monta kertaa aiemmin on tullut todettua: Ei ole mitään puolueeseen pesiytynyttä rasistisektiota, on vain kansallissosialistisen Soinin puolue jonka ainoa jäseniä yhteenliimaava ja muuttumaton ideologia lepää rasismin varassa. Puolueeseen kuuluu sionatseja, uusnatseja, junttirasisteja, uuskansallissosialisteja, kiljuskinejä ym. mutta kaikkia heitä yhdistää rasismi. Myös Soini on rasisti ja islamofobi, juuri sen vuoksi puolue on juuri sen näköinen kuin mitä se on.
Ilman näitä Soinin luppoisuuden lumoissa vuodesta toiseen pysytteleviä oltaisiin Perussuomalaisiin voitu jo aika päivää sitten käyttää samoja toimiviksi todettuja keinoja joita eurooppalaisiin uusnatsi- ja äärinationalistisiin puolueisiin. Suomessa oltaisiin voitu ottaa oppia ja välttää se mistä muu Eurooppa on kärsinyt jo yli vuosikymmenen.
Nimimerkki "Rautaako" tapaisten hyväuskoisten ja naiivien hölmojen takia perSS saa kuitenkin kehittyä täsmälleen samaa kaavaa hyväksikäyttäen kuin muutkin kansallissosialistiset puolueet Euroopassa. Aina nimittäin löytyy jostain kolosta joku joka vie keskustelun lähtökuoppiinsa. Aina löytyy joku jonka hellimään puhtoiseen Suomi-kuvaan ei saa totuudella suomalaisen kulttuurin järjestelmällisistä rotuennakkoluuloista puhkoa epämiellyttäviä reikiä. Soinia kutsutaan uusnatsiksi Euroopassa, Suomessa hän on vain luppoinen kansanmies, korkeintaan se harmiton käärmeölkykauppias.
Kun vähemmistöihin kohdistuvat pogromit aikanaan alkavat myös Suomessa, kuten ne nyt ovat jo alkaneet muualla Euroopassa, on Rautaako aivan yhtä syyllinen niihin kuin mitä Soini, Sisu, Kokoomus, poliisi ja oikeuslaitos. Tietoa, jopa akateemista sellaista Perussuomalaisuuden todellisesta luonteesta on jo kylliksi saatavilla jotta kukaan olisi enää oikeutettu sulkemaan silmiään.- rautaako?
"Soini on rasisti ja islamofobi, juuri sen vuoksi puolue on juuri sen näköinen kuin mitä se on."
Saattaa olla että olen ollut liian sinisilmäinen. Kirjoitin aloituksen ennen kuin Soini käänsi takkinsa koskien Halla-ahon tuomiota.
Saattaa kuitenkin edelleenkin olla niin että Soini siinäkin harrastaa vain vaalikikkailua, mutta kyllä tilanne taitaa sittenkin olla se että Soinin mielestä on ihan hyvä vaikka tuomittu pedofiili pestautuisikin lastentarhaan. Koska siihen verrattavissa on tilanne jossa pakolaisryhmää vastaan kiihottamisesta syytetty istuu eduskunnassa johtamassa puhetta pakolaiskysymyksiä hoitavassa neuvostossa.
Ehkä nyt kannattaakin puhua PS kuppikuntien rasismin eri asteista.
"Kun vähemmistöihin kohdistuvat pogromit aikanaan alkavat myös Suomessa, kuten ne nyt ovat jo alkaneet muualla Euroopassa, on Rautaako aivan yhtä syyllinen niihin kuin mitä Soini, Sisu, Kokoomus, poliisi ja oikeuslaitos."
Älä höpsi. Itsekin vähemmistöön kuuluvana tiedän ja tunnistan kyllä kaavat. En vain lähde heti syytelemään henkilöitä jotka eivät ilmiselvästi ole syyllisiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655